tuntuu taas siltä, ettei mun elämä oo mun.
mut toisaalta tällä kertaa se ei tunnu niin pahalta.
oon niin pitkään tuntenut itseni ei-minuksi. en tiedä johtuuko se masennuksesta. tai esim niistä lääkkeistä joita söin masennukseen (kun monet puhuu että masennuslääkkeet saa ne turraks.)
oon ajatellu et pitäis kokeilla jotain uutta. löytää jotain. ja nyt musta tuntuu et oon sillee lähteny mukaan juttuihin. hain kesätöihin. jatkan samassa paikassa ens keväällä kans ja, ja oon löytäny tosi hyvän paikan. tutkimusryhmässä oleminen on innostanut mut taas opiskelemaan ja vaik ajattelin viime talvena ja keväänä (kun yritin saada kandintutkintoo kasaan tuskissani) et syksyllä, jos saan töitä, nii opiskelen vain vähän. mut nyt oon töiden lisäksi opiskellut enemmän kuin fuksisyksyn jälkeen.
ja. ja. lähden ainejärjestötoimintaan mukaan. mut valittiin monen aktiivisemman sijasta hallitukseen. oon suht innoissani koska koen, että meidän alalla kaikki ei oo hyvin. haluun olla mukana muuttamassa sitä ja esim saada lisää naisia meille.
mua pelottaa tää ihan helvetisti mutta ajattelen tätä silleen, et tää ala on mulle tärkee ja haluun muuttaa tätä. ja ne jotka vastustaa on (lähinnä miehiä) ja konservatiivisia. tää saa mut muistamaan ettei tarvi ottaa itteensä. (yleensä otan liikaa itteeni. mut ehkä oon kovettunu tai ainaki yritän. sen verran et saisin jotain aikaiseksi.)
mun elämä on hämmentävää.
joskus mietin ku joillain kavereillani ei ollu aikaa nähdä mua et "kai niil ois mut ne ei priorisoi mua korkeelle." viimeistään nyt ymmärrän niiden ajanpuutetta. oispa aikaa.
(harrastan nykyään kalenterin käyttöä. jokaisen kuukauden alkuun listaan tavoitteeni ja siel on lähinnä niiden ihmisten nimiä, jotka haluaisin nähdä.)
(näin tiistaina taas lempibändini egotripin. rakastan niitä.)
---
moi!
jos luet tätä, niin kerro mitä sulle kuuluu!
8. joulukuuta 2017
25. marraskuuta 2017
o h
Kävin eilen lääkärilläni. Kerroin siitä, kuinka viime tapaamisen jälkeen sain kandidaatintutkinnon suorittamisesta todistuksen käteen, olin kesän töissä ahdistumatta liikaa, ja jatkan samassa paikassa nyt syksyllä opiskellen samalla enemmän kuin yleensä.
Kerroin, et haluisin ehk lopettaa lääkkeiden syönnin. Puhuttiin, et tavataan puolen vuoden päästä seuraavan kerran, ja jos silloinki menee hyvin, niin sit voidaan vähentää.
En oo oikeesti ihan varma siitä, et meneekö hyvin. Mut tällä hetkellä uskon, että ahdistukseni on suurilta osin sitä, et teen liikaa.
Jotenki hauskaa, kuinka nyt, 24-vuotiaana, vasta tajuan, että ihmisen kuuluu nukkua tarpeeksi ja syödä hyvin voidakseen hyvin.
Nukkuminen on pelottavaa. En pysty nukkumaan ilman unilääkettä (tai alkoholia. tai sitä, että nukun monta yötä huonosti putkeen). Nään käytännössä joka yö inhottavia unia. Viime aikoina oon nähnyt sellaisia, joissa vanhempani näkevät, että mulla on huono olla, mutta silti vaativat multa täydellisyyttä. Kai mun nuoruus oli sellainen. Kai siksi en kerro niille totuutta siitä, miten mulla oikeasti menee ja on mennyt kotoa muutettuani.
Väsyttää ja stressaa enkä ehdi nähdä ystäviä tarpeeksi tai edes poikaystävääni, mut silti oon vähän sitä mieltä, et elämässäni menee paremmin kuin tosi pitkään aikaan.
