Haluan alkaa taas valokuvata. Muistan kyllä että päätin näin viime vuonnakin mutta en loppujen lopuksi tehnyt asialle oikein mitään. Mutta: tykkäsin kuvata ennen. Nykyään mulla on ihan ok kamera josta maksoin itse suuria summia mutta en ole käyttänyt sitä paljoakaan. Oon tullut siihen tulokseen että se johtuu todennäköisesti liiallisesta itsekritiikistä. Ei mun kuvien oo pakko olla mitään mestariteoksia, koska sellainen hyvyyden tavoittelu stressaa liikaa. Hyvyyden tavoittelu tarkoittaa tässä kaikenlaista onnistumiseen pyrkimistä. Ei sillä oikeesti oo väliä kuinka onnistuineita mun kuvat on koska en oo aikomassa ammattilaiseksi.
Siis: nyt päätän että haluan valokuvata sen takia et haluan taltioida asioita JA haluan jonkun harrastuksen, jotain sisältöä elämääni.
Harkitsen myös uuden blogin tekemistä. Tää on ollut mulla nyt nelisen(?) vuotta ja en tunnista vuoden takaisistakaan kirjoituksista enää itseäni. En osaa enää kirjoittaa tänne ku tuntuu että odotan itseltäni jotain tietynlaista mut en oo enää sellainen mitä ajattelen. Sitä paitsi piilottelen tätä ihmisiltä. Ennen elin kahdessa maailmassa: netissä (missä tutustuin tosi moniin nykyisiinkin ystäviini) ja oikeassa maailmassa missä peittelin kaikkia tekemisiäni. Nykyään mulla on ystäviä myös "oikeassa maailmassa" ja en haluu varmistaa koko ajan ettei nettiminäni paljastu. Mut tän uuden blogin toteutusta pitää vielä miettiä.
Muun muassa nää asiat liittyy siihen kuinka oon päättänyt yrittää parantaa elämääni. Tuntuu et junnaan koko ajan paikoillani ja en elä sellaista elämää jota haluaisin. Kärsin vieläkin sairaalloisesta itseinhosta ja ehkä vähän masennuksestakin. Mut yritän pyristellä niistä eroon koska ei näin vaan pysty olla. En pysty olemaan onnellinen ennen kuin teen asioille jotain.
Nii. Ajattelin vaan kertoo. Ehkä kerron lopuistakin suunnitelmistani joskus. Myöhemmin.
21. joulukuuta 2014
19. joulukuuta 2014
oon aika älyttömän stressaantunut. koska yhteiskunta. en pysty rauhoittumaan ja elämään ilman stressiä ennen kuin voin olla varma että mulla on rahaa ruokaan ja elämään ja asioihin edes lähitulevaisuudessa, saati sitten silloin kun pitäisi olla valmistunut. tällähän hetkellä oon siis aika varma että oon opiskelen väärää alaa ja niin kauan kun jatkan väärän alan opiskelemista niin mua vain ahdistaa. mutten tiedä mitä sitten oikeasti haluaisin opiskella =( enkä halua käydä sellaisissa töissä joissa käydään vain toimeen tulemisen takia. en halua elää sellaista enkä tällaista elämää.
saan tältä syksyltä eniveis 23 opintopistettä jos hyvin käy. on hyvin mahdollista etten pääse ainoaa matikan kurssiani enkä virkamiesruotsia läpi jolloin saan vain 13.
päätin että keväällä opiskelen paremmin. katsoin jo että vaikka otan kursseja kolmelta eri laitokselta niin saan kaikki sovitettua niin etten tarvitse ajankääntäjää. tulee jännittävää kun pitäisi yhtäkkiä taas oppia käymään koulussa viitenä päivänä viikossa, joka päivä KYMMENEKSI.
hitto että oon lusmu.
olen junassa matkalla kotiin. siskoni viettää joulun toisella puolella maapalloa (lähes kilometrilleen) ja veljestäni en tiedä. mutta ihana kiva söpö poika tulee jouluksi käymään. oon siitä aivan järjettömän onnellinen. (siitäkin olin kun pari viikkoa sitten ohjelmoin matopelin! sairaan cool. mun miälest.)
matka on kestänyt kaksi ja puoli tuntia. ikkunasta alkoi näkyä lunta jo tunteroinen sitten.
ehkä kohta saattaisin nukahtaa.
saan tältä syksyltä eniveis 23 opintopistettä jos hyvin käy. on hyvin mahdollista etten pääse ainoaa matikan kurssiani enkä virkamiesruotsia läpi jolloin saan vain 13.
päätin että keväällä opiskelen paremmin. katsoin jo että vaikka otan kursseja kolmelta eri laitokselta niin saan kaikki sovitettua niin etten tarvitse ajankääntäjää. tulee jännittävää kun pitäisi yhtäkkiä taas oppia käymään koulussa viitenä päivänä viikossa, joka päivä KYMMENEKSI.
hitto että oon lusmu.
olen junassa matkalla kotiin. siskoni viettää joulun toisella puolella maapalloa (lähes kilometrilleen) ja veljestäni en tiedä. mutta ihana kiva söpö poika tulee jouluksi käymään. oon siitä aivan järjettömän onnellinen. (siitäkin olin kun pari viikkoa sitten ohjelmoin matopelin! sairaan cool. mun miälest.)
matka on kestänyt kaksi ja puoli tuntia. ikkunasta alkoi näkyä lunta jo tunteroinen sitten.
ehkä kohta saattaisin nukahtaa.
10. marraskuuta 2014
21. lokakuuta 2014
blogiin kirjoittaminen ei joo ota onnistuakseen. tunnen itseni jollain tavalla hylätyksi, ja se vaikeuttaa. asioita. se on varmaan oma vikani (hylätyksi joutuminen), joten en voi edes valittaa.
no kerron et menin sittenkin tänään tenttiin johon en ollut aikonut mennä (koska olin aikonut jättää kurssin yksinkertaisesti kesken) ja yritin sit sunnuntaina opiskella tenttialuetta sen verran että pääsisin läpi ja sit ku juttelin kokeesta jälkeenpäin fiksunFiksun kaverini kanssa nii mulla on aika varma olo siitä että meni ihan hyvin! tää juttu helpottaa elämääni kovasti koska a) saan opintopisteitä (jos jaksan viel opiskella loppusyksyn) eli stressi saattaa helpottaa, ja b) en olekaan TYHMÄ.
huomenna lähden hetkeksi helsingistä pois ja oi että.
no kerron et menin sittenkin tänään tenttiin johon en ollut aikonut mennä (koska olin aikonut jättää kurssin yksinkertaisesti kesken) ja yritin sit sunnuntaina opiskella tenttialuetta sen verran että pääsisin läpi ja sit ku juttelin kokeesta jälkeenpäin fiksunFiksun kaverini kanssa nii mulla on aika varma olo siitä että meni ihan hyvin! tää juttu helpottaa elämääni kovasti koska a) saan opintopisteitä (jos jaksan viel opiskella loppusyksyn) eli stressi saattaa helpottaa, ja b) en olekaan TYHMÄ.
huomenna lähden hetkeksi helsingistä pois ja oi että.
4. lokakuuta 2014
ei ole mitään pelättävää
Mitähän kirjoittaisin.
Olin syyskuun aikana kaksi kertaa kipeä. Viikko sitten oli niin korkea kuume että itkin vain pahaa oloani ja sitä kuinka yksinäiseltä tuntui. En päässyt Samuli Putron keikalle taaskaan. Kuume meni kuitenkin nopeasti ohi ja nyt on enää pienoinen nuha.
Olen juhlinut viime aikoina tosi paljon. Lokakuussa ei onneksi tapahdu enää paljon mitään. Ei tee mieli käyttää niin paljoa alkoholia kuin esim syyskuussa käytin.
Menin mukaan ainejärjestömme kuoroon. Se tuntuu hyvältä. Tarvitsen jotain tekemistä. Kuorosta ei toisaalta ole kuulunut kahteen viikkoon mitään, ja kun ekallakin kerralla oli vain viisi henkilöä mukana niin vähän epäilyttää sen jatkuminen kovin aktiivisena. Oon yrittänyt rekrytoida lisää porukkaa, mutta kukaan ei lähde mukaan. Ikävää.
Vain elämää kausi numero kolme ei ole mielestäni ollut tähän mennessä ainakaan yhtä hyvä kuin kakkoskausi.
Osaan ohjelmoida musiikkia pienin avustuksin. Matematiikkaa sen sijaan en osaa.
Olen/haluaisin olla koko ajan jossain. En enää osaa olla yksin kotona rauhassa. Se ahdistaa. Tämä päivä on tylsistyttänyt. Päätin että huomenna minulla ja pojalla on treffit. Sellaiset että teen pizzaa ja ostan punaviintä ja mennään jonnekin katsomaan auringonlaskua. Sellaiset, että jos se alkaa pelata jotain tietokonepelejä tai muuten keskittyy koko ajan johonkin muuhun kuin minuun (kuten monesti tekee kun olen käymässä) niin loukkaannun.
Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. En osaa pitää yhteyttä keneenkään.
Teeni loppuu taas pian. Hyvä tee. Sama kahvipaketti taas on ollut elokuusta asti.
En ole käynyt kotona kahteen kuukauteen. Menen vasta kuukauden päästä. Tenttien jälkeen. Minulla on kaksi tenttiä, ajattelin olla menemättä toiseen. Sit ajattelin ehkä lintsata ruotsin tunnin ja luentoja jotta voisin olla kotona pidempään. Tarve olla kotona. Vaikka sitten tulee poikaa ikävä. Tulisipa se mukaan.
Oon harkinnut jotain ammattiapuu. Vaikkei mussa kai oo mikään vikana. Tuntuu vain, että tällä hetkellä selviän vain silleen, että aktiivisesti olen ajattelematta mitään. Jos muistan että apua niin sitten en tiedä mitä teen.
Olen random ja ehkä vähän tylsä.
Pöö.
Olin syyskuun aikana kaksi kertaa kipeä. Viikko sitten oli niin korkea kuume että itkin vain pahaa oloani ja sitä kuinka yksinäiseltä tuntui. En päässyt Samuli Putron keikalle taaskaan. Kuume meni kuitenkin nopeasti ohi ja nyt on enää pienoinen nuha.
Olen juhlinut viime aikoina tosi paljon. Lokakuussa ei onneksi tapahdu enää paljon mitään. Ei tee mieli käyttää niin paljoa alkoholia kuin esim syyskuussa käytin.
Menin mukaan ainejärjestömme kuoroon. Se tuntuu hyvältä. Tarvitsen jotain tekemistä. Kuorosta ei toisaalta ole kuulunut kahteen viikkoon mitään, ja kun ekallakin kerralla oli vain viisi henkilöä mukana niin vähän epäilyttää sen jatkuminen kovin aktiivisena. Oon yrittänyt rekrytoida lisää porukkaa, mutta kukaan ei lähde mukaan. Ikävää.
Vain elämää kausi numero kolme ei ole mielestäni ollut tähän mennessä ainakaan yhtä hyvä kuin kakkoskausi.
Osaan ohjelmoida musiikkia pienin avustuksin. Matematiikkaa sen sijaan en osaa.
Olen/haluaisin olla koko ajan jossain. En enää osaa olla yksin kotona rauhassa. Se ahdistaa. Tämä päivä on tylsistyttänyt. Päätin että huomenna minulla ja pojalla on treffit. Sellaiset että teen pizzaa ja ostan punaviintä ja mennään jonnekin katsomaan auringonlaskua. Sellaiset, että jos se alkaa pelata jotain tietokonepelejä tai muuten keskittyy koko ajan johonkin muuhun kuin minuun (kuten monesti tekee kun olen käymässä) niin loukkaannun.
Olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. En osaa pitää yhteyttä keneenkään.
Teeni loppuu taas pian. Hyvä tee. Sama kahvipaketti taas on ollut elokuusta asti.
En ole käynyt kotona kahteen kuukauteen. Menen vasta kuukauden päästä. Tenttien jälkeen. Minulla on kaksi tenttiä, ajattelin olla menemättä toiseen. Sit ajattelin ehkä lintsata ruotsin tunnin ja luentoja jotta voisin olla kotona pidempään. Tarve olla kotona. Vaikka sitten tulee poikaa ikävä. Tulisipa se mukaan.
Oon harkinnut jotain ammattiapuu. Vaikkei mussa kai oo mikään vikana. Tuntuu vain, että tällä hetkellä selviän vain silleen, että aktiivisesti olen ajattelematta mitään. Jos muistan että apua niin sitten en tiedä mitä teen.
Olen random ja ehkä vähän tylsä.
Pöö.
15. syyskuuta 2014
kerron vaan
Sain ystävältäni aamupäivällä mikron ja sit tein jumalaisen hyvää sienirisottoo ja illalla lähdin lyhyellä varoitusajalla istumaan samaisen ystävän kanssa iltaa Hakaniemen rantaan. Katsottiin mustaa veden pintaan ja join puolikkaan kaljan ja sit mentiin baariin koska pissahätä ja ajateltiin et juodaan lasilliset skumppaa koska oltiin hyödynnetty vessaa mut sieltä ei saanut kuin pullollisii ja sit ystäväni tilasi pullon ja sit juotiin pullo skumppaa ja puhuttiin ohjelmoinnista ja musiikista ja huumeista (en enää muista miksi) ja sit ostin ensimmäisen tupakka-askini ikinä (en enää muista miksi) ja sit kävelin kotiin. Sitä ennen annoin loput rahani kukkarostani jollekin joka tarvitsi rahaa bussilippuun eikä kukkarostani edes riittänyt tarpeeksi mutta se vaati silti et saisi antaa mulle suklaalevyn vastapalkkioksi. Nyt mulla on suklaalevy.
Kerroin vaan.
Kerroin vaan.
12. syyskuuta 2014
.
Viime viikon maanantaina oli yliopiston avajaiset. Minä ahdistuin väenpaljoudessa ja odotin soittoa terkkarilta jotta kuulisin mikä mua vaivasi. Pelotti. Illemmalla tuli kuitenkin parempi fiilis ja päätin mennä sittenkin baariin, jotta olisin päivän vaihduttua tiistaiksi voinut tilata itselleni syntymäpäivädrinkin ja olla iloinen ystävieni seurassa joiden piti olla tulossa. Mutta eivätpä tulleetkaan eivätkä ilmoittaneet mitään ja olin siis baarissa yksin käytännössä selvänä. Itketti ja vitutti. Ei ollut kiva täyttää vuosia tuolla tavalla.
Tiistaiaamuna sain tietää, ettei mussa ollutkaan mitään kauheaa vialla. Tiistaipäivänä aloitin ruotsin kurssin. Illalla menin poikaystäväni luokse ja se oli tehnyt mulle lempiruokaani ja oli ihana.
Lauantaina vietin synttäreitäni oikeasti. Laukussani oli paketillinen näkkileipää ja viinaa ja istuttiin ystävien kanssa kymppiratikassa. Ensin pysähdyttiin istumaan kalliolla ja nauramaan hervottomasti, seuraavaksi paikkaan jossa meinasin jäädä pyöräilijän alle ja pääsin keinumaan, sitten käveltiin Oopperaan ja jatkettiin matkaa vielä Pikku-Huopalahteen asti. Nähtiin tähtiä ja olin hetken hyvin hyvin onnellinen.
Eilen olin fuksiaisissa pitämässä varjorastia ja jatkoilla menin saunaan vaikken ollut suunnitellut meneväni. Enkä välittänyt siitä että olin alasti ja olin ruma, uin vain innoissani ja heitin lisää löylyä.
Koulua on nyt ollut virallisesti kaksi viikkoa. Harkitsen vakavissani, että jättäisin pois sen ainoan matikan kurssin, jota tällä hetkellä käyn. Se ahdistaa mua ihan sairaasti, koska en osaa mitään eikä mulla oo mitään motivaatiota matikkaa kohtaan tällä hetkellä. Haluaisin vain koodata (koodaaminen on hullun kivaa, suosittelen!!) Mutta jotenkin kaikki pelkoni tällä hetkellä jotenkin kulminoituu tuohon kurssiin; jos en saa käytyä sitä nyt siksi että olen liian tyhmä niin miten saan käytyä enää mitään matikan kursseja? Ne menee koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Mutta jos en opiskele matikkaa niin mitä musta sitten tulee? Ei mua kiinnosta mikään muukaan enkä osaa mitään muutakaan. Pelottaa. Oon niin eksyksissä elämän suhteen.
Eiiiiiikä helpota se, että kauhea masennusjakso iskenyt päälle. En jaksais tehdä mitään. Toivon että tää on "pelkkää" kaamosmasennusta (tässä vaiheessa vuotta jo?) ja että toimintakykyni palautuisi taas jossain vaiheessa. Mutta pelottaa. Itken pojan sylissä enkä osaa edes kertoa miksi.
"Olin joskus tosi masentunut."
"Nii, olit. Mutta et oo enää."
Tiedän ettei se tarkoita sitä vähättelevästi mutta en voi mitään sille että se vaikuttaa siltä ettei ymmärrä.
Ja ei hemmetti että mua huolettaa pojankin asiat. Kaikkea on liikaa ja kaikki tapahtuu just nyt ja osaisinpa olla pitämättä kaikkea omana murheenani.
(anteeksi että olen huono ihminen)
Huomenna menen lenkille valoisaan aikaan koska liikunta kuulemma auttaa jaksamaan. Pitäisi liikkua enemmän. Nyt voisin aloittaa kun parannuin vihdoin flunssastanikin.
Sunnuntaina teen kantarellirisottoa ^____^.
Ehkä tää tästä.
Tiistaiaamuna sain tietää, ettei mussa ollutkaan mitään kauheaa vialla. Tiistaipäivänä aloitin ruotsin kurssin. Illalla menin poikaystäväni luokse ja se oli tehnyt mulle lempiruokaani ja oli ihana.
Lauantaina vietin synttäreitäni oikeasti. Laukussani oli paketillinen näkkileipää ja viinaa ja istuttiin ystävien kanssa kymppiratikassa. Ensin pysähdyttiin istumaan kalliolla ja nauramaan hervottomasti, seuraavaksi paikkaan jossa meinasin jäädä pyöräilijän alle ja pääsin keinumaan, sitten käveltiin Oopperaan ja jatkettiin matkaa vielä Pikku-Huopalahteen asti. Nähtiin tähtiä ja olin hetken hyvin hyvin onnellinen.
Eilen olin fuksiaisissa pitämässä varjorastia ja jatkoilla menin saunaan vaikken ollut suunnitellut meneväni. Enkä välittänyt siitä että olin alasti ja olin ruma, uin vain innoissani ja heitin lisää löylyä.
Koulua on nyt ollut virallisesti kaksi viikkoa. Harkitsen vakavissani, että jättäisin pois sen ainoan matikan kurssin, jota tällä hetkellä käyn. Se ahdistaa mua ihan sairaasti, koska en osaa mitään eikä mulla oo mitään motivaatiota matikkaa kohtaan tällä hetkellä. Haluaisin vain koodata (koodaaminen on hullun kivaa, suosittelen!!) Mutta jotenkin kaikki pelkoni tällä hetkellä jotenkin kulminoituu tuohon kurssiin; jos en saa käytyä sitä nyt siksi että olen liian tyhmä niin miten saan käytyä enää mitään matikan kursseja? Ne menee koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Mutta jos en opiskele matikkaa niin mitä musta sitten tulee? Ei mua kiinnosta mikään muukaan enkä osaa mitään muutakaan. Pelottaa. Oon niin eksyksissä elämän suhteen.
Eiiiiiikä helpota se, että kauhea masennusjakso iskenyt päälle. En jaksais tehdä mitään. Toivon että tää on "pelkkää" kaamosmasennusta (tässä vaiheessa vuotta jo?) ja että toimintakykyni palautuisi taas jossain vaiheessa. Mutta pelottaa. Itken pojan sylissä enkä osaa edes kertoa miksi.
"Olin joskus tosi masentunut."
"Nii, olit. Mutta et oo enää."
Tiedän ettei se tarkoita sitä vähättelevästi mutta en voi mitään sille että se vaikuttaa siltä ettei ymmärrä.
Ja ei hemmetti että mua huolettaa pojankin asiat. Kaikkea on liikaa ja kaikki tapahtuu just nyt ja osaisinpa olla pitämättä kaikkea omana murheenani.
(anteeksi että olen huono ihminen)
Huomenna menen lenkille valoisaan aikaan koska liikunta kuulemma auttaa jaksamaan. Pitäisi liikkua enemmän. Nyt voisin aloittaa kun parannuin vihdoin flunssastanikin.
Sunnuntaina teen kantarellirisottoa ^____^.
Ehkä tää tästä.
28. elokuuta 2014
.
Edellisestä merkinnästäni ("mä en haluu kuolla"): en oo kuolemassa. Kävin vain läpi jotain ajatusleikkiä siitä, että olisin sairas ja kuolemassa, ja sit hätäännyin ku tajusin etten halua kuolla. Musta on ihan iloista se etten halua. Vaikkakin kuolemanpelkoni menee joskus vähän yli.
En enää osaa olla nettimaailmassa niin kuin ennen. En osaa pitää yhteyttä facebook-chatin kautta enkä roiku päivittäin tumblrissa. Eniten harmittaa se, etten osaa enää purkaa ajatuksiani esim tänne. Haluaisin avautua ja saada neuvoja mutta en edelleenkään osaa sanoa ääneen mitä ajattelen ja tänne tiettyjen asioiden kertominen tuntuu väärältä.
Haluaisin pystyä sulkemaan pääni ja keskittyä olemaan iloinen.
En tiedä pitäiskö mun kertoa jollekin siitä kuinka onneton joskus olin koska sitten joku tietäis. Jos kertoisin, niin nyt kun olen tilanteessa, jossa tuntuu että en osaa enkä pysty ja että samat vanhat tunteet käy päälle, niin olisi joku joka ymmärtäisi enkä tuntis olevani niin yksin.
(mietin, että haluaisin osallistua tähän mutta on edelleen vaikeaa myöntää noinkin julkisesti sitä kuinka paljon muhun on sattunut)
Syksy on kiva mutta viime talvenakin kaikki oli päälle päin hyvin mutta silti olin melko syvän epätoivon ja masennuksen vallassa. Pelkään jo valmiiksi, että se toistuu taas.
Hmm. Kesäkurssini on loppuvaiheessa. Ko. kurssia on väitetty tosi helpoksi mutta mulle se on ollut vaikea ja tunnen siksi itseni tällä hetkellä hirveän tyhmäksi. Aidosti pelkään tulevan vuoden kursseja kun en ole osannut tätä "helppoakaan". Yhyy.
Kaiken lisäksi olen ollut nyt viikon kipeä. Äh.
No jotain positiivista tähän merkintään:
- uudet fuksit ovat saapuneet ja se on jännittävää
- pojalla on kissa hoidossa. olin siellä eilen opiskelemassa ja katsomassa kissaa. kissat on parhaita.
- ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä.
- ensi viikolla täytän vuosia ja järjestän jopa oikeasti jotain sen kunniaksi. koska ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä. kivaa kun ei tarvitse olla yksin.
- minulla on syksyllä matikan lisäksi muun muassa ruotsia ja ohjelmointia ja se on jännittävää. keväälle ajattelin ottaa ainakin fysiikkaa ja ehkä ranskaa. viime vuonna oli pelkkiä matikan kursseja ja se kävi pitemmän päälle vähän tylsäksi ja tökkiväksi.
- yöllä voi käyttää peittoa <3 ei ole enää niin, että pelkkä lakanakin päällä olisi liian kuuma nukkua.
- jeejee
En enää osaa olla nettimaailmassa niin kuin ennen. En osaa pitää yhteyttä facebook-chatin kautta enkä roiku päivittäin tumblrissa. Eniten harmittaa se, etten osaa enää purkaa ajatuksiani esim tänne. Haluaisin avautua ja saada neuvoja mutta en edelleenkään osaa sanoa ääneen mitä ajattelen ja tänne tiettyjen asioiden kertominen tuntuu väärältä.
Haluaisin pystyä sulkemaan pääni ja keskittyä olemaan iloinen.
En tiedä pitäiskö mun kertoa jollekin siitä kuinka onneton joskus olin koska sitten joku tietäis. Jos kertoisin, niin nyt kun olen tilanteessa, jossa tuntuu että en osaa enkä pysty ja että samat vanhat tunteet käy päälle, niin olisi joku joka ymmärtäisi enkä tuntis olevani niin yksin.
(mietin, että haluaisin osallistua tähän mutta on edelleen vaikeaa myöntää noinkin julkisesti sitä kuinka paljon muhun on sattunut)
Syksy on kiva mutta viime talvenakin kaikki oli päälle päin hyvin mutta silti olin melko syvän epätoivon ja masennuksen vallassa. Pelkään jo valmiiksi, että se toistuu taas.
Hmm. Kesäkurssini on loppuvaiheessa. Ko. kurssia on väitetty tosi helpoksi mutta mulle se on ollut vaikea ja tunnen siksi itseni tällä hetkellä hirveän tyhmäksi. Aidosti pelkään tulevan vuoden kursseja kun en ole osannut tätä "helppoakaan". Yhyy.
Kaiken lisäksi olen ollut nyt viikon kipeä. Äh.
No jotain positiivista tähän merkintään:
- uudet fuksit ovat saapuneet ja se on jännittävää
- pojalla on kissa hoidossa. olin siellä eilen opiskelemassa ja katsomassa kissaa. kissat on parhaita.
- ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä.
- ensi viikolla täytän vuosia ja järjestän jopa oikeasti jotain sen kunniaksi. koska ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä. kivaa kun ei tarvitse olla yksin.
