Mietin tässä, että blogspot. Vähän niin kuin blog post. Mind = blown.

Jee. Mitä minulle kuuluu? Koeviikko meneillään. Vielä yksi koe. Matikka, ruotsi ja fysiikka meni kai ihan hyvin, ylihuomenna olevasta yhteiskuntaopista olen ylpeä, jos läpi pääsen.

Olen todennut seuraavanlaisia asioita:
- Pariisi, rakkaudella on ihana elokuva.
- tarvitsen loman.
- tykkään ilta-auringosta.
- tykkään puista.
En ole tainnut todeta muuta.

Ajattelin, että tämä voisi olla Sellainen merkintä. Sellainen, jossa pyydän teitä kysymään minulta asioita. Sen jälkeen voisin tehdä merkinnän, jossa vastaan kysymyksiinne. Se samainen merkintä voisi olla myös jonkinkaltainen esittäytyminen, koska tajusin, että tämä merkintä on 69. merkintäni, enkä ole esittäytynyt kunnolla kertaakaan. Joten KYSYKÄÄ. Vastaan aina rehellisesti paitsi silloin, kun en vastaa rehellisesti. Vastaan kuitenkin, sehän on kai tärkeintä?

Ois helpompaa, jos vois vaan päättää olla onnellinen.

we are the invisible ones

Hieno vapaapäivä on ollut. En nukkunut liian myöhään, en siis menettänyt koko päivää. Luin fysiikkaa ja tein ruokaa. Maustoin jauhelihakastikkeen mielestäni paremmin kuin koskaan ennen. Se maistui täydelliseltä. Peitti melkein huonon omatuntoni lihan syömisestä (olisin tehnyt soijarouheesta, mutta meillä oli PALJON jauhelihaa ja äiti halusi, että teen ruuan siitä. just tämmöisen takia on vaikea yrittää olla kasvissyöjä perheessä, jossa muut syövät lihaa. ja myös sen takia, etten osaa kokata.)

Mietin "maahanmuuttokriittisiä" ihmisiä, joiden mielestä maassa pitää olla maan tavalla. Musta toi on jotenki surullinen ajattelutapa. Onko noiden ihmisten mielestä hyväksyttävää, että jossain Pohjois-Koreassa kidutetaan ihmisiä tai joissain muslimimaissa naisia tapetaan, jos ne ei peitä itseään =(

En ole juonut tänään yhtään kahvia. Olen ylpeä itsestäni. Ei ole ollut edes pää kipeä muuten kuin aamulla ja silloinkin auttoi särkylääke ja mukillinen teetä. Elämää ilman kahvia onkin olemassa!

Paradise Oskar on IHANA. Siis muutkin biisit kuin Da da dam. Nää sanoitukset on jotain parhautta.

Ulkona sataa. Siinä välissä, kun sade piti taukoa, ehdin käydä pyörällä kaupassa ostamassa eväitä kokeisiin. Ulkona oli taas niin äärettömän kaunista. Harmittaa, kun kamerani on siskon mukana luokkaretkellään. Puut alkaa vihertää. Rakastan värejä.

Tilasin tänään 7 elokuvaa. Sinne meni 56 euroa. Ei kyllä harmita.

Sain ruotsin aineet tänään takaisin, toisesta tuli L, toisesta E. Tajusin asian vasta nyt. Tää on viimeinen ruotsin kurssini lukiossa ja oon ollut ihan kauhuissani, että miten muka selviän kirjoituksista ja että pitäisikö mun muka jo osata jotain. Mutta kai mä jotain osaankin, kun koulun kahdesta ruotsin opettajasta se tiukempi ajattelee, että tuon tasoisia tekstejä jos kirjottaisin, niin voisin saada yo-kokeesta L:n tai E:n. En silti elättele vielä turhan suuria odotuksia kirjoitusten tuloksesta, ruotsinkielinen sanavarastoni ei nimittäin ole kauhean laaja enkä ymmärrä kuunteluista mitään.

Tänään satoi rakeita ja samaan aikaan pilven raosta paistoi aurinko. Näytti jännältä. Olin juuri menossa videokuvaamaan asfaltilla pomppivia rakeita, kun sade loppui ja aurinkokin meni pilveen. Reiluus.