Ahdistus- ja muut jutut johtuu mulla pitkälti niin paljon biologiasta. Niin haluan ajatella. Masennus on aivokemiaa. Hyvinvointi koostuu unesta, ravinnosta, liikunnasta ja ihmissuhteista.
(Oikeesti en oo ihan täysin tuota mieltä. Vähän oon katkera siitä et: ajattelin, et kaikilla on huonoja kokemuksia taustallaan, en oo mitenkään erikoinen eikä mun pitäis ajatella omiani. Mut oon puhunu tästä ihmisille, eikä useillakaan ole ikäviä asioita taustallaan, saati sitten useita.)
---
Rakastan Tegan and Saraa. The Conin julkaisemisesta on 10 vuotta sitten. Ne julkaisi levyn, jossa tyypit vetää covereita sen levyn biiseistä.
Tuntuu sitä kuunnellessa 16-vuotiaalta.
(Ja 19-vuotiaalta.
I was yours right?)
Kerroin, et haluisin ehk lopettaa lääkkeiden syönnin. Puhuttiin, et tavataan puolen vuoden päästä seuraavan kerran, ja jos silloinki menee hyvin, niin sit voidaan vähentää.
En oo oikeesti ihan varma siitä, et meneekö hyvin. Mut tällä hetkellä uskon, että ahdistukseni on suurilta osin sitä, et teen liikaa.
Jotenki hauskaa, kuinka nyt, 24-vuotiaana, vasta tajuan, että ihmisen kuuluu nukkua tarpeeksi ja syödä hyvin voidakseen hyvin.
Nukkuminen on pelottavaa. En pysty nukkumaan ilman unilääkettä (tai alkoholia. tai sitä, että nukun monta yötä huonosti putkeen). Nään käytännössä joka yö inhottavia unia. Viime aikoina oon nähnyt sellaisia, joissa vanhempani näkevät, että mulla on huono olla, mutta silti vaativat multa täydellisyyttä. Kai mun nuoruus oli sellainen. Kai siksi en kerro niille totuutta siitä, miten mulla oikeasti menee ja on mennyt kotoa muutettuani.
Väsyttää ja stressaa enkä ehdi nähdä ystäviä tarpeeksi tai edes poikaystävääni, mut silti oon vähän sitä mieltä, et elämässäni menee paremmin kuin tosi pitkään aikaan.
Ahdistus- ja muut jutut johtuu mulla pitkälti niin paljon biologiasta. Niin haluan ajatella. Masennus on aivokemiaa. Hyvinvointi koostuu unesta, ravinnosta, liikunnasta ja ihmissuhteista.
(Oikeesti en oo ihan täysin tuota mieltä. Vähän oon katkera siitä et: ajattelin, et kaikilla on huonoja kokemuksia taustallaan, en oo mitenkään erikoinen eikä mun pitäis ajatella omiani. Mut oon puhunu tästä ihmisille, eikä useillakaan ole ikäviä asioita taustallaan, saati sitten useita.)
---
Rakastan Tegan and Saraa. The Conin julkaisemisesta on 10 vuotta sitten. Ne julkaisi levyn, jossa tyypit vetää covereita sen levyn biiseistä.
Tuntuu sitä kuunnellessa 16-vuotiaalta.
(Ja 19-vuotiaalta.
I was yours right?)
28. lokakuuta 2017
kirjoitan tän nopeesti nyt ulos et pystyn hengittää viel tänään
oon feministi, koska pidän muita ihmisiä tärkeinä. koska uskon, ettei meitä pitäis arvottaa eri tavoin. oon feministi, koska yritän elämässäni toimii tän asian puolesta niin aktiivisesti kuin voin.
tuntuu ihan hirveän pahalta, kun mua vastaan hyökätään. kun tärkeät ihmiset ei oo feministejä. kun ne kivoina iltoina alkaa esittää olkiukkoja mua vastaan. kun ne ei oo keskusteluissa yhtään samalla lähtökohdalla kuin mä oon eli et yritän kaikesta huolimatta ymmärtää toista ja haluta sille hyvää.
tänään jodelin feminismi-kanavalla joku kertoi, että aikoo hyökätä erääseen fb-feministiryhmään. laittaa screenshotteja mahdollisimman julkisesti. yritin kertoa, että ihmiset pitää sitä ryhmää turvallisena paikkana ja on tosi ilkeetä levittää niitä asioita. mut ei.
tommoset ihmiset ahdistaa ihan järjettömän paljon.
nyt kun kirjoitin tän ulos nii yritän taas hengittää ja olla ok hetken. kun muuten olo oli erittäin ok.