- minulla on syksyllä matikan lisäksi muun muassa ruotsia ja ohjelmointia ja se on jännittävää. keväälle ajattelin ottaa ainakin fysiikkaa ja ehkä ranskaa. viime vuonna oli pelkkiä matikan kursseja ja se kävi pitemmän päälle vähän tylsäksi ja tökkiväksi.
- yöllä voi käyttää peittoa <3 ei ole enää niin, että pelkkä lakanakin päällä olisi liian kuuma nukkua.
- jeejee
13. elokuuta 2014
11. elokuuta 2014
koko kuva
Koulu alkoi. Koulu alkoi. koulu alkoi koulu alkoi koulu alkoi. Vaikee kurssi ja suht paljon tehtävää ja aivot viel lomailee. Perusintegrointikin voi tuntua yllättävän vaikealta.
Viime perjantaina menin laulamaan singstaria ja näin taas tässä merkinnässä mainitsemani pojan. Se ei muistanut ensin nimeäni mutta muisti mut muuten. Puhuttiin mukavia ja naurettiin ja jee jee. Myöhemmin näin sen istuvan yksin ja menin seuraksi. Se kysyi hämmästyneenä et miksi tulin. "Miksi en?" "Ei kukaan halua puhua mulle." Tunsin jotain ikävää sisälläni koska ei se saa ajatella noin? Voi pientä. Sanoin et "mun mielestä oot kiehtova." Sit jutskailtiin hetki ja sit se sanoi että oon tosi suloinen ja halasi mua.
Viime yönä majoitin pikkuruisessa soluhuoneessani siskoni ja hänen kaverinsa. Nukahdin joskus kahdentoista jälkeen ja heräsin 3:40 kun nekin heräsivät. Keitin kahvit ja katsoin että pääsivät lentokentälle vievään taksiin. Sit yritin vielä nukkua mutten enää osannut. Oon ollut siitä asti hereillä. Siivosin ja tiskasin ja opiskelin ja kaikkee, oon ollut kaksi päivää tosi ahkera. Pesin pyykkiäkin ja kävin kaupassa.
Tänään äitini ja mummini tulivat Helsinkiin mutta onneksi yöpyvät muualla eivätkä pikkuruisessa soluhuoneessani. Toivat mulle persikoita ja avokadoja. Huomenna he tapaavat poikaystäväni.
Jänskättää. Aika. Paljon.
Mulle väitettiin että oon ainoa joka sanoo et laittaa nukkumaan merkityksessä alkaa nukkua. Mut, noh, laitan kohta nukkumaan
.
Viime perjantaina menin laulamaan singstaria ja näin taas tässä merkinnässä mainitsemani pojan. Se ei muistanut ensin nimeäni mutta muisti mut muuten. Puhuttiin mukavia ja naurettiin ja jee jee. Myöhemmin näin sen istuvan yksin ja menin seuraksi. Se kysyi hämmästyneenä et miksi tulin. "Miksi en?" "Ei kukaan halua puhua mulle." Tunsin jotain ikävää sisälläni koska ei se saa ajatella noin? Voi pientä. Sanoin et "mun mielestä oot kiehtova." Sit jutskailtiin hetki ja sit se sanoi että oon tosi suloinen ja halasi mua.
Viime yönä majoitin pikkuruisessa soluhuoneessani siskoni ja hänen kaverinsa. Nukahdin joskus kahdentoista jälkeen ja heräsin 3:40 kun nekin heräsivät. Keitin kahvit ja katsoin että pääsivät lentokentälle vievään taksiin. Sit yritin vielä nukkua mutten enää osannut. Oon ollut siitä asti hereillä. Siivosin ja tiskasin ja opiskelin ja kaikkee, oon ollut kaksi päivää tosi ahkera. Pesin pyykkiäkin ja kävin kaupassa.
Tänään äitini ja mummini tulivat Helsinkiin mutta onneksi yöpyvät muualla eivätkä pikkuruisessa soluhuoneessani. Toivat mulle persikoita ja avokadoja. Huomenna he tapaavat poikaystäväni.
Jänskättää. Aika. Paljon.
Mulle väitettiin että oon ainoa joka sanoo et laittaa nukkumaan merkityksessä alkaa nukkua. Mut, noh, laitan kohta nukkumaan
.
4. elokuuta 2014
Huoneeni on kuuma.
Minulla on ollut mielessä asioita, joita olisin voinut tänne kirjoittaa. En muista niistä yhtäkään.
Viikko sitten vietin erään yön velloen ahdistuksessa. Samana yönä poika oli juomassa alkoholia. En jaksa kertoa kaikkia tapahtumia mutta kävi niin, että viimeinen bussi meni ja poika päätti kävellä luokseni yöksi ja koska matka ei oo mikään hirveän lyhyt ihmisille, joka aikoo taittaa sen viikonloppuyönä yksin kovassa humalatilassa, lähdin pyörällä vastaan. Pyörästäni tyhjeni kumit, tuntemattomat miehet huusivat ällöttäviä asioita, minua väsytti ja ahdisti, poika sanoi vääriä asioita, itketti. Mietin miksi olen näin kiva kun en saa koskaan keltään mitään takaisin. Oon yrittänyt lopettaa olemasta liian kiva mutta jos en ole niin tulee huono omatunto.
Seuraavana päivänä asiat tuntuivat vähän paremmilta.
Eräänä päivänä kävin ilta-auringon aikana meressä uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja pariin vuoteen.
Perjantaina join vahingossa liikaa kaljaa. Lauantaina lähdin kauhealla kiireellä ehtiäkseni viimeiseen bussiin jonnekin itään päin. Oli huono olo, en ehtinyt syödä, puhelimessa akkua vain vähän. Matkan aikana krapula helpotti hieman, mutta eteen tuli uusia vaikeuksia, olinhan menossa paikkaan jossa en ollut käynyt ennen ja oikeasta pysäkistä tiesin hyvin vähän tuntomerkkejä. Kävi niin, että päädyin väärälle pysäkille valtatien varteen ja bussista noustuani puhelimesta loppui akku. Lähdin sit kävelemään tien viertä toivoen, että löydän toverini. Löysin.
Vietin viikonloppua paikassa, jossa oli lauma pieniä suloisia ihania kissanpentuja. Ilahdutti kun kaksi sellaista nukahti syliini. Illalla grillattiin ja olen nyt täynnä sääsken pistoi.
Olisipa kissa.
Minulla on uusi kämppis. En tiedä milloin hän muutti. En tiedä hänen nimeään. En ole nähnyt häntä kertaakaan, kuullut vain välillä ääniä vessassa ja harvoin keittiössä. Oon yrittänyt hengailla välillä keittiössä ja toivonut että tyyppi tulisi esittäytymään. En uskalla mennä koputtelemaan ovelle.
Huomenna alkaa koulu. Tänään olisi ilmeisesti jotain mahdollisia suunnitelmajuttuja (noin kolmessa eri seurassa) enkä ole vieläkään valinnut niiden väliltä tai et valitsenko mitään. Ehkä vain menen syömään pakastepizzaa pojan luokse ja katsomaan jotain hömppäleffaa.
(Huoneessani on edelleen kuuma.)
Viikko sitten vietin erään yön velloen ahdistuksessa. Samana yönä poika oli juomassa alkoholia. En jaksa kertoa kaikkia tapahtumia mutta kävi niin, että viimeinen bussi meni ja poika päätti kävellä luokseni yöksi ja koska matka ei oo mikään hirveän lyhyt ihmisille, joka aikoo taittaa sen viikonloppuyönä yksin kovassa humalatilassa, lähdin pyörällä vastaan. Pyörästäni tyhjeni kumit, tuntemattomat miehet huusivat ällöttäviä asioita, minua väsytti ja ahdisti, poika sanoi vääriä asioita, itketti. Mietin miksi olen näin kiva kun en saa koskaan keltään mitään takaisin. Oon yrittänyt lopettaa olemasta liian kiva mutta jos en ole niin tulee huono omatunto.
Seuraavana päivänä asiat tuntuivat vähän paremmilta.
Eräänä päivänä kävin ilta-auringon aikana meressä uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja pariin vuoteen.
Perjantaina join vahingossa liikaa kaljaa. Lauantaina lähdin kauhealla kiireellä ehtiäkseni viimeiseen bussiin jonnekin itään päin. Oli huono olo, en ehtinyt syödä, puhelimessa akkua vain vähän. Matkan aikana krapula helpotti hieman, mutta eteen tuli uusia vaikeuksia, olinhan menossa paikkaan jossa en ollut käynyt ennen ja oikeasta pysäkistä tiesin hyvin vähän tuntomerkkejä. Kävi niin, että päädyin väärälle pysäkille valtatien varteen ja bussista noustuani puhelimesta loppui akku. Lähdin sit kävelemään tien viertä toivoen, että löydän toverini. Löysin.
Vietin viikonloppua paikassa, jossa oli lauma pieniä suloisia ihania kissanpentuja. Ilahdutti kun kaksi sellaista nukahti syliini. Illalla grillattiin ja olen nyt täynnä sääsken pistoi.
Olisipa kissa.
Minulla on uusi kämppis. En tiedä milloin hän muutti. En tiedä hänen nimeään. En ole nähnyt häntä kertaakaan, kuullut vain välillä ääniä vessassa ja harvoin keittiössä. Oon yrittänyt hengailla välillä keittiössä ja toivonut että tyyppi tulisi esittäytymään. En uskalla mennä koputtelemaan ovelle.
Huomenna alkaa koulu. Tänään olisi ilmeisesti jotain mahdollisia suunnitelmajuttuja (noin kolmessa eri seurassa) enkä ole vieläkään valinnut niiden väliltä tai et valitsenko mitään. Ehkä vain menen syömään pakastepizzaa pojan luokse ja katsomaan jotain hömppäleffaa.
(Huoneessani on edelleen kuuma.)
25. heinäkuuta 2014
kirsikanmakuinen, vahvistava rauta-vitamiinivalmiste
Viime yönä keskustelin uuden tuttavuuden kanssa haaveistamme. Kerroin (hämmentävän avoimesti) siitä kuinka haluaisin tehdä erinäisiä asioita esim ammattinani koska ne on siistejä mutta mulla ei ole oikeasti sellaista paloa joka saisi mut saamaan asioita aikaan. Mulla ei oo mitään taitoja eikä loppujenlopuksi tarpeeksi motivaatiotakaan. Mutta uusi tuttavuuteni piti mua vain liian itsekriittisenä. Se vaikutti siltä että uskoi oikeasti että musta ois asioihin joita tavallaan voisin haluta. Vaikkei se tienny musta mitään. Musta tuntui aika kivalta kun se oikeasti käytti vaivaa rohkaistaakseen tällaista tyyppiä jonka vasta tapasi.
En tiedä onko musta mihinkään. Mut arvostin/arvostan.
Aamuyöllä/aamulla olin avoin ja mulle oltiin avoimii ja se tuntui hyvältä. Välillä tuntuu että vähäinen avoimuus on aika ongelmallista.
Enää ensi viikko on lomaa. Toisaalta oon aika iloinen siitä että saan päiviini jotain fiksumpaa tekemistä kuin tämänhetkinen eimikään. Toisaalta vihaan sitä että kurssini kaikki opetus sijoittuu aamulle. Vaikka TOISAALTA sekin voi olla ihan hyvä juttu. Tällainen rytmittömyys ja sisällöttömyys ei ole hyväksi terveydelle/-ni.
Toissapäivänä(?) tein hampurilaisia quorn-pihvillä ja lidlin jalkapallosämpylöillä.
Tänään söin kesän ensimmäisen/viimeisen jäätelökioskijäätelön ja katselin samalla merta.
Haluaisin termospullon teetä/satunnaista kaakaota varten.
En tiedä mitä teen huomenna(/elämälläni). Ehkä pakoilen äärilämpötiloja.
Toivottavasti voitte hyvin.
En tiedä onko musta mihinkään. Mut arvostin/arvostan.
Aamuyöllä/aamulla olin avoin ja mulle oltiin avoimii ja se tuntui hyvältä. Välillä tuntuu että vähäinen avoimuus on aika ongelmallista.
Enää ensi viikko on lomaa. Toisaalta oon aika iloinen siitä että saan päiviini jotain fiksumpaa tekemistä kuin tämänhetkinen eimikään. Toisaalta vihaan sitä että kurssini kaikki opetus sijoittuu aamulle. Vaikka TOISAALTA sekin voi olla ihan hyvä juttu. Tällainen rytmittömyys ja sisällöttömyys ei ole hyväksi terveydelle/-ni.
Toissapäivänä(?) tein hampurilaisia quorn-pihvillä ja lidlin jalkapallosämpylöillä.
Tänään söin kesän ensimmäisen/viimeisen jäätelökioskijäätelön ja katselin samalla merta.
Haluaisin termospullon teetä/satunnaista kaakaota varten.
En tiedä mitä teen huomenna(/elämälläni). Ehkä pakoilen äärilämpötiloja.
Toivottavasti voitte hyvin.
14. heinäkuuta 2014
Voi fsdfjsdk ku ei tää blogiin kirjoittaminen tunnu luonnistuvan. Tuntuu, että pää on tyhjä sanoista. Tuntuu ettei mulla oo yhtään mitään fiksua sanottavaa joten pitäisi olla hiljaa.
Mitä edes kertoisin? Oli pride, oli kivaa. On ollut lämmintä, oon saanut käyttää hametta, kivaa. Opettelen tekemään tofusta hyvää, kivaa. Hain uutta passia koska en ole omistanut vuoteen virallisia henkkareita, kivaa. Jne.
Nyt oon pohjoisessa. Tällä hetkellä on ikävä + vahva tunne siitä, että mun pitäis olla Helsingissä. Tuntuu että mua tarvitaan enkä osaa tehdä mitään jonkun internetin kautta. On hassua miten joskus elin elämääni pelkästään netin kautta vaikka paljon mieluummin olisin halunnut olla läsnä. Onneksi nykyään yleensä saan olla. Paitsi silloin kun olen 800 kilometriä liian kaukana.
Vielä kolme päivääää.
(anteeksi etten kirjoita enkä kommentoi enkä osaa vastata sähköposteihin enkä mitään. mulla on huono omatunto. yleensäkin kaikesta mutta muun muassa noista mainitsemistani asioista)
Mitä edes kertoisin? Oli pride, oli kivaa. On ollut lämmintä, oon saanut käyttää hametta, kivaa. Opettelen tekemään tofusta hyvää, kivaa. Hain uutta passia koska en ole omistanut vuoteen virallisia henkkareita, kivaa. Jne.
Nyt oon pohjoisessa. Tällä hetkellä on ikävä + vahva tunne siitä, että mun pitäis olla Helsingissä. Tuntuu että mua tarvitaan enkä osaa tehdä mitään jonkun internetin kautta. On hassua miten joskus elin elämääni pelkästään netin kautta vaikka paljon mieluummin olisin halunnut olla läsnä. Onneksi nykyään yleensä saan olla. Paitsi silloin kun olen 800 kilometriä liian kaukana.
Vielä kolme päivääää.
(anteeksi etten kirjoita enkä kommentoi enkä osaa vastata sähköposteihin enkä mitään. mulla on huono omatunto. yleensäkin kaikesta mutta muun muassa noista mainitsemistani asioista)
23. kesäkuuta 2014
love me extra today
(
“There’s no need for heartbreak warfare. It’s called ‘I love you’ — ‘I love you too’. ‘I need more love’ — ‘You got more love’, and you can get through life like that. Shouldn’t you just, on days where you want more love, be like ‘I had a bad dream that you were sleeping around, it’s really irrational, but just love me extra today’. Why can’t we just have this thing where you just say ‘Just love me extra today’. If I was with somebody and they said ‘Love me extra today’, I would love them extra forever.”
— John Mayer, Atlanta, 2010
)
minulla on tunne. tunne siitä että oon väärin. etten oo tai tee mitään mikä oikeuttaisi mulle paikan maailmassa.
miten ihmiset pystyy? vakuuttamaan itsensä siitä että niistä voi alkaa muutos. tai edes että riittää kunhan elää (koska maailmassa on liian vähän ihmisiä jotka elää). mut vaan valtaa ylitsepääsemätön merkityksettömyyden tunne.
(en oo hyvä missään. juhannusyönä kyl lauloin singstaria ja myöhemmin muuten vain scandinavian music groupia ja poika johon olin vasta tutustunut sanoi että olin uskomattoman hyvä mutta toisaalta se yritti saman yön aikana myös iholle joten sillä oli varmaan sanojensa takana taka-ajatuksia.)
juhannusyönä meni aika pitkään ja jossain vaiheessa tajusin että haluan nukkumaan just nyt ja sit sain tietää että viimeinen bussi oli mennyt jo aikoja sitten ja saattoi hiukkasen vituttaa ja kävellessä kaduttaa se etten jakanut taksia koska muka periaatesyyt. onneksi oli sentään kävelyseuraa.
eilen myöhään illalla istuin erään bussilinjan päätepysäkin läheisyydessä jonkin sillantapaisen alla porukassa josta en tuntenut ketään mutta joista ainakin yksi(?) tai kaksi(?) tai kolme(?) luki/lukee blogiani. vesipisaroita tippui päälleni ja olin aika hiljaa. sitten menin kotiin ja valvoin yli kuuteen koska ei nukuttanutsaatana.
tänään näen suomeen palannutta ystävää ja ehkä myös helsinkiin palannutta enemmänkuinystävää.
OIKEASTAAN olen sitä mieltä että kaikki olisi loistavasti jos aika vain pysähtyisi nyt. mutta koska aika liikkuu liian nopeasti niin siksi kaikki ei ole loistavasti. oon jo pitkään vihannut aikaa kaikkein eniten maailmassa.
(love me extra today please please please)
“There’s no need for heartbreak warfare. It’s called ‘I love you’ — ‘I love you too’. ‘I need more love’ — ‘You got more love’, and you can get through life like that. Shouldn’t you just, on days where you want more love, be like ‘I had a bad dream that you were sleeping around, it’s really irrational, but just love me extra today’. Why can’t we just have this thing where you just say ‘Just love me extra today’. If I was with somebody and they said ‘Love me extra today’, I would love them extra forever.”
— John Mayer, Atlanta, 2010
)
minulla on tunne. tunne siitä että oon väärin. etten oo tai tee mitään mikä oikeuttaisi mulle paikan maailmassa.
miten ihmiset pystyy? vakuuttamaan itsensä siitä että niistä voi alkaa muutos. tai edes että riittää kunhan elää (koska maailmassa on liian vähän ihmisiä jotka elää). mut vaan valtaa ylitsepääsemätön merkityksettömyyden tunne.
(en oo hyvä missään. juhannusyönä kyl lauloin singstaria ja myöhemmin muuten vain scandinavian music groupia ja poika johon olin vasta tutustunut sanoi että olin uskomattoman hyvä mutta toisaalta se yritti saman yön aikana myös iholle joten sillä oli varmaan sanojensa takana taka-ajatuksia.)
juhannusyönä meni aika pitkään ja jossain vaiheessa tajusin että haluan nukkumaan just nyt ja sit sain tietää että viimeinen bussi oli mennyt jo aikoja sitten ja saattoi hiukkasen vituttaa ja kävellessä kaduttaa se etten jakanut taksia koska muka periaatesyyt. onneksi oli sentään kävelyseuraa.
eilen myöhään illalla istuin erään bussilinjan päätepysäkin läheisyydessä jonkin sillantapaisen alla porukassa josta en tuntenut ketään mutta joista ainakin yksi(?) tai kaksi(?) tai kolme(?) luki/lukee blogiani. vesipisaroita tippui päälleni ja olin aika hiljaa. sitten menin kotiin ja valvoin yli kuuteen koska ei nukuttanutsaatana.
tänään näen suomeen palannutta ystävää ja ehkä myös helsinkiin palannutta enemmänkuinystävää.
OIKEASTAAN olen sitä mieltä että kaikki olisi loistavasti jos aika vain pysähtyisi nyt. mutta koska aika liikkuu liian nopeasti niin siksi kaikki ei ole loistavasti. oon jo pitkään vihannut aikaa kaikkein eniten maailmassa.
(love me extra today please please please)
20. kesäkuuta 2014
after dinner mint s
minä syön hiljaa kiivejä ja yritän opetella laskemaan ranskaksi kymmeneen. eräänä päivänä poika lähti seurakseni ilmaiseen maailmanpyörään vaikka satoi. maailmanpyörät on mun juttu. ostin myös uuden pressopannun malmin prismasta. ja karkkia. ja kerran ostin kukkahameen. ja kerran kävelin hietaniemen rannassa. ja kerran.
välillä kiroan mielessäni sitä miten en pysty auttamaan. yritän olla läsnä mutta tuntuu ettei se ole tarpeeksi koska en osaa sanoa oikein enkä olla oikein eikä musta oo mihinkään.
useampana yönä olen maannut pojalta tuoksuvissa lakanoissa ja ajatellut sitä miten kauhean epätäydellinen olen. pari kertaa oon sanonut ääneen etten kestä epätäydellisyyttäni, en kestä sitä etten löydä itsestäni mitään hyvää. haluaisin pystyä löytämään, mutta näen vain kaikkea pahaa. ja sit poika on hiljaa ja mietin itsekseni että tykkään susta ihan sairaasti mutta olisin toivonut viereeni ihmistä joka kertoisi että oon ihan hyvä. välillä sattuu.
pelottaa tulevaisuus. pelottaa kaikki. aika menee liian nopeasti. pelottaa että karkotan ympäriltäni lopulta kaikki. tuntuu että on ihmisiä joiden kuuluu elää sitä elämää jota ne elää, ne on jotain palapelin palasia jotka on löytäneet oikean paikkansa ja ympärilläänki olevat palaset on loksahtaneet paikalleen. mä oon valmistusvirhe, mulle ei kuulukaan olla paikkaa, yritän vain tunkea väleihin mutta ei oo tilaa, ei käy.
siis kun. poikakin. se on ihana ja sitä mitä mä tarvin just nyt. mutta me ei kuuluta yhteen oikeasti ja sitä on välillä pelottavaa ajatella.
mut entä jos sielunkumppaneita ei ole olemassa? entä jos kohtaloakaan ei?
onko palapeliäkään?
ahdistaa vain se miten ihmiset tuntuu kuvittelevan, että mä oon jotakin tai musta tulee jotakin eikä ne nää etten mä oo mitään. ja mitä kauemmin tää "en ole mitään" -vaihe jatkuu niin sitä enemmän musta tuntuu ettei se lopu.
(entä jos kaikki on hyvin ja mun pää on paha?)
anteeksianteeksianteeksianteeksianteeksi...
välillä kiroan mielessäni sitä miten en pysty auttamaan. yritän olla läsnä mutta tuntuu ettei se ole tarpeeksi koska en osaa sanoa oikein enkä olla oikein eikä musta oo mihinkään.
useampana yönä olen maannut pojalta tuoksuvissa lakanoissa ja ajatellut sitä miten kauhean epätäydellinen olen. pari kertaa oon sanonut ääneen etten kestä epätäydellisyyttäni, en kestä sitä etten löydä itsestäni mitään hyvää. haluaisin pystyä löytämään, mutta näen vain kaikkea pahaa. ja sit poika on hiljaa ja mietin itsekseni että tykkään susta ihan sairaasti mutta olisin toivonut viereeni ihmistä joka kertoisi että oon ihan hyvä. välillä sattuu.
pelottaa tulevaisuus. pelottaa kaikki. aika menee liian nopeasti. pelottaa että karkotan ympäriltäni lopulta kaikki. tuntuu että on ihmisiä joiden kuuluu elää sitä elämää jota ne elää, ne on jotain palapelin palasia jotka on löytäneet oikean paikkansa ja ympärilläänki olevat palaset on loksahtaneet paikalleen. mä oon valmistusvirhe, mulle ei kuulukaan olla paikkaa, yritän vain tunkea väleihin mutta ei oo tilaa, ei käy.
siis kun. poikakin. se on ihana ja sitä mitä mä tarvin just nyt. mutta me ei kuuluta yhteen oikeasti ja sitä on välillä pelottavaa ajatella.
mut entä jos sielunkumppaneita ei ole olemassa? entä jos kohtaloakaan ei?
onko palapeliäkään?
ahdistaa vain se miten ihmiset tuntuu kuvittelevan, että mä oon jotakin tai musta tulee jotakin eikä ne nää etten mä oo mitään. ja mitä kauemmin tää "en ole mitään" -vaihe jatkuu niin sitä enemmän musta tuntuu ettei se lopu.
(entä jos kaikki on hyvin ja mun pää on paha?)
anteeksianteeksianteeksianteeksianteeksi...
7. kesäkuuta 2014
ajatella / minä melkein luovutin
ajattelin vain mainita nopeasti pari asiaa jotka on tehneet muutamasta viime päivästä loistavia:
olin hakaniemen rannalla juomassa skumppaa ja
näin miika nousiaisen ja
vietin hauskan yön ja
pussailin pojan vanhempien ikkunan alla ja
ystäväni voitti liput egotripin keikalle ja
näin siis lempibändini eilen ja
poika sai päätteen -ystävä ja
se oli ehkä se paras juttu.
onko elämäni todellista
olin hakaniemen rannalla juomassa skumppaa ja
näin miika nousiaisen ja
vietin hauskan yön ja
pussailin pojan vanhempien ikkunan alla ja
ystäväni voitti liput egotripin keikalle ja
näin siis lempibändini eilen ja
poika sai päätteen -ystävä ja
se oli ehkä se paras juttu.
onko elämäni todellista
31. toukokuuta 2014
toukotunnelmia
Aloin joskus reilu viikko sitten kirjoittaa tätä merkintää. Näin se alkoi:
elämäni on nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi vuosi sitten ja olen onnellinen (apua! sanoin sen!)
ja on siksi hyvin ristiriitaista pelätä etten ole enää minä. pakkohan minun on olla minä koska tätä mä oon halunnut. haluan elää elämää jota tällä hetkellä elän. kaikki on vaan muuttunut niin nopeasti, en pysy perässä. oon muuttunut liian nopeasti enkä oo ehtinyt sopeutua ja aaaaa. pelkään että olen muuttunut huonompaan suuntaan. vaikka yhtenä päivänä keskustelin kaverini kanssa elämästä ennen yliopistoa ja sanoin ettei kukaan halunnut olla kaverini ja keskustelukumppanini sanoi ettei ymmärrä miksei ja näytti ihan vilpittömästi ihmettelevän.
