toukotunnelmia

Aloin joskus reilu viikko sitten kirjoittaa tätä merkintää. Näin se alkoi:

elämäni on nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi vuosi sitten ja olen onnellinen (apua! sanoin sen!)
ja on siksi hyvin ristiriitaista pelätä etten ole enää minä. pakkohan minun on olla minä koska tätä mä oon halunnut. haluan elää elämää jota tällä hetkellä elän. kaikki on vaan muuttunut niin nopeasti, en pysy perässä. oon muuttunut liian nopeasti enkä oo ehtinyt sopeutua ja aaaaa. pelkään että olen muuttunut huonompaan suuntaan. vaikka yhtenä päivänä keskustelin kaverini kanssa elämästä ennen yliopistoa ja sanoin ettei kukaan halunnut olla kaverini ja keskustelukumppanini sanoi ettei ymmärrä miksei ja näytti ihan vilpittömästi ihmettelevän.

Tänään jouduin keskustaan matkustaessani vaihtamaan kulkuvälinettä kaksi kertaa koska ihmiset ahdistivat. Eka ruuhkaratikka, vaihdoin metroon jossa edessäni istuva tuntematon tyttö alkoi huutaa ja kirota suuttuneesti jollekin jota en nähnyt ja mua vähän pelotti joten vaihdoin takaisin ratikkaan joka oli taas täynnä joten hyppäsin pois ja kävelin loppumatkan.
Tykkään eniten siitä kun aamun ensimmäisessä bussissa on lisäkseni yksi tai kaksi henkilöä ja kaduillakin pystyy kävelemään suoraan.

Kun olin haastavan etsinnän jälkeen saanut ostettua itselleni hellemekon ja ballerinat, lähdin metrolla pois. Piti mennä vain pikkumatka (en oikeasti asu niin että metroa olisi fiksu käyttää mutta metrolla on kiva kulkea) mutta viereeni istui mies iso koira mukanaan enkä jaksanut pyytää heitä siirtymään joten teinkin mutkan itäkeskuksessa.
Koira oli hirveen kiltin näköinen ja omistaja antoi sille suukon ja tykkäsin siitä hetkestä.

Maanantaina istuin iltaa kaverini kanssa. Sitten olin bussissa menossa kotiin ja laitoin tekstiviestin jonka sisältö oli "hehe olen sattumalta sellaisessa bussissa joka tulee sinne" ja sain vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "tule tänne". Menin sinne.

Tää merkintä on jotenkin sirpaleinen. Laitan sen luonnoksiin niin ehkä keksin lisää sirpaleita tähän lisättäväksi.

Tänään on kesätoukokuun viimeinen päivä ja jatkan.

Viikko sitten perjantaina maailmani oli täydellinen. Oli piknik ja lämmin ja ystäviä ja illalla iltamat matemaatikkoseurassa. Mua pussattiin silleen ei-piilossa ja se ilostutti kovasti. Oon kuullut nyt aika paljon kivoja juttuja siltä tyypiltä jonka suusta niitä haluaisinkin kuulla. Lauantaina käveltiin kyläjuhlilla käsi kädessä ja voi.

Sunnuntaina äänestin ja kävin maailma kylässä -festareilla ja tein tomaattikeittoa.

Maanantaina tuli ystäviä Helsinkiin. Tiistaina kelistä tuli vähän inhottava. Keskiviikkona saatoin ystävät vielä pääsykokeeseensa ja luulin nähneeni yliopistolla pojan, jonka kanssa olin samassa lukiossa ja mietin että hassua. Näin vielä yhtä kaukana asuvaa ystävää ja illalla menin lähempänä asuvan ystävän kanssa juomaan viiniä shotteina. Paikalle tuli lisää kivoja ihmisiä (ja yksi erityisen kiva joka tuli paikalle vain koska halusi nähdä mut) ja oli oikein mukava yö joka vaihtui yllättäen taas aamuun. Seuraavat kolme yötä vietin poissa kotoa, toisen kainalossa, käyden välillä katsomassa Scandinavian Music Groupia Linnanmäellä ja hakemassa lisää ruokaa.

