Hehe spämmään blogiini. Onneks mulla on lupa tähän. Mun blogi, mun säännöt.
Hassu päivä on ollut. Laitoin päälle uuden lempimekkoni ja talvitakin. Joskus aikaisin aamulla oli laskarit ja oli hassuu, kun luokan ovi oli auki ja muuten oli käytävillä ihan hiljaista, mutta yhtäkkiä alkoi kuulua sellainen vauvanitku-/kissanrääkkäysääni. Katsoin vain vieressäni istuvaa ja nauroin äänettömästi ja se nauroi äänettömästi takaisin. Mut sit myöhemmin päivällä kysyin yhdeltä toiselta kaveriltani, et kuuliko se sen äänen ja se ei tiennyt mistä puhuin. Olikohan ääni päässäni?? Ehkä se vieressäni istuva nauroi vain sille että randomisti nauroin.
Sit jossain välissä pohdin ääneen, että miten yhden tehtävän olisi voinut ratkaista eri tavalla. Nii sit joku toisen pöydän ääressä istuva tyyppi kääntyi muhun päin ja kysyi et enkö mä tajua ja sanoin että en ja sit se alko selittää. Se oli kyllä ratkaissu sen tehtävän tosi oudosti, mutten viittiny sanoo sitä sille.
Kävin koulussa syömässä! En yleensä käy, mutta tää oli jo toinen kerta tällä viikolla. Outoa. Ruokalassa istuin joidenkin kanssa ja tuli puheeksi kasvissyöntini ja yhtäkkiä ne alkoi tentata multa kaikkea mahdollista ja se oli vähän inhottavaa, varsinkin kun en oo mikään maailman tiukin vegaani tai sellainen (käytän maitotuotteita yhyy. yritän kyllä vähentää!). Mutta kuitenkin yritän jotain? On jotenkin väärin, että mun täytyy selitellä jotain kasvissyöntiäni, mutta lihan syöminen on jotain sellaista, mitä ei muka saisi kritisoida.
Vielä yksi hassu juttu: mut kutsuttiin yläasteen luokkakokoukseen! En uskonu, että ne oikeesti järjestäis sen. Tämän innoittamana kävin stalkkaamassa vanhoja luokkalaisiani ja yyyyy pelkästään niiden nimet sai mut muistamaan kaikkea inhottavaa. Onneksi olen täällä ja luokkakokous on siellä kuusessa, missä ennen asuin. Ainoa, jota olisi ollut kiva nähdä, on luokanvalvojani. Hieno ihminen. Ois siistii jos se ois ylpeä musta. Mutta en tiedä, voiko se vielä olla. Yläasteesta on niin vähän aikaa, en oo saavuttanut vielä mitään.
Koulun jälkeen keitin termosmukiini kahvia ja lähdin rautatieasemalle ja näytin varmaan tosi coolilta. Minä ja termosmukini ja maailman coolein seuralainen: Mandi. Saatoin Mandin Jäähallille ja jonotin kanssaan. Ehti tulla pimeää ja meinasin jäätyä. Sitten lähdin kotiin päin, mutta tajusin, etten oikeastaan tarkasti tiennyt missä olin ja miten pääsen sieltä pois, joten hyppäsin vain johonkin keskustaan menevään ratikkaan. Jäin Lasipalatsin edessä pois ja ajattelin käydä alkossa ja sitten tapahtui jotain jännittävää: astuin jostain Sokoksen kulmasta ovista sisään ja menin liukuportaat alas ja yhtäkkiä olinkin siellä asematunnelin alkossa! Noi Helsingin tunnelit on mulle jotain tosi vaikeasti hahmotettavaa (suuntavaistoni on esim. surkea), joten toi oli jotenkin tosi hienoa! Nyt tiedän, että siitä pääsee helposti rautatieasemalle.
Ostin erästä väkevää aikuisten juomaa (jonka kuluttamista en suosittele kenellekään!1) ja myyjä katsoi henkkareitani tosi tarkkaan. On aina hauska esitellä baarissa ajokorttiani: hiukseni ovat noin sentin mittaiset. Nykyään ovat varmaan 30 kertaa pidemmät.
Nyt olisi pari tuntia aikaa laskea harjoituksia, jotka pitäisi palauttaa huomenna. Sitten lähden noutamaan Mandia ja ehkä jatkamme iltaa jossain, ehkä emme.
(saa kyllä nähdä, miten ton matikan suhteen käy. huoneenikin pitäisi siivota, tää on ihme kaatopaikka. lattialta saattaisi hyvinkin löytää jonkun vaatekasaan hukkuneen ruumiin. raukka.)
Voikaa hyvin.
31. lokakuuta 2013
30. lokakuuta 2013
peruna
Ette saa tänään naamaani. Mut jos viehätytte jaloista, niin tää saattaa ehkä helpottaa:
En oo pitänyt tuota kyllä vielä paljoakaan jalassani, joten se tuskin tuoksuu minulta. Ette voi yrittää nuuhkia sitä ruudun läpi. Tai siis voitte, mutta aromini eivät välttämättä päädy nenäänne asti.
Mutta sukka mikä sukka.
(toinen sukka on vielä tuloillaan)
Musta on tosi hämmentävää, miten jotkut vain käy kaikilla luennoilla. Mä vaan mietin aina aamuisin, että "ei siellä oo kuitenkaan mitään tärkeää" ja jään kotiin nukkumaan. Mutta tyypit tuli eilen joskus kymmeneltä aamulla risteilyltä ja tuli kahdeksitoista luennolle???????
Tänään istuin luentosalissa jonkun tuntemattoman pojan vieressä ja neuloin ja pidin huolta omista asioistani jne. Sit jossain vaiheessa sen pojan edessä istuva kääntyi ja sanoi sille pojalle että "voitko lopettaa?" Se poika oli ilmeisesti potkinut sen edessä istuvan penkin selkänojaa.
Koin suurta sympatiaa sitä edessä istuvaa kohtaan. Mun selkää potkitaan aina välillä ja se tuntuu hullun inhottavalta enkä pysty keskittymään muuta kuin siihen, että joku potkii mua, mut emmä koskaan uskalla kääntyy ja sanoo et "lopeta vittuperkelesaatana." En ees tajuu, miks ihmisten pitää potkia niitä??
Kävin tänään kaupassa. Kassoja oli auki vain kaksi ja jonotin ihan rauhallisena. Se kassahenkilö siinä yritti huudella lisää myyjiä kassoille ja sillee, mutta sitten takanani jonossa ollut nainen alkoi valittaa kassahenkilölle siitä, kuinka tämän pitäisi hoitaa työnsä nopeammin ja että se muutaman (ehkä viiden?) henkilön jono oli sen kassahenkilön syytä. Mua suututti ja suututtaa niin paljon. Miten muka oli sen kassatyypin syytä se, että yhtäkkiä oli paljon asiakkaita ja liian vähän työntekijöitä?? Aargh!
asefgfhfhf.
Inhottavaa.
Kotona aloin keittää perunoita. Ehkä toinen kerta elämässäni, kun keitin perunoita. Netissä väitettiin, että 20 minuutin keittoaika riittää, mutta eiiiii. Vitutti, kun vasta joskus tunnin päästä perunani olivat syömäkelpoisia. Mulla oli nälkä =(
Tein kuitenkin ihan hyvää papukastiketta. Siihen tuli: sipuli, valkosipulinkynsi, puolikas chilipalko, yksi porkkana raasteena, purkillinen valkoisia papuja tomaattikastikkeessa, epämääräisiä mausteita.
Sanoin eilisessä merkinnässäni, että mulla on kolme tölkillistä papuja. Mutta löysinkin niitä vielä yhden lisää! Mistä ne kaikki ovat ilmestyneet? Noh, en valita.
Elämäni on huisin jännittävää. Lol.
(oon kirjoittanut tänne nyt pelkästään lokakuun aikana enemmän kuin tän vuoden tammi-toukokuussa yhteensä.)
29. lokakuuta 2013
SIIS:
Eilen irtaannuin ruumiistani.
Se oli pelottavaa.
Aamulla oli edelleen vähän sekava olo. Kävin koulussa. Helpotti vähän, kun puhuin eläville ihmisolennoille.
Oon kriisissä matikan suhteen. Mä en halua tehdä isona mitään matikkaan liittyvää tai en oo ainakaan keksinyt vielä mitään mitä haluaisin. En halua tehdä isona oikeastaan mitään. Haluan vain asua länsirannikolla jonkun kivan kanssa ja rakentaa oman rantasaunan ja viljellä yrttejä.
Olisinpa humanisti. Humanistitytöt on söpöimpiä. Mut matikassa on enemmän poikia. Voisin silti käydä välillä kuokkimassa humanistibileissä ja iskeä tyttöjä ("hehe").
On niin paljon ihmisiä, joihin voisin ihastua. Kaikki on niin ihastuttavia. Miksei kukaan ihastu muhun? Miksi angstaan tästä näin paljon=
(haluaisin vielä joskus olla tarpeeksi rohkea puhuakseni tuntemattomille ihmisille bussipysäkeillä. entä jos löytäisin siten sielunkumppanini?)
Oon niin rakkaudenkipeä, vaikka yritän vakuutella itselleni, että oon tarpeeksi vahva pärjätäkseni yksin. Mutta kun en oo. Joskus tulee heikko olo pelkästään siitä, että haluaisin niin kovasti jonkun silittävän hiuksiani.
Haluaisin löytää pakopaikan.
Mitähän tapahtuisi, jos postaisin tänne naamakuvani? En tiedä. Ehkä tuhoaisin kaikki mielikuvanne ulkonäöstäni eikä ne vois palautua koskaan.
Oon aika lyhyt, seison vähän hassusti, käytän silmälaseja ja yhä kasvavissa määrin mekkoja.
Omistan vaaleansinisen muumisateenvarjon.
Aina välillä istun ratikassa kuulokkeet korvilla ilman päämäärää.
Löytäkää mut.
Huomasin tänään, että mulla on kolme tölkillistä säilykepapuja. Voisin tehdä huomenna papukastiketta.
Huoneessani on liikaa tavaraa sen kokoon nähden.
SIIS tässäkään merkinnässä ei oo mitään järkeä. logiikkaa ei oO.
(käytän laskuharjoituksissa hirveästi sanoja "siis" ja "eli" ja koska mielestäni niillä on joskus merkitysero. kirjoitan turhissa huomioissa pienellä siis ja tärkeissä kohdissa ISOLLA SIIS:)
Saankohan joskus vielä sata lukijaa? Mietin aina välillä et miten ihmeessä mulla on näinkään monta mut luin tänään jotain vanhoja merkintöjäni nii eihän blogini oikeastaan oo ees mikään paska? Kai?
Haluaisin, että olisi kevät ja olisin Pariisissa viettämässä iltaa Seinen rannalla juoden halpaa punaviintä ja keskustellen syvällisesti uusien tuttavuuksien kanssa ja sit välillä pussailtaisiin.
(sit voisin laittaa facebookiin päivityksen: "PARIISIN KEVÄT")
Viintä. Kaalta.
Mutta nyt olen Suomessa ja pimeä tulee jo viideltä ja istun yksin kotona juoden lempirooibostani ja haaveilen ihmisistä, jollaiset ei kiinnostu munlaisista.
Se oli pelottavaa.
Aamulla oli edelleen vähän sekava olo. Kävin koulussa. Helpotti vähän, kun puhuin eläville ihmisolennoille.
Oon kriisissä matikan suhteen. Mä en halua tehdä isona mitään matikkaan liittyvää tai en oo ainakaan keksinyt vielä mitään mitä haluaisin. En halua tehdä isona oikeastaan mitään. Haluan vain asua länsirannikolla jonkun kivan kanssa ja rakentaa oman rantasaunan ja viljellä yrttejä.
Olisinpa humanisti. Humanistitytöt on söpöimpiä. Mut matikassa on enemmän poikia. Voisin silti käydä välillä kuokkimassa humanistibileissä ja iskeä tyttöjä ("hehe").
On niin paljon ihmisiä, joihin voisin ihastua. Kaikki on niin ihastuttavia. Miksei kukaan ihastu muhun? Miksi angstaan tästä näin paljon=
(haluaisin vielä joskus olla tarpeeksi rohkea puhuakseni tuntemattomille ihmisille bussipysäkeillä. entä jos löytäisin siten sielunkumppanini?)
Oon niin rakkaudenkipeä, vaikka yritän vakuutella itselleni, että oon tarpeeksi vahva pärjätäkseni yksin. Mutta kun en oo. Joskus tulee heikko olo pelkästään siitä, että haluaisin niin kovasti jonkun silittävän hiuksiani.
Haluaisin löytää pakopaikan.
Mitähän tapahtuisi, jos postaisin tänne naamakuvani? En tiedä. Ehkä tuhoaisin kaikki mielikuvanne ulkonäöstäni eikä ne vois palautua koskaan.
Oon aika lyhyt, seison vähän hassusti, käytän silmälaseja ja yhä kasvavissa määrin mekkoja.
Omistan vaaleansinisen muumisateenvarjon.
Aina välillä istun ratikassa kuulokkeet korvilla ilman päämäärää.
Löytäkää mut.
Huomasin tänään, että mulla on kolme tölkillistä säilykepapuja. Voisin tehdä huomenna papukastiketta.
Huoneessani on liikaa tavaraa sen kokoon nähden.
SIIS tässäkään merkinnässä ei oo mitään järkeä. logiikkaa ei oO.
(käytän laskuharjoituksissa hirveästi sanoja "siis" ja "eli" ja koska mielestäni niillä on joskus merkitysero. kirjoitan turhissa huomioissa pienellä siis ja tärkeissä kohdissa ISOLLA SIIS:)
Saankohan joskus vielä sata lukijaa? Mietin aina välillä et miten ihmeessä mulla on näinkään monta mut luin tänään jotain vanhoja merkintöjäni nii eihän blogini oikeastaan oo ees mikään paska? Kai?
Haluaisin, että olisi kevät ja olisin Pariisissa viettämässä iltaa Seinen rannalla juoden halpaa punaviintä ja keskustellen syvällisesti uusien tuttavuuksien kanssa ja sit välillä pussailtaisiin.
(sit voisin laittaa facebookiin päivityksen: "PARIISIN KEVÄT")
Viintä. Kaalta.
Mutta nyt olen Suomessa ja pimeä tulee jo viideltä ja istun yksin kotona juoden lempirooibostani ja haaveilen ihmisistä, jollaiset ei kiinnostu munlaisista.
28. lokakuuta 2013
cccccc
Oon elänyt tän päivän jossain kummallisessa usvassa ja kyseenalaistanut olemassaoloni ja kaiken ja kaikki on tuntunut ihan järjettömän epätodelliselta. Pohdin, olenko vain kuvitellut koko elämäni, olenko vain kuvitellut itseni tähän. Ehkä mua ei olekaan olemassa??
Lopulta tajusin, mikä olen:
OLEN JUURI SELLAINEN IHMINEN JOISTA VANHEMMAT VAROITTELEE LAPSIAAN.
En voi selittää tätä tässä.
Kysykää jos joskus näätte mut.
(tää on hauska juttu ja toisaalta ihan sairaan pelottava??)
En tajuuuuuuuu.
Sekoankohan?
Ottakaa musta kiinni, muuten katoan.
Lopulta tajusin, mikä olen:
OLEN JUURI SELLAINEN IHMINEN JOISTA VANHEMMAT VAROITTELEE LAPSIAAN.
En voi selittää tätä tässä.
Kysykää jos joskus näätte mut.
(tää on hauska juttu ja toisaalta ihan sairaan pelottava??)
En tajuuuuuuuu.
Sekoankohan?
Ottakaa musta kiinni, muuten katoan.
hyvää yötä
Olin kuoleman väsynyt (kuolemanväsynyt?) kello viidestä asti. Menin nukkumaan ennen kello yhtätoista. Nyt ollaan jo seuraavan päivän puolella.
Tänään on jotenkin hyvä yö olla valveilla. Toisaalta haluaisin toki nukkua, sillä pitäisi herätä viiden ja puolen tunnin päästä ja huomenna oon varmaan vielä väsyneempi kuin tänään. Mutta toisaalta: viisi ja puoli tuntia on aika ruhtinaallisesti ja välillä on hyvä vain maata sängyssä miettimässä ihmisten hienoutta ja puita ja - en tiedä - sitä miten matikka on vain jotenkin niin turhaa eikä kerro mitään älykkyyteni tasosta.
(ihmiset luulee, että oon älykäs, koska kirjoitin laudaturin pitkästä matikasta. oikeesti mä vain laskin niin paljon että tajusin kaikkien lukiomatikan tehtävien olevan ihan samanlaisia. ja opettelin käyttämään maolia.
pitkää matikkaa arvostetaan liikaa.)
Arvostan ihmisiä, joilla on Ajatuksia. Sellaisia ajatuksia, joilla muutetaan maailmaa. Ihailen ihmisiä, jotka puhuvat ideoistaan. Mä en oikein uskalla. Haluaisin osata sen ajatusketjun, jolla ideoita syntyy. En uskalla puhua ideoistani, koska ne ei oo täysin valmiita, loppuun ajateltuja. Niissä on virheitä ja aukkoja, jotka kumoaa koko ajatuksen. En tykkää useinkaan osallistua väittelyihin sellaisissakaan asioissa, joita olen ajatellut paljon ja joista mulla on mielipide. Pelkään liikaa, että sanon vahingossa jotain väärää tai turhaa tai paljastan sellaisen aukon ajatuksessani, jonka perusteella vastapuoli ottaa oikeudekseen olla kuuntelematta mua.
Kirjoitan asiat tähän merkintään heti, kun ne tulevat päähäni. Joku osa aivoistani taitaa jo nukkua, vaikka käytännössä olenkin vielä hereillä.
En oo osannut nukkua viiteen vuoteen kunnolla (ilman lääkkeitä). En kykene normaaliin unirytmiin. En tiedä, milloin tää "vaihe" menee ohi - eikö jossain vaiheessa pitäis oppia nukkumaan? Niin olen luullut. Mulle on kyllä myös väitetty, että kuukautisista tulee joskus säännölliset. Oon odottanut sitä nyt kahdeksisen vuotta.
Yritän vieroittua unilääkkeistä pois. Ei mulla enää pitäis olla mitään syytä, mikä estäis nukkumisen: en ole Masentunut, en Huolehdi, kotonani ei riehu ketään sellaista joka ois ottanut muutakin kuin särkylääkkeitä. Mutta en silti osaa. En tiedä, pakko opetella. Lääkkeet loppuu kohta enkä halua mennä uudelle lääkärille pyytämään reseptin uusimista.
Haluaisin tiedättekö olla sellainen ihminen, joka puhuu junissa ihmisille. Tutustuu. En tiedä miten muut ihmiset pystyy siihen. On käsittämätöntä, miten jotkut osaa vain puhua. Tuntemattomille. On kuulemma olemassa ihmisiä, jotka oikeasti juttelee kirjastontätien kanssa uutuusromaaneista tai vuodattaa elämäntarinansa baarissa jollekin toiselle yksinäiselle. Mäkin haluaisin, mutten koskaan keksi mitään sanottavaa, saati uskalla tehdä mitään asioiden eteen. Joudun yksinkertaisimmatkin asiat harjoittelemaan pääni sisällä (ja mahdollisesti googlettamaan. oon yksi niistä ihmisistä, joka oikeesti pitää wikihowta hyödyllisenä). Mun pitäis käydä apteekissa etsimässä asioita, mutten oo keksinyt, miten muotoilen asiani apteekkarille. Voi jestas, oon aika säälittävä ihmisenä.
Tuntemattomille puhuminen on mahdotonta, mutta vaikka tuntisin ihmisen nii en silti saata osata. Tuntuu, että vaikka kuukausi sitten eräs juotti mua humalaan ja saattoi kotiin ja halasi(???) niin nyt ollaankin henkisesti taas ikuisuuden päässä toisistamme ja hämmennyn joka kerta, jos tää tyyppi osoittaa huomaavansa, että oon edelleen olemassa.
Mulla on pahoja tapoja. Toivon koko ajan erilaisia huomionosoituksia (kommentteja, kortteja, tumblr-viestejä, sanoja "oot ystäväni"). En sais odottaa ihmisiltä jatkuvia tällaista, jatkuvia vakuutteluja siitä etten oo vihattava. Se on hemmetin väsyttävää eikä elämä toimi niin. Pitäis oppia siitä eroon. Mutta se on niin vaikeaa. Oon oppinut siihen, että ihmiset vain esittää ystäviäni.
Pahoista tavoista puheen ollen: oon kerran elämässäni vetänyt henkoset tupakasta. En muista siitä paljoa (olin aika humalassa), muttei se ollut mikään maailman hienoin kokemus. Silti aina välillä mulla tekee jotenkin älyttömän paljon mieli tupakkaa. Mistäköhän se johtuu. (Onneksi en osaa ostaa tupakkaa.)
Kello on nyt tasan kolme. Olen tässä myöhäisillan/yön aikana harkinnut, etten menisi huomisiin laskareihin. En ole tehnyt laskuharjoituksia eikä sinne oo kovin moni muukaan tulossa (kaikki ovat fuksiristeilyllä. minä en osallistunut sillä ahdisti ajatus kahdesta vuorokaudesta suhteellisen suljetussa tilassa ilman pakomahdollisuutta. (en pysty nauttimaan bileistä jos ei ole olemassa sitä mahdollisuutta, että voin halutessani lähteä)).
Mutta en haluaisi aina vain lintsata. Oon aika lintsariluonne enkä välillä oikeesti tajua, miksi vaivautua luennoille, joissa ei ole läsnäolopakkoa. En tajua, vaikka koen oppivani asiat paljon paremmin, jos käyn luennoilla.
En tiedä onko tässä merkinnässä mitään järkeä. Halusin vain kirjoittaa tämän.
Enää viisi tuntia aikaa nukkua. Sehän on kuin matka Rovaniemeltä Ouluun ja takaisin. Se on suhteellisen pitkä matka se, ainakin helsinkiläisen näkökulmasta. Näin olen ymmärtänyt. Helsinkiläisten mielestä Turku on kaukana. Helsinkiläisten mielestä hesa on stadi.
Kutsuisin silti mielelläni itseäni helsinkiläiseki (sillä ette tiedäkään kuinka hienolta tuntui lauantai-iltana ahtautua matkalaukkuni kanssajunaan bussiinpa hölmö ja katsella märkää maisemaa ja valoja ja ihmisiä jotka eivät näytä kaikki samalta ja jotka eivät tiedä musta mitään).
Ehkä joku päivä.
// olin just saanut kirjoitettua tän merkinnän valmiiksi kun painoin itseni vahingossa edelliselle sivulle ja meinasin jo suuttua itselleni mutta LUOJAN KIITOS EN MENETTÄNYT TÄTÄ. onhan tää nyt sentään joku huipputeokseni tai jotain. tää blogimerkintä.
niin.
Tänään on jotenkin hyvä yö olla valveilla. Toisaalta haluaisin toki nukkua, sillä pitäisi herätä viiden ja puolen tunnin päästä ja huomenna oon varmaan vielä väsyneempi kuin tänään. Mutta toisaalta: viisi ja puoli tuntia on aika ruhtinaallisesti ja välillä on hyvä vain maata sängyssä miettimässä ihmisten hienoutta ja puita ja - en tiedä - sitä miten matikka on vain jotenkin niin turhaa eikä kerro mitään älykkyyteni tasosta.
(ihmiset luulee, että oon älykäs, koska kirjoitin laudaturin pitkästä matikasta. oikeesti mä vain laskin niin paljon että tajusin kaikkien lukiomatikan tehtävien olevan ihan samanlaisia. ja opettelin käyttämään maolia.
pitkää matikkaa arvostetaan liikaa.)
Arvostan ihmisiä, joilla on Ajatuksia. Sellaisia ajatuksia, joilla muutetaan maailmaa. Ihailen ihmisiä, jotka puhuvat ideoistaan. Mä en oikein uskalla. Haluaisin osata sen ajatusketjun, jolla ideoita syntyy. En uskalla puhua ideoistani, koska ne ei oo täysin valmiita, loppuun ajateltuja. Niissä on virheitä ja aukkoja, jotka kumoaa koko ajatuksen. En tykkää useinkaan osallistua väittelyihin sellaisissakaan asioissa, joita olen ajatellut paljon ja joista mulla on mielipide. Pelkään liikaa, että sanon vahingossa jotain väärää tai turhaa tai paljastan sellaisen aukon ajatuksessani, jonka perusteella vastapuoli ottaa oikeudekseen olla kuuntelematta mua.
Kirjoitan asiat tähän merkintään heti, kun ne tulevat päähäni. Joku osa aivoistani taitaa jo nukkua, vaikka käytännössä olenkin vielä hereillä.
En oo osannut nukkua viiteen vuoteen kunnolla (ilman lääkkeitä). En kykene normaaliin unirytmiin. En tiedä, milloin tää "vaihe" menee ohi - eikö jossain vaiheessa pitäis oppia nukkumaan? Niin olen luullut. Mulle on kyllä myös väitetty, että kuukautisista tulee joskus säännölliset. Oon odottanut sitä nyt kahdeksisen vuotta.
Yritän vieroittua unilääkkeistä pois. Ei mulla enää pitäis olla mitään syytä, mikä estäis nukkumisen: en ole Masentunut, en Huolehdi, kotonani ei riehu ketään sellaista joka ois ottanut muutakin kuin särkylääkkeitä. Mutta en silti osaa. En tiedä, pakko opetella. Lääkkeet loppuu kohta enkä halua mennä uudelle lääkärille pyytämään reseptin uusimista.
Haluaisin tiedättekö olla sellainen ihminen, joka puhuu junissa ihmisille. Tutustuu. En tiedä miten muut ihmiset pystyy siihen. On käsittämätöntä, miten jotkut osaa vain puhua. Tuntemattomille. On kuulemma olemassa ihmisiä, jotka oikeasti juttelee kirjastontätien kanssa uutuusromaaneista tai vuodattaa elämäntarinansa baarissa jollekin toiselle yksinäiselle. Mäkin haluaisin, mutten koskaan keksi mitään sanottavaa, saati uskalla tehdä mitään asioiden eteen. Joudun yksinkertaisimmatkin asiat harjoittelemaan pääni sisällä (ja mahdollisesti googlettamaan. oon yksi niistä ihmisistä, joka oikeesti pitää wikihowta hyödyllisenä). Mun pitäis käydä apteekissa etsimässä asioita, mutten oo keksinyt, miten muotoilen asiani apteekkarille. Voi jestas, oon aika säälittävä ihmisenä.
Tuntemattomille puhuminen on mahdotonta, mutta vaikka tuntisin ihmisen nii en silti saata osata. Tuntuu, että vaikka kuukausi sitten eräs juotti mua humalaan ja saattoi kotiin ja halasi(???) niin nyt ollaankin henkisesti taas ikuisuuden päässä toisistamme ja hämmennyn joka kerta, jos tää tyyppi osoittaa huomaavansa, että oon edelleen olemassa.
Mulla on pahoja tapoja. Toivon koko ajan erilaisia huomionosoituksia (kommentteja, kortteja, tumblr-viestejä, sanoja "oot ystäväni"). En sais odottaa ihmisiltä jatkuvia tällaista, jatkuvia vakuutteluja siitä etten oo vihattava. Se on hemmetin väsyttävää eikä elämä toimi niin. Pitäis oppia siitä eroon. Mutta se on niin vaikeaa. Oon oppinut siihen, että ihmiset vain esittää ystäviäni.
Pahoista tavoista puheen ollen: oon kerran elämässäni vetänyt henkoset tupakasta. En muista siitä paljoa (olin aika humalassa), muttei se ollut mikään maailman hienoin kokemus. Silti aina välillä mulla tekee jotenkin älyttömän paljon mieli tupakkaa. Mistäköhän se johtuu. (Onneksi en osaa ostaa tupakkaa.)
Kello on nyt tasan kolme. Olen tässä myöhäisillan/yön aikana harkinnut, etten menisi huomisiin laskareihin. En ole tehnyt laskuharjoituksia eikä sinne oo kovin moni muukaan tulossa (kaikki ovat fuksiristeilyllä. minä en osallistunut sillä ahdisti ajatus kahdesta vuorokaudesta suhteellisen suljetussa tilassa ilman pakomahdollisuutta. (en pysty nauttimaan bileistä jos ei ole olemassa sitä mahdollisuutta, että voin halutessani lähteä)).
Mutta en haluaisi aina vain lintsata. Oon aika lintsariluonne enkä välillä oikeesti tajua, miksi vaivautua luennoille, joissa ei ole läsnäolopakkoa. En tajua, vaikka koen oppivani asiat paljon paremmin, jos käyn luennoilla.
En tiedä onko tässä merkinnässä mitään järkeä. Halusin vain kirjoittaa tämän.
Enää viisi tuntia aikaa nukkua. Sehän on kuin matka Rovaniemeltä Ouluun ja takaisin. Se on suhteellisen pitkä matka se, ainakin helsinkiläisen näkökulmasta. Näin olen ymmärtänyt. Helsinkiläisten mielestä Turku on kaukana. Helsinkiläisten mielestä hesa on stadi.
Kutsuisin silti mielelläni itseäni helsinkiläiseki (sillä ette tiedäkään kuinka hienolta tuntui lauantai-iltana ahtautua matkalaukkuni kanssa
Ehkä joku päivä.
// olin just saanut kirjoitettua tän merkinnän valmiiksi kun painoin itseni vahingossa edelliselle sivulle ja meinasin jo suuttua itselleni mutta LUOJAN KIITOS EN MENETTÄNYT TÄTÄ. onhan tää nyt sentään joku huipputeokseni tai jotain. tää blogimerkintä.
niin.
27. lokakuuta 2013
26. lokakuuta 2013
121 km/h
Suosittelen todella lämpimästi kaikkia joskus kokeilemaan 12 tunnin junamatkoja kahdella vaihdolla. Enää kolme tuntia! Ei tää oikeesti ees oo niiiiiin paha (ainaki jos vr-netti toimisi...) Oon kattonu Modern Familya, Greyn anatomiaa ja seuraavaksi ajattelin katsoa jonkun niistä miljoonasta dvd:stä, jotka mulla on mukana.
Tuntuu, että oon taas sairastumassa flunssaan. En kestä enää kolmatta syysflunssaa. Tää ei voi olla normaalia. Jos tää nenän vuotaminen jatkuu vielä esim huomenna ja ensi viikolla, niin mun on varmaan pakko käydä lääkärissä. En koskaan sairastele näin usein.
(vihaan lääkärissä käymistä. sinne pitää soittaa. siellä pitää itse osata hoitaa omat asiansa.)
Eilen kävin äitin kanssa kaupungilla. Se osti mulle farkut ja repun (siinä on pilkkuja!). Prismassa heittelin kärryyn sellaisia ruokia, joita voisin kantaa mukanani kotiin asti. Näin eilen yhtä entistä kiusaajaani, yhtä peruskoulututtua, yhtä entistä työkaveria (jota jopa moikkasin! muttei joko huomannut mua tai sitten ei halunnut huomata) ja yhtä kaveria. Hemmetin pieni kaupunki. Helsingissä ei nää koskaan ketään sellaista, jota ei haluaisi nähdä.
Plää plää plää.
(Andrea Gibsonilta on tullut uusi albumi. En ole vielä ehtinyt kuunnella kokonaan.)
Mitä kuuluu?
Tuntuu, että oon taas sairastumassa flunssaan. En kestä enää kolmatta syysflunssaa. Tää ei voi olla normaalia. Jos tää nenän vuotaminen jatkuu vielä esim huomenna ja ensi viikolla, niin mun on varmaan pakko käydä lääkärissä. En koskaan sairastele näin usein.
(vihaan lääkärissä käymistä. sinne pitää soittaa. siellä pitää itse osata hoitaa omat asiansa.)
Eilen kävin äitin kanssa kaupungilla. Se osti mulle farkut ja repun (siinä on pilkkuja!). Prismassa heittelin kärryyn sellaisia ruokia, joita voisin kantaa mukanani kotiin asti. Näin eilen yhtä entistä kiusaajaani, yhtä peruskoulututtua, yhtä entistä työkaveria (jota jopa moikkasin! muttei joko huomannut mua tai sitten ei halunnut huomata) ja yhtä kaveria. Hemmetin pieni kaupunki. Helsingissä ei nää koskaan ketään sellaista, jota ei haluaisi nähdä.
Plää plää plää.
(Andrea Gibsonilta on tullut uusi albumi. En ole vielä ehtinyt kuunnella kokonaan.)
Mitä kuuluu?
25. lokakuuta 2013
it's a new dawn
Tähän väliin tällainen pieni muistelumerkintä sen kunniaksi, että tasan vuosi sitten oli elämäni kauhein päivä ja taisin suunnitella jotain pönttöä ja tänään, vuotta myöhemmin, en enää suunnittele.
(jos luet tätä (tiedät kyllä kuka), niin terveisiä: i'll make it on my own & i'm feeling good)
(jos luet tätä (tiedät kyllä kuka), niin terveisiä: i'll make it on my own & i'm feeling good)
en osaa otsikoida niin, ettei se vaikuta tekotaiteelliselta
Soijamaitoon tehty kaakao on paras juttu koskaan. Tykkään siitä noin tuhat kertaa enemmän kuin tavalliseen maitoon tehdystä. Ja tykkään siis kaakaosta yleensäkin hulluna.
Kuumat juomat on mun juttu. Kaakao, tee, kahvi, glögi, kuuma mehu, kaikki. Mutta tykkään kyllä myös kylmistä juomista. Jääkylmä kokis, ah. Tykkään juoda. (lol)
Jossain tumblrissa kiersi joku juttu, jossa ihmiset valittaa siitä ettei niillä oo kavereita, joiden kanssa vois käydä syvällisiä keskusteluja. Oon ilmeisesti tosi onnellisessa asemassa, kun mua on sellaisilla siunattu.
Tai siis nykyään on. Oon tällä hetkellä vieläkin kotona. En oo nähnyt koko viikkona ketään muita kuin perhettäni (paitsi et huomenna kyl nään mut joo). Täällä asuu tosiaan vain tuo yksi ihminen, jota edes kiinnostaa nähdä mua.
Mulla oli kyllä täällä asuessani yksi ystävä, jonka kanssa tehtiin aina välillä jotain. Mutta mietin tänään, että tajuskohan se koskaan olevansa ainoa ystäväni. Oltiin eri kouluissa enkä mä koskaan viittinyt kertoa kellekään olevani yksinäinen. Tuntui liian nololta, ihan ku se ois tarkoittanut ettei kenenkään muunkaan edes kannata yrittää tutustua muhun.
Eräs uusi kaverini (poika (en tiedä onko se oleellista tässä)) tykkäsi facebook-päivityksestäni ja oon jo suunnitellut tyyliin häämme, mikä mua vaivaa.
Selailin muuten blogiani vähän taaksepäin ja huomasin hämmentävän jutun: saan nykyään kommentteja?? Kiitos!! Ihanaa tietää, että mua oikeesti luetaan.
Kuumat juomat on mun juttu. Kaakao, tee, kahvi, glögi, kuuma mehu, kaikki. Mutta tykkään kyllä myös kylmistä juomista. Jääkylmä kokis, ah. Tykkään juoda. (lol)
Jossain tumblrissa kiersi joku juttu, jossa ihmiset valittaa siitä ettei niillä oo kavereita, joiden kanssa vois käydä syvällisiä keskusteluja. Oon ilmeisesti tosi onnellisessa asemassa, kun mua on sellaisilla siunattu.
Tai siis nykyään on. Oon tällä hetkellä vieläkin kotona. En oo nähnyt koko viikkona ketään muita kuin perhettäni (paitsi et huomenna kyl nään mut joo). Täällä asuu tosiaan vain tuo yksi ihminen, jota edes kiinnostaa nähdä mua.
Mulla oli kyllä täällä asuessani yksi ystävä, jonka kanssa tehtiin aina välillä jotain. Mutta mietin tänään, että tajuskohan se koskaan olevansa ainoa ystäväni. Oltiin eri kouluissa enkä mä koskaan viittinyt kertoa kellekään olevani yksinäinen. Tuntui liian nololta, ihan ku se ois tarkoittanut ettei kenenkään muunkaan edes kannata yrittää tutustua muhun.
Eräs uusi kaverini (poika (en tiedä onko se oleellista tässä)) tykkäsi facebook-päivityksestäni ja oon jo suunnitellut tyyliin häämme, mikä mua vaivaa.
Selailin muuten blogiani vähän taaksepäin ja huomasin hämmentävän jutun: saan nykyään kommentteja?? Kiitos!! Ihanaa tietää, että mua oikeesti luetaan.
21. lokakuuta 2013
kohokohtia kiireisestä elämästäni
Palataan ajassa reilu viikko taaksepäin:
Oli lauantai. Olin valmistautunut viettämään koko viikonlopun tentteihin lukien, mutta lauantaina kävinkin toverin kanssa kahvittelemassa, Kauppatorilla kiertelemässä ja keskeisen kaupunkitorin korkeuksiin kapuamassa kirkon kyljessä. (olipas kryptistä)
Illalla näin kahta muuta toveriani, joilla on blogit! 1 ja 2. Nautimme sivistyneesti lasilliset punaviiniä ja tulimme luokseni viettämään myöhäistä lauantai-iltaa tee seuranamme.
Sunnuntaina seurueemme suureni. Kävimme aterioimassa ja halvalla teellä. Lähdin suhteellisen aikaisin kotiin valmistautumaan ainejärjestömme syönti&juontitapahtumaan, jossa oli hullun kivaa. Sieltäkin lähdin suhteellisen aikaisin kotiin ts. en jäänyt jatkoille vaan päätin lukea seuraavan päivän tenttiin edes vähän.
Maanantain tentti olikin suht helppo, turhaan stressasin. Illalla oli Egotripin keikka ja se oli ihan uskomatonta!! Istuin Savoy-teatterissa kolmannella rivillä, metrin päässä Anna Puusta ja vain parin metrin päässä Jenni Vartiaisesta ja Irinasta. Ensimmäisen biisin alkaessa itkin jo, vain koska rakastan Egotrippiä niin paljon. Kaikki oli niin hienoa. Vetivät täydellisiä biisejä, lauloivat hyvin, soittivat hyvin, tanssivat hyvin. Mikki oli niin ihana vetäessään aloituksia uusiksi, kun ei ehtinyt mukaan tai tiennyt mikä biisi on vuorossa tai jotain. Tuli kylmät väreet biisin Nämä ajat eivät ole meitä varten aikana, koska musta tuntuu että se biisi on tietyllä tavalla pelastanut mut. Ja ah, Asfaltin pinta kiteytti kaikki ajatukseni:
ajatella, minä melkein luovutin
Maanantaina äitini ja siskoni saapuivat luokseni. Tiistaina käytiin baletissa katsomassa Prinsessa Ruusunen. Oli tosi hienoa. Tykkään baletista. Keskiviikkona äiti osti mulle täydellisyysmekon ja käytiin syömässä lempipaikassani. Torstaina jäin yksin.
Mulla oli viime viikolla kolme tenttiä. Luulen, että pääsin kaikista läpi (vaikka aika paljon stressasin).
Perjantaina lähdin yöjunalla kotiin pohjoiseen. Oon ollut täällä nyt kolme päivää ja 1) tylsistyn, 2) ahdistun, 3) hermostun. Ihan kivaa nähdä perhettäni ja käydä saunassa ja syödä jonkun toisen laittamaa ruokaa. Ihan kivaa sekin, ettei mun tarvi huolehtia opiskeluista tai mistään. Mutta ahdistaa olla täällä. Oon niin onnellinen Helsingistä. Helsinki on hyvä mulle. Jos olisin jäänyt tänne, niin en olisi välttämättä selvinnyt enää yhdenkään talven yli.
Huomenna ajattelin käydä kaupassa ja tehdä pestopastaa ja leipoo ehkä sämpylöitäkin niin saan jotain tekemistä.
(surettaa kun x factor tulee seuraavan kerran vasta kolmen viikon päästä)
19. lokakuuta 2013
.
Tuntuu siltä, etten ansaitse onnellisuutta tai ihmisiä eikä muhun kannattais haaskata aikaa ku oon vaan tällänen. Oon pettymys enkä täytä odotuksia. Muhun kannattais suhtautua lähtökohtaisesti pessimistisesti nii ehkä silloin saattaisin aina välillä yllättää.
Tää ei oo mikään säälinkerjäys, halusin vain pyytää anteeksi sitä että oon vain minä eikä 'vain minä' ole tarpeeksi.
Tää ei oo mikään säälinkerjäys, halusin vain pyytää anteeksi sitä että oon vain minä eikä 'vain minä' ole tarpeeksi.
11. lokakuuta 2013
200. merkintä
Olikohan mulla otsikkona "100. merkintä" silloin kun kirjoitin sadannen merkinnän? En muista.
Miten ihmeessä blogini on jatkunut näin pitkälle? Aloitin tän joskus kolme vuotta sitten. Jotkut teistä on saattaneet lukea sitäkin edeltäviä räpellyksiäni. Mikä teidät on pitäneet mukana tänne asti? :D
Ajattelin merkkipaalun kunniaksi kertoa jotain randomia itsestäni, sellaisiakin asioita mitä en oo saattanut koskaan ennen kertoa.
Oon 20 veeee ja hienosti menee. Tää on ihan hyvä ikä, en oo ihan kakara mut kuitenki aika kakara vielä. En haluais enää vanheta. Valitettavasti se taitaa olla väistämätöntä. Harmillista.
Ajattelen ihan hirveästi ruokaa. Saan jatkuvasti jotain omituisia mielihaluja, kuten että haluan makaronilaatikkoa tai keitettyä parsakaalta tai juustoa tai ihan mitä vaan. Oon oppinut, ettei mun kannata yrittää opiskella nälkäisenä, ku en pysty ajattelemaan muuta kuin kuinka sairaan paljon tekis mieli pizzaa.
Mä myös teen ruokaa ihan mielelläni. Käyn yliopistolla aika harvoin syömässä koska siellä on aina tosi ahdasta ja ruuhkaista ja mua ahdistaa enkä siksi saa syötyä ruokaani, josta kuitenkin maksan. Lisäksi siellä ei tunnuta oikein panostavan kasvisruokaan, ainakaan meidän kampuksella. Keskustan unicaféissa saa paljon parempaa kasvisruokaa, oon kateellinen. Haluun syödä