Tänään jouduin keskustaan matkustaessani vaihtamaan kulkuvälinettä kaksi kertaa koska ihmiset ahdistivat. Eka ruuhkaratikka, vaihdoin metroon jossa edessäni istuva tuntematon tyttö alkoi huutaa ja kirota suuttuneesti jollekin jota en nähnyt ja mua vähän pelotti joten vaihdoin takaisin ratikkaan joka oli taas täynnä joten hyppäsin pois ja kävelin loppumatkan.
Tykkään eniten siitä kun aamun ensimmäisessä bussissa on lisäkseni yksi tai kaksi henkilöä ja kaduillakin pystyy kävelemään suoraan.
Kun olin haastavan etsinnän jälkeen saanut ostettua itselleni hellemekon ja ballerinat, lähdin metrolla pois. Piti mennä vain pikkumatka (en oikeasti asu niin että metroa olisi fiksu käyttää mutta metrolla on kiva kulkea) mutta viereeni istui mies iso koira mukanaan enkä jaksanut pyytää heitä siirtymään joten teinkin mutkan itäkeskuksessa.
Koira oli hirveen kiltin näköinen ja omistaja antoi sille suukon ja tykkäsin siitä hetkestä.
Maanantaina istuin iltaa kaverini kanssa. Sitten olin bussissa menossa kotiin ja laitoin tekstiviestin jonka sisältö oli "hehe olen sattumalta sellaisessa bussissa joka tulee sinne" ja sain vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "tule tänne". Menin sinne.
Tää merkintä on jotenkin sirpaleinen. Laitan sen luonnoksiin niin ehkä keksin lisää sirpaleita tähän lisättäväksi.
Tänään onkesätoukokuun viimeinen päivä ja jatkan.
Viikko sitten perjantaina maailmani oli täydellinen. Oli piknik ja lämmin ja ystäviä ja illalla iltamat matemaatikkoseurassa. Mua pussattiin silleen ei-piilossa ja se ilostutti kovasti. Oon kuullut nyt aika paljon kivoja juttuja siltä tyypiltä jonka suusta niitä haluaisinkin kuulla. Lauantaina käveltiin kyläjuhlilla käsi kädessä ja voi.
Sunnuntaina äänestin ja kävin maailma kylässä -festareilla ja tein tomaattikeittoa.
Maanantaina tuli ystäviä Helsinkiin. Tiistaina kelistä tuli vähän inhottava. Keskiviikkona saatoin ystävät vielä pääsykokeeseensa ja luulin nähneeni yliopistolla pojan, jonka kanssa olin samassa lukiossa ja mietin että hassua. Näin vielä yhtä kaukana asuvaa ystävää ja illalla menin lähempänä asuvan ystävän kanssa juomaan viiniä shotteina. Paikalle tuli lisää kivoja ihmisiä (ja yksi erityisen kiva joka tuli paikalle vain koska halusi nähdä mut) ja oli oikein mukava yö joka vaihtui yllättäen taas aamuun. Seuraavat kolme yötä vietin poissa kotoa, toisen kainalossa, käyden välillä katsomassa Scandinavian Music Groupia Linnanmäellä ja hakemassa lisää ruokaa.
Tänään tulin välillä kotiin nukkumaan yöni yksin.
On hassua kun ei ole MITÄÄN suunnitelmia ties kuinka pitkään aikaan. Tästä tulee tällainen "elän kerrankin oikeasti hetkessä" -kesä. Jos joku pyytää mua johonkin niin ainoa mahdollinen este on raha mut jos sitä (estettä) ei ole niin olen hetivalmis. Se on ihan jännää.
Jännä.
elämäni on nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi vuosi sitten ja olen onnellinen (apua! sanoin sen!)
ja on siksi hyvin ristiriitaista pelätä etten ole enää minä. pakkohan minun on olla minä koska tätä mä oon halunnut. haluan elää elämää jota tällä hetkellä elän. kaikki on vaan muuttunut niin nopeasti, en pysy perässä. oon muuttunut liian nopeasti enkä oo ehtinyt sopeutua ja aaaaa. pelkään että olen muuttunut huonompaan suuntaan. vaikka yhtenä päivänä keskustelin kaverini kanssa elämästä ennen yliopistoa ja sanoin ettei kukaan halunnut olla kaverini ja keskustelukumppanini sanoi ettei ymmärrä miksei ja näytti ihan vilpittömästi ihmettelevän.
Tänään jouduin keskustaan matkustaessani vaihtamaan kulkuvälinettä kaksi kertaa koska ihmiset ahdistivat. Eka ruuhkaratikka, vaihdoin metroon jossa edessäni istuva tuntematon tyttö alkoi huutaa ja kirota suuttuneesti jollekin jota en nähnyt ja mua vähän pelotti joten vaihdoin takaisin ratikkaan joka oli taas täynnä joten hyppäsin pois ja kävelin loppumatkan.
Tykkään eniten siitä kun aamun ensimmäisessä bussissa on lisäkseni yksi tai kaksi henkilöä ja kaduillakin pystyy kävelemään suoraan.
Kun olin haastavan etsinnän jälkeen saanut ostettua itselleni hellemekon ja ballerinat, lähdin metrolla pois. Piti mennä vain pikkumatka (en oikeasti asu niin että metroa olisi fiksu käyttää mutta metrolla on kiva kulkea) mutta viereeni istui mies iso koira mukanaan enkä jaksanut pyytää heitä siirtymään joten teinkin mutkan itäkeskuksessa.
Koira oli hirveen kiltin näköinen ja omistaja antoi sille suukon ja tykkäsin siitä hetkestä.
Maanantaina istuin iltaa kaverini kanssa. Sitten olin bussissa menossa kotiin ja laitoin tekstiviestin jonka sisältö oli "hehe olen sattumalta sellaisessa bussissa joka tulee sinne" ja sain vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "tule tänne". Menin sinne.
Tää merkintä on jotenkin sirpaleinen. Laitan sen luonnoksiin niin ehkä keksin lisää sirpaleita tähän lisättäväksi.
Tänään on
Viikko sitten perjantaina maailmani oli täydellinen. Oli piknik ja lämmin ja ystäviä ja illalla iltamat matemaatikkoseurassa. Mua pussattiin silleen ei-piilossa ja se ilostutti kovasti. Oon kuullut nyt aika paljon kivoja juttuja siltä tyypiltä jonka suusta niitä haluaisinkin kuulla. Lauantaina käveltiin kyläjuhlilla käsi kädessä ja voi.
Sunnuntaina äänestin ja kävin maailma kylässä -festareilla ja tein tomaattikeittoa.
Maanantaina tuli ystäviä Helsinkiin. Tiistaina kelistä tuli vähän inhottava. Keskiviikkona saatoin ystävät vielä pääsykokeeseensa ja luulin nähneeni yliopistolla pojan, jonka kanssa olin samassa lukiossa ja mietin että hassua. Näin vielä yhtä kaukana asuvaa ystävää ja illalla menin lähempänä asuvan ystävän kanssa juomaan viiniä shotteina. Paikalle tuli lisää kivoja ihmisiä (ja yksi erityisen kiva joka tuli paikalle vain koska halusi nähdä mut) ja oli oikein mukava yö joka vaihtui yllättäen taas aamuun. Seuraavat kolme yötä vietin poissa kotoa, toisen kainalossa, käyden välillä katsomassa Scandinavian Music Groupia Linnanmäellä ja hakemassa lisää ruokaa.
Tänään tulin välillä kotiin nukkumaan yöni yksin.
On hassua kun ei ole MITÄÄN suunnitelmia ties kuinka pitkään aikaan. Tästä tulee tällainen "elän kerrankin oikeasti hetkessä" -kesä. Jos joku pyytää mua johonkin niin ainoa mahdollinen este on raha mut jos sitä (estettä) ei ole niin olen hetivalmis. Se on ihan jännää.
Jännä.
21. toukokuuta 2014
ee-ee
haluan kirjoittaa jotain jolla on jotain merkitystä mutta ei tule mitään mieleen.
joko jotain tosi kaunista tai jotain tosi rumaa. mutta tällä hetkellä ajattelen vain sitä kuinka äsken juomani kahvi oli liian vahvaa ja kuinka the cranberriesin zombie kuulostaa jotenkin liian täydelliseltä ja kuinka kohta myöhästyn muttei se kai haittaa koska koko päivä aikaa.
ajattelen myös sitä kuinka tällä hetkellä elämääni mun mielestä paras tunne on se kun toinen on 80% unessa muttei silti päästä irti musta.
nyt etsin kaapista farkkushortsihaalaritsydeemin ja ehkä keltaiset sukkahousut (?) ja sit kävelen bussiin jolla en oo ennen kulkenut ja menen paikkaan jossa en oo ennen ollut ja nään ihmisiä jotka oon ennenkin nähnyt.
kirjoitan sitten taas kun keksin jotain merkityksellistä ja hienoa ja tärkeää. joko jotain tosi kaunista tai tosi rumaa. tai sit jotain niin neutraalia että naurattaa.
en tiedä miksi se naurattaa.
joko jotain tosi kaunista tai jotain tosi rumaa. mutta tällä hetkellä ajattelen vain sitä kuinka äsken juomani kahvi oli liian vahvaa ja kuinka the cranberriesin zombie kuulostaa jotenkin liian täydelliseltä ja kuinka kohta myöhästyn muttei se kai haittaa koska koko päivä aikaa.
ajattelen myös sitä kuinka tällä hetkellä elämääni mun mielestä paras tunne on se kun toinen on 80% unessa muttei silti päästä irti musta.
nyt etsin kaapista farkkushortsihaalaritsydeemin ja ehkä keltaiset sukkahousut (?) ja sit kävelen bussiin jolla en oo ennen kulkenut ja menen paikkaan jossa en oo ennen ollut ja nään ihmisiä jotka oon ennenkin nähnyt.
kirjoitan sitten taas kun keksin jotain merkityksellistä ja hienoa ja tärkeää. joko jotain tosi kaunista tai tosi rumaa. tai sit jotain niin neutraalia että naurattaa.
en tiedä miksi se naurattaa.
16. toukokuuta 2014
satan i gatan
Minulla on Veronica Maggio -kausi meneillään. En ole kuunnellut Veronica Maggiota paljonkaan. Aloitin levystä nimeltä Satan i gatan. Tykkään tästä jo aika paljon.
Kerran lauloin itseäni kovemman Kent-fanin kanssa Kentiä singstarissa ja se oli hienoisesti huvittavaa kun kummatkaan emme osanneet lausua ruotsia (ja hän ei osannut laulaa).
Kello on 3.22 perjantaiaamuna mutta puhun vielä torstaista tänä päivänä. Tänään olin Kallion kirjastossa aika tarkalleen minuutin koska palautin myöhässä olevia kirjoja ja sitten pakenin koska olen kerännyt sakkoja aika paljon ja kerään vielä rohkeutta mennä maksamaan ne. Sitten kävelin kohti Ympyrätalon äsmarkettia koska olen kuullut että joku on nähnyt siellä Miika Nousiaisen? En nähnyt Miika Nousiaista. Mutta ostin aika paljon tuoreita kasviksia ja siitä tuli hyvä mieli koska tuollaiset basilikat ja kirsikkatomaatit eivät kuulu jääkaappini vakiovarusteisiin. Sitten: ratikka oli jo lähtenyt liikkeelle kun vasta pääsin pysäkille enkä jaksanut tehdä mitään elettä näyttääkseni siltä että olisin halunnut vielä kyytiin koska oli hyvä mieli niin ajattelin että oisin jaksanut ihan hyvin odottaa seuraavaa. Mutta se pysähtyi kohdallani ja avasi oven! KUINKA KIVOJA ON RATIKKAKUSKIT.
Tein kotona ensimmäistä kertaa avokadopastaa. Olin vähän pettynyt. Ajattelin ettei vegaaniversiosta ainakaan tulisi maha kipeäksi (vatsani ei oikein aina välttämättä kestä maitotuotteita) mutta tuli silti. Ja limeä oli ohjeessa liikaa.
Mutta sitten tuli toveri ja meillä oli oikein mukaisa eväshetki eilensiivotun ja vastaimuroidun huoneeni lattialla.
Oli kerran eräs tiistai kaksi yötä sitten. Silloin heräsin kipeänä ja kuumeessa ja vitutti koska tiistaina oli kaverini synttärit joita olin odottanut jo pitkään. Vedin vähän buranaa ja ajattelin mennä ainakin käymään. Mutta huono olo ei tullutkaan takaisin! Ei seuraavana aamunakaan. Seuraavana päivänä kävin jopa lenkillä.
Siitä saakin tarpeeksi tarinaa uutta kappaletta varten. Mun piti aloittaa lenkkeilykausi jo ainakin kaksi kuukautta sitten mutta lykkäsin sitä koko ajan. Pelkäsin kai kuntoni olevan niin huono että olisin ihan kuollut jo viiden minuutin jälkeen. Mutta nyt sain vihdoin mentyä ja teinkin pitemmän lenkin kuin olin suunnitellut ja juoksin reilusti suurimman osan matkasta. Tuntui hyvältä ja olen ylpeä itsestäni ja jäi sellainen olo että haluan mennä uudelleenkin joten tää oli selkeesti hyvä juttu.
Jalkani ovat vain hieman jumissa.
Helsingin keskusta on mukavan hiljainen siinä noin 5am.
Olen yrittänyt valita itselleni eurovaaliehdokasta. Tällä hetkellä minulla on kaksi eurovaaliehdokasehdokasta mutta kumpikaan ei tunnu sillee täydelliseltätäydelliseltä valinnalta.
Eräänä päivänä tein itselleni nutturan joka päässä olisi voinut melkein kehdata lähteä uloskin mutta harmikseni kello oli yö ja olin opiskelemassa. Näin ainakin väitän. Jälkimmäistä.
Tänä yönä piti mennä ajoissa nukkumaan mutta olen taitellut origamijoutsenen ja ottanut kiinni Modern Familyssa. Huomenna keksin jonkin ruuan (ja hankin sille patentin sit) ja sitten menen juttelemaan kummituksille kera henkilön joka pitää musta huolta.
Musta tuntuu että mun piti kertoa jotain muutakin mutta ehkä sei ollut mitään tärkeää. (katsokaa miten säästäväisesti käytän merkkejä: se + ei = sei. ei saa tuhlailla!!)
Kerran lauloin itseäni kovemman Kent-fanin kanssa Kentiä singstarissa ja se oli hienoisesti huvittavaa kun kummatkaan emme osanneet lausua ruotsia (ja hän ei osannut laulaa).
Kello on 3.22 perjantaiaamuna mutta puhun vielä torstaista tänä päivänä. Tänään olin Kallion kirjastossa aika tarkalleen minuutin koska palautin myöhässä olevia kirjoja ja sitten pakenin koska olen kerännyt sakkoja aika paljon ja kerään vielä rohkeutta mennä maksamaan ne. Sitten kävelin kohti Ympyrätalon äsmarkettia koska olen kuullut että joku on nähnyt siellä Miika Nousiaisen? En nähnyt Miika Nousiaista. Mutta ostin aika paljon tuoreita kasviksia ja siitä tuli hyvä mieli koska tuollaiset basilikat ja kirsikkatomaatit eivät kuulu jääkaappini vakiovarusteisiin. Sitten: ratikka oli jo lähtenyt liikkeelle kun vasta pääsin pysäkille enkä jaksanut tehdä mitään elettä näyttääkseni siltä että olisin halunnut vielä kyytiin koska oli hyvä mieli niin ajattelin että oisin jaksanut ihan hyvin odottaa seuraavaa. Mutta se pysähtyi kohdallani ja avasi oven! KUINKA KIVOJA ON RATIKKAKUSKIT.
Tein kotona ensimmäistä kertaa avokadopastaa. Olin vähän pettynyt. Ajattelin ettei vegaaniversiosta ainakaan tulisi maha kipeäksi (vatsani ei oikein aina välttämättä kestä maitotuotteita) mutta tuli silti. Ja limeä oli ohjeessa liikaa.
Mutta sitten tuli toveri ja meillä oli oikein mukaisa eväshetki eilensiivotun ja vastaimuroidun huoneeni lattialla.
Oli kerran eräs tiistai kaksi yötä sitten. Silloin heräsin kipeänä ja kuumeessa ja vitutti koska tiistaina oli kaverini synttärit joita olin odottanut jo pitkään. Vedin vähän buranaa ja ajattelin mennä ainakin käymään. Mutta huono olo ei tullutkaan takaisin! Ei seuraavana aamunakaan. Seuraavana päivänä kävin jopa lenkillä.
Siitä saakin tarpeeksi tarinaa uutta kappaletta varten. Mun piti aloittaa lenkkeilykausi jo ainakin kaksi kuukautta sitten mutta lykkäsin sitä koko ajan. Pelkäsin kai kuntoni olevan niin huono että olisin ihan kuollut jo viiden minuutin jälkeen. Mutta nyt sain vihdoin mentyä ja teinkin pitemmän lenkin kuin olin suunnitellut ja juoksin reilusti suurimman osan matkasta. Tuntui hyvältä ja olen ylpeä itsestäni ja jäi sellainen olo että haluan mennä uudelleenkin joten tää oli selkeesti hyvä juttu.
Jalkani ovat vain hieman jumissa.
Helsingin keskusta on mukavan hiljainen siinä noin 5am.
Olen yrittänyt valita itselleni eurovaaliehdokasta. Tällä hetkellä minulla on kaksi eurovaaliehdokasehdokasta mutta kumpikaan ei tunnu sillee täydelliseltätäydelliseltä valinnalta.
Eräänä päivänä tein itselleni nutturan joka päässä olisi voinut melkein kehdata lähteä uloskin mutta harmikseni kello oli yö ja olin opiskelemassa. Näin ainakin väitän. Jälkimmäistä.
Tänä yönä piti mennä ajoissa nukkumaan mutta olen taitellut origamijoutsenen ja ottanut kiinni Modern Familyssa. Huomenna keksin jonkin ruuan (ja hankin sille patentin sit) ja sitten menen juttelemaan kummituksille kera henkilön joka pitää musta huolta.
Musta tuntuu että mun piti kertoa jotain muutakin mutta ehkä sei ollut mitään tärkeää. (katsokaa miten säästäväisesti käytän merkkejä: se + ei = sei. ei saa tuhlailla!!)
10. toukokuuta 2014
Keskiviikkona oli viimeinen tentti. Illan vietin kuunnellen toverien kanssa voimamusiikkia kuten Gimmeliä, torstaina nukuin koko päivän kivan pojan kainalossa. Perjantaina menin vihdoin kotiin.
En tiedä mitä onnellisuus on muiden kohdalla mutta mun onnellisuus on tuollaisia hetkiä. Kun vietän kaksi päivää putkeen poissa kotoa ja sitten palatessani jään ennen omaa pysäkkiäni bussista ja kuljen hymyillen hiukset märkinä ja päällä t-paita, jonka väri mukavasti riitelee kauluspaidan kanssa.
Koen välillä ihan järjettömän voimakkaita ihastumisen tunteita.
Ei haittaa.
Tänään nukuin pitkään ja heräsin ja sit jatkoin nukkumista vielä lisää. Kun vihdoin heräsin oikeasti, makasin selälläni. Ja oikea käteni oli niin puutunut ettei siinä ollut mitään tuntoa. En ymmärrä. Sen päällä ei ollut mitään. Tuntui pelottavalta kun yritin nostaa sitä ja kun en katsonut sitä samaan aikaan niin tuntui ihan oikeasti siltä kuin se olisi koholla. Mutta sitten katsoin ja se olikin liikkumatta vieressäni. Onneksi se toimii jo. Ei halvaantunut.
Poltan nykyään humalluttuani monesti piippua (laillista). Tää on niin paha tapa että hävettää. Mutta jos tunnustan sen tässä niin ehkä pääsen pahasta tavastani eroon.
Pitäisi tutustua eurovaaliehdokkaisiin. Musta tuntuu että äänestän vihreitä. Oon äänestänyt elämäni aikana kolme kertaa ja joka kerta vihreitä.
Mun on vaikea tehdä päätöksiä. Vaikea yrittää valita ehdokas. Mutta haluan äänestää.
Kohta lähden kauppaan ostamaan ainekset sienipizzaan. Sitten teen sienipizzaa. Sitten katson yksin euroviisuja ja syön yksin sienipizzaa.
Kuulostaa ihan hyvältä. Välillä on hyvä olla yksin ja hiljaa. (siksi en tällaisina päivinä tykkää siitä että kämppikseni hengaa koko ajan, koko ajan, keittiössä enkä voi mennä sinne joutumatta puhumaan sille. haluaisin vain mökkihöperöityä rauhassa.)
Ja sit joku päivä teen kauraomenapaistosta.
Nyt tiedätte.
En tiedä mitä onnellisuus on muiden kohdalla mutta mun onnellisuus on tuollaisia hetkiä. Kun vietän kaksi päivää putkeen poissa kotoa ja sitten palatessani jään ennen omaa pysäkkiäni bussista ja kuljen hymyillen hiukset märkinä ja päällä t-paita, jonka väri mukavasti riitelee kauluspaidan kanssa.
Koen välillä ihan järjettömän voimakkaita ihastumisen tunteita.
Ei haittaa.
Tänään nukuin pitkään ja heräsin ja sit jatkoin nukkumista vielä lisää. Kun vihdoin heräsin oikeasti, makasin selälläni. Ja oikea käteni oli niin puutunut ettei siinä ollut mitään tuntoa. En ymmärrä. Sen päällä ei ollut mitään. Tuntui pelottavalta kun yritin nostaa sitä ja kun en katsonut sitä samaan aikaan niin tuntui ihan oikeasti siltä kuin se olisi koholla. Mutta sitten katsoin ja se olikin liikkumatta vieressäni. Onneksi se toimii jo. Ei halvaantunut.
Poltan nykyään humalluttuani monesti piippua (laillista). Tää on niin paha tapa että hävettää. Mutta jos tunnustan sen tässä niin ehkä pääsen pahasta tavastani eroon.
Pitäisi tutustua eurovaaliehdokkaisiin. Musta tuntuu että äänestän vihreitä. Oon äänestänyt elämäni aikana kolme kertaa ja joka kerta vihreitä.
Mun on vaikea tehdä päätöksiä. Vaikea yrittää valita ehdokas. Mutta haluan äänestää.
Kohta lähden kauppaan ostamaan ainekset sienipizzaan. Sitten teen sienipizzaa. Sitten katson yksin euroviisuja ja syön yksin sienipizzaa.
Kuulostaa ihan hyvältä. Välillä on hyvä olla yksin ja hiljaa. (siksi en tällaisina päivinä tykkää siitä että kämppikseni hengaa koko ajan, koko ajan, keittiössä enkä voi mennä sinne joutumatta puhumaan sille. haluaisin vain mökkihöperöityä rauhassa.)
Ja sit joku päivä teen kauraomenapaistosta.
Nyt tiedätte.
3. toukokuuta 2014
tänään voisin halata puita tai vain katsella vedenpintaa
Päivitystä: edellinen merkintäni ei olekaan totta. Tällä hetkellä kaikki on taas hyvin (ehkä jopa paremmin?)
Jee.
Elämäni on ollut kiireistä. Olen mennyt luentojen jälkeen viattomasti pizzalle ja päätynyt aamuyöllä saattamaan liian humaltunutta kaveria kotiin. Oon seikkaillut ympäri Helsinkiä kissankorvat päässäni ja viikset poskilla. Ainakin kolme ihmistä on pyytänyt puhelinnumeroani. Oon pussaillut ja kaatuillut ja puhaltanut saippuakuplia ja tarjonnut viinirypäleitä tuntemattomille.
Huhtikuu loppui. Lopetin facebookiin spämmäämisen.
Vappu oli hullun kiva vaikka päädyimmekin piknikille sisätiloihin ja vaikka jouduin tekemään tentin perjantaina. Oli hieman hirveä tunne istua salissa juuri ennen koepaperien jakoa kuuntelemassa kun ihmiset puhuu kurssin asioista ja tajuta, että mä en tiedä mistä nuo puhuu. Sain kuitenkin jotain räpellettyä paperille ja uskon pääseväni ainakin läpi.
Musta on tosi hämmentävää kun ihmiset ei vihaakaan mua. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Oon jopa uskaltautunut paljastamaan joillekin, ettei mulla oo kotipaikkakunnallani ollut oikeastaan kavereita. Tuntuu ettei se enää määritä mua. Tuntuu ettei kahdenkymmenen vuoden yksinäisyyteni tarkoitakaan että oon luuseri.