Oon sitä mieltä, että yksi hienoimmista pienistä iloista on se, kun edellinen saunoja on jättänyt sulle löylyvettä.

Kun myöhästyy koulusta jouduttuaan käymään läpi kymmeniä eri asukokonaisuuksiaan todeten vain jokaisesta, että ei käy. Näytän liian rumalta käyttääkseni kauniita vaatteita. Olen liian iso mahtuakseni niihin. Miksi muiden ihmisten on niin helppo lopettaa syöminen, miksen mä pysty siihen? Miksi mulle sanotaan, että kaikki on ok kunhan vain käyn koulussa, vaikka siitä tulee koko ajan vain vaikeampaa? Eikö ne tajua, etten mä voi vain lopettaa.

Toivoisin, että voisin vain lopettaa olemassa olemisen.

To live would be an awfully big adventure.

Tuntuu turhalta herätä joka aamu niinkin aikaisin kuin kahdeksalta, vaikka koulu alkaa vasta kymmenen jälkeen. Mutta jos en itse herää, niin neljä eri ihmistä soittaa ja varmistaa mun heränneen.

Osun koulun portaikkoon sattumalta samaan aikaan erään ihmisen kanssa. Mietin, tajuaakohan se mun ajattelevan sitä juuri sillä hetkellä. Tiedostamattani opettelen ulkoa sen lukujärjestystä ja odotan koulun edessä niin kauan, että näen sen astuvan ulos. Kuitenkaan vieläkään en edes nimeään tiedä.

Tänään en ehtinyt koulun eteen odottelemaan, kun piti opon luona käydä. Mutta opo ei ollutkaan paikalla, taaskaan. Mulle käy aina näin.

Kotona en jaksa ajatella mitään. En reagoi mihinkään. Kaivan teelehtiä purkista sormilla ja lisään teeheni maitoa. Mausta tulee mieleen jokin muisto, jota en kuitenkaan muista. Hämmentävää.

Elämäni on tylsää.

Jääkiekko. Sitä vaan, että nyt voin kuolla onnellisena. Paitsi, että en ole toivottavasti kuolemassa ihan pian ja joudun siis odottamaan taas yhden tuskaisen vuoden ennen seuraavia kisoja =((( Vois silloin lähteä jopa paikan päälle katsomaan, ois niin siistii.

Nukuin viime yönä noin kaksi tuntia. Jännää, että ei edes väsyttänyt, mutta viime viikolla joka päivä nukuttuani lähes kellon ympäri väsytti aivan järkyttävästi. Ehkä tää on jotain käänteistä univelkaa.

Jos olisin kuukausi, olisin syyskuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin lauantai
Jos olisin kellonaika, olisin 04:00
Jos olisin planeetta, olisin Saturnus
Jos olisin merieläin, olisin delfiini
Jos olisin suunta, olisin vasen
Jos olisin huonekalu, olisin säkkituoli
Jos olisin neste, olisin vesi
Jos olisin puu, olisin vaahtera
Jos olisin kasvi, olisin päivänkakkara
Jos olisin säätila, olisin kaatosade
Jos olisin soitin, olisin huuliharppu
Jos olisin eläin, olisin panda
Jos olisin väri, olisin sinapinkeltainen
Jos olisin vihannes, olisin kukkakaali
Jos olisin ääni, olisin aaltojen liplatus
Jos olisin alkuaine, olisin Vismutti
Jos olisin automerkki, olisin kuplavolkkari (ei sitä kai automerkiksi lasketa mutta sellainen olisin)
Jos olisin laulu, olisin Patrick Wolfin Tristan
Jos olisin elokuva, olisin Juno
Jos olisin kirja, olisin The Perks of Being a Wallflower
Jos olisin ruoka, olisin jauheliharisotto
Jos olisin paikka, olisin Norja
Jos olisin numero, olisin 4
Jos olisin alkoholi, olisin punaviini
Jos olisin makeinen, olisin turkinpippuri
Jos olisin musiikkia, olisin haikeaa indiepoppia
Jos olisin puhelin, olisin nokialainen
Jos olisin asunto/talo, olisin kesämökki
Jos olisin astia, olisin puolen litran teemuki
Jos olisin kirjain, olisin J

understand me
take me fully
underground
where i can not be found


(kuva täältä, lyriikat Kate Nashilta)

Kun ottaa huomioon, miten helppo mut on saada ihastumaan (katse, sana, kivat sukat, kömmähdys), niin ihmetyttää, miksei mun ympärillä pyöri yhtään enempää ihmisiä. Paitsi että ai niin, minä.

uneksin

Näin unta, jossa olin meren rannalla. Siinä rannalla oli pitkä laituri ja ihmisiä käveli sitä pitkin. Kun sille laiturille astui, se alkoi keikkua tosi vaarallisesti, pyöriä ympäri suurin piirtein. Sitä pyörimistä ei huomannut kuin vasta sitten, kun astui sille laiturille. Mä kävin siinä laiturilla nopeasti, mutta hyppäsin äkkiä pois, kun alkoi pelottaa se pyöriminen. Sitten siihen tuli paikalle joku mun kaveri, joka muka jotain silmälääketiedettä opiskeli, ja se selitti, että kun ihminen näkee meren, sitä alkaa haluta kävellä sitä kohti eikä se pysty päästään silmiään siitä irti. Ja se laiturikin näytti niin kiehtovalta, että sitä vain halusi kävellä sitä pitkin, vaikka se olisikin vetänyt ihmisen mukanaan. Meri oli niin houkutteleva.

Musta tuo oli jotenkin kiehtova uni.

mainos

30 LUKIJAA! KIITOS!

Sen kunniaksi ohjaan teitä halutessanne muuallekin. Emmie tiiä, jos jotakuta vaikka kiinnostaisi. Olen yksinäinen.

msn: kansikuvatytto@hotmail.com
email: tarkoitukseton@gmail.com
livejournal: pussitettu
tumblr: adiena
last.fm: flavuss
sivublogi: Bubbles
formspring: flavuss

Facebookia/numeroa/osoitetta saa kysyä.

(kuulostanpa epätoivoiselta)

Minä vain odotan koko ajan, että joku tulee pelastamaan mut. Auttaa mua selviämään. Näyttää, että elämässä on joskus jotain hyvääkin. Mutta kukaan ei tule, eihän? Minun pitäisi olla oman elämäni sankari, mutta minä en pysty.

gold in the air of summer

JÄÄKIEKON MM-KISAT OVAT ALKANEET!
Ainoa hyvä asia pitkään aikaan.
(puolet varmaan lopetti lukemisen tähän)

Aamulla pesin alushousujani liian aikaisin. Kouluun tullessani sain kuulla, että koulun jälkeen joku valtuustovierailu, jee, suunnitelmani sekosivat. En osaa tehdä asioita ilman tarkkoja suunnitelmia. Jos mulla ei lue kalenterissa, että tee läksyt, niin mä en tee. Valtuustovierailu meni kuitenkin pieleen, koska siellä ei ollutkaan mitään kokousta. Opettaja kuitenkin esitteli meille kaupungintaloa, ettei turhaan paikalle menty ja jotta voitaisiin hyvällä omatunnolla perua perjantain tunti.

Ulkona tuulee kauheasti, avopäin pyöräillessä alkoi päätä särkeä.

Pohdittiin kaverin kanssa, miten ihmisiä ei voi määritellä. Tai ainakin se on hurjan vaikeaa. Vaikka kirjoittaisin itsestäni romaanin verran ja kuvaisin kehoni jokaisen neliösenttimetrin, te ette silti tuntisi minua täysin. En osaa itsekään oikeastaan kertoa itsestäni kaikkea. En osaa kertoa, mitä muut minusta ajattelevat. Mitä minä loppujen lopuksi edes olen? En ole sama ihminen kuin vuosi sitten. Muutun koko ajan. Tilanteesta riippuen olen puhelias ja hauska tai hiljainen ja tylsä. Olen samaan aikaan ystävällinen ja itsekäs. Ehken oikeasti ole mitään.

Valehtelen itselleni koko ajan, huijaan itseni uskomaan asioita. Sepitän itseni kieroon ja lopulta olen umpikujassa. Olen ristiriita.