Tänään tulin välillä kotiin nukkumaan yöni yksin.

On hassua kun ei ole MITÄÄN suunnitelmia ties kuinka pitkään aikaan. Tästä tulee tällainen "elän kerrankin oikeasti hetkessä" -kesä. Jos joku pyytää mua johonkin niin ainoa mahdollinen este on raha mut jos sitä (estettä) ei ole niin olen hetivalmis. Se on ihan jännää.

Jännä.

ee-ee

haluan kirjoittaa jotain jolla on jotain merkitystä mutta ei tule mitään mieleen.
joko jotain tosi kaunista tai jotain tosi rumaa. mutta tällä hetkellä ajattelen vain sitä kuinka äsken juomani kahvi oli liian vahvaa ja kuinka the cranberriesin zombie kuulostaa jotenkin liian täydelliseltä ja kuinka kohta myöhästyn muttei se kai haittaa koska koko päivä aikaa.

ajattelen myös sitä kuinka tällä hetkellä elämääni mun mielestä paras tunne on se kun toinen on 80% unessa muttei silti päästä irti musta.

nyt etsin kaapista farkkushortsihaalaritsydeemin ja ehkä keltaiset sukkahousut (?) ja sit kävelen bussiin jolla en oo ennen kulkenut ja menen paikkaan jossa en oo ennen ollut ja nään ihmisiä jotka oon ennenkin nähnyt.

kirjoitan sitten taas kun keksin jotain merkityksellistä ja hienoa ja tärkeää. joko jotain tosi kaunista tai tosi rumaa. tai sit jotain niin neutraalia että naurattaa.

en tiedä miksi se naurattaa.

satan i gatan

Minulla on Veronica Maggio -kausi meneillään. En ole kuunnellut Veronica Maggiota paljonkaan. Aloitin levystä nimeltä Satan i gatan. Tykkään tästä jo aika paljon.

Kerran lauloin itseäni kovemman Kent-fanin kanssa Kentiä singstarissa ja se oli hienoisesti huvittavaa kun kummatkaan emme osanneet lausua ruotsia (ja hän ei osannut laulaa).

Kello on 3.22 perjantaiaamuna mutta puhun vielä torstaista tänä päivänä. Tänään olin Kallion kirjastossa aika tarkalleen minuutin koska palautin myöhässä olevia kirjoja ja sitten pakenin koska olen kerännyt sakkoja aika paljon ja kerään vielä rohkeutta mennä maksamaan ne. Sitten kävelin kohti Ympyrätalon äsmarkettia koska olen kuullut että joku on nähnyt siellä Miika Nousiaisen? En nähnyt Miika Nousiaista. Mutta ostin aika paljon tuoreita kasviksia ja siitä tuli hyvä mieli koska tuollaiset basilikat ja kirsikkatomaatit eivät kuulu jääkaappini vakiovarusteisiin. Sitten: ratikka oli jo lähtenyt liikkeelle kun vasta pääsin pysäkille enkä jaksanut tehdä mitään elettä näyttääkseni siltä että olisin halunnut vielä kyytiin koska oli hyvä mieli niin ajattelin että oisin jaksanut ihan hyvin odottaa seuraavaa. Mutta se pysähtyi kohdallani ja avasi oven! KUINKA KIVOJA ON RATIKKAKUSKIT.

Tein kotona ensimmäistä kertaa avokadopastaa. Olin vähän pettynyt. Ajattelin ettei vegaaniversiosta ainakaan tulisi maha kipeäksi (vatsani ei oikein aina välttämättä kestä maitotuotteita) mutta tuli silti. Ja limeä oli ohjeessa liikaa.