Keskiviikkona on viimeinen tentti. Kesä on tulossa. Se ei enää pelota niin paljon. Mulla on kavereita joiden kanssa voi mennä jäätelölle, mulla on poika jonka luo voi paeta maailmaa, mulla on rahaa sen verran etten kuole nälkään. Oon Helsingissä eli jos tulee tylsää niin voin vaan päättää, että tänään teen retken Suomenlinnaan tai meen vihdoinkin katsomaan miltä Seurasaari näyttää. Voin myös opiskella asioita, jotka eivät edistä tutkintoani, mutta joihin on vihdoin aikaa.
Pitäisi vielä muutaman päivän ajan jaksaa opiskella homomorfismeja ja Taylorin polynomeja mutta kulutan aikaani katsomalla vihdoinkin How I Met Your Motherin viimeistä kautta läpi ja haaveilemalla asioista (kuten tee/viinihetkistä erinäisten ystävien kanssa, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan, vink vink).
elämä on kaunis elämä on kaunis hetken vaan
jos tänään ei astu kyytiin se jatkaa matkaansa
(eräänä päivänä multa kysyttiin et onko mulla blogia ja sanoin ettei oo hehe)
Jee.
Elämäni on ollut kiireistä. Olen mennyt luentojen jälkeen viattomasti pizzalle ja päätynyt aamuyöllä saattamaan liian humaltunutta kaveria kotiin. Oon seikkaillut ympäri Helsinkiä kissankorvat päässäni ja viikset poskilla. Ainakin kolme ihmistä on pyytänyt puhelinnumeroani. Oon pussaillut ja kaatuillut ja puhaltanut saippuakuplia ja tarjonnut viinirypäleitä tuntemattomille.
Huhtikuu loppui. Lopetin facebookiin spämmäämisen.
Vappu oli hullun kiva vaikka päädyimmekin piknikille sisätiloihin ja vaikka jouduin tekemään tentin perjantaina. Oli hieman hirveä tunne istua salissa juuri ennen koepaperien jakoa kuuntelemassa kun ihmiset puhuu kurssin asioista ja tajuta, että mä en tiedä mistä nuo puhuu. Sain kuitenkin jotain räpellettyä paperille ja uskon pääseväni ainakin läpi.
Musta on tosi hämmentävää kun ihmiset ei vihaakaan mua. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Oon jopa uskaltautunut paljastamaan joillekin, ettei mulla oo kotipaikkakunnallani ollut oikeastaan kavereita. Tuntuu ettei se enää määritä mua. Tuntuu ettei kahdenkymmenen vuoden yksinäisyyteni tarkoitakaan että oon luuseri.
Keskiviikkona on viimeinen tentti. Kesä on tulossa. Se ei enää pelota niin paljon. Mulla on kavereita joiden kanssa voi mennä jäätelölle, mulla on poika jonka luo voi paeta maailmaa, mulla on rahaa sen verran etten kuole nälkään. Oon Helsingissä eli jos tulee tylsää niin voin vaan päättää, että tänään teen retken Suomenlinnaan tai meen vihdoinkin katsomaan miltä Seurasaari näyttää. Voin myös opiskella asioita, jotka eivät edistä tutkintoani, mutta joihin on vihdoin aikaa.
Pitäisi vielä muutaman päivän ajan jaksaa opiskella homomorfismeja ja Taylorin polynomeja mutta kulutan aikaani katsomalla vihdoinkin How I Met Your Motherin viimeistä kautta läpi ja haaveilemalla asioista (kuten tee/viinihetkistä erinäisten ystävien kanssa, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan, vink vink).
elämä on kaunis elämä on kaunis hetken vaan
jos tänään ei astu kyytiin se jatkaa matkaansa
(eräänä päivänä multa kysyttiin et onko mulla blogia ja sanoin ettei oo hehe)
25. huhtikuuta 2014
21. huhtikuuta 2014
1:30
Tällä viikolla olen ikävöinyt ja itkenyt ja tärissyt ja ollut yleisesti epävarma. Kaikki ne itsevarmuuden rippeet joita oon yrittänyt kerätä itselleni on taas levinneet ympäriinsä.
Keskiviikkoaamuna siskoni haki minut juna-asemalta. Sen jälkeen vietin kolme päivää tuntien, että oli kauhea virhe tulla kotiin. Täällä oon niin eristyksissä kaikesta ja pelottaa että viikon aikana kaikki ehtii muuttua niin että kun palaan Helsinkiin niin mikään ei ole enää niin kuin ennen.
(ajatukseni muuttuvat tosi irrationaalisiksi ja epäloogisiksi ja tyhmiksi täällä)
Olen viettänyt päiväni juoden enemmän kahvia kuin normaalisti ja katsellen televiiisiota. Oon myös kirjoittanut huonon runon, tehnyt noin 3 tehtävää niistä 30 jotka pitäisi tehdä, ja laulanut kovaa Let It Gota suihkussa.
Lauantaina lähdin ensimmäistä kertaa koskaan tutustumaan kotikaupunkini yöelämään. Tai no, toista kertaa oikeesti, mutta ensimmäistä kertaa ei lasketa. Oli yllättävän kivaa. Pelasin biljardia ja lauloin karaokea ja pääsin ystäväni poikaystävän bändin keikan jälkeen takahuoneeseen. Näin vain yhden tutun kun jatkoilla oli sattumalta tyyppi, jonka kanssa olin ala-asteella samalla luokalla ja senkin jälkeen samassa koulussa aina siihen asti, että lukiosta päästiin. Mutta ei hän edes muistanut tätä samalla luokalla oloamme. Musta tää kertoo jotain näkymättömyydestäni.
(olin myös hetken aikaa kahdestaan jonkun pojan kotona kuuntelemassa kun se puhui politiikasta ja sit se sanoi että "oot hyvin vetävä nainen" ku vaikutan kuulemma älykkäältä ja tyypin tyttöystävä on vain hyvännäköinen)
Hups menen väärässä järjestyksessä asioissa.
Viime viikolla kävin tiistaina koulussa syömässä ja tuntui että tapahtui jonkinlainen voitto jossain asiassa. Joskus syksyllä väittelin erään ihmisen (jota en silloin edes tuntenut) kanssa kasvissyönnistä ja siitä tuli aika ikävä olo. Sittemmin oon päässyt tän ihmisen kanssa jo siihen vaiheeseen, että kutsun sitä kaverikseni. Ja nyt tiistaina se sanoi, että on ajatellut että voisi vähentää lihansyöntiä.
Oon vielä kaksi päivää pohjoisessa. Sitten en tiedä mitä tapahtuu.
Keskiviikkoaamuna siskoni haki minut juna-asemalta. Sen jälkeen vietin kolme päivää tuntien, että oli kauhea virhe tulla kotiin. Täällä oon niin eristyksissä kaikesta ja pelottaa että viikon aikana kaikki ehtii muuttua niin että kun palaan Helsinkiin niin mikään ei ole enää niin kuin ennen.
(ajatukseni muuttuvat tosi irrationaalisiksi ja epäloogisiksi ja tyhmiksi täällä)
Olen viettänyt päiväni juoden enemmän kahvia kuin normaalisti ja katsellen televiiisiota. Oon myös kirjoittanut huonon runon, tehnyt noin 3 tehtävää niistä 30 jotka pitäisi tehdä, ja laulanut kovaa Let It Gota suihkussa.
Lauantaina lähdin ensimmäistä kertaa koskaan tutustumaan kotikaupunkini yöelämään. Tai no, toista kertaa oikeesti, mutta ensimmäistä kertaa ei lasketa. Oli yllättävän kivaa. Pelasin biljardia ja lauloin karaokea ja pääsin ystäväni poikaystävän bändin keikan jälkeen takahuoneeseen. Näin vain yhden tutun kun jatkoilla oli sattumalta tyyppi, jonka kanssa olin ala-asteella samalla luokalla ja senkin jälkeen samassa koulussa aina siihen asti, että lukiosta päästiin. Mutta ei hän edes muistanut tätä samalla luokalla oloamme. Musta tää kertoo jotain näkymättömyydestäni.
(olin myös hetken aikaa kahdestaan jonkun pojan kotona kuuntelemassa kun se puhui politiikasta ja sit se sanoi että "oot hyvin vetävä nainen" ku vaikutan kuulemma älykkäältä ja tyypin tyttöystävä on vain hyvännäköinen)
Hups menen väärässä järjestyksessä asioissa.
Viime viikolla kävin tiistaina koulussa syömässä ja tuntui että tapahtui jonkinlainen voitto jossain asiassa. Joskus syksyllä väittelin erään ihmisen (jota en silloin edes tuntenut) kanssa kasvissyönnistä ja siitä tuli aika ikävä olo. Sittemmin oon päässyt tän ihmisen kanssa jo siihen vaiheeseen, että kutsun sitä kaverikseni. Ja nyt tiistaina se sanoi, että on ajatellut että voisi vähentää lihansyöntiä.
Oon vielä kaksi päivää pohjoisessa. Sitten en tiedä mitä tapahtuu.
12. huhtikuuta 2014
vähän rahvasteltiin
(vaihdoin nimeni ja ammattini. nykyään olen olaf the snowman.)
Lempijuttujani tällä hetkellä: http://korva.kapsi.fi/pekka/ ja http://games.usvsth3m.com/2048/lol-cat-edition-2/
PYTTIPANNUA!
Näin eilen kaksi elokuvaa. Toinen oli mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä Juno ja toinen klassikko nimeltä Yksi lensi yli käenpesän. Jälkimmäinen oli toki elokuvallisesti parempi, mutta tykkään silti Junosta edelleen enemmän. Syitä:
- kun näin Junon ensimmäisen kerran, olin suunnilleen Junon ikäinen ja se oli ensimmäinen kerta kun tykkäsin jostain elokuvasta tosi paljon
- ihailen Junon elämänasennetta
- paras soundtrack
- elokuvan tyyli on sellainen josta tykkään
- oon ollut ihastunut sekä Ellen Pageen että Michael Ceraan
- kaikki leffan vitsit iskee muhun
- leffa on sopivan kevyt mutta aihe ei ole liian pinnallinen
- hampurilaispuhelin
Meinasin tilata tänään pizzaa mutta tulin järkiini ja tein ihmemössöä jääkaapista löytyneistä kaalista, porkkanoista, sipulista, inkivääristä ja soijarouheesta. Ajattelin että jos on tosi pahaa nii sitten sallin itseni sortua pizzaan. Muttei ollutkaan tosi pahaa. Sain ruokaa PLUS en köyhtynyt. PLUS kaalimössöni oli terveellistä mikä oli ihan hyvää vaihtelua viimeaikaista ruokavaliotani ajatellen.
Pitäis tehdä useammin kaalista jotain. Kaali on ihan hyvää (paitsi kaalikääryleet).
Kohta alkaa kesäloma?????? Tavallaan pelottaa vähän.
Uusi kahvipaketti tuoksuu hullun hyvältä ja surettaa et kello on kohta jo kymmenen enkä sais juoda kahvia kuuden jälkeen koska olen naurettavan herkkä kofeiinille. (joskus jos aamukahvini venyy kahden mukin mittaiseksi niin alkaa päristä niin kovaa että pelottaa)
Ehkä juon vain teetä.
Lempijuttujani tällä hetkellä: http://korva.kapsi.fi/pekka/ ja http://games.usvsth3m.com/2048/lol-cat-edition-2/
PYTTIPANNUA!
Näin eilen kaksi elokuvaa. Toinen oli mulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä Juno ja toinen klassikko nimeltä Yksi lensi yli käenpesän. Jälkimmäinen oli toki elokuvallisesti parempi, mutta tykkään silti Junosta edelleen enemmän. Syitä:
- kun näin Junon ensimmäisen kerran, olin suunnilleen Junon ikäinen ja se oli ensimmäinen kerta kun tykkäsin jostain elokuvasta tosi paljon
- ihailen Junon elämänasennetta
- paras soundtrack
- elokuvan tyyli on sellainen josta tykkään
- oon ollut ihastunut sekä Ellen Pageen että Michael Ceraan
- kaikki leffan vitsit iskee muhun
- leffa on sopivan kevyt mutta aihe ei ole liian pinnallinen
- hampurilaispuhelin
Meinasin tilata tänään pizzaa mutta tulin järkiini ja tein ihmemössöä jääkaapista löytyneistä kaalista, porkkanoista, sipulista, inkivääristä ja soijarouheesta. Ajattelin että jos on tosi pahaa nii sitten sallin itseni sortua pizzaan. Muttei ollutkaan tosi pahaa. Sain ruokaa PLUS en köyhtynyt. PLUS kaalimössöni oli terveellistä mikä oli ihan hyvää vaihtelua viimeaikaista ruokavaliotani ajatellen.
Pitäis tehdä useammin kaalista jotain. Kaali on ihan hyvää (paitsi kaalikääryleet).
Kohta alkaa kesäloma?????? Tavallaan pelottaa vähän.
Uusi kahvipaketti tuoksuu hullun hyvältä ja surettaa et kello on kohta jo kymmenen enkä sais juoda kahvia kuuden jälkeen koska olen naurettavan herkkä kofeiinille. (joskus jos aamukahvini venyy kahden mukin mittaiseksi niin alkaa päristä niin kovaa että pelottaa)
Ehkä juon vain teetä.
10. huhtikuuta 2014
on siis kevät (ja kierrätän samoja otsikkoja vuodesta toiseen)
Eilen:
nukuin liian pitkään, pompin jumppapallolla, palautin vain 5 tehtävää, söin puolet jonkun toisen maksamasta ruuasta, nostin olutravintolassa jalat penkille ja pelasin trivial pursuitia, kutsuin kaksi kaveriani luokseni juomaan kuohuviiniä, ja lopuksi päätin etten halua viettää kokonaista yötä yksin joten löysin itseni bussista nukkumaanmenoajan väärällä puolella matkalla kohti koillista.
Tänään:
heräsin kivan pojan vierestä, join aamukahvin yliopistolla, lähdin kesken luennon kivojen ihmisten kanssa ostamaan salmiakkia, näin samuli putron kun kuljettiin kohti hakaniemen rantaa, tarjosin salmiakkia kaverilleni, keinuin niin että pyörrytti, pelasin söpöä lautapeliä, ja sitten tulin vihdoinkin kotiin juomaan kahvia ja "opiskelemaan".
Ihmiset haluaa nähdä minua vielä ainakin huomenna ja sunnuntaina. Hyvä vain. Pian lähden pohjoiseen ja sitten ikävöin.
Muita uutisia: töitä ei ole vieläkään. En ole hakenut. En jaksa. Olen laiska.
(ottakaa mut töihin. oon hyvä kahvitaukoilija!1)
Ei ole muita uutisia.
nukuin liian pitkään, pompin jumppapallolla, palautin vain 5 tehtävää, söin puolet jonkun toisen maksamasta ruuasta, nostin olutravintolassa jalat penkille ja pelasin trivial pursuitia, kutsuin kaksi kaveriani luokseni juomaan kuohuviiniä, ja lopuksi päätin etten halua viettää kokonaista yötä yksin joten löysin itseni bussista nukkumaanmenoajan väärällä puolella matkalla kohti koillista.
Tänään:
heräsin kivan pojan vierestä, join aamukahvin yliopistolla, lähdin kesken luennon kivojen ihmisten kanssa ostamaan salmiakkia, näin samuli putron kun kuljettiin kohti hakaniemen rantaa, tarjosin salmiakkia kaverilleni, keinuin niin että pyörrytti, pelasin söpöä lautapeliä, ja sitten tulin vihdoinkin kotiin juomaan kahvia ja "opiskelemaan".
Ihmiset haluaa nähdä minua vielä ainakin huomenna ja sunnuntaina. Hyvä vain. Pian lähden pohjoiseen ja sitten ikävöin.
Muita uutisia: töitä ei ole vieläkään. En ole hakenut. En jaksa. Olen laiska.
(ottakaa mut töihin. oon hyvä kahvitaukoilija!1)
Ei ole muita uutisia.
8. huhtikuuta 2014
7. huhtikuuta 2014
eikä luovu mistään
Olen ristiriidassa. Tavallaan itsevarmuuteni on jollain tasolla kasvanut ja kommunikoin ihmisten kanssa ihan ok ja musta tuntuu et tää on syy siihen että ihmiset on hämmentävällä tavalla alkaneet osoittaa kiinnostusta mua kohtaan. Mut kuitenki oon ihan helvetin epävarma itsestäni ja tälläkin hetkellä tuntuu hyvin epätärkeältä ja ällöttävältä. Koska oon tällainen. (miks oon tällainen. miksi miksi miksi)
Viime viikolla meni aika kovaa vähän turhan monena iltana mut ainakin oli kivaa. Mulla on ehkä uusi ystäväkin.
Yhtenä aamuyönä aurinko alkoi jo nousta kun tein puhelun ja pääsin nukkumaan muualle kuin kotiin.
Eilen vanhempani olivat muutaman tunnin ajan Helsingissä. Käytiin syömässä ja Tove Jansson -näyttelyssä. Tykkäsin siitä ihan sairaan paljon. Katselin teoksia pitkään ja liikutuin monta kertaa.
Haisen eilisen jäljiltä vieläkin tupakalta. Nolottaa. Ja itkettää. Haluaisin varmuutta. Asioihin.
(tämä teksti sisältää anglismin iik)
Viime viikolla meni aika kovaa vähän turhan monena iltana mut ainakin oli kivaa. Mulla on ehkä uusi ystäväkin.
Yhtenä aamuyönä aurinko alkoi jo nousta kun tein puhelun ja pääsin nukkumaan muualle kuin kotiin.
Eilen vanhempani olivat muutaman tunnin ajan Helsingissä. Käytiin syömässä ja Tove Jansson -näyttelyssä. Tykkäsin siitä ihan sairaan paljon. Katselin teoksia pitkään ja liikutuin monta kertaa.
Haisen eilisen jäljiltä vieläkin tupakalta. Nolottaa. Ja itkettää. Haluaisin varmuutta. Asioihin.
(tämä teksti sisältää anglismin iik)
1. huhtikuuta 2014
make you feel my love
Rakas päiväkirja,
rakastan Helsinkiä niin hurjan paljon. Tunnen hämmentävän lämpimiä tunteita jokaista katulamppua, mutaista puistoa ja - hemmetti - bussipysäkkiä kohtaan.
Tällaista ajattelin aamubussissa kello 14:55. Aamubussissa.
Eilen päätin, että on vihdoin kevät ja pukeuduin sen mukaan. Tykkään kevättakistani ja kevätkengistäni. Sit kun päälläni oli vielä mekko niin oli hyvin nätti olo. Tykkään siitä kun oloni on nätti.
(sit kun seuraavana päivänä oli samat vaatteet päällä niin ei ollut enää niin lämmin olo)
Ruoka tapahtui. Yöllä ihailin kaupungin valoja (siitä ikkunasta näkee pitkälle) ja toisen kädet olivat ympärilläni ja tuntui hyvältä.
Tänään suunnitelmissani oli viettää kuusi tuntia yliopistolla ja loppupäivä kotona. Mutta nukuin niin huonosti yöllä että käytinkin aamun väsymyksen lievittämiseen ja sit mulle keitettiin puuroa ja sit menin tunniksi kouluun ja sit lähdinkin syömään ja "yksille" ja lopulta olinkin baarissa turhan monetta tuntia eilisen päivän vaatteissa ja tukka likaisena pelaamassa korttia.
Mutta tykkään elämästäni tällaisena. Oon aina halunnut ympärilleni ihmisiä ja en tiedä mitään parempaa kuin puhua uuden mielenkiintoisen tuttavan kanssa.
(mun on tosi vaikea sijoittaa itseäni mihinkään introvertti-ekstrovertti-akselilla koska toisaalta mussa on introvertin piirteitä mutta toisaalta voisin olla ujo ja sosiaalisesti ahdistunut ekstrovertti koska tarvitsen ihmisiä ympärilleni ja vaikka mun tarvitsee olla myös yksin niin ahdistun tosi nopeasti yksinäisyydestä. tai sit en vaan oo kumpikaan. ei kai tää nyt niin yksinkertaista olekaan? pystyn kyl ihan hyvin käymään esim. leffassa yksin enkä viihdy isossa porukassa jossa en tunne ketään. mut aaaaaaaa:
en tykkää määritellä persoonallisuuttani koska se on niin moniulotteinen asia mielestäni eikä mulla oo tarpeeksi tietoo asioista et pystyisin siihen. en pysty puhumaan kuin omasta puolestani mutta mä oon ainakin hyvin erilainen vaikka sama tilanne toistuisikin. ja nää verttiyskysymyksen jututki selittäisin mieluummin jollain muulla (oon varautunut uusien ihmisten kanssa koska mulla on huonoja kokemuksia jne jne)
tavallaan ois kiva jos pystyisin määrittelemään itseni mut ku en onnistu siinä nii en edes yritä.)
"Yleensä hampaat irtoavat itsestään."
- wikipedia-artikkeli kissoista
Hei hei, päiväkirjä, nähdään taas. Tai siis, to be continued. (miten päiväkirjatekstit lopetetaan?)
rakastan Helsinkiä niin hurjan paljon. Tunnen hämmentävän lämpimiä tunteita jokaista katulamppua, mutaista puistoa ja - hemmetti - bussipysäkkiä kohtaan.
Tällaista ajattelin aamubussissa kello 14:55. Aamubussissa.
Eilen päätin, että on vihdoin kevät ja pukeuduin sen mukaan. Tykkään kevättakistani ja kevätkengistäni. Sit kun päälläni oli vielä mekko niin oli hyvin nätti olo. Tykkään siitä kun oloni on nätti.
(sit kun seuraavana päivänä oli samat vaatteet päällä niin ei ollut enää niin lämmin olo)
Ruoka tapahtui. Yöllä ihailin kaupungin valoja (siitä ikkunasta näkee pitkälle) ja toisen kädet olivat ympärilläni ja tuntui hyvältä.
Tänään suunnitelmissani oli viettää kuusi tuntia yliopistolla ja loppupäivä kotona. Mutta nukuin niin huonosti yöllä että käytinkin aamun väsymyksen lievittämiseen ja sit mulle keitettiin puuroa ja sit menin tunniksi kouluun ja sit lähdinkin syömään ja "yksille" ja lopulta olinkin baarissa turhan monetta tuntia eilisen päivän vaatteissa ja tukka likaisena pelaamassa korttia.
Mutta tykkään elämästäni tällaisena. Oon aina halunnut ympärilleni ihmisiä ja en tiedä mitään parempaa kuin puhua uuden mielenkiintoisen tuttavan kanssa.
(mun on tosi vaikea sijoittaa itseäni mihinkään introvertti-ekstrovertti-akselilla koska toisaalta mussa on introvertin piirteitä mutta toisaalta voisin olla ujo ja sosiaalisesti ahdistunut ekstrovertti koska tarvitsen ihmisiä ympärilleni ja vaikka mun tarvitsee olla myös yksin niin ahdistun tosi nopeasti yksinäisyydestä. tai sit en vaan oo kumpikaan. ei kai tää nyt niin yksinkertaista olekaan? pystyn kyl ihan hyvin käymään esim. leffassa yksin enkä viihdy isossa porukassa jossa en tunne ketään. mut aaaaaaaa:
en tykkää määritellä persoonallisuuttani koska se on niin moniulotteinen asia mielestäni eikä mulla oo tarpeeksi tietoo asioista et pystyisin siihen. en pysty puhumaan kuin omasta puolestani mutta mä oon ainakin hyvin erilainen vaikka sama tilanne toistuisikin. ja nää verttiyskysymyksen jututki selittäisin mieluummin jollain muulla (oon varautunut uusien ihmisten kanssa koska mulla on huonoja kokemuksia jne jne)
tavallaan ois kiva jos pystyisin määrittelemään itseni mut ku en onnistu siinä nii en edes yritä.)
"Yleensä hampaat irtoavat itsestään."
- wikipedia-artikkeli kissoista
Hei hei, päiväkirjä, nähdään taas. Tai siis, to be continued. (miten päiväkirjatekstit lopetetaan?)
29. maaliskuuta 2014
aa-aa-aa-s
Ei mulla mitään oikeaa asiaa ole. Halusin vain kertoa, että oloni on ollut tänään jo terveempi ja siivosin
- huoneeni (heitin likaiset vaatteet pois näkyviltä, järjestelin pöytäni esiin, pyyhin pölyt, imuroin, vaihdoin lakanat, jne.)
- vessan
- keittiön
Täällä ei varmasti oo ollut näin siistiä sitten sen kun muutin tänne?? Laitoin kaikki teenikin pöydältä laatikkoon. Nyt tähän mahtuu laskemaan asioita.
(mulla ei ees oo mikään pieni pöytä)
Sain jumissa olleen ikkunankin avattua ja nyt täällä on happea.
Lisäksi tein Oikeaa Ruokaa. Spagettikastikkeen. Sipulit paloi hiukan mutta tuli silti ehkä parempaa kuin koskaan ennen??
Eilen pyöräilin kipeänä ja hiukset harjaamatta alkoon ja ostin pullon valkoviintä erään tulevan syntymäpäivän vuoksi ja multa ei kysytty papereita?? Anteeks nyt hei. Oon 20 ja näytän 15-vuotiaalta. Mua pitäisi epäillä alaikäiseksi.
Vielä kerran kahden kysymysmerkin rypäs: ??
Oikeesti tää merkintä on sitä varten että voisin PAKOTTAA teidät kuuntelemaan vähän musiikkia:
Läpäisin tänään ilman yhtään vinkkiä sudokun, jonka vaikeustasoksi oli merkitty viisi tähteä viidestä.
Taidan ehkä uskoa nykyään kohtaloon.
