kerron vaan

Sain ystävältäni aamupäivällä mikron ja sit tein jumalaisen hyvää sienirisottoo ja illalla lähdin lyhyellä varoitusajalla istumaan samaisen ystävän kanssa iltaa Hakaniemen rantaan. Katsottiin mustaa veden pintaan ja join puolikkaan kaljan ja sit mentiin baariin koska pissahätä ja ajateltiin et juodaan lasilliset skumppaa koska oltiin hyödynnetty vessaa mut sieltä ei saanut kuin pullollisii ja sit ystäväni tilasi pullon ja sit juotiin pullo skumppaa ja puhuttiin ohjelmoinnista ja musiikista ja huumeista (en enää muista miksi) ja sit ostin ensimmäisen tupakka-askini ikinä (en enää muista miksi) ja sit kävelin kotiin. Sitä ennen annoin loput rahani kukkarostani jollekin joka tarvitsi rahaa bussilippuun eikä kukkarostani edes riittänyt tarpeeksi mutta se vaati silti et saisi antaa mulle suklaalevyn vastapalkkioksi. Nyt mulla on suklaalevy.

Kerroin vaan.

.

Viime viikon maanantaina oli yliopiston avajaiset. Minä ahdistuin väenpaljoudessa ja odotin soittoa terkkarilta jotta kuulisin mikä mua vaivasi. Pelotti. Illemmalla tuli kuitenkin parempi fiilis ja päätin mennä sittenkin baariin, jotta olisin päivän vaihduttua tiistaiksi voinut tilata itselleni syntymäpäivädrinkin ja olla iloinen ystävieni seurassa joiden piti olla tulossa. Mutta eivätpä tulleetkaan eivätkä ilmoittaneet mitään ja olin siis baarissa yksin käytännössä selvänä. Itketti ja vitutti. Ei ollut kiva täyttää vuosia tuolla tavalla.

Tiistaiaamuna sain tietää, ettei mussa ollutkaan mitään kauheaa vialla. Tiistaipäivänä aloitin ruotsin kurssin. Illalla menin poikaystäväni luokse ja se oli tehnyt mulle lempiruokaani ja oli ihana.

Lauantaina vietin synttäreitäni oikeasti. Laukussani oli paketillinen näkkileipää ja viinaa ja istuttiin ystävien kanssa kymppiratikassa. Ensin pysähdyttiin istumaan kalliolla ja nauramaan hervottomasti, seuraavaksi paikkaan jossa meinasin jäädä pyöräilijän alle ja pääsin keinumaan, sitten käveltiin Oopperaan ja jatkettiin matkaa vielä Pikku-Huopalahteen asti. Nähtiin tähtiä ja olin hetken hyvin hyvin onnellinen.

Eilen olin fuksiaisissa pitämässä varjorastia ja jatkoilla menin saunaan vaikken ollut suunnitellut meneväni. Enkä välittänyt siitä että olin alasti ja olin ruma, uin vain innoissani ja heitin lisää löylyä.

Koulua on nyt ollut virallisesti kaksi viikkoa. Harkitsen vakavissani, että jättäisin pois sen ainoan matikan kurssin, jota tällä hetkellä käyn. Se ahdistaa mua ihan sairaasti, koska en osaa mitään eikä mulla oo mitään motivaatiota matikkaa kohtaan tällä hetkellä. Haluaisin vain koodata (koodaaminen on hullun kivaa, suosittelen!!) Mutta jotenkin kaikki pelkoni tällä hetkellä jotenkin kulminoituu tuohon kurssiin; jos en saa käytyä sitä nyt siksi että olen liian tyhmä niin miten saan käytyä enää mitään matikan kursseja? Ne menee koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Mutta jos en opiskele matikkaa niin mitä musta sitten tulee? Ei mua kiinnosta mikään muukaan enkä osaa mitään muutakaan. Pelottaa. Oon niin eksyksissä elämän suhteen.

Eiiiiiikä helpota se, että kauhea masennusjakso iskenyt päälle. En jaksais tehdä mitään. Toivon että tää on "pelkkää" kaamosmasennusta (tässä vaiheessa vuotta jo?) ja että toimintakykyni palautuisi taas jossain vaiheessa. Mutta pelottaa. Itken pojan sylissä enkä osaa edes kertoa miksi.
"Olin joskus tosi masentunut."
"Nii, olit. Mutta et oo enää."
Tiedän ettei se tarkoita sitä vähättelevästi mutta en voi mitään sille että se vaikuttaa siltä ettei ymmärrä.
Ja ei hemmetti että mua huolettaa pojankin asiat. Kaikkea on liikaa ja kaikki tapahtuu just nyt ja osaisinpa olla pitämättä kaikkea omana murheenani.
(anteeksi että olen huono ihminen)

Huomenna menen lenkille valoisaan aikaan koska liikunta kuulemma auttaa jaksamaan. Pitäisi liikkua enemmän. Nyt voisin aloittaa kun parannuin vihdoin flunssastanikin.
Sunnuntaina teen kantarellirisottoa ^____^.
Ehkä tää tästä.