Oon jatkuvasti huolissani kaikesta (mm. lähitulevaisuudesta ja kauemmastakin). Pelkään niin monia asioita ja haluaisin jonkun lohduttavan mua, mutta tuntuu ettei ketään koskaan kiinnosta eikä kukaan ymmärrä. Enkä mä usko että mun pelkoja saa poistettua.

Ahdistaa, ku terapiatätini on lomalla. Se sanoi, että voin kyllä soittaa mutta kun pelkään soittamistakin.

Elämäni on tylsää.

Ajattelin vaan kertoo. Ettette ihmettele. Kun ei ole mitään kerrottavaa

Aistimuksia

Joskus:
- näen vanhan valokuvan ja muistan sen tilanteen, kun se otettiin.
- syön suklaanmakuisia magnesiumtabletteja ja muistan, kuinka valmentajani käski mun joskus syödä niitä.
- käytän tiettyä shampoota ja muistan, kuinka se tuoksui Oulun uimahallin pukuhuoneessa.
- kuulen erään kappaleen ja muistan, kuinka se soi hallissa silloin, kun viestijoukkueeni pääsi mitaleille.
- vedän päälleni vanhan uimapukuni ja tunnen, kuinka se on joistain kohdista kulunut lähes puhki.

Olin ennen uimari. Hassua, tuntuu kuin kaikki tuo ja paljon enemmän ois tapahtunut jossain toisessa elämässä.