Mutta sitten tuli toveri ja meillä oli oikein mukaisa eväshetki eilensiivotun ja vastaimuroidun huoneeni lattialla.

Oli kerran eräs tiistai kaksi yötä sitten. Silloin heräsin kipeänä ja kuumeessa ja vitutti koska tiistaina oli kaverini synttärit joita olin odottanut jo pitkään. Vedin vähän buranaa ja ajattelin mennä ainakin käymään. Mutta huono olo ei tullutkaan takaisin! Ei seuraavana aamunakaan. Seuraavana päivänä kävin jopa lenkillä.

Siitä saakin tarpeeksi tarinaa uutta kappaletta varten. Mun piti aloittaa lenkkeilykausi jo ainakin kaksi kuukautta sitten mutta lykkäsin sitä koko ajan. Pelkäsin kai kuntoni olevan niin huono että olisin ihan kuollut jo viiden minuutin jälkeen. Mutta nyt sain vihdoin mentyä ja teinkin pitemmän lenkin kuin olin suunnitellut ja juoksin reilusti suurimman osan matkasta. Tuntui hyvältä ja olen ylpeä itsestäni ja jäi sellainen olo että haluan mennä uudelleenkin joten tää oli selkeesti hyvä juttu.
Jalkani ovat vain hieman jumissa.

Helsingin keskusta on mukavan hiljainen siinä noin 5am.

Olen yrittänyt valita itselleni eurovaaliehdokasta. Tällä hetkellä minulla on kaksi eurovaaliehdokasehdokasta mutta kumpikaan ei tunnu sillee täydelliseltätäydelliseltä valinnalta.

Eräänä päivänä tein itselleni nutturan joka päässä olisi voinut melkein kehdata lähteä uloskin mutta harmikseni kello oli yö ja olin opiskelemassa. Näin ainakin väitän. Jälkimmäistä.

Tänä yönä piti mennä ajoissa nukkumaan mutta olen taitellut origamijoutsenen ja ottanut kiinni Modern Familyssa. Huomenna keksin jonkin ruuan (ja hankin sille patentin sit) ja sitten menen juttelemaan kummituksille kera henkilön joka pitää musta huolta.

Musta tuntuu että mun piti kertoa jotain muutakin mutta ehkä sei ollut mitään tärkeää. (katsokaa miten säästäväisesti käytän merkkejä: se + ei = sei. ei saa tuhlailla!!)

Keskiviikkona oli viimeinen tentti. Illan vietin kuunnellen toverien kanssa voimamusiikkia kuten Gimmeliä, torstaina nukuin koko päivän kivan pojan kainalossa. Perjantaina menin vihdoin kotiin.

En tiedä mitä onnellisuus on muiden kohdalla mutta mun onnellisuus on tuollaisia hetkiä. Kun vietän kaksi päivää putkeen poissa kotoa ja sitten palatessani jään ennen omaa pysäkkiäni bussista ja kuljen hymyillen hiukset märkinä ja päällä t-paita, jonka väri mukavasti riitelee kauluspaidan kanssa.

Koen välillä ihan järjettömän voimakkaita ihastumisen tunteita.
Ei haittaa.

Tänään nukuin pitkään ja heräsin ja sit jatkoin nukkumista vielä lisää. Kun vihdoin heräsin oikeasti, makasin selälläni. Ja oikea käteni oli niin puutunut ettei siinä ollut mitään tuntoa. En ymmärrä. Sen päällä ei ollut mitään. Tuntui pelottavalta kun yritin nostaa sitä ja kun en katsonut sitä samaan aikaan niin tuntui ihan oikeasti siltä kuin se olisi koholla. Mutta sitten katsoin ja se olikin liikkumatta vieressäni. Onneksi se toimii jo. Ei halvaantunut.

Poltan nykyään humalluttuani monesti piippua (laillista). Tää on niin paha tapa että hävettää. Mutta jos tunnustan sen tässä niin ehkä pääsen pahasta tavastani eroon.

Pitäisi tutustua eurovaaliehdokkaisiin. Musta tuntuu että äänestän vihreitä. Oon äänestänyt elämäni aikana kolme kertaa ja joka kerta vihreitä.
Mun on vaikea tehdä päätöksiä. Vaikea yrittää valita ehdokas. Mutta haluan äänestää.

Kohta lähden kauppaan ostamaan ainekset sienipizzaan. Sitten teen sienipizzaa. Sitten katson yksin euroviisuja ja syön yksin sienipizzaa.
Kuulostaa ihan hyvältä. Välillä on hyvä olla yksin ja hiljaa. (siksi en tällaisina päivinä tykkää siitä että kämppikseni hengaa koko ajan, koko ajan, keittiössä enkä voi mennä sinne joutumatta puhumaan sille. haluaisin vain mökkihöperöityä rauhassa.)

Ja sit joku päivä teen kauraomenapaistosta.

Nyt tiedätte.

tänään voisin halata puita tai vain katsella vedenpintaa

Päivitystä: edellinen merkintäni ei olekaan totta. Tällä hetkellä kaikki on taas hyvin (ehkä jopa paremmin?)
Jee.

Elämäni on ollut kiireistä. Olen mennyt luentojen jälkeen viattomasti pizzalle ja päätynyt aamuyöllä saattamaan liian humaltunutta kaveria kotiin. Oon seikkaillut ympäri Helsinkiä kissankorvat päässäni ja viikset poskilla. Ainakin kolme ihmistä on pyytänyt puhelinnumeroani. Oon pussaillut ja kaatuillut ja puhaltanut saippuakuplia ja tarjonnut viinirypäleitä tuntemattomille.

Huhtikuu loppui. Lopetin facebookiin spämmäämisen.

Vappu oli hullun kiva vaikka päädyimmekin piknikille sisätiloihin ja vaikka jouduin tekemään tentin perjantaina. Oli hieman hirveä tunne istua salissa juuri ennen koepaperien jakoa kuuntelemassa kun ihmiset puhuu kurssin asioista ja tajuta, että mä en tiedä mistä nuo puhuu. Sain kuitenkin jotain räpellettyä paperille ja uskon pääseväni ainakin läpi.

Musta on tosi hämmentävää kun ihmiset ei vihaakaan mua. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Niin hämmentävää. Oon jopa uskaltautunut paljastamaan joillekin, ettei mulla oo kotipaikkakunnallani ollut oikeastaan kavereita. Tuntuu ettei se enää määritä mua. Tuntuu ettei kahdenkymmenen vuoden yksinäisyyteni tarkoitakaan että oon luuseri.

Keskiviikkona on viimeinen tentti. Kesä on tulossa. Se ei enää pelota niin paljon. Mulla on kavereita joiden kanssa voi mennä jäätelölle, mulla on poika jonka luo voi paeta maailmaa, mulla on rahaa sen verran etten kuole nälkään. Oon Helsingissä eli jos tulee tylsää niin voin vaan päättää, että tänään teen retken Suomenlinnaan tai meen vihdoinkin katsomaan miltä Seurasaari näyttää. Voin myös opiskella asioita, jotka eivät edistä tutkintoani, mutta joihin on vihdoin aikaa.

Pitäisi vielä muutaman päivän ajan jaksaa opiskella homomorfismeja ja Taylorin polynomeja mutta kulutan aikaani katsomalla vihdoinkin How I Met Your Motherin viimeistä kautta läpi ja haaveilemalla asioista (kuten tee/viinihetkistä erinäisten ystävien kanssa, joita en ole nähnyt liian pitkään aikaan, vink vink).

elämä on kaunis elämä on kaunis hetken vaan
jos tänään ei astu kyytiin se jatkaa matkaansa

(eräänä päivänä multa kysyttiin et onko mulla blogia ja sanoin ettei oo hehe)