(joskus kirjoitan merkinnän ja annan sen odottaa kauankin aikaa kunnes keksin jonkun otsikon. sit mun otsikot on jotain tyyliin 1234)
- huoneeni (heitin likaiset vaatteet pois näkyviltä, järjestelin pöytäni esiin, pyyhin pölyt, imuroin, vaihdoin lakanat, jne.)
- vessan
- keittiön
Täällä ei varmasti oo ollut näin siistiä sitten sen kun muutin tänne?? Laitoin kaikki teenikin pöydältä laatikkoon. Nyt tähän mahtuu laskemaan asioita.
(mulla ei ees oo mikään pieni pöytä)
Sain jumissa olleen ikkunankin avattua ja nyt täällä on happea.
Lisäksi tein Oikeaa Ruokaa. Spagettikastikkeen. Sipulit paloi hiukan mutta tuli silti ehkä parempaa kuin koskaan ennen??
Eilen pyöräilin kipeänä ja hiukset harjaamatta alkoon ja ostin pullon valkoviintä erään tulevan syntymäpäivän vuoksi ja multa ei kysytty papereita?? Anteeks nyt hei. Oon 20 ja näytän 15-vuotiaalta. Mua pitäisi epäillä alaikäiseksi.
Vielä kerran kahden kysymysmerkin rypäs: ??
Oikeesti tää merkintä on sitä varten että voisin PAKOTTAA teidät kuuntelemaan vähän musiikkia:
Ei oo oikeesti PAKKO kuunnella, halusin vain kertoo et nää aiheuttaa mussa tällä hetkellä hurjia kylmiä väreitä.
Aviciin biiseistä uuden albumin versiot on kans HULLUN KIVOI mutten löytänyt ts. jaksanut etsiä tarpeeksi niitä youtubesta.
Haluun tanssiii.
Lempisanoistani joitakin: hämmentävä (soppaa hämmentävä käsi on hämmentävä), humaloida, hupsu, hieno, halla, pahki, ruska, hölmö, pönttö, hemmetti, convenience (kun sen lausuu että konveniense), marras, sääski kun tarkoitetaan hyttystä, ämmänneulat. Muita ei tuu just nyt mieleen.
Läpäisin tänään ilman yhtään vinkkiä sudokun, jonka vaikeustasoksi oli merkitty viisi tähteä viidestä.
Taidan ehkä uskoa nykyään kohtaloon.
(joskus kirjoitan merkinnän ja annan sen odottaa kauankin aikaa kunnes keksin jonkun otsikon. sit mun otsikot on jotain tyyliin 1234)
25. maaliskuuta 2014
abcd
Sunnuntai-maanantaiyönä toverini jättivät mut yksin jonnekin Espooseen, joten käytin yksinäisyyteni ja humalatilani hyödyksi ja menin puhumaan tuntemattomille. Istuin hetken kuuntelemassa liftausreissusta, sitten kulmapöydästä tarjottiin minulle jonkun toisen viiniä ja lopulta viimeisen bussin mentyä päädyin tunkemaan uuden tuttavan kanssa liian täyteen tilataksiin joka vei meidät takaisin pääkaupunkiin. Istuin jatkojen jatkoilla vielä pari tuntia ihan mukavan tyypin kanssa, jolle kuitenkin jouduin tekemään selväksi, ettei päädytä samaan sänkyyn koska se oli jo varattu. Kävelin aamuöisen keskustan halki. Kompastelin naurettavan paljon ja parin metrin välein pysähdyttiin pussailemaan.
Olin kyllä sunnuntaina (ainakin illalla vielä) aika perskuleen nättinä vaikka itse sanonkin.
(olen ollut humaloimassa kolmen viikon sisään kuusi kertaa. pitäis vähän rauhoittuu. nyt ei oo kyl hetkeen mitään erityistä onneksi tapahtumassakaan.)
Tänään olin menossa Lidliin kun sain kutsun seikkailulle. Käytiin ihastelemassa Pikku-Huopalahden taloja ja sit pääsin toista kertaa elämässäni lähijunaan. Lähijunassa on kyllä ihan erilainen tunnelma kuin muissa julkisissa liikennevälineissä. Mut ihan jännää.
Kun sit myöhemmin olin Sörnäisissä niin Lidliin ei päässytkään. Raahasin sit selkä köyryssä perunoita ja kauramaitoa ja vessapaperia ja sen sellaista hieman kalliimmasta kaupasta. Kun kasvissosekeitto oli lopulta valmista niin vatsa antoi kaiken anteeksi.
Hyvä ruoka, parempi mieli.
Unohdin ostaa lipun ensi perjantaina olevalle Samuli Putron keikalle. En tiedä haluunko yrittää metsästää sellaista enää koska yli 20 euroa olisi =((((((((( ( ( ( ( ( ( ( ( ( (
Isäni oli tilannut mulle 6 viikoksi sanomalehden jotta pääsisin lukemaan kotiseutuni uutisia. Tilaus loppui viime viikolla ja harmitti vähän, kun en saanut enää päivittäistä sudokuani. Mutta eilen kaivelin vähän laatikoitani ja löysin lähes tyhjän sudokulehden vuodelta 2007! Uu jea.
Huomenna menen pitkästä aikaa keskiviikkona luennolle ja sitten teen tehtäviä ja sitten pesen pyykkiä ja VITSIT pitäisköhän käydä lenkillä! Pitäis. Ehkä vois.
Voikaa hyvin.
Olin kyllä sunnuntaina (ainakin illalla vielä) aika perskuleen nättinä vaikka itse sanonkin.
(olen ollut humaloimassa kolmen viikon sisään kuusi kertaa. pitäis vähän rauhoittuu. nyt ei oo kyl hetkeen mitään erityistä onneksi tapahtumassakaan.)
Tänään olin menossa Lidliin kun sain kutsun seikkailulle. Käytiin ihastelemassa Pikku-Huopalahden taloja ja sit pääsin toista kertaa elämässäni lähijunaan. Lähijunassa on kyllä ihan erilainen tunnelma kuin muissa julkisissa liikennevälineissä. Mut ihan jännää.
Kun sit myöhemmin olin Sörnäisissä niin Lidliin ei päässytkään. Raahasin sit selkä köyryssä perunoita ja kauramaitoa ja vessapaperia ja sen sellaista hieman kalliimmasta kaupasta. Kun kasvissosekeitto oli lopulta valmista niin vatsa antoi kaiken anteeksi.
Hyvä ruoka, parempi mieli.
Unohdin ostaa lipun ensi perjantaina olevalle Samuli Putron keikalle. En tiedä haluunko yrittää metsästää sellaista enää koska yli 20 euroa olisi =((((((((( ( ( ( ( ( ( ( ( ( (
Isäni oli tilannut mulle 6 viikoksi sanomalehden jotta pääsisin lukemaan kotiseutuni uutisia. Tilaus loppui viime viikolla ja harmitti vähän, kun en saanut enää päivittäistä sudokuani. Mutta eilen kaivelin vähän laatikoitani ja löysin lähes tyhjän sudokulehden vuodelta 2007! Uu jea.
Huomenna menen pitkästä aikaa keskiviikkona luennolle ja sitten teen tehtäviä ja sitten pesen pyykkiä ja VITSIT pitäisköhän käydä lenkillä! Pitäis. Ehkä vois.
Voikaa hyvin.
23. maaliskuuta 2014
1234
Hassua miten pienestä kaikki on kiinni. Jos kuukausi sitten en olisi jäänyt jatkoille vaan lähtenyt viimeisellä bussilla, niin olisin varmaan edelleen samassa tilanteessa kuin sitä ennen: katsoisin kotona Greyn anatomiaa ja vetäisin kofeiiniövereitä ja angstaisin ja yhyy. Nyt oon muuttunut. Ainakin just nyt tuntuu siltä.
Reilun viikon aikana oon ollut enemmän poissa kotoa kuin kotona. Näin SMG:n, tanssin, tein ruokaa muutamassa eri keittiössä, olen viettänyt aikaa hienojen ihmisten kanssa, olen ollut koulussa useampana päivänä luentojen jälkeen vielä monta tuntia, olen käynyt elokuvissa ja jäätynyt Töölössä ja Sörnäisissä ja Herttoniemessä ja Jakomäessä ja Kampissa.
Niin paljon on muuttunut kuukauden sisällä. Kuukausi on tosi lyhyt aika. Mulla on nykyään ihan hyvä olla. En stressaa edes kesätöistä. Itse asiassa suunnittelin, että voisin elää säästöilläni ja tehdä vapaaehtoistyötä. Koska se kuulostaa paljon paremmalta kuin tehdä pienellä palkalla työtä, joka ahdistaa.
Puhtaat vaatteet loppuu kun en ehdi olla kotona niitä pestäkseni.
Nyt menen kaivamaan kaappiani toivoen että löytäisin ehjät sukkahousut.
Reilun viikon aikana oon ollut enemmän poissa kotoa kuin kotona. Näin SMG:n, tanssin, tein ruokaa muutamassa eri keittiössä, olen viettänyt aikaa hienojen ihmisten kanssa, olen ollut koulussa useampana päivänä luentojen jälkeen vielä monta tuntia, olen käynyt elokuvissa ja jäätynyt Töölössä ja Sörnäisissä ja Herttoniemessä ja Jakomäessä ja Kampissa.
Niin paljon on muuttunut kuukauden sisällä. Kuukausi on tosi lyhyt aika. Mulla on nykyään ihan hyvä olla. En stressaa edes kesätöistä. Itse asiassa suunnittelin, että voisin elää säästöilläni ja tehdä vapaaehtoistyötä. Koska se kuulostaa paljon paremmalta kuin tehdä pienellä palkalla työtä, joka ahdistaa.
Puhtaat vaatteet loppuu kun en ehdi olla kotona niitä pestäkseni.
Nyt menen kaivamaan kaappiani toivoen että löytäisin ehjät sukkahousut.
15. maaliskuuta 2014
kaunis kallo. huono otsikko.
Luonnoksesta:
Eilen oli jotenki hyvin helpottava päivä. Harrastan hirveästi ihmisistä stressaamista (kun en osaa olla oikein enkä osaa puhua ja sit kun ei olla puhuttu moneen kuukauteen edes moikkauksen vertaa niin oon varma niiden vihaavan mua enkä enää osaa edes yrittää olla yhteydessä vaikka haluaisin) mutta eilen uskaltauduin juttelemaan normaalisti parille ihmiselle ja kaikki olikin jotenkin tosi helppoa ja tuntuu niin hyvältä kun ei ole enää sellaista ahdistavaa muuria välissä.
Oli muutenkin hauskaa. Haalarikansa oli vallannut ratikan, lauloin ääneen, silitin pehmeimpiä hiuksia ja vilkutin ohikulkijoille.
Kaapistani on loppumassa jo perusruokatarvikkeetkin (soijarouheet meni, samoin spagetit, pavut ja kaikki leivänpäällysmahdollisuudet). Aloin tehdä kauppalistaa sunnuntaille jo nyt. Nälättää.
Nyt lisää tekstiä:
Nousin sängystä klo 15. Söin leipää. Oli kuivaa. En tiedä miksi kerron ruuattomuudestani. Ensi viikolla aion taas syödä kunnolla. Aion tehdä täytettyjä paprikoita ja sit kasvissosekeittoa ja sit salaattiaki vois. Pähkinöitäki vois ehkä ostaaaa.
Eilen illalla ahdistuin jotenkin hirveästi kun ajattelin asioita. Seurasin aikoinaan aika paljon youtubessa ihmisii ja jopa fanitinkin niitä ja nyt on tullut esiin hirveästi tapauksia, joissa monet henkilöt joista oon tykännyt on hyväksikäyttäneet fanejaan (jotka on yleensä alaikäisiä/nuoria tyttöjä) seksuaalisesti ja muutenkin. Mua ällöttää ja itkettää ja ahdistaa.
Maailma on paha. Mun elämä on suhteessa tosi hyvää. En ole joutunut naimisiin 9-vuotiaana. En joudu työskentelemään epäinhimillisissä oloissa jotta joku parempiosainen saisi suklaata tai halpoja vaatteita. Ymmärrän että olen aivan järjettömän etuoikeutettu.
Mutta huomaan silti pahuutta ympäriltänikin. Kuka tahansa hyvänä tyyppinä pitämäni henkilö voi olla potentiaalinen raiskaaja.
Yhtenä iltana kuuntelin, kun yliopisto-opiskelija kertoi kuinka haluaisi panna yläasteikäisiä. Oon kuullut kyseiseltä henkilöltä niin paljon muitakin ällöttäviä juttuja, etten uskaltaisi jäädä kanssaan kahdestaan samaan tilaan.
Vääryyttä.
Helvetti.
Kello on 17:13. Meen rauhoittumaan suihkuun. Illalla menen kuuntelemaan kuinka kesä on kaikilla vaikka ulkona näyttää taas talvelta.
(surettaa. halusin kevään. halusin kevään niin paljon.)
Eilen oli jotenki hyvin helpottava päivä. Harrastan hirveästi ihmisistä stressaamista (kun en osaa olla oikein enkä osaa puhua ja sit kun ei olla puhuttu moneen kuukauteen edes moikkauksen vertaa niin oon varma niiden vihaavan mua enkä enää osaa edes yrittää olla yhteydessä vaikka haluaisin) mutta eilen uskaltauduin juttelemaan normaalisti parille ihmiselle ja kaikki olikin jotenkin tosi helppoa ja tuntuu niin hyvältä kun ei ole enää sellaista ahdistavaa muuria välissä.
Oli muutenkin hauskaa. Haalarikansa oli vallannut ratikan, lauloin ääneen, silitin pehmeimpiä hiuksia ja vilkutin ohikulkijoille.
Kaapistani on loppumassa jo perusruokatarvikkeetkin (soijarouheet meni, samoin spagetit, pavut ja kaikki leivänpäällysmahdollisuudet). Aloin tehdä kauppalistaa sunnuntaille jo nyt. Nälättää.
Nyt lisää tekstiä:
Nousin sängystä klo 15. Söin leipää. Oli kuivaa. En tiedä miksi kerron ruuattomuudestani. Ensi viikolla aion taas syödä kunnolla. Aion tehdä täytettyjä paprikoita ja sit kasvissosekeittoa ja sit salaattiaki vois. Pähkinöitäki vois ehkä ostaaaa.
Eilen illalla ahdistuin jotenkin hirveästi kun ajattelin asioita. Seurasin aikoinaan aika paljon youtubessa ihmisii ja jopa fanitinkin niitä ja nyt on tullut esiin hirveästi tapauksia, joissa monet henkilöt joista oon tykännyt on hyväksikäyttäneet fanejaan (jotka on yleensä alaikäisiä/nuoria tyttöjä) seksuaalisesti ja muutenkin. Mua ällöttää ja itkettää ja ahdistaa.
Maailma on paha. Mun elämä on suhteessa tosi hyvää. En ole joutunut naimisiin 9-vuotiaana. En joudu työskentelemään epäinhimillisissä oloissa jotta joku parempiosainen saisi suklaata tai halpoja vaatteita. Ymmärrän että olen aivan järjettömän etuoikeutettu.
Mutta huomaan silti pahuutta ympäriltänikin. Kuka tahansa hyvänä tyyppinä pitämäni henkilö voi olla potentiaalinen raiskaaja.
Yhtenä iltana kuuntelin, kun yliopisto-opiskelija kertoi kuinka haluaisi panna yläasteikäisiä. Oon kuullut kyseiseltä henkilöltä niin paljon muitakin ällöttäviä juttuja, etten uskaltaisi jäädä kanssaan kahdestaan samaan tilaan.
Vääryyttä.
Helvetti.
Kello on 17:13. Meen rauhoittumaan suihkuun. Illalla menen kuuntelemaan kuinka kesä on kaikilla vaikka ulkona näyttää taas talvelta.
(surettaa. halusin kevään. halusin kevään niin paljon.)
13. maaliskuuta 2014
pilvien alla maan päällä
Hymyilen paljon. Noin niin kuin yleisesti ottaen. Vaikkei olisi mitään hymyilyttävää.
Eräänä keskiviikkoisena päivänä (tänään) heräsin klo 13. Yleensä tulee vähän inhottava olo päivistä, jolloin ei tee asioita oikein (herää ajoissa, käy luennoilla, pue puhtaita vaatteita, harjaa hiuksia) mutta tällä kertaa tuntui että oli hyvä idea jäädä kotiin yksin laskemaan. Tehtävät ei tuntuneet enää niin mahdottomilta kuin olivat edellispäivien univeloissa ja kiireessä vaikuttaneet olevan.
Kun palautin papereita pari minuuttia ennen deadlinea, näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Vaihdettiin pari sanaa ja vasta ulkona tajusin, että olisin voinut jäädä juttelemaan enemmänkin.
Tiistaina näin ystävää pitkästä aikaa. Oli kaunis päivä. Katsottiin elokuva mutta en kehtaa mainita edes nimeä, koska mitään ei jäänyt päähäni, oli niin vaikea keskittyä. En osaa kertoa mistä se kertoi.
Tulin kotiin sen verran suunnittelemattoman myöhään, että jouduin käymään suihkussa hiljaisuuden aikana.
Olen juonut tavallista enemmän teetä koska kurkkuni on aivan järjettömän kipeä. En tiedä onko tee helpottanut. Ei varmaan. Toivottavasti huomenna ei sattuisi yhtä paljon. Huomenna tapahtuu kivoja. Sanoisin jopa, että unelmia toteutuu. Oon nimittäin varmasti sanonut jollekin joskus että oispa siistiä joskus humaloida ratikassa.
Mulla on sellainen jännä tunne siitä, että olisin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Sain söpön tekstiviestin. Nyt voin mennä nukkumaan ja jatkaa hymyilyä kunnes en enää tiedosta.
Eräänä keskiviikkoisena päivänä (tänään) heräsin klo 13. Yleensä tulee vähän inhottava olo päivistä, jolloin ei tee asioita oikein (herää ajoissa, käy luennoilla, pue puhtaita vaatteita, harjaa hiuksia) mutta tällä kertaa tuntui että oli hyvä idea jäädä kotiin yksin laskemaan. Tehtävät ei tuntuneet enää niin mahdottomilta kuin olivat edellispäivien univeloissa ja kiireessä vaikuttaneet olevan.
Kun palautin papereita pari minuuttia ennen deadlinea, näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Vaihdettiin pari sanaa ja vasta ulkona tajusin, että olisin voinut jäädä juttelemaan enemmänkin.
Tiistaina näin ystävää pitkästä aikaa. Oli kaunis päivä. Katsottiin elokuva mutta en kehtaa mainita edes nimeä, koska mitään ei jäänyt päähäni, oli niin vaikea keskittyä. En osaa kertoa mistä se kertoi.
Tulin kotiin sen verran suunnittelemattoman myöhään, että jouduin käymään suihkussa hiljaisuuden aikana.
Olen juonut tavallista enemmän teetä koska kurkkuni on aivan järjettömän kipeä. En tiedä onko tee helpottanut. Ei varmaan. Toivottavasti huomenna ei sattuisi yhtä paljon. Huomenna tapahtuu kivoja. Sanoisin jopa, että unelmia toteutuu. Oon nimittäin varmasti sanonut jollekin joskus että oispa siistiä joskus humaloida ratikassa.
Mulla on sellainen jännä tunne siitä, että olisin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Sain söpön tekstiviestin. Nyt voin mennä nukkumaan ja jatkaa hymyilyä kunnes en enää tiedosta.
10. maaliskuuta 2014
askel askel hyppy
Nyt-ten istun kotona oman koneeni ääressä ja minulla on aikaa ainakin teemukillisen verran.
Viime keskiviikkona nukuin suunnitelmien mukaisen junani ohi ja meninkin vasta illalla Orivedelle. Silittelin maailman kauneinta rumaa kissaa ja siitä tuli hyvä mieli (mulla ei oo kyllä vähään aikaan edes ollut kovin paha mieli). Torstaina Mandi tutustutti mua Oriveden vilkkaaseen yöelämään ja kulutin vähän turhan paljon rahaa mut oli hullun kivaa ja perjantaina jopa ihan hyvä olo (lukuunottamatta aamuöistä kahden tupakan poltosta johtuvaa päänsärkyä). Sit koomattiin ja syötiin pizzaa ja katsottiin hyvää nimeltämainitsematonta tv-sarjaa nimeltä Tanssiakatemia. Illalla junassa jaksoin pitkästä aikaa keskittyä lukemiseen.
Lauantaina en tehnyt mitään.
Musta tuntuu ettei mun aivot toimi oikein kunnolla. Johtuu joko: a) unen puutteesta, b) kofeiinin puutteesta, tai c) järjen puutteesta.
Uusi jakso alkoi tänään. Ahdistaa jo valmiiksi se KUINKA EN OSAA. HemMETti.
Opintotukikin tuli ihan vasta ja oon käyttänyt siitä jo ahdistavan suuren osan. Inhottaa kun rahaa vain menee. Päätin että tingin jostain. En osta herkkuja enkä mee perjantaina Olavi Uusivirran keikalle. Syön koululla niin paljon ettei kotona tarvi. En ees tiiä mistä muusta voin tinkii?? No ainaki matkakortissani on aikaa huhtikuun loppuun ja smg:n lipun maksoin jo helmikuun opintotuilla. Ja kaapissa on makaronia ja kolme purkkia papuja.
Mulla on 93 lukijaa vaikka kirjoitan vain jotain paskaa. Haluaisitteko mun kirjoittavan jostain tietystä asiasta? Musiikkimaustani, siitä millaisen määrän vitamiineja vedän päivittäin, ajatuksistani jotain tiettyä asiaa kohtaan? Saa kertoo (koska mua vähän ahdistaa kertoa pelkästään näin suoraan elämääni liittyvistä asioista. tekemisistäni ja ihmisistä, siis. blogistani ei pitänyt koskaan tulla sellainen.)
Saa myös kysyy jos haluaa tietää jotain. Vastaan niin hyvin kuin pystyn. Yleistä suhteellisuusteoriaa en ole kuitenkaan itsekään sisäistänyt, kannattaa udella sellaisia mieluummin joltain asiaan perehtyneeltä.
***
300. merkintäni on rikki. Vastaan anonyymiin kommenttiin tässä:
Kiitos! Minäkin olen iloinen. En tiedä ansaitsenko tällaista, mutta jotenkin tää silti tapahtuu mulle.
Oot kirjoitellut mulle anonyyminä eri paikkoihin? Tunnenko sut?
(sanoit kaiken ihan kivasti ja mukavasti, älä pelkää. sano vain jatkossakin jos on jotain sanottavaa.)
Niin ja: en ole nähnyt leffaa Onnen maa =( blogini osoite ja nimi tulee olavi uusivirralta.
Viime keskiviikkona nukuin suunnitelmien mukaisen junani ohi ja meninkin vasta illalla Orivedelle. Silittelin maailman kauneinta rumaa kissaa ja siitä tuli hyvä mieli (mulla ei oo kyllä vähään aikaan edes ollut kovin paha mieli). Torstaina Mandi tutustutti mua Oriveden vilkkaaseen yöelämään ja kulutin vähän turhan paljon rahaa mut oli hullun kivaa ja perjantaina jopa ihan hyvä olo (lukuunottamatta aamuöistä kahden tupakan poltosta johtuvaa päänsärkyä). Sit koomattiin ja syötiin pizzaa ja katsottiin hyvää nimeltämainitsematonta tv-sarjaa nimeltä Tanssiakatemia. Illalla junassa jaksoin pitkästä aikaa keskittyä lukemiseen.
Lauantaina en tehnyt mitään.
Musta tuntuu ettei mun aivot toimi oikein kunnolla. Johtuu joko: a) unen puutteesta, b) kofeiinin puutteesta, tai c) järjen puutteesta.
Uusi jakso alkoi tänään. Ahdistaa jo valmiiksi se KUINKA EN OSAA. HemMETti.
Opintotukikin tuli ihan vasta ja oon käyttänyt siitä jo ahdistavan suuren osan. Inhottaa kun rahaa vain menee. Päätin että tingin jostain. En osta herkkuja enkä mee perjantaina Olavi Uusivirran keikalle. Syön koululla niin paljon ettei kotona tarvi. En ees tiiä mistä muusta voin tinkii?? No ainaki matkakortissani on aikaa huhtikuun loppuun ja smg:n lipun maksoin jo helmikuun opintotuilla. Ja kaapissa on makaronia ja kolme purkkia papuja.
Mulla on 93 lukijaa vaikka kirjoitan vain jotain paskaa. Haluaisitteko mun kirjoittavan jostain tietystä asiasta? Musiikkimaustani, siitä millaisen määrän vitamiineja vedän päivittäin, ajatuksistani jotain tiettyä asiaa kohtaan? Saa kertoo (koska mua vähän ahdistaa kertoa pelkästään näin suoraan elämääni liittyvistä asioista. tekemisistäni ja ihmisistä, siis. blogistani ei pitänyt koskaan tulla sellainen.)
Saa myös kysyy jos haluaa tietää jotain. Vastaan niin hyvin kuin pystyn. Yleistä suhteellisuusteoriaa en ole kuitenkaan itsekään sisäistänyt, kannattaa udella sellaisia mieluummin joltain asiaan perehtyneeltä.
***
300. merkintäni on rikki. Vastaan anonyymiin kommenttiin tässä:
Kiitos! Minäkin olen iloinen. En tiedä ansaitsenko tällaista, mutta jotenkin tää silti tapahtuu mulle.
Oot kirjoitellut mulle anonyyminä eri paikkoihin? Tunnenko sut?
(sanoit kaiken ihan kivasti ja mukavasti, älä pelkää. sano vain jatkossakin jos on jotain sanottavaa.)
