Asioita, joihin olen viime aikoina hurahtanut: Chisu, fysiikan 8. kurssi, avolehtiöt

Asioita, joihin olen viime aikoina rakastunut uudestaan: neulominen (kaulahuivi valmis, villasukat kesken, seuraavaksi villapaita), postin lähettäminen (postimerkit on loppu), rooibos

Lukion pitkän matikan kurssien keskiarvoksi tuli 9,42. Kertauskurssi mukaan luettuna 9,48. Olen enemmän kuin iloinen. Jossain kesätyöhakemuksessa kysyttiin suurimpia saavutuksiani. Olisin melkeinpä voinut laittaa tämän siihen.

Kuvitelkaa juuri tälle riville lehmänkokoisin kirjaimin kirjoitettu Pariisin Kevät -ihkutus, jonka perässä on tuhat huutomerkkiä ja miljoona ykköstä.

Neulon punaista kaulahuivia. Lanka loppui kesken eikä huivi ole vielä tarpeeksi pitkä, joten jouduin vaihtamaan mustaan. Näyttää hupsulta.

Haluaisin Ranuan eläinpuistoon kesätöihin. En tiedä, ottaako ne sinne. Ajattelin yrittää kuitenkin.

Penkkarit

Kuljin käytävällä huutaen "ABI TULEE POIS TIELTÄ".
Parasta oli kuitenkin rekasta huutaminen ja karkkien heittäminen. Varpaat jäätyi ihan tunnottomiksi. Tuntui vapaalta. Toiseksi parasta on se, että mulla on seuraa jatkoille.

Hip hei.

Joskus toivoin joka ystävänpäivänä, että kaikki muuttuisi. Että saisin ihmisen, jonka kanssa viettää ystävänpäivää. Joka vuosi toivoin ihan hulluna jotain niinkin pönttöä, että joku piilottaisi kivan viestin takkini taskuun. Joka vuosi petyin.

Totuus on, etten muista yhtään kivaa ystävänpäivää elämässäni. Ei ystävänpäivä tietenkään ole niin iso juttu, mulle ainakaan, mutta monille tuntuu olevan. Yläasteella varsinkin se päivä oli kauhea. Sydämet kaulalla kierreltiin keräilemässä haleja. Kukaan ei tullut koskaan halaamaan minua. Ysillä heitin sydämen roskiin heti kun sen sain.

Jotenkin vain toivoin aina, että ystävänpäivä olisi jotenkin taianomainen. Enää en jaksa toivoa.

onnellisuuspäivitys

onnea on lyijykynän mustaamat kädet
onnea on tervehtivät bussikuskit
onnea on oivalluksen tunteet fysiikan kokeessa
onnea on yliviivaustussit

onnea on suomalaiset naislaulajat
onnea on kaakao kermavaahdolla
onnea on uudet verhot
ja onnea on ihmiset

Tuntuu niin epätodelliselta. Silleen. Jännästi.

Oon epärehellinen. Mietin asioita, jotka ei ole kivoja, mutta en kuitenkaan kerro niitä kenellekään. Kerron vain kivoja asioita. Saan elämäni näyttämään muiden silmissä hymyileväiseltä. Ajattelen, ettei ne muut asiat ole niin tärkeitä.

On ne. Mutta ei kukaan oikeasti halua kuulla niitä muita asioita. (ne haluaa kuulla hehe siitä miten pystyn syömään enemmän kermavaahtoa kuin kukaan muu tai kuinka hauskaa on, että pääsen historian kurssista vain juuri ja juuri läpi. heh heh.)