tuntuu oudolta. suren sen kuolemaa edelleen niin usein. vaikka ehdin tuntea sen alle kolme vuotta.
sain graduni oikeesti päätökseen. sain hyvän arvosanankin. en jotenkin osaa iloita. en tiedä johtuuko tää masennuksesta vai koronasta ja siitä et en nää ihmisiä tai viitti kutsua niitä juhlistamaan.
silloin 3 vuotta sitten, kun valmistuin kandiksi, pidin piknikbileet, joissa juotiin paljon skumppaa ja nostettiin malja (shotillinen jallua) parhaalle ystävälleni. ja yhden shotin kaadoin maahan.
mun yksinäisyys on ollu viime kuukausina tosi hurjaa.
mun kykenettömyys työskentelyyn etänä on ollu raskasta.
mun itseinho on kasvanu erityisen isoksi.
oon aiemminki inhonnu vartaloani. nyt mun kunto on huonontunu entisestään. ja oon lihonu. lämpimien ilmojen tullen tää taas ahdisti, koska omistan suht vähän vaatteita. esim. pelkästään yhdet shortsit. ja ne ei enää sopinu päälle. tilasin sit zalandolta uusia vaatteita vaik yleensä välttelen. mun kengätki on tosi kuluneita (siis tyyliin kantapäästä puhki) mut koronan takia oon vaan vältelly kauppoja.
vähän oon ehk sentään oppinu suhtautumaan paremmin siihen, että omistan tumman paksun karvoituksen.
itseinhon kasvamiseen on liittyny kans some. kaikki kertoo, miten hienoja asioita on tehny. retkeilee, tekee leipää, lukee hirveesti uusia kirjoja, siivoaa, järjestelee kaappeja. mun kämppä näyttää ihan hirveeltä. oon kattonu uudelleen gilmoren tytöt ja kuunnellu äänikirjana harry potterit ja nälkäpelit esim. syön aika huonosti. en käy ulkona paljoo muuten ku silloin ku pitää mennä kauppaan.
ahdistaa, ku en oo mielestäni osallistunu tarpeeksi #blacklivesmatter-liikkeeseen. ja ku ei mun ahdistuksella oo siinä väliä. ainakaan mun ei tarvi pelätä esim. kuolemaa.
yritän kyl voimavarojeni mukaan esim. lukea juttuja. ja katsoa ei-valkoisten tekemiä asioita ja lukea ei-valkoisten kirjoittamia kirjoja.
oon yrittäny vähentää jodelissa olemista. nykyään en kommentoi sinne paljoo mitään, sentään, mut luen jonkin verran. sieltä iskostuu kaikkee "naiset valittaa yksinäisyydestä ku niillä on kavereita ja poikaystävä =)." tunsin itseni yksinäiseksi ku mulla oli kavereita ja poikaystävä. mun kaverit ja poikaystävä ei vastannu mun tarpeisiin. nyt mulla ei oo sitä poikaa mut ystävät, joita kohtaan tunnen rakkaasti mut edelleenkään meillä ei ole samoja kiinnostuksenkohteita. ja esim. helmikuun jälkeen en oo nähny kuin yhtä tunnin ajan.
asdf. ja jos selaa tinderii. pitäis olla kuulemma naisten markkinat.
miksen sit saa mätsejä.
mulla on haussa kaikki sukupuolet. tulee vastaan lähinnä miehiä. suurin osa niistä ei sano itsestään mitään, ehkä pituuden.
ja siis ku yritän miettii omaa esittelyyni. mitä mussa ees on? emmä tiedä erityisesti mistään mitään. yks mun kaveri tietää paljon peleistä JA tietokoneista JA pyöristä JA musiikista ja omistaa joku tuhat kitaraa ja jos mul on ongelma nii se osaa aina auttaa. toinen osaa leipoa ja tietää matikasta ja kasveista ja peleistä. kolmas ompelemisesta ja matikasta ja animesta. ja niin edelleen.
miks kukaan kiinnostuis musta? tylsä naama, tykkää kuunnella kai musiikkii mut ei tiedä paljoo siitäkään.
äh.