Niin ja: en ole nähnyt leffaa Onnen maa =( blogini osoite ja nimi tulee olavi uusivirralta.
6. maaliskuuta 2014
Laskiainen oli kiva. En oo koskaan ennen ollut humalassa jo ennen neljää. Enkä oo koskaan ennen laskenut pulkalla mäessä joka oli periaatteessa lumeton. Nää kaksi asiaa muodostavat tietynlaisen syy-seuraus-suhteen.
Kaikki on hämmentävää. Milloinhan herään.
Eilen lähdin muutaman tunnin junamatkan verran pohjoiseen. Nyt odotan mandia suihkusta saapuvaksi ja sit kuokin opistobileissä (ei se kuulemma oikeesti oo kuokkimista mut ku mä haluun olla kuokkavieras koska oon cool).
Jee jee. Mun elämässä tapahtuu kerranki asioita. En ehi tekee ku lyhyitä tilannepäivityksii. Ulkoasuani päivittelin kyl! Jee.
Toivottavasti voitte hyvin.
Kaikki on hämmentävää. Milloinhan herään.
Eilen lähdin muutaman tunnin junamatkan verran pohjoiseen. Nyt odotan mandia suihkusta saapuvaksi ja sit kuokin opistobileissä (ei se kuulemma oikeesti oo kuokkimista mut ku mä haluun olla kuokkavieras koska oon cool).
Jee jee. Mun elämässä tapahtuu kerranki asioita. En ehi tekee ku lyhyitä tilannepäivityksii. Ulkoasuani päivittelin kyl! Jee.
Toivottavasti voitte hyvin.
1. maaliskuuta 2014
totutusta poiketen
Tällaista kirjoitin eilen eli perjantaina:
Tänään tapahtui jänniä ja HALUISIN PUHUU KYSEENOMAISISTA TAPAHTUMISTA ja haluaisin analysoida sanoja ja ajatuksia ja tunteita mut täällä on liikaa yleisöö ja oon liian hämmennyksissäni.
Tänään oli myös tenttiputkeni viimeinen koitos. Poistuin kokeesta erittäin hyvin mielin. Ratikassa kuuntelin Samuli Putron uutta levyä ja oon vähän ihastunut siihen. Jo paljon ennen Sörnäisiä viereeni istui pelottava ei-ihan-selvä mies joka raivosi mulle jotain joten nousin kyydistä ja kävelin loppumatkan.
Nyt mulla on voikukanlehtiteetä (joka tuoksuu ihan voikukilta!) ja loman vuoksi paljon aikaa eikä mitään mitä PITÄISI tehdä.
(on oikeesti mut tänään en jaksa ajatella semmosii)
Joskus tuntuu et saatan ehkä oikeesti elää jonkinlaisessa elokuvassa. Aika harvoin tuntuu mut nyt tuntuu.
Tää on vaan leikkaamaton versio.
(Loput tästä merkinnästä on kirjoitettu tänään eli lauantaina.)
Valvoin viime yönä aika pitkään. Suosittelin bändejä ja sain vastapalkkioksi pandakuvia.
Aamulla (päivällä) join kahvia rauhassa ja olin sen takia vähän myöhässä Levykauppa Äxässä, minkä vuoksi en päässyt tarpeeksi eteen joten näin Olavi Uusivirrasta vain vilauksia. Mut parin viikon päästä tungen itseni eturiviin.
Sit menin kotiin ja söin pakastepizzaa enkä tiedä mitä syön huomenna iik. Maanantainakaan ei ole mitään tekemistä. Sit loppuloman ajan ehkä on! Whiiiiii.
Tekisi mieli katsoa uudelleen sellaisia suomalaisia suuria elokuvia kuin FC Venus ja Sooloilua.
Kuuntelen Samuli Putroa ja tää liikuttaa jotain mun sisällä ja vähän silleen kyynelehdityttää.
Tänään tapahtui jänniä ja HALUISIN PUHUU KYSEENOMAISISTA TAPAHTUMISTA ja haluaisin analysoida sanoja ja ajatuksia ja tunteita mut täällä on liikaa yleisöö ja oon liian hämmennyksissäni.
Tänään oli myös tenttiputkeni viimeinen koitos. Poistuin kokeesta erittäin hyvin mielin. Ratikassa kuuntelin Samuli Putron uutta levyä ja oon vähän ihastunut siihen. Jo paljon ennen Sörnäisiä viereeni istui pelottava ei-ihan-selvä mies joka raivosi mulle jotain joten nousin kyydistä ja kävelin loppumatkan.
Nyt mulla on voikukanlehtiteetä (joka tuoksuu ihan voikukilta!) ja loman vuoksi paljon aikaa eikä mitään mitä PITÄISI tehdä.
(on oikeesti mut tänään en jaksa ajatella semmosii)
Joskus tuntuu et saatan ehkä oikeesti elää jonkinlaisessa elokuvassa. Aika harvoin tuntuu mut nyt tuntuu.
Tää on vaan leikkaamaton versio.
(Loput tästä merkinnästä on kirjoitettu tänään eli lauantaina.)
Valvoin viime yönä aika pitkään. Suosittelin bändejä ja sain vastapalkkioksi pandakuvia.
Aamulla (päivällä) join kahvia rauhassa ja olin sen takia vähän myöhässä Levykauppa Äxässä, minkä vuoksi en päässyt tarpeeksi eteen joten näin Olavi Uusivirrasta vain vilauksia. Mut parin viikon päästä tungen itseni eturiviin.
Sit menin kotiin ja söin pakastepizzaa enkä tiedä mitä syön huomenna iik. Maanantainakaan ei ole mitään tekemistä. Sit loppuloman ajan ehkä on! Whiiiiii.
Tekisi mieli katsoa uudelleen sellaisia suomalaisia suuria elokuvia kuin FC Venus ja Sooloilua.
Kuuntelen Samuli Putroa ja tää liikuttaa jotain mun sisällä ja vähän silleen kyynelehdityttää.
27. helmikuuta 2014
Kaikki on vain jatkuvaa yrittämistä. Tuntuu et yrittäminen on se Juttu. Saat paljon anteeksi, jos oot edes yrittänyt.
Mut entä jos ei jaksa koko ajan edes yrittää? Onko lupaa koskaan vain olla? Yrittämättä.
(saako kaikkea muutenkaan anteeksi vaikka olisikin yrittänyt? onko sekään tarpeeksi?)
Olen hyvin erilainen ihminen kuin mitä olin joskus. Olen varmaan kasvanut. Joskus törmään itseäni noin 3-5 vuotta nuorempiin ihmisiin ja tajuan, että "olin just tuollainen joskus, tuollainen naiivi ja vähän ärsyttävä." Oon vieläkin mut mussa on jotain erilaista, jotain mitä en nyt osaa pukea sanoiksi.
Mietin tätä kun peruin tänään ilmottautumiseni protun koulutuksiin. Tuntuu vähän katkeralta. Tuntuu siltä, että silloin kun protulta jotain halusin niin en sitä saanut ja nyt oon kai jo liian ulkona.
Mut siis. Ei hemmetti että oonki ärsyttävä. Näen sen aina välillä ihmisten kasvoilta.
(alan muuttua vainoharhaiseksi)
Oon miettinyt tässä sitäkin, että mitähän rakkaus on. Mitä rakastuminen on. Osaaks joku kertoa? Oon niin sekaisin tän asian suhteen. (ei mitään rakkauslaulu-quoteja sitten, pliis)
Tarkennankin vielä kysymystäni: mistä tietää olevansa rakastunut? millaisia asioita toisessa ihmisessä pitää olla jotta voisit rakastua? tuntuuko rakkaus koko ajan jossain? kuinka kauan on hyväksyttävää miettiä että onko rakastunut?
Ihan yleisellä tasolla mietiskelen!!
Mun huoneessa tuoksuu vanhat muistot enkä tiedä miten ne ovat päässeet tänne sisään.
Sain tänään kaksi suklaakeksiä.
Tässä merkinnässä ei ollut pointtiiiii.
Olisipa jo huominen.
Mut entä jos ei jaksa koko ajan edes yrittää? Onko lupaa koskaan vain olla? Yrittämättä.
(saako kaikkea muutenkaan anteeksi vaikka olisikin yrittänyt? onko sekään tarpeeksi?)
Olen hyvin erilainen ihminen kuin mitä olin joskus. Olen varmaan kasvanut. Joskus törmään itseäni noin 3-5 vuotta nuorempiin ihmisiin ja tajuan, että "olin just tuollainen joskus, tuollainen naiivi ja vähän ärsyttävä." Oon vieläkin mut mussa on jotain erilaista, jotain mitä en nyt osaa pukea sanoiksi.
Mietin tätä kun peruin tänään ilmottautumiseni protun koulutuksiin. Tuntuu vähän katkeralta. Tuntuu siltä, että silloin kun protulta jotain halusin niin en sitä saanut ja nyt oon kai jo liian ulkona.
Mut siis. Ei hemmetti että oonki ärsyttävä. Näen sen aina välillä ihmisten kasvoilta.
(alan muuttua vainoharhaiseksi)
Oon miettinyt tässä sitäkin, että mitähän rakkaus on. Mitä rakastuminen on. Osaaks joku kertoa? Oon niin sekaisin tän asian suhteen. (ei mitään rakkauslaulu-quoteja sitten, pliis)
Tarkennankin vielä kysymystäni: mistä tietää olevansa rakastunut? millaisia asioita toisessa ihmisessä pitää olla jotta voisit rakastua? tuntuuko rakkaus koko ajan jossain? kuinka kauan on hyväksyttävää miettiä että onko rakastunut?
Ihan yleisellä tasolla mietiskelen!!
Mun huoneessa tuoksuu vanhat muistot enkä tiedä miten ne ovat päässeet tänne sisään.
Sain tänään kaksi suklaakeksiä.
Tässä merkinnässä ei ollut pointtiiiii.
Olisipa jo huominen.
26. helmikuuta 2014
i can feel your energy from two planets away
Kun olin käymässä kotona, jouduin nukkumaan entisessä huoneessani, jossa on aina ollut ihmeellisiä lämpötilaongelmia (siellä on kesäisinkin pitänyt käyttää villasukkia). Sain sit pöntön yskän (= pönttöö yskitti ja se tarttui muhun HEHE HYVÄ VITSI). Sellaisen, ettei yskitä koko ajan mut sit kun se alkaa, niin yskin niin paljon etten saa henkeä. Se on kauheaa.
Eilen palasin Helsinkiin ja tänään oli tentti. Siellä alkoi yskittää. Aloin vähän panikoida ja join vettä ja söin yskänpastillei. Laitoin silmät kiinni, nojasin taakse ja yritin rauhoittua. Meni onneksi ohi ilman että meni ihan hirveen pahaksi, mutta tärisin vielä jonkun aikaa niin, että kirjoittaminen oli vaikeaa.
Heräsin tänään ilman herätyskelloa. Oli niin valoisaa että olin hetken aikaa ihan kauhuissani et nukuinko tentin ohi. Mut heräsinkin kaksi tuntia ennen kuin olisi edes tarvinut.
Kävelin apteekkiin. Oli hurjan hyvä olo. Helsingissä on keväistä ja tuoksuu hyvältä. Tykkään sulavan lumen tuoksusta. Tykkään myös kuivasta asfaltista.
Kuuntelin Kendrick Lamaria, vedin hupun päähän ja kuvittelin itseni Nicholas Houltiksi elokuvassa Poika:
"BITCH DON'T KILL MY VIBE" ajattelin mielessäni kun avasin oven tenttisaliin.
Näin yliopistolla Michael Ceran.
Sit näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Meinasi kävellä ohitseni mut sanoin MOI ja jäikin sit seuraani. Ehkä se onkin yhtä ujo kuin minä? Ehkä se ei oo puhumatta mulle sen takia että inhoais mua?
Hämmentävää, miten vaikeaksi asiat voi tehdä itselleen ja sit ne onkin noin helppoja. Tarvi vain avata suunsa.
Tentin jälkeen törmäsin vielä tuttuuni, jota en ole nähnyt pitkään pitkään aikaan. Hassua.
Sit tulin kämpille. Oon ollut täällä nyt kolme tuntia, enkä ole vieläkään alkanut lukea huomiseen tenttiin. Voi vittu. Tänään menee myöhään.
Mut kuitenkin olen ILOINEN. Perjantaina tentit on ohi ja saan kotiin kannettuna sekä Samuli Putron että Olavi Uusivirran uudet levyt.
(olisinpa ostanut karkkia niin nyt olisi kannuste lukemiselle.)
((haluaisin vain katsoa greyn anatomiaa ja tehdä sudokuja))
Eilen palasin Helsinkiin ja tänään oli tentti. Siellä alkoi yskittää. Aloin vähän panikoida ja join vettä ja söin yskänpastillei. Laitoin silmät kiinni, nojasin taakse ja yritin rauhoittua. Meni onneksi ohi ilman että meni ihan hirveen pahaksi, mutta tärisin vielä jonkun aikaa niin, että kirjoittaminen oli vaikeaa.
Heräsin tänään ilman herätyskelloa. Oli niin valoisaa että olin hetken aikaa ihan kauhuissani et nukuinko tentin ohi. Mut heräsinkin kaksi tuntia ennen kuin olisi edes tarvinut.
Kävelin apteekkiin. Oli hurjan hyvä olo. Helsingissä on keväistä ja tuoksuu hyvältä. Tykkään sulavan lumen tuoksusta. Tykkään myös kuivasta asfaltista.
Kuuntelin Kendrick Lamaria, vedin hupun päähän ja kuvittelin itseni Nicholas Houltiksi elokuvassa Poika:
"BITCH DON'T KILL MY VIBE" ajattelin mielessäni kun avasin oven tenttisaliin.
Näin yliopistolla Michael Ceran.
Sit näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Meinasi kävellä ohitseni mut sanoin MOI ja jäikin sit seuraani. Ehkä se onkin yhtä ujo kuin minä? Ehkä se ei oo puhumatta mulle sen takia että inhoais mua?
Hämmentävää, miten vaikeaksi asiat voi tehdä itselleen ja sit ne onkin noin helppoja. Tarvi vain avata suunsa.
Tentin jälkeen törmäsin vielä tuttuuni, jota en ole nähnyt pitkään pitkään aikaan. Hassua.
Sit tulin kämpille. Oon ollut täällä nyt kolme tuntia, enkä ole vieläkään alkanut lukea huomiseen tenttiin. Voi vittu. Tänään menee myöhään.
Mut kuitenkin olen ILOINEN. Perjantaina tentit on ohi ja saan kotiin kannettuna sekä Samuli Putron että Olavi Uusivirran uudet levyt.
(olisinpa ostanut karkkia niin nyt olisi kannuste lukemiselle.)
((haluaisin vain katsoa greyn anatomiaa ja tehdä sudokuja))
17. helmikuuta 2014
ei teoistamme suuretkaan tod näk historiaan jää
En tiedä mitä kertoisin.
Ehkä voisin maininnan verran kertoa siitä, kuinka lauantaina yritin poistaa yksinäisyyttä maan alla, mutten metrossa pystynyt nostamaan katsetta käsistäni joten lähdin takaisin kotiin.
Ehkä siitäkin, kuinka eilen maksoin kymmenen euroa syödäkseni kaupungilla ja illalla jouduin taas kokkauspuuhiin nälän vuoksi ja tää oli musta väärin.
Koin eilen kauhean ja vähän hämmentävän hylätyksi tulemisen tunteen. En tiedä, onko tällä tunteella todellisuusperää. (Musta tuntuu, että noin 90 prosenttia tuntemuksistani on kuviteltuja, mutta en tiedä mitkä niistä ja se tekee tästä vaikeaa.)
En tiedä merkitsenkö kenellekään mitään.
Tuntuu, että oon jossain toisessa maailmassa, valovuosien päässä kaikista muista, yksinäisenä.
Tänään näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Hän istui viereisessä pöydässä laskemassa, yksin. Minä istuin omassa pöydässäni, yksin. Enkä silti siirtynyt ja tehnyt asialle jotain.(mut tää ihminen vaikuttaa ns. tavalliselta. tavallinen ihminen kai tekis itsekin jotain, jos haluaisi ystäväni olla.) ei sais ajatella näin.
Oon ollut tänään hurjan väsynyt, mutta silti ahkera. Oon vähän ylpeä itsestäni. (mulla on tällä viikolla hirveesti tekemistä. koulun kanssa.)
Katsoin luennolla jääkiekkoa. Pahisssss.
"En ois uskonu et seuraat jääkiekkoo!" Kommentoija, jonka keksin päästäni: olen pahoillani tästä paljastuksestani.
Ois kivaa jos ois keikkaseuraa keväälle.
Hain lauantaina kolmea kesätyöpaikkaa. Vielä on kirjanmerkeissä paikkoja, joihin pitäisi hakemus lähettää.
Yritän olla stressaamatta tätä asiaa LIIKAA. Jos en saa töitä, niin opiskelen kesällä ja nostan opintotukea. Se ei ole ideaalitilanne, mutta. Emmä KUOLE. Enhän?
Random fakta: eräs talviolympialaisissa 2014 kisaava henkilö oli samassa lukiossa kanssani samaan aikaan kanssani. Jännää. Olin järjettömän ihastunut kaveriinsa. Olin se nolo teinityttö, joka haisteli ilmaa hullaantuneena, koska olimme olleet samassa tilassa, hengitimme samaa ilmaa, koskettiin ehkä samoja asioita.
( ) kinosti
Tärkein uutinen: Ellen Page kertoi olevansa homo. En liioittele kauhean paljoa, jos väitän itkeneeni tuon puheen takia noin kaksi vuorokautta putkeen.
(oon suuri Ellen-fani)
Asiaan liittyen: yhtenä päivänä joku vitsaili menevänsä facebookiin käyttäjälläni ja vaihtavansa seksuaalisen suuntautumiseni kolme kertaa koska sen jälkeen sitä ei voi kuulemma enää vaihtaa. Teki mieli sanoa että "niin no sähän et oikeastaan tiedä seksuaalista suuntautumistani" mut en kokenut noinkaan pientä paljastusta siinä tilanteessa hyväksi. Hemmetin hetero-oletus.
Toivoisin, että mulla olis joskus oma Samuli Putroon verrattavissa oleva otus. Toisin sanoen: tykkäisin siitä yhtä paljon.
Putron Samppa.
Lempiteeni on alkanut kyllästyttää. Mulla ois kuutta erilaista teelaatua tuon lisäksi, mutta niistäkään mikään ei kiehdo. Silti teetä haluttaisi. Elämäni on Haastavaa.
Moi moi.
(jos olisin blogini lukija niin en varmaan lukis)
EN KESTÄ SITÄ ETTEI KUKAAN HIPLAA HIUKSIANI.
No ni. Nyt lopetan.
Ehkä voisin maininnan verran kertoa siitä, kuinka lauantaina yritin poistaa yksinäisyyttä maan alla, mutten metrossa pystynyt nostamaan katsetta käsistäni joten lähdin takaisin kotiin.
Ehkä siitäkin, kuinka eilen maksoin kymmenen euroa syödäkseni kaupungilla ja illalla jouduin taas kokkauspuuhiin nälän vuoksi ja tää oli musta väärin.
Koin eilen kauhean ja vähän hämmentävän hylätyksi tulemisen tunteen. En tiedä, onko tällä tunteella todellisuusperää. (Musta tuntuu, että noin 90 prosenttia tuntemuksistani on kuviteltuja, mutta en tiedä mitkä niistä ja se tekee tästä vaikeaa.)
En tiedä merkitsenkö kenellekään mitään.
Tuntuu, että oon jossain toisessa maailmassa, valovuosien päässä kaikista muista, yksinäisenä.
Tänään näin ihmisen, jonka ystävä haluaisin olla. Hän istui viereisessä pöydässä laskemassa, yksin. Minä istuin omassa pöydässäni, yksin. Enkä silti siirtynyt ja tehnyt asialle jotain.
Oon ollut tänään hurjan väsynyt, mutta silti ahkera. Oon vähän ylpeä itsestäni. (mulla on tällä viikolla hirveesti tekemistä. koulun kanssa.)
Katsoin luennolla jääkiekkoa. Pahisssss.
"En ois uskonu et seuraat jääkiekkoo!" Kommentoija, jonka keksin päästäni: olen pahoillani tästä paljastuksestani.
Ois kivaa jos ois keikkaseuraa keväälle.
Hain lauantaina kolmea kesätyöpaikkaa. Vielä on kirjanmerkeissä paikkoja, joihin pitäisi hakemus lähettää.
Yritän olla stressaamatta tätä asiaa LIIKAA. Jos en saa töitä, niin opiskelen kesällä ja nostan opintotukea. Se ei ole ideaalitilanne, mutta. Emmä KUOLE. Enhän?
Random fakta: eräs talviolympialaisissa 2014 kisaava henkilö oli samassa lukiossa kanssani samaan aikaan kanssani. Jännää. Olin järjettömän ihastunut kaveriinsa. Olin se nolo teinityttö, joka haisteli ilmaa hullaantuneena, koska olimme olleet samassa tilassa, hengitimme samaa ilmaa, koskettiin ehkä samoja asioita.
( ) kinosti
Tärkein uutinen: Ellen Page kertoi olevansa homo. En liioittele kauhean paljoa, jos väitän itkeneeni tuon puheen takia noin kaksi vuorokautta putkeen.
(oon suuri Ellen-fani)
Asiaan liittyen: yhtenä päivänä joku vitsaili menevänsä facebookiin käyttäjälläni ja vaihtavansa seksuaalisen suuntautumiseni kolme kertaa koska sen jälkeen sitä ei voi kuulemma enää vaihtaa. Teki mieli sanoa että "niin no sähän et oikeastaan tiedä seksuaalista suuntautumistani" mut en kokenut noinkaan pientä paljastusta siinä tilanteessa hyväksi. Hemmetin hetero-oletus.
Toivoisin, että mulla olis joskus oma Samuli Putroon verrattavissa oleva otus. Toisin sanoen: tykkäisin siitä yhtä paljon.
Putron Samppa.
Lempiteeni on alkanut kyllästyttää. Mulla ois kuutta erilaista teelaatua tuon lisäksi, mutta niistäkään mikään ei kiehdo. Silti teetä haluttaisi. Elämäni on Haastavaa.
Moi moi.
(jos olisin blogini lukija niin en varmaan lukis)
EN KESTÄ SITÄ ETTEI KUKAAN HIPLAA HIUKSIANI.
No ni. Nyt lopetan.
15. helmikuuta 2014
mitä, mitä (mitäpä jos sä pelkäät turhaan)
Maailma on musta tosi kummallinen. Vietin viime yön taas valveilla haluten kuolla ja sitten kun seuraavana päivänä menin kouluun kaksi tuntia myöhässä niin ihmiset puhui mulle normaalisti ihan kuin mitään viime yönä ei olisi tapahtunutkaan. Eihän ne tietenkään yöstäni tienneet mitään. Mutta silti tuntui kummalliselta. Se, että mun elämä on niin paljon muutakin kuin mitä ne näkee. Ja se, että niidenkin elämä on todennäköisesti paljon muuta kuin mitä minä näen.
Se on outoa.
Se on outoa.
Eilen jouduin ensimmäistä kertaa yliopistoaikanani taululle esittämään ratkaisuni. Kyseessä oli helppo tehtävä, jonka kanssa mulla ei ollut ollut mitään ongelmia, mutta se tilanne oli silti kammottava. Käteni tärisi niin, että ykkösistä tuli aaltoviivoja ja fonttini oli niin pientä, ettei taakse asti näkynyt. Sitten kun olin vihdoin kirjoittanut kaiken tarvittavan taululle, kysyin "tarviiko mun selittää tätä" ja sitten ohjaajani onneksi kai tajusi kuinka kauhuissani olin ja päästi mut pälkähästä. Toivottavasti se ei arvo mua uudestaan ihmisten eteen.
Tänään ihmiset tanssivat wanhoja. Hassua, että feikki-omistani on jo kolme vuotta. En tosiaan tanssinut silloin, mutta menin katsomaan kaverini koulun tansseja ja sitten mua haettiin valssaamaan ja se oli musta niin hieno tilanne, että muistan sen vieläkin, varsinkin kun poika oli ihan älyttömän suloinen. (talloin raukan varpaita. en oikeasti osaa tanssia.)
En nähnyt tänään yhdenkään ihmisen tanssivan. Sen sijaan olin keittiössämme, kun ovikello soi, joten menin avaamaan. Ovella oli minulle tuntematon (mies?)henkilö, joka kertoi olevansa kämppikseni kaveri ja tiesi tämän olevan poissa kotoa joten toi tälle yllätykseksi kukkia. Päästin sisään ja tyyppi laittoi kukat (ison kimpun!) maljakkoon keittiönpöydällemme ja lähtiessään sanoi että "hyvää ystävänpäivää sullekin!"
Tää oli musta niin epätodellista etten ole varma elääkö henkilö ja kämppikseni elokuvassa vai tässä samassa maailmassa kuin minäkin.
Etenen nyt hyvin epäkronologisesti, mutta ihan sama. Jäin tänään luentojen jälkeen reiluksi kahdeksi tunniksi koululle laskemaan. Olen kai puhunut siitä, että kuulun siellä nykyään johonkin porukkaan? Noh, yksi sen porukan jäsen on kova leipomaan ja kysyin siltä joskus että harrastaako se koskaan vegaanisti leipomista ja sit se keskustelu ilmeisesti inspiroi sitä tänään tuomaan ystävänpäivän kunniaksi meille vegaanisia suklaakeksejä. Liikutuin. Toi kyllä myös epävegaanista kääretorttuu ja söin sitäkin, koska olen huono ihminen.