(mul on oikeesti viel pidempikin juttu feminismistä mielessä. ehkä kirjoitan sen joskus viel.)
tuntuu ihan hirveän pahalta, kun mua vastaan hyökätään. kun tärkeät ihmiset ei oo feministejä. kun ne kivoina iltoina alkaa esittää olkiukkoja mua vastaan. kun ne ei oo keskusteluissa yhtään samalla lähtökohdalla kuin mä oon eli et yritän kaikesta huolimatta ymmärtää toista ja haluta sille hyvää.
tänään jodelin feminismi-kanavalla joku kertoi, että aikoo hyökätä erääseen fb-feministiryhmään. laittaa screenshotteja mahdollisimman julkisesti. yritin kertoa, että ihmiset pitää sitä ryhmää turvallisena paikkana ja on tosi ilkeetä levittää niitä asioita. mut ei.
tommoset ihmiset ahdistaa ihan järjettömän paljon.
nyt kun kirjoitin tän ulos nii yritän taas hengittää ja olla ok hetken. kun muuten olo oli erittäin ok.
(mul on oikeesti viel pidempikin juttu feminismistä mielessä. ehkä kirjoitan sen joskus viel.)
13. syyskuuta 2017
omistan nykyään mutteripannun ja kukkamaljakon
vaihteeksi juttui:
oon hankkinut viimein uudet silmälasit. en ollut nähnyt aikaisemmilla kunnolla pitkään aikaan, mut aina lykkään tällaisia juttuja. varsinkin kun silmälasit on tosi kalliita. kuitenkin viime aikoina oli ollut niin paljon sellaista et jouduin siristelemään katsoessani aika lähellekin ja päätä särki koko ajan nii sit vaan päätin et en edes ajattele enempää sitä varausta vaan meen ekan mieleentulevan optikon sivuille ja varaan vaan ajan. ja niinhän se vaan hoitui. maksukin hoitui kun oon ollut kesän töissä.
sain kahdet lasit yksien hinnalla ni otin kans aurinkolasit. harmitti vähän, ku hankin ne syksyksi ja on ollut niin pilvistä ainakin nyt nää muutama päivä ku oon nää omistanu. mut tänään pääsin ajoissa hommien äärestä kotiin ja aurinko paistoi ja vaik väsytti nii menin testaamaan aurinkolasejani. ne on niin kivat. kaikki näytti kivalta kun ei häikäissyt ja kun aurinko oli kivan matalalla.
(mulla on ollut lasit ykkösluokkalaisesta asti. aurinkolasien käyttö on ollut aina vähän vaikeaa ku pitäis olla vahvuuksilla ja sit pitää kantaa kaksia laseja mukana ja vaihdella jatkuvasti. joskus käytin väliaikaisesti piilareita ku harrastin uintia ja silloin pystyi paljon helpommin käyttää aurinkolaseja. sen jälkeen mulla oli vahvuuksilla olevat mut ne ei istunu mun päähän hyvin ja sattui enkä koskaan jaksanut käydä liikkeessä säätäyttämässä niitä. mut nyt mul on kivat ja istuvat aurinkolasit jotka tekee musta noin 10 kertaa coolimman näköiset.)
olin tosiaan kesän töissä. olin yliopistolla tutkimusavustajana. käytännössä koodasin. oli parasta hommaa ja parhaat työkaverit. mut oisin ehk tarvinu rankan vuoden jälkeen lomaa. pidin sitä viikon, jolloin piti hoitaa esim. pakollinen kotona vierailu, joten ei tuntunu niin erityisen lomalta.
mulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa vielä syksylläkin osa-aikaisena. olin suunnitellut, että vedän syksyn suht rennosti, otan ehk pari kurssii. mut tietenki otin työt vastaan koska tykkään olla tuol ja koska raha. mut sit otin lisäksi jo ekaan periodiin kolme kurssii. ne on kiinnostavia, mutta niissä kaikissa on hirveesti työtä. eka väsyromahdus tapahtui jo maanantaina, ts. kun lukuvuotta oli kulunut viikko. ilmeisesti silti viel yritän jatkaa näil.
on nimittäin kuitenki aika siistii. pääsin kandiksi (!!!) mut se vaati sen et vedin aika nopeaan tahtiin pakollisii kurssei. nyt mulla ei oo niin kiire ja saan enemmän valinnanvaraa. saan ottaa kiinnostavia kursseja. ja. siis. muistan taas kuinka paljon tykkään alastani. opiskelen esim ohjelmistoarkkitehtuureja ja tekoälyn alkeita. ohjelmistot on asia, joita haluisin tulevaisuudessa tehdä, ja tekoäly nyt muuten vaan on älyttömän siistii.
elämästä muuta: rakastan poikaystävääni. rakastan veljenlastani. on syksy, kauppoihin tulee kotimaisia omenoita, jee. olen aika yksinäinen, mut yleensä myös niin väsynyt etten jaksa tehdä asialle mitään. the nationalin uusi levy ilmestyi, jee. sain liput ultra bran keikalle (!!! + kolme ystävää haluaa mennä kanssani sinne!).
parhaan ystäväni kuolemasta tulee pian vuosi.
toivottavasti sulle kuuluu hyvää.
oon hankkinut viimein uudet silmälasit. en ollut nähnyt aikaisemmilla kunnolla pitkään aikaan, mut aina lykkään tällaisia juttuja. varsinkin kun silmälasit on tosi kalliita. kuitenkin viime aikoina oli ollut niin paljon sellaista et jouduin siristelemään katsoessani aika lähellekin ja päätä särki koko ajan nii sit vaan päätin et en edes ajattele enempää sitä varausta vaan meen ekan mieleentulevan optikon sivuille ja varaan vaan ajan. ja niinhän se vaan hoitui. maksukin hoitui kun oon ollut kesän töissä.
sain kahdet lasit yksien hinnalla ni otin kans aurinkolasit. harmitti vähän, ku hankin ne syksyksi ja on ollut niin pilvistä ainakin nyt nää muutama päivä ku oon nää omistanu. mut tänään pääsin ajoissa hommien äärestä kotiin ja aurinko paistoi ja vaik väsytti nii menin testaamaan aurinkolasejani. ne on niin kivat. kaikki näytti kivalta kun ei häikäissyt ja kun aurinko oli kivan matalalla.
(mulla on ollut lasit ykkösluokkalaisesta asti. aurinkolasien käyttö on ollut aina vähän vaikeaa ku pitäis olla vahvuuksilla ja sit pitää kantaa kaksia laseja mukana ja vaihdella jatkuvasti. joskus käytin väliaikaisesti piilareita ku harrastin uintia ja silloin pystyi paljon helpommin käyttää aurinkolaseja. sen jälkeen mulla oli vahvuuksilla olevat mut ne ei istunu mun päähän hyvin ja sattui enkä koskaan jaksanut käydä liikkeessä säätäyttämässä niitä. mut nyt mul on kivat ja istuvat aurinkolasit jotka tekee musta noin 10 kertaa coolimman näköiset.)
olin tosiaan kesän töissä. olin yliopistolla tutkimusavustajana. käytännössä koodasin. oli parasta hommaa ja parhaat työkaverit. mut oisin ehk tarvinu rankan vuoden jälkeen lomaa. pidin sitä viikon, jolloin piti hoitaa esim. pakollinen kotona vierailu, joten ei tuntunu niin erityisen lomalta.
mulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa vielä syksylläkin osa-aikaisena. olin suunnitellut, että vedän syksyn suht rennosti, otan ehk pari kurssii. mut tietenki otin työt vastaan koska tykkään olla tuol ja koska raha. mut sit otin lisäksi jo ekaan periodiin kolme kurssii. ne on kiinnostavia, mutta niissä kaikissa on hirveesti työtä. eka väsyromahdus tapahtui jo maanantaina, ts. kun lukuvuotta oli kulunut viikko. ilmeisesti silti viel yritän jatkaa näil.
