kirsikanmakuinen, vahvistava rauta-vitamiinivalmiste

Viime yönä keskustelin uuden tuttavuuden kanssa haaveistamme. Kerroin (hämmentävän avoimesti) siitä kuinka haluaisin tehdä erinäisiä asioita esim ammattinani koska ne on siistejä mutta mulla ei ole oikeasti sellaista paloa joka saisi mut saamaan asioita aikaan. Mulla ei oo mitään taitoja eikä loppujenlopuksi tarpeeksi motivaatiotakaan. Mutta uusi tuttavuuteni piti mua vain liian itsekriittisenä. Se vaikutti siltä että uskoi oikeasti että musta ois asioihin joita tavallaan voisin haluta. Vaikkei se tienny musta mitään. Musta tuntui aika kivalta kun se oikeasti käytti vaivaa rohkaistaakseen tällaista tyyppiä jonka vasta tapasi.

En tiedä onko musta mihinkään. Mut arvostin/arvostan.

Aamuyöllä/aamulla olin avoin ja mulle oltiin avoimii ja se tuntui hyvältä. Välillä tuntuu että vähäinen avoimuus on aika ongelmallista.

Enää ensi viikko on lomaa. Toisaalta oon aika iloinen siitä että saan päiviini jotain fiksumpaa tekemistä kuin tämänhetkinen eimikään. Toisaalta vihaan sitä että kurssini kaikki opetus sijoittuu aamulle. Vaikka TOISAALTA sekin voi olla ihan hyvä juttu. Tällainen rytmittömyys ja sisällöttömyys ei ole hyväksi terveydelle/-ni.

Toissapäivänä(?) tein hampurilaisia quorn-pihvillä ja lidlin jalkapallosämpylöillä.

Tänään söin kesän ensimmäisen/viimeisen jäätelökioskijäätelön ja katselin samalla merta.

Haluaisin termospullon teetä/satunnaista kaakaota varten.

En tiedä mitä teen huomenna(/elämälläni). Ehkä pakoilen äärilämpötiloja.

Toivottavasti voitte hyvin.

Voi fsdfjsdk ku ei tää blogiin kirjoittaminen tunnu luonnistuvan. Tuntuu, että pää on tyhjä sanoista. Tuntuu ettei mulla oo yhtään mitään fiksua sanottavaa joten pitäisi olla hiljaa.
Mitä edes kertoisin? Oli pride, oli kivaa. On ollut lämmintä, oon saanut käyttää hametta, kivaa. Opettelen tekemään tofusta hyvää, kivaa. Hain uutta passia koska en ole omistanut vuoteen virallisia henkkareita, kivaa. Jne.

Nyt oon pohjoisessa. Tällä hetkellä on ikävä + vahva tunne siitä, että mun pitäis olla Helsingissä. Tuntuu että mua tarvitaan enkä osaa tehdä mitään jonkun internetin kautta. On hassua miten joskus elin elämääni pelkästään netin kautta vaikka paljon mieluummin olisin halunnut olla läsnä. Onneksi nykyään yleensä saan olla. Paitsi silloin kun olen 800 kilometriä liian kaukana.

Vielä kolme päivääää.

(anteeksi etten kirjoita enkä kommentoi enkä osaa vastata sähköposteihin enkä mitään. mulla on huono omatunto. yleensäkin kaikesta mutta muun muassa noista mainitsemistani asioista)