Koulun jälkeen menin kauppaan ostamaan kahvia ja leipää. Muistin leivän, mutten kahvia. Ostin kuitenkin herkkusieniä. Voin tehdä viikonlopun aikana sienirisottoa. Jeeeee. Ei varmasti oo parempaa ruokaa olemassakaan. Paitsi sitten kun kyllästyn sienirisottoon ja koukkuunnun johonkin muuhun.
Kotona tein kuitenkin tänään vain makaronisoijarouhemössöö. Siitä tulee niin opiskelijaolo. Sit join mustaa kahvia (josta oon oppinut pitämään yllättävän pian) ja sit lähdin kohti bussipysäkkiä. Bussissa oli juuri sopivan lämmin, silleen että tuntui hyvin mukavalta. Kuuntelin putron samppaa ja luin runokirjaani, koska haluan vaikuttaa sivistyneemmältä kuin oikeasti olen. Tapasin siskoni ja poikaystävänsä, käytiin metroajelulla ja sitten kiinalaisessa ravintolassa (annokseni oli huuurjan iso mutta onnistuin syömään lähes kaiken) ja sitten lähdin kotiin (matkalla näin ihmisen, joka kuului menneeseen elämääni. katsoin häntä niin, että katseluni meni ehkä hieman tuijotuksen puolelle, mutta hän ei kuitenkaan suonut silmäystäkään minuun päinkään. oli hämmentävä hetki). Kotona mua odotti kaksi olutta/kaljaa/bisseä/miksi niitä kutsutaankaan, join toisen ja sitten avasin toisen mutta hyi hemmetti ku on pahaa, miten kukaan pystyy tämmöstä juomaan. (anteeksi)
Päädyn aina kirjoittamaan jotain turhanpäiväistä blogiini vaikka pitäisi tehdä jotain tärkeää, kuten hakea kesätöitä. En tiedä selviänkö kesän yli, jos en saa töitä. Tää on nyt asia joka vaivaa mua eniten. Tuntuu aivan ylitsepääsemättömän vaikealta: a) hakea töitä, b) yrittää vakuuttaa ihmiset siitä että oon hyvä työntekijä (tämä vaatii valehtelua), ja c) jos käy sellainen tuuri että saisin töitä, niin pitäisi pystyä myös käymään siellä nukkumatta pommiin / ahdistumatta / kuolematta. Mut sit jos en saa töitä, niin ei ole rahaa eikä tekemistä, ja aidosti pelkään et selviänkö sellaisesta hengissä.
En tiedä. Mulla on ollut tarve kertoa tästä ahdistuksestani jollekin, mutta koska ei ole ketään, niin kerron täällä. Pelkään, että koko loppuelämäni on samanlaista, koska en uskalla tehdä mitään. Ja tän takia oon miettinyt turhan lopullisia päätöksiä, vaikken niitä kuitenkaan haluaisi tehdä, koska on vielä niin monta metroajelua kokematta (en ole edes käynyt esim Lontoon metrossa!) ja niin monta ihmistä tapaamatta ja niin monta vitsiä kuulematta ja niin monta elokuvaa katsomatta ja niin monta asiaa kokematta ja ja.
Mutta miksi tän pitää olla näin vaikeaa. En ymmärrä.
Pitäisi olla nukkumassa. Tavallaan puoliksi lupasin olla huomenna minulle liian aikaisin katsomassa, kun siskoni kisaa voitosta.
Vielä viikko Helsingissä ennen hetken (= neljän päivän) lomaa.
// oispa siistii päästä joskus jonkun blogiin sellaiseksi sivuhahmoksi. "näin tänään tytön, jonka hiukset olivat sekaisin ja joka käveli ratikan oveen pahki."
(ymmärrän miten epälooginen tuo virke on. suurin osa helsinkiläisistä ei tiedä sanaa 'pahki'.)
En nähnyt tänään yhdenkään ihmisen tanssivan. Sen sijaan olin keittiössämme, kun ovikello soi, joten menin avaamaan. Ovella oli minulle tuntematon (mies?)henkilö, joka kertoi olevansa kämppikseni kaveri ja tiesi tämän olevan poissa kotoa joten toi tälle yllätykseksi kukkia. Päästin sisään ja tyyppi laittoi kukat (ison kimpun!) maljakkoon keittiönpöydällemme ja lähtiessään sanoi että "hyvää ystävänpäivää sullekin!"
Tää oli musta niin epätodellista etten ole varma elääkö henkilö ja kämppikseni elokuvassa vai tässä samassa maailmassa kuin minäkin.
Etenen nyt hyvin epäkronologisesti, mutta ihan sama. Jäin tänään luentojen jälkeen reiluksi kahdeksi tunniksi koululle laskemaan. Olen kai puhunut siitä, että kuulun siellä nykyään johonkin porukkaan? Noh, yksi sen porukan jäsen on kova leipomaan ja kysyin siltä joskus että harrastaako se koskaan vegaanisti leipomista ja sit se keskustelu ilmeisesti inspiroi sitä tänään tuomaan ystävänpäivän kunniaksi meille vegaanisia suklaakeksejä. Liikutuin. Toi kyllä myös epävegaanista kääretorttuu ja söin sitäkin, koska olen huono ihminen.
Koulun jälkeen menin kauppaan ostamaan kahvia ja leipää. Muistin leivän, mutten kahvia. Ostin kuitenkin herkkusieniä. Voin tehdä viikonlopun aikana sienirisottoa. Jeeeee. Ei varmasti oo parempaa ruokaa olemassakaan. Paitsi sitten kun kyllästyn sienirisottoon ja koukkuunnun johonkin muuhun.
Kotona tein kuitenkin tänään vain makaronisoijarouhemössöö. Siitä tulee niin opiskelijaolo. Sit join mustaa kahvia (josta oon oppinut pitämään yllättävän pian) ja sit lähdin kohti bussipysäkkiä. Bussissa oli juuri sopivan lämmin, silleen että tuntui hyvin mukavalta. Kuuntelin putron samppaa ja luin runokirjaani, koska haluan vaikuttaa sivistyneemmältä kuin oikeasti olen. Tapasin siskoni ja poikaystävänsä, käytiin metroajelulla ja sitten kiinalaisessa ravintolassa (annokseni oli huuurjan iso mutta onnistuin syömään lähes kaiken) ja sitten lähdin kotiin (matkalla näin ihmisen, joka kuului menneeseen elämääni. katsoin häntä niin, että katseluni meni ehkä hieman tuijotuksen puolelle, mutta hän ei kuitenkaan suonut silmäystäkään minuun päinkään. oli hämmentävä hetki). Kotona mua odotti kaksi olutta/kaljaa/bisseä/miksi niitä kutsutaankaan, join toisen ja sitten avasin toisen mutta hyi hemmetti ku on pahaa, miten kukaan pystyy tämmöstä juomaan. (anteeksi)
Päädyn aina kirjoittamaan jotain turhanpäiväistä blogiini vaikka pitäisi tehdä jotain tärkeää, kuten hakea kesätöitä. En tiedä selviänkö kesän yli, jos en saa töitä. Tää on nyt asia joka vaivaa mua eniten. Tuntuu aivan ylitsepääsemättömän vaikealta: a) hakea töitä, b) yrittää vakuuttaa ihmiset siitä että oon hyvä työntekijä (tämä vaatii valehtelua), ja c) jos käy sellainen tuuri että saisin töitä, niin pitäisi pystyä myös käymään siellä nukkumatta pommiin / ahdistumatta / kuolematta. Mut sit jos en saa töitä, niin ei ole rahaa eikä tekemistä, ja aidosti pelkään et selviänkö sellaisesta hengissä.
En tiedä. Mulla on ollut tarve kertoa tästä ahdistuksestani jollekin, mutta koska ei ole ketään, niin kerron täällä. Pelkään, että koko loppuelämäni on samanlaista, koska en uskalla tehdä mitään. Ja tän takia oon miettinyt turhan lopullisia päätöksiä, vaikken niitä kuitenkaan haluaisi tehdä, koska on vielä niin monta metroajelua kokematta (en ole edes käynyt esim Lontoon metrossa!) ja niin monta ihmistä tapaamatta ja niin monta vitsiä kuulematta ja niin monta elokuvaa katsomatta ja niin monta asiaa kokematta ja ja.
Mutta miksi tän pitää olla näin vaikeaa. En ymmärrä.
Pitäisi olla nukkumassa. Tavallaan puoliksi lupasin olla huomenna minulle liian aikaisin katsomassa, kun siskoni kisaa voitosta.
Vielä viikko Helsingissä ennen hetken (= neljän päivän) lomaa.
// oispa siistii päästä joskus jonkun blogiin sellaiseksi sivuhahmoksi. "näin tänään tytön, jonka hiukset olivat sekaisin ja joka käveli ratikan oveen pahki."
(ymmärrän miten epälooginen tuo virke on. suurin osa helsinkiläisistä ei tiedä sanaa 'pahki'.)
12. helmikuuta 2014
tajuttoman kauniita
(pääsisinpä joskus berliiniin. koska: berliinin jälkeen helsinki tuntuu tuppukylältä)
Henkilökohtaisesti tykkään ihmisistä, joita on mukava katsella. Tai siis en tarkoita, että omistavat hyvän ulkonäön, vaan ovat sellaisia mukavia seurattavia. Vääntelevät kulmakarvojaan, kävelevät edestakaisin, puhuvat murteella (eniten tykkään kuunnella itäsuomalaisia) tai ovat aivan hievahtamatta.
Mut henkilökohtaisesti sellaiset luennoitsijat häiritsevät mua, koska sit keskityn vain katsomaan, kun ne kävelevät edestakaisin ja ajattelen että "oot niin hieno ihminen". HENKILÖKOHTAISESTI tykkään sellaisista luennoitsijoista, jotka on jollain tavalla persoonallisia, mutta saa huomion silti kiinnittymään aiheeseen. Koska se auttaa mua enemmän kuin ihmisten havannoiminen.
Mietin aina tuntemattomiin rakastuessani, että tunteekohan ne sen voimakentän, joka välillämme värähtelee. Sillä hetkellä kun ollaan samassa tilassa niin kuvittelen, että tuntevat, mut loogisesti ajateltunahan eivät varmaan kiinnitä muhun mitään huomiota.
(siis miettikää jos on joku maailman hienoin ihminen edessäni niin miksi sitä kiinnostaisi mun olemassaoloni)
Teen ehkä liian nopeita johtopäätöksiä ihmisistä, joita en tunne. Luulen vain aistivani kaiken tärkeän.
Kävin tänään Vuosaaressa. Katselin kirjakaupassa kirjekuoria. Etsin pankkiautomaattia (enkä löytänyt). Join kahvia ja katselin yhteisvastuukeräyksen kerääjää, joka keskittyi olemaan sosiaalinen saunalahden kojun pitäjän kanssa eikä kerännyt yhtään rahaa. Se suretti mua. Oisin kahvini jälkeen käynyt kysymässä et SAANKO LAHJOITTAA KOSKA OLEN HELVETIN HYVÄ IHMINEN (enkä ois sanonu noin, tyhmä minä) mut se kerääjä lähti sitä ennen juoksujalkaa pois.
Tänään mulle sanottiin, että oon vääränlainen. Se oli kai vitsi, mutta oon ajatellut sitä koko päivän.
Eilen ennakkotilasin Samuli Putron uuden levyn. Sen jälkeen oon kuunnellut vanhoja levyjä ja suunnitellut hoitavani kämpän Berliinistä ja ajatellut et elämä on hemmetti juhla. Vittuperkelesaatana. Tarvin joskus voimasanoja. Anteeksi.
Mulla on nykyään hyviä hiuspäiviä enemmän kuin huonoja. Tykkään hiuksistani. Tykkään myös vasemman käteni nimettömästä. Koska se on vähän höntti, noin niinku sormeksi. Hyvä rengastettava.
1+1=3 suurilla ykkösen arvoilla.
tää alempi on kyl ehkä lempparini matikkavitseistä.
Oon opetellut juomaan mateta ilman makeutusta. Ennen käytin hunajaa. Hunaja on vaikeaa koska jos ostan sitä niin syön koko purkin kerralla.
Pitäisi myös oppia tykkäämään mustasta kahvista, koska se helpottaisi elämää.
Seuraamani blogit päivittävät liian harvoin mun makuuni. Jos haluatte tuoda tietoisuuteeni kivoja blogeja (omanne tai jonkun toisen), niin arvostaisin kovasti.
(toivottavasti tää toivomus ei oo liian vaikea täytettäväksi)
Myös: jos haluatte suositella mulle musiikkia, niin pidän teitä maailman siisteimpinä.
Miettikää. Kohta tulee kevät ja asfaltilla voi istua takapuolen kastumatta ja puihin tulee lehtiä ja kaikkialla on taianomaisen valoisaa ja elävää.
Me jaksetaan.
Henkilökohtaisesti tykkään ihmisistä, joita on mukava katsella. Tai siis en tarkoita, että omistavat hyvän ulkonäön, vaan ovat sellaisia mukavia seurattavia. Vääntelevät kulmakarvojaan, kävelevät edestakaisin, puhuvat murteella (eniten tykkään kuunnella itäsuomalaisia) tai ovat aivan hievahtamatta.
Mut henkilökohtaisesti sellaiset luennoitsijat häiritsevät mua, koska sit keskityn vain katsomaan, kun ne kävelevät edestakaisin ja ajattelen että "oot niin hieno ihminen". HENKILÖKOHTAISESTI tykkään sellaisista luennoitsijoista, jotka on jollain tavalla persoonallisia, mutta saa huomion silti kiinnittymään aiheeseen. Koska se auttaa mua enemmän kuin ihmisten havannoiminen.
Mietin aina tuntemattomiin rakastuessani, että tunteekohan ne sen voimakentän, joka välillämme värähtelee. Sillä hetkellä kun ollaan samassa tilassa niin kuvittelen, että tuntevat, mut loogisesti ajateltunahan eivät varmaan kiinnitä muhun mitään huomiota.
(siis miettikää jos on joku maailman hienoin ihminen edessäni niin miksi sitä kiinnostaisi mun olemassaoloni)
Teen ehkä liian nopeita johtopäätöksiä ihmisistä, joita en tunne. Luulen vain aistivani kaiken tärkeän.
Kävin tänään Vuosaaressa. Katselin kirjakaupassa kirjekuoria. Etsin pankkiautomaattia (enkä löytänyt). Join kahvia ja katselin yhteisvastuukeräyksen kerääjää, joka keskittyi olemaan sosiaalinen saunalahden kojun pitäjän kanssa eikä kerännyt yhtään rahaa. Se suretti mua. Oisin kahvini jälkeen käynyt kysymässä et SAANKO LAHJOITTAA KOSKA OLEN HELVETIN HYVÄ IHMINEN (enkä ois sanonu noin, tyhmä minä) mut se kerääjä lähti sitä ennen juoksujalkaa pois.
Tänään mulle sanottiin, että oon vääränlainen. Se oli kai vitsi, mutta oon ajatellut sitä koko päivän.
Eilen ennakkotilasin Samuli Putron uuden levyn. Sen jälkeen oon kuunnellut vanhoja levyjä ja suunnitellut hoitavani kämpän Berliinistä ja ajatellut et elämä on hemmetti juhla. Vittuperkelesaatana. Tarvin joskus voimasanoja. Anteeksi.
Mulla on nykyään hyviä hiuspäiviä enemmän kuin huonoja. Tykkään hiuksistani. Tykkään myös vasemman käteni nimettömästä. Koska se on vähän höntti, noin niinku sormeksi. Hyvä rengastettava.
1+1=3 suurilla ykkösen arvoilla.
tää alempi on kyl ehkä lempparini matikkavitseistä.
Oon opetellut juomaan mateta ilman makeutusta. Ennen käytin hunajaa. Hunaja on vaikeaa koska jos ostan sitä niin syön koko purkin kerralla.
Pitäisi myös oppia tykkäämään mustasta kahvista, koska se helpottaisi elämää.
Seuraamani blogit päivittävät liian harvoin mun makuuni. Jos haluatte tuoda tietoisuuteeni kivoja blogeja (omanne tai jonkun toisen), niin arvostaisin kovasti.
(toivottavasti tää toivomus ei oo liian vaikea täytettäväksi)
Myös: jos haluatte suositella mulle musiikkia, niin pidän teitä maailman siisteimpinä.
Miettikää. Kohta tulee kevät ja asfaltilla voi istua takapuolen kastumatta ja puihin tulee lehtiä ja kaikkialla on taianomaisen valoisaa ja elävää.
Me jaksetaan.
11. helmikuuta 2014
mut mun elämässä riittää kun oot tässä
Heräsin ennen kukonlaulua. Kellonsoittoa. Päässäni alkoi soida Robin. Tää oli hassua koska osaan suunnilleen kaksi biisiä Robinilta ja tää ei ollut kumpikaan niistä.
Makasin noin (tässä kuuluisi olla sana 'tunnin') selälläni alasti sängyssäni, katselin liikkuvia valoraitoja katossa jotka tulivat ilmeisesti ohi ajavien autojen valoista, ja jammailin Robinin tahtiin.
Hassua kun ensin oli pimeää ja sitten oli hämärää ja sitten avasin verhot ja nyt on jo valoisaa.
Eilen imuroin. Oon ihan sairaan ylpeä itsestäni. Haistakaa paska kaikki jotka väheksytte tätä saavutustani!1
Tein listan asioista, joita haluaisin.
- haluaisin kevään
- haluaisin asua Ruotsissa
- haluaisin kokeilla elää kuukauden niin, että käytän mahdollisimman vähän rahaa (harrastan sitä jo nyt mutta siis ajattelin et tyyliin lopettaisin netflixin ja spotifyn ja olisin herkkulakossa enkä latais bussikorttii jne (ja jättäisin vuokran maksamatta ja syömättä xdd))
- haluaisin ehkä opiskella eläinlääketiedettä. mut pääsykokeissa pitäis osata lukion oppimäärät fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. kahta jälkimmäistä en oo opiskellut ollenkaan. pitäisi opiskella ennen mahdollista hakeutumistani.
koska siis hemmetti. oispa ihan vitun paljon siistimpää ku joku matikka.
- haluaisin norsuystävän
- haluaisin pyöräni eteen korin
- haluaisin käydä kaikilla luennoilla loppuviikon ajan
Vikan kohdan toteuttaakseni suljen koneen nyt. Hei hei.
Makasin noin (tässä kuuluisi olla sana 'tunnin') selälläni alasti sängyssäni, katselin liikkuvia valoraitoja katossa jotka tulivat ilmeisesti ohi ajavien autojen valoista, ja jammailin Robinin tahtiin.
Hassua kun ensin oli pimeää ja sitten oli hämärää ja sitten avasin verhot ja nyt on jo valoisaa.
Eilen imuroin. Oon ihan sairaan ylpeä itsestäni. Haistakaa paska kaikki jotka väheksytte tätä saavutustani!1
Tein listan asioista, joita haluaisin.
- haluaisin kevään
- haluaisin asua Ruotsissa
- haluaisin kokeilla elää kuukauden niin, että käytän mahdollisimman vähän rahaa (harrastan sitä jo nyt mutta siis ajattelin et tyyliin lopettaisin netflixin ja spotifyn ja olisin herkkulakossa enkä latais bussikorttii jne (ja jättäisin vuokran maksamatta ja syömättä xdd))
- haluaisin ehkä opiskella eläinlääketiedettä. mut pääsykokeissa pitäis osata lukion oppimäärät fysiikasta, kemiasta ja biologiasta. kahta jälkimmäistä en oo opiskellut ollenkaan. pitäisi opiskella ennen mahdollista hakeutumistani.
koska siis hemmetti. oispa ihan vitun paljon siistimpää ku joku matikka.
- haluaisin norsuystävän
- haluaisin pyöräni eteen korin
- haluaisin käydä kaikilla luennoilla loppuviikon ajan
Vikan kohdan toteuttaakseni suljen koneen nyt. Hei hei.
9. helmikuuta 2014
unohdin kertoo viimeöisestä unestani. siinä oli minä ja satunnaisia ihmisiä elämästäni. olimme pulkkamäessä mutta koska pelkään laskea pulkalla niin katselin vain. sit mentiin kahville. nyrpeä täti halusi periä multa kymmenen euroa kahvikupillisesta. muut sai halvemmalla. loukkaantuneena otin tyhjän kahvikupin ja rikoin sen. pöydässä vastapäätäni istui ihminen, josta en saa puhua, ja se katseli kun söin sirpaleet.
jotta tää merkintö ei ois ihan tylsä niin tässä on kuvia kissoista, jotka on aivastamaisillaan:
täällä lisää
hyvää sunnuntain viimeistä tuntia.
jotta tää merkintö ei ois ihan tylsä niin tässä on kuvia kissoista, jotka on aivastamaisillaan:
hyvää sunnuntain viimeistä tuntia.
don't call me don't write
haluaisin olla sellainen nätti söpö runotyttö, joka liikkuis sulavasti ja jakaisi rakkautta kaikille, ja johon kaikki ihastuisi.
mut oon vaan kömpelö, vien liikaa tilaa, oon puolisokea ja omistan huonon ryhdin. enkä edes lue paljon mitään.
***
huomaan aina välillä ikävöiväni erästä ihmistä. luulen, että meistä vois tulla ystäviä, mutta siihen ei ole koskaan tilaisuutta. en näe tätä tyyppiä koskaan missään enkä uskalla mennä jossain naamakirjassa vain sanomaan, että "moi mennääks kahville."
tykkään ihmisistä niin paljon ettei siinä ole mitään järkee. mutta oon aina tällä puolella. olen aina se, joka tykkää. olen tekijä, en kohde.
***
tein eilen "kunnon ruokaa". siihen tuli riisiä, wokkivihanneksia ja papuja. tuntui hyvältä sen jälkeen, kun koko viikon olin syönyt pakastinta tyhjäksi vähän ällöstä linssimössöstä.
huomaaks musta että haaveilen joskus ruokablogin tekemisestä. oisin niin hyvä. "tänään heitin kattilaan kaksi purkkia. toisessa oli papuja ja toisessa tomaattimurskaa. siitä tuli keitto." tai "laita pannulle noin pari desiä oliiviöljyä, tarpeeksi chiliä, hulluna valkosipulia ja kierremakaronia. mätä se sit naamaan. omnomnom."
jos oisin hauska niin voisin tehdä poikamiehen herkkuruoat -tyylisen blogin. kasvisversiona.
***
mulla on jostain syystä tapana mennä lukemaan nettikeskusteluja, joista tulee vain paha mieli. kerran jopa liityin fb-ryhmään jossa vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia kuudentuhannen ihmisen voimin, ihan vain kiduttaakseni itseäni. se oli kauheaa. pari kertaa osallistuin keskusteluun mutta aina tuli joku moderaattori pian paikalle kertomaan, että "keskustelu ei pysy aiheessa. tämän jälkeen tulevat kommentit poistetaan." kyllä musta oli aika olennaista kertoa ihmisille asioita, joita ne ei tuntuneet tajuavan? helvetin tyhmä ryhmä. onneks tajusin erota.
***
oon miettinyt, että mitkä mun "jutut" (issues) on. ainakin uskontojuttu, äitijuttu, kiusaamisjuttu, paraskaverijuttu, velijuttu, tulinpetetyksijuttu, ja vietinkokonuoruuteniyksinkotonamasentuneenajuttu.
sekä tietenkin tärkein: suurentelen asioita liikaa -juttu.
mietin myös sitä, että ehkä muut ihmiset ei ole mua vahvempia. ehkä niille ei vain tuota minkäänlaista ongelmaa tehdä tiettyjä asioita. ehkä mä oon vahvempi kun teen niitä asioita, vaikka tuntuu vaikealta?
***
musta oli ehkä parasta ikinä kuulla, että huokailen sillä tavalla erikoisesti, että se on tunnistettavaa. koska tähän mennessä kaikki on vain loukkaantuneet syvistä huokauksistani, koska ne luulee että viestin sitä, etten ole kiinnostunut.
***
kurkkuuni alkoi yhtäkkiä sattua tosi paljon. mut sit join lisää teetä ja se meni ohi.
(oon käynyt tänään pissalla varmaan viistoista kertaa)
pitäisi imuroida (on pitänyt jo kuukauden). ja pitäisi tehdä laskuharjoituksia.
toivottavasti jaksan mennä huomenna kouluun.
viime yönä söin sängyssäni hapankorppuja ja katsoin stand upia.
tänään olen halunnut pizzaa. en ole hankkinut.
(musta on hauskaa se et jos googlaa "samae koskinen hullu nainen" nii kolmas tulos on nolo ihkutuspostaukseni)
(regina spektorin somedays saa mut aina itkemään)
mut oon vaan kömpelö, vien liikaa tilaa, oon puolisokea ja omistan huonon ryhdin. enkä edes lue paljon mitään.
***
huomaan aina välillä ikävöiväni erästä ihmistä. luulen, että meistä vois tulla ystäviä, mutta siihen ei ole koskaan tilaisuutta. en näe tätä tyyppiä koskaan missään enkä uskalla mennä jossain naamakirjassa vain sanomaan, että "moi mennääks kahville."
tykkään ihmisistä niin paljon ettei siinä ole mitään järkee. mutta oon aina tällä puolella. olen aina se, joka tykkää. olen tekijä, en kohde.
***
tein eilen "kunnon ruokaa". siihen tuli riisiä, wokkivihanneksia ja papuja. tuntui hyvältä sen jälkeen, kun koko viikon olin syönyt pakastinta tyhjäksi vähän ällöstä linssimössöstä.
huomaaks musta että haaveilen joskus ruokablogin tekemisestä. oisin niin hyvä. "tänään heitin kattilaan kaksi purkkia. toisessa oli papuja ja toisessa tomaattimurskaa. siitä tuli keitto." tai "laita pannulle noin pari desiä oliiviöljyä, tarpeeksi chiliä, hulluna valkosipulia ja kierremakaronia. mätä se sit naamaan. omnomnom."
jos oisin hauska niin voisin tehdä poikamiehen herkkuruoat -tyylisen blogin. kasvisversiona.
***
mulla on jostain syystä tapana mennä lukemaan nettikeskusteluja, joista tulee vain paha mieli. kerran jopa liityin fb-ryhmään jossa vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia kuudentuhannen ihmisen voimin, ihan vain kiduttaakseni itseäni. se oli kauheaa. pari kertaa osallistuin keskusteluun mutta aina tuli joku moderaattori pian paikalle kertomaan, että "keskustelu ei pysy aiheessa. tämän jälkeen tulevat kommentit poistetaan." kyllä musta oli aika olennaista kertoa ihmisille asioita, joita ne ei tuntuneet tajuavan? helvetin tyhmä ryhmä. onneks tajusin erota.
***
oon miettinyt, että mitkä mun "jutut" (issues) on. ainakin uskontojuttu, äitijuttu, kiusaamisjuttu, paraskaverijuttu, velijuttu, tulinpetetyksijuttu, ja vietinkokonuoruuteniyksinkotonamasentuneenajuttu.
sekä tietenkin tärkein: suurentelen asioita liikaa -juttu.
mietin myös sitä, että ehkä muut ihmiset ei ole mua vahvempia. ehkä niille ei vain tuota minkäänlaista ongelmaa tehdä tiettyjä asioita. ehkä mä oon vahvempi kun teen niitä asioita, vaikka tuntuu vaikealta?
***
musta oli ehkä parasta ikinä kuulla, että huokailen sillä tavalla erikoisesti, että se on tunnistettavaa. koska tähän mennessä kaikki on vain loukkaantuneet syvistä huokauksistani, koska ne luulee että viestin sitä, etten ole kiinnostunut.
***
kurkkuuni alkoi yhtäkkiä sattua tosi paljon. mut sit join lisää teetä ja se meni ohi.
(oon käynyt tänään pissalla varmaan viistoista kertaa)
pitäisi imuroida (on pitänyt jo kuukauden). ja pitäisi tehdä laskuharjoituksia.
toivottavasti jaksan mennä huomenna kouluun.
viime yönä söin sängyssäni hapankorppuja ja katsoin stand upia.
tänään olen halunnut pizzaa. en ole hankkinut.
(musta on hauskaa se et jos googlaa "samae koskinen hullu nainen" nii kolmas tulos on nolo ihkutuspostaukseni)
(regina spektorin somedays saa mut aina itkemään)
7. helmikuuta 2014
sieluni palamaan
(lopetan smg:n raiskaamisen otsikoissani sitten kun terhi kokkosen ääni ei enää värisytä sisintäni.)
Pelkuroin tänään kuitenkin (= en soittanut).
Tavallaan toivoisin, että joku saarnais mulle siitä kuinka en voi elää elämääni näin. En voi jättää aina menemättä aamuluennoille. En voi vaan nukkua. Mutta emmä tiiä auttaisko se. Ei auttanut ainakaan silloin kun kuulin noita saarnoja kotona jatkuvasti.
Tänään hajuaistini toimi jotenkin hämmentävän hyvin. Haistelin mm. aamukahviani. Ulkona tuoksui samalta kuin suunnilleen tarkalleen vuosi sitten, kun olin Pasilassa odottamassa bussia nähtyäni The Killersin. Koululla haisi ranskalaiset ja se oli hämmentävää.
Olin tekemässä tehtäviä kaverini(? en tiedä olemmeko vaiheessa jossa voisin alkaa käyttäMÄÄN tuota nimitystä) kanssa kun sain tekstiviestin, jossa kerrottiin, että ukkini hautajaiset ovat juuri samana päivänä kuin se smg:n keikka Joensuussa jonne minulla on lahjoitettu lippu. Tai siis oli, palautan sen koska on surullista jos joku käyttää muhun rahaa turhaan.
Saan itseni kuulostamaan tosi itsekkäältä, mutta kerron silti: musta tuntuu jotenkin, että maailma on epäreilu mua kohtaan, kun ajoittaa asiat näin. Olisin tosi paljon halunnut Joensuuhun. Ja kun pappani kuoli viime vuonna niin hautajaiset oli samana päivänä kuin eräät pääsykokeet Vaasan seutuvilla, enkä päässyt sinnekään.
Antakaa anteeksi kun kerroin tämän. Oikeasti mulle on tosi tärkeää päästä ukkini hautajaisiin. Vaikka joudunkin todennäköisesti käyttämään lentokonetta päästäkseni sinne, koska ajankohta on sellainen että juna on vaikea.
(en vieläkään pysty tajuamaan sitä, ettei ukkia ole. kerron sen itselleni uudestaan ja uudestaan, muistutuksena, mutten sisäistä sitä. ne on vain sanoja. välillä hetken aikaa tajuan ja silloin itken mutta sitten unohdan taas ja ajattelen ukkia ihmisenä, joka on maailmassa. elävänä, kahvia juovana ja nauravana. ukilla oli maailman iloisin nauru.)
Lisää tarinaa tästä päivästä:
Helsinki on märkä. Menin ratikalla Hietalahteen. En tiedä miksi. En oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä, mutta en halua istua kotona kaiken aikaa.
Kuuntelin musiikkia niin kovalla, että kuului varmaan läpi (pari tuntia myöhemmin jossain sörnäisissä joku kaupustelija/feissari/gallup/vastaava tyyppi yritti kai puhua mulle jotain mutta en kuullut enkä myöskään jaksanut esittää ihmistä joka osaisi puhua joten kävelin vain kylmästi ohi. anteeksi). Kun olin vielä Hietalahdessa tai jossain siellä niin kävelin sattumalta Helsinkimissiopaikan ohi. Harkitsin hetken sisään astumista ja romahtamista mutta emmä kuitenkaan. Vähän myöhemmin näin (sattumalta) Jameran ja sinne menin sisään, koska tarvitsisin mahdollisimman käytetyn (eli mahdollisimman halvan) maolin. Jamera oli täynnä lukiolaisia enkä nähnyt yhtäkään maolia enkä uskaltanut kysyä apua joten lähdin pois ja meinasin kompastua ovensuussa.
Jos joskus vielä teen uuden livejournal-tunnuksen niin laitan sen nimeksi ovensuussa.
(mulla on ollut pienen elämäni aikana yli kymmenen lj-tunnusta. en osaa kertoa miksi)
Kävin Akateemisessa kirjakaupassa. Hipelöin runokirjoja. Yhden runoilijan sukunimi oli sama kuin erään tuttuni. Kyseinen tuttuni kirjoittaa hurjan hyviä runoja. Sikäli kun mitään runoista tiedän. En tainnut ottaa selvää kirjoittiko sukunimikaimansa yhtä hyviä.
Musta tuntuu monesti, että yllättävän suuri osa julkaistusta kirjallisuudesta on aika huonoa. Sit jostain syystä esim kouluissa luettavat kirjat pitää valita listoilta, jotka sisältää vain niitä huonoja kirjoja. En tajua miksei ainakaan me luettu koulussa koskaan esim pottereita. Musta ne ois hyviä kirjoja vaikkapa yläasteella luettaviksi, kun tuntuu että monet alkaa suhtautua lukemiseen vähän asennevammaisesti.
(tein joskus kasiluokalla powerpoint-esityksen pottereista. opettajani mielestä se oli niin hyvä, että se kysyi saisiko näyttää sen joskus muillekin luokille. en tiedä näyttikö koskaan.)
Pottereista puheenollen: tunnustan loukkaantuneeni hieman, kun alettiin kohista siitä, että ilmeisesti J.K. Rowling katuu sitä, että Hermionesta ja Ronista tuli pari. Koska ilmeisesti Ron ei ole TARPEEKSI HYVÄ Hermionelle.
Anteeksi nyt mutta Ron on lempihahmoni Lunan lisäksi ja surettaa ajatuskin siitä, että Ron olisi taaskin jäänyt Harryn varjoon.
Kävin Lidlissäkin. Ostin sämpylöitä, appelsiinimehua, ällömakeaa soijamaitoa ja salmiakkia. Jonossa takanani ollut nainen töni mua?? Tai silleen kevyesti. Luulin eka et se oli vahinko, mutta kun siirryin eteenpäin ja kauemmas niin se tuli perässä ja jatkoi.
En tajua mitä tapahtui.
Ajattelin että voisin ottaa urakaksi katsoa dvd-kokoelmani läpi. Tai siis ne, jotka otin mukaani muuton yhteydessä. En tiedä toteutuuko tämä. Mut tänään voisin katsoa ainakin Fight Clubin. Sit tekisi mieli katsoa myös ainakin Kaunis mieli ja Paistetut vihreät tomaatit ja Tummien perhosten koti ja Across the Universe ja Tahraton mieli ja American beauty ja The Perks of Being a Wallflower. Ei kyl varmaan tänään kaikkia. (xd)
Oho, mulla on Trainspotting. -kin. Oon unohtanut että omistan sen.
Joo. Tää on mun elämää. Mun elämä ei oo kai erityisen jännää. Suurimman osan ajasta katson Greyn anatomiaa epäterveellisiä määriä ja juon teetä niin, että kohta varmaan ruuansulatuselimistöni on liuennut poies. (
tässä kuvassa on eilinen ja harrastan edellämainittuja toimintoja. otin myös tänään kuvan itsestäni. siinä söin linssimössöä ja en ollut harjannut hiuksiani. sitä kuvaa ette saa tällä kertaa.
Sanoin joskus jossain tutustumisringissä, että jos olisin elin, olisin ruokatorvi koska se työntää ruokaa mahaa kohti vaikka olisin ylösalaisin. Jossain toisessa tutustumisringissä sanoin, että jos olisin hedelmä, olisin omena koska sitä on vaikea syödä kokonaan.
Oikeastaan inhoan tutustumisrinkejä.
(päätin että alan uskoa että maailmassa on taikaa. toimiikohan se noin? voinko vain päättää?)
Mulla on pussillinen avokadoja ja se on hurjan iloista.
Sanokaa mulle "hei" jos ootte olemassa.
Pelkuroin tänään kuitenkin (= en soittanut).
Tavallaan toivoisin, että joku saarnais mulle siitä kuinka en voi elää elämääni näin. En voi jättää aina menemättä aamuluennoille. En voi vaan nukkua. Mutta emmä tiiä auttaisko se. Ei auttanut ainakaan silloin kun kuulin noita saarnoja kotona jatkuvasti.
Tänään hajuaistini toimi jotenkin hämmentävän hyvin. Haistelin mm. aamukahviani. Ulkona tuoksui samalta kuin suunnilleen tarkalleen vuosi sitten, kun olin Pasilassa odottamassa bussia nähtyäni The Killersin. Koululla haisi ranskalaiset ja se oli hämmentävää.
Olin tekemässä tehtäviä kaverini(? en tiedä olemmeko vaiheessa jossa voisin alkaa käyttäMÄÄN tuota nimitystä) kanssa kun sain tekstiviestin, jossa kerrottiin, että ukkini hautajaiset ovat juuri samana päivänä kuin se smg:n keikka Joensuussa jonne minulla on lahjoitettu lippu. Tai siis oli, palautan sen koska on surullista jos joku käyttää muhun rahaa turhaan.
Saan itseni kuulostamaan tosi itsekkäältä, mutta kerron silti: musta tuntuu jotenkin, että maailma on epäreilu mua kohtaan, kun ajoittaa asiat näin. Olisin tosi paljon halunnut Joensuuhun. Ja kun pappani kuoli viime vuonna niin hautajaiset oli samana päivänä kuin eräät pääsykokeet Vaasan seutuvilla, enkä päässyt sinnekään.
Antakaa anteeksi kun kerroin tämän. Oikeasti mulle on tosi tärkeää päästä ukkini hautajaisiin. Vaikka joudunkin todennäköisesti käyttämään lentokonetta päästäkseni sinne, koska ajankohta on sellainen että juna on vaikea.
(en vieläkään pysty tajuamaan sitä, ettei ukkia ole. kerron sen itselleni uudestaan ja uudestaan, muistutuksena, mutten sisäistä sitä. ne on vain sanoja. välillä hetken aikaa tajuan ja silloin itken mutta sitten unohdan taas ja ajattelen ukkia ihmisenä, joka on maailmassa. elävänä, kahvia juovana ja nauravana. ukilla oli maailman iloisin nauru.)
Lisää tarinaa tästä päivästä:
Helsinki on märkä. Menin ratikalla Hietalahteen. En tiedä miksi. En oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä, mutta en halua istua kotona kaiken aikaa.
Kuuntelin musiikkia niin kovalla, että kuului varmaan läpi (pari tuntia myöhemmin jossain sörnäisissä joku kaupustelija/feissari/gallup/vastaava tyyppi yritti kai puhua mulle jotain mutta en kuullut enkä myöskään jaksanut esittää ihmistä joka osaisi puhua joten kävelin vain kylmästi ohi. anteeksi). Kun olin vielä Hietalahdessa tai jossain siellä niin kävelin sattumalta Helsinkimissiopaikan ohi. Harkitsin hetken sisään astumista ja romahtamista mutta emmä kuitenkaan. Vähän myöhemmin näin (sattumalta) Jameran ja sinne menin sisään, koska tarvitsisin mahdollisimman käytetyn (eli mahdollisimman halvan) maolin. Jamera oli täynnä lukiolaisia enkä nähnyt yhtäkään maolia enkä uskaltanut kysyä apua joten lähdin pois ja meinasin kompastua ovensuussa.
Jos joskus vielä teen uuden livejournal-tunnuksen niin laitan sen nimeksi ovensuussa.
(mulla on ollut pienen elämäni aikana yli kymmenen lj-tunnusta. en osaa kertoa miksi)
Kävin Akateemisessa kirjakaupassa. Hipelöin runokirjoja. Yhden runoilijan sukunimi oli sama kuin erään tuttuni. Kyseinen tuttuni kirjoittaa hurjan hyviä runoja. Sikäli kun mitään runoista tiedän. En tainnut ottaa selvää kirjoittiko sukunimikaimansa yhtä hyviä.
Musta tuntuu monesti, että yllättävän suuri osa julkaistusta kirjallisuudesta on aika huonoa. Sit jostain syystä esim kouluissa luettavat kirjat pitää valita listoilta, jotka sisältää vain niitä huonoja kirjoja. En tajua miksei ainakaan me luettu koulussa koskaan esim pottereita. Musta ne ois hyviä kirjoja vaikkapa yläasteella luettaviksi, kun tuntuu että monet alkaa suhtautua lukemiseen vähän asennevammaisesti.
(tein joskus kasiluokalla powerpoint-esityksen pottereista. opettajani mielestä se oli niin hyvä, että se kysyi saisiko näyttää sen joskus muillekin luokille. en tiedä näyttikö koskaan.)
Pottereista puheenollen: tunnustan loukkaantuneeni hieman, kun alettiin kohista siitä, että ilmeisesti J.K. Rowling katuu sitä, että Hermionesta ja Ronista tuli pari. Koska ilmeisesti Ron ei ole TARPEEKSI HYVÄ Hermionelle.
Anteeksi nyt mutta Ron on lempihahmoni Lunan lisäksi ja surettaa ajatuskin siitä, että Ron olisi taaskin jäänyt Harryn varjoon.
Kävin Lidlissäkin. Ostin sämpylöitä, appelsiinimehua, ällömakeaa soijamaitoa ja salmiakkia. Jonossa takanani ollut nainen töni mua?? Tai silleen kevyesti. Luulin eka et se oli vahinko, mutta kun siirryin eteenpäin ja kauemmas niin se tuli perässä ja jatkoi.
En tajua mitä tapahtui.
Ajattelin että voisin ottaa urakaksi katsoa dvd-kokoelmani läpi. Tai siis ne, jotka otin mukaani muuton yhteydessä. En tiedä toteutuuko tämä. Mut tänään voisin katsoa ainakin Fight Clubin. Sit tekisi mieli katsoa myös ainakin Kaunis mieli ja Paistetut vihreät tomaatit ja Tummien perhosten koti ja Across the Universe ja Tahraton mieli ja American beauty ja The Perks of Being a Wallflower. Ei kyl varmaan tänään kaikkia. (xd)
Oho, mulla on Trainspotting. -kin. Oon unohtanut että omistan sen.
Joo. Tää on mun elämää. Mun elämä ei oo kai erityisen jännää. Suurimman osan ajasta katson Greyn anatomiaa epäterveellisiä määriä ja juon teetä niin, että kohta varmaan ruuansulatuselimistöni on liuennut poies. (
tässä kuvassa on eilinen ja harrastan edellämainittuja toimintoja. otin myös tänään kuvan itsestäni. siinä söin linssimössöä ja en ollut harjannut hiuksiani. sitä kuvaa ette saa tällä kertaa.
Sanoin joskus jossain tutustumisringissä, että jos olisin elin, olisin ruokatorvi koska se työntää ruokaa mahaa kohti vaikka olisin ylösalaisin. Jossain toisessa tutustumisringissä sanoin, että jos olisin hedelmä, olisin omena koska sitä on vaikea syödä kokonaan.
Oikeastaan inhoan tutustumisrinkejä.
(päätin että alan uskoa että maailmassa on taikaa. toimiikohan se noin? voinko vain päättää?)
Mulla on pussillinen avokadoja ja se on hurjan iloista.
Sanokaa mulle "hei" jos ootte olemassa.
6. helmikuuta 2014
täydellinen silmänkääntötemppu part 2
Anteeksi aamuinen merkintäni (sikäli mikäli joku ehti sen näkemään). Se ei ollut sitä miltä näytti. Kirjoitin sen äärettömän itseinhon vallassa.
((tuntuu että oon ihan eri tasolla kaikkien muiden ihmisten kanssa, koska ne on fiksuja ja mukavia ja hyväsydämisiä ja lahjakkaita ja niillä on sellaista paloa asioihin, jonka takia ne ansaitsee elää.))
Juttu vaan on niin, että toivoisin voivani mennä pöydän/sängyn alle piiloon maailmaa ja sit joku ryömis sinne seurakseni ja sanois että "kaikki on hyvin kaikki on hyvin kaikki on hyvin" ja sit saisin olla siellä rauhassa siihen asti että näyttää valoisammalta, ilman että kukaan painostaisi kiirehtimään.
Pääni sisällä on vielä mustaa.
Huomenna soitan yths:lle. Sanon tän tässä, jotten pelkuroi. Pakko tehdä se nyt viimein, koska pelkään et tää tilanne menee kohta reilusti yli ja menetän järkeni ja kaiken. Kukaan ei pelasta mua. Mun tarvii ite keksiä jotain selviytymiskeinoja.
en aio koskaan tulla pois pöydän alta
täällä ikuisesti odotan odotan odotan
odotan et tapahtuis jotain
((tuntuu että oon ihan eri tasolla kaikkien muiden ihmisten kanssa, koska ne on fiksuja ja mukavia ja hyväsydämisiä ja lahjakkaita ja niillä on sellaista paloa asioihin, jonka takia ne ansaitsee elää.))
Juttu vaan on niin, että toivoisin voivani mennä pöydän/sängyn alle piiloon maailmaa ja sit joku ryömis sinne seurakseni ja sanois että "kaikki on hyvin kaikki on hyvin kaikki on hyvin" ja sit saisin olla siellä rauhassa siihen asti että näyttää valoisammalta, ilman että kukaan painostaisi kiirehtimään.
Pääni sisällä on vielä mustaa.
Huomenna soitan yths:lle. Sanon tän tässä, jotten pelkuroi. Pakko tehdä se nyt viimein, koska pelkään et tää tilanne menee kohta reilusti yli ja menetän järkeni ja kaiken. Kukaan ei pelasta mua. Mun tarvii ite keksiä jotain selviytymiskeinoja.
en aio koskaan tulla pois pöydän alta
täällä ikuisesti odotan odotan odotan
odotan et tapahtuis jotain
5. helmikuuta 2014
illaksi kääntynyt päivä on
On hassuu, miten ensin kaikki on normaalisti ja sit seuraavassa hetkessä ei olekaan.
Maanantaina oli sellainen normaali päivä: oli hetkiä jolloin vihasin itseäni, mutta loppuillasta pääsin tanssimaan mukavassa humalatilassa ja vaikka ilmeisesti olen tehnyt jotain niin kamalaa jollekin ihmiselle, ettei se enää edes tervehdi mua takaisin (en kyl tajuu mitä olen tehnyt?), niin kuitenkaan ihan kaikki ei vihaa mua.
Tiistainakin oli vielä normaalia. Latasin akkuja kotona näkemättä koko päivänä ketään elävää ihmistä. Sain postissa kirjekuoren, jonka sisällä oli kirsikkarooibosta ja lippu smg:n keikalle (!! mitä olen tehnyt ansaitakseni näin hienoja kavereita). Muistelin lauantaina ratikassa näkemääni poikaa, joka on ollut mielessäni kohtaamisestamme asti. Puhuin iskän kanssa puhelimessa. Sit noin tunnin myöhemmin se soitti uudestaan.
Ukkini kuoli.
Tuntuu niin oudolta. Maailma tuntuu hyvin erilaiselta. Mulla ei ole enää ukkia.
Voi ukki. Surettaa, mutta uskon että näin on parempi. Ukki oli ollut jo tosi pitkään sairas ja heikko. Nyt se on varmasti jossain paremmassa paikassa, jossa siihen ei enää satu. Varmaan taivaassa, koska ukki uskoi pääsevänsä sinne ja siksi mäkin uskon, että jos taivas on olemassa niin ukki on siellä. Ukki oli hieno ihminen, sillä oli lapsen sydän. Vielä ukki-iässäkin se käyttäytyi välillä kuin pikkupoika olematta kuitenkaan naiivi.
Rakastan sua ihan älyttömästi. Toivon, että tiesit sen, vaikka en oo pystynyt vierailemaan tarpeeksi usein nyt kun oon asunut täällä 900 kilometrin päässä.
Hei hei.
jääkää siis hyvästi ystävät rakkaat
taivaassa vasta kai kohdataan
siellä ei kanteleet soimasta lakkaa
hyvästi sanaa ei tunnetakaan
(tästä biisistä)
Maanantaina oli sellainen normaali päivä: oli hetkiä jolloin vihasin itseäni, mutta loppuillasta pääsin tanssimaan mukavassa humalatilassa ja vaikka ilmeisesti olen tehnyt jotain niin kamalaa jollekin ihmiselle, ettei se enää edes tervehdi mua takaisin (en kyl tajuu mitä olen tehnyt?), niin kuitenkaan ihan kaikki ei vihaa mua.
Tiistainakin oli vielä normaalia. Latasin akkuja kotona näkemättä koko päivänä ketään elävää ihmistä. Sain postissa kirjekuoren, jonka sisällä oli kirsikkarooibosta ja lippu smg:n keikalle (!! mitä olen tehnyt ansaitakseni näin hienoja kavereita). Muistelin lauantaina ratikassa näkemääni poikaa, joka on ollut mielessäni kohtaamisestamme asti. Puhuin iskän kanssa puhelimessa. Sit noin tunnin myöhemmin se soitti uudestaan.
Ukkini kuoli.
Tuntuu niin oudolta. Maailma tuntuu hyvin erilaiselta. Mulla ei ole enää ukkia.
Voi ukki. Surettaa, mutta uskon että näin on parempi. Ukki oli ollut jo tosi pitkään sairas ja heikko. Nyt se on varmasti jossain paremmassa paikassa, jossa siihen ei enää satu. Varmaan taivaassa, koska ukki uskoi pääsevänsä sinne ja siksi mäkin uskon, että jos taivas on olemassa niin ukki on siellä. Ukki oli hieno ihminen, sillä oli lapsen sydän. Vielä ukki-iässäkin se käyttäytyi välillä kuin pikkupoika olematta kuitenkaan naiivi.
Rakastan sua ihan älyttömästi. Toivon, että tiesit sen, vaikka en oo pystynyt vierailemaan tarpeeksi usein nyt kun oon asunut täällä 900 kilometrin päässä.
Hei hei.
jääkää siis hyvästi ystävät rakkaat
taivaassa vasta kai kohdataan
siellä ei kanteleet soimasta lakkaa
hyvästi sanaa ei tunnetakaan
(tästä biisistä)
4. helmikuuta 2014
1. helmikuuta 2014
jota vaalisin polttavan auringon alla
tykkään näistä kuvista jotenki.
(oli tosi hassuu kun lunta tuiskusi kasvoja päin niin paljon että vesi vuosi silmistä ja samalla kuuntelen smg:n balladi 1:stä. kesä on kaikilla myös kunniastaan luopuneilla)
keitin tänään papuja. se oli yllättävän haastavaa. soitin samalla äitille ja en oo varmaan koskaan puhunut niin pitkään äitin kanssa puhelimessa. mulla on ollut elämässäni paljon vaikeuksia äitini suhteen mutta nyt kun oon Kaukana ja Vanhempi niin oon alkanut ymmärtää äitini puolta. säälittää vähän (tai aika paljonkin) kun se sai ensin veljeni joka on vaikein ikinä ja sitten minut ja olen ollut lähes yhtä vaikea, mutta oon kuitenki yrittänyt olla helpompi. onneksi sille siunautui lopulta siskoni joka on täydellinen.
tekis mieli polttaa tupakka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)