on nimittäin kuitenki aika siistii. pääsin kandiksi (!!!) mut se vaati sen et vedin aika nopeaan tahtiin pakollisii kurssei. nyt mulla ei oo niin kiire ja saan enemmän valinnanvaraa. saan ottaa kiinnostavia kursseja. ja. siis. muistan taas kuinka paljon tykkään alastani. opiskelen esim ohjelmistoarkkitehtuureja ja tekoälyn alkeita. ohjelmistot on asia, joita haluisin tulevaisuudessa tehdä, ja tekoäly nyt muuten vaan on älyttömän siistii.
elämästä muuta: rakastan poikaystävääni. rakastan veljenlastani. on syksy, kauppoihin tulee kotimaisia omenoita, jee. olen aika yksinäinen, mut yleensä myös niin väsynyt etten jaksa tehdä asialle mitään. the nationalin uusi levy ilmestyi, jee. sain liput ultra bran keikalle (!!! + kolme ystävää haluaa mennä kanssani sinne!).
parhaan ystäväni kuolemasta tulee pian vuosi.
toivottavasti sulle kuuluu hyvää.
5. kesäkuuta 2017
mietin aina, et haluisin kirjoittaa tänne useammin. mutten kuitenkaan osaa.
muistan, kuinka jo joskus vuosi sitten mietin kirjoittavani painosta. siitä, kuinka vaatekokoni kasvaa. ja että vaikka edelleen oon normaalipainoinen, niin en mahdu vanhoihin vaatteisiini. ja erityisesti se saa huonon olon. sopivissa vaatteissa on paljon parempi olla.
ja mietin jo viime vuonna sitä, kuinka "kesäkunnon" saavuttaminen puskee mun mieleen jotenkin tärkeänä tavoitteena. vaik esim. opiskelu on mulle paljon tärkeempää. ja totuus on, et opiskelun lisäksi en jaksa paljon muuta. niin on paskaa ajatella epäonnistuneensa, kun ei laihdu, vaik opiskelut menee hyvin.
siis tiedättekö!!! MUSTA TULEE KANDI! oon lihonu! mut musta tulee kandi!
olin talvella niin maassa ja niin kyllästynyt elämään ja erityisesti opiskeluun. mut sit jotenki päätin, että vaikka ystäväni ei enää elä, niin se kyl selkeesti rakasti mua ja haluis mun elävän. joten päätin, että kesään mennessä oon kandi. (mun ystävä oli ihan hemmetin älykäs. se tyyliin mietti vaihtavansa johonkin helsingin yliopistoakin parempaan paikkaan opiskelemaan matikkaa. se tiesi kaiken myös kaikesta muusta. se varmaan kostautui sille. se otti liikaa paineita siitä, ettei se ollut vielä 22-vuotiaana tekemässä tiukkaa tutkimusta jossain huippuyliopistossa). jouduin opiskelemaan ihan vitusti ja se oli raskasta. varsinkin, kun edelleen suren edesmennyttä ystävääni tosi paljon. MUT MUSTA TULEE KANDI.
tässä kaksi päivää sitten tuli vuosi siitä, kun näin parhaan ystäväni vikan kerran. tänään mietin taas sitä, kuinka usein puhuttiin musiikista yhdessä. vasta vikan tapaamisemme jälkeen löysin the nationalin. se on tän (lähes) vuoden aikana noussut lempibändikseni. oisin niin paljon halunnut puhua siitä ystäväni kanssa.
tän vuoden aikana on kyl tapahtunut ihan vitusti. mut lähinnä mieleen on jäänyt se, kuinka yksinäinen oon.
en varmaan sais olla pahoillani mistään. musta tulee kandi. oon kesätöissä omalla alallani. yliopistolla tutkimusassistenttina! niin siistiä. päiväittäin vertaan itseäni muihin kolmeen kesätyöläiseen ja mietin et miks ne, joiden luona olin haastattelussa, otti mut. mut näin niiden jonkun chat-keskustelun, jossa joku vähän ulkopuolisempi kysyi, et ketkä valitsistte, ja ne kertoi ja sit se tyyppi sanoi et hyvät valinnat,
elämäni ois onnellista jos en ois näin paskana.
muistan, kuinka jo joskus vuosi sitten mietin kirjoittavani painosta. siitä, kuinka vaatekokoni kasvaa. ja että vaikka edelleen oon normaalipainoinen, niin en mahdu vanhoihin vaatteisiini. ja erityisesti se saa huonon olon. sopivissa vaatteissa on paljon parempi olla.
ja mietin jo viime vuonna sitä, kuinka "kesäkunnon" saavuttaminen puskee mun mieleen jotenkin tärkeänä tavoitteena. vaik esim. opiskelu on mulle paljon tärkeempää. ja totuus on, et opiskelun lisäksi en jaksa paljon muuta. niin on paskaa ajatella epäonnistuneensa, kun ei laihdu, vaik opiskelut menee hyvin.
siis tiedättekö!!! MUSTA TULEE KANDI! oon lihonu! mut musta tulee kandi!
olin talvella niin maassa ja niin kyllästynyt elämään ja erityisesti opiskeluun. mut sit jotenki päätin, että vaikka ystäväni ei enää elä, niin se kyl selkeesti rakasti mua ja haluis mun elävän. joten päätin, että kesään mennessä oon kandi. (mun ystävä oli ihan hemmetin älykäs. se tyyliin mietti vaihtavansa johonkin helsingin yliopistoakin parempaan paikkaan opiskelemaan matikkaa. se tiesi kaiken myös kaikesta muusta. se varmaan kostautui sille. se otti liikaa paineita siitä, ettei se ollut vielä 22-vuotiaana tekemässä tiukkaa tutkimusta jossain huippuyliopistossa). jouduin opiskelemaan ihan vitusti ja se oli raskasta. varsinkin, kun edelleen suren edesmennyttä ystävääni tosi paljon. MUT MUSTA TULEE KANDI.
tässä kaksi päivää sitten tuli vuosi siitä, kun näin parhaan ystäväni vikan kerran. tänään mietin taas sitä, kuinka usein puhuttiin musiikista yhdessä. vasta vikan tapaamisemme jälkeen löysin the nationalin. se on tän (lähes) vuoden aikana noussut lempibändikseni. oisin niin paljon halunnut puhua siitä ystäväni kanssa.
tän vuoden aikana on kyl tapahtunut ihan vitusti. mut lähinnä mieleen on jäänyt se, kuinka yksinäinen oon.
en varmaan sais olla pahoillani mistään. musta tulee kandi. oon kesätöissä omalla alallani. yliopistolla tutkimusassistenttina! niin siistiä. päiväittäin vertaan itseäni muihin kolmeen kesätyöläiseen ja mietin et miks ne, joiden luona olin haastattelussa, otti mut. mut näin niiden jonkun chat-keskustelun, jossa joku vähän ulkopuolisempi kysyi, et ketkä valitsistte, ja ne kertoi ja sit se tyyppi sanoi et hyvät valinnat,
elämäni ois onnellista jos en ois näin paskana.
18. huhtikuuta 2017
tunnen oloni yksinäiseksi.
yhden jäsenen menettäminen on saanut ystäväporukkani sekaisin. kaikki on muuttuneet. enää ei spämmätä whatsapp-chattiin bussissa kirkuvista lapsista. enää ei edes nähdä.
olen väsynyt. pääsiäislomalla ois pitänyt opiskella. ahdistaa, kun en tajua yhdestä kurssista mitään, on pakko päästä läpi. pakko onnistua. pakko valmistua kandiksi, muuten kaikki on turhaa.
hain kesätöitä, koska pakko saada rahaa. ja halusin alan töitä. mut nyt mulla ei ole kesälläkään yhtään lomaa.
ei ole aikaa nähdä ketään. ei ole ketään kelle puhua. stressaa helvetisti. vihaan ystävääni, koska se kuoli ja kaikki tuntuu vaikealta enkä pysty puhumaan siitä sille.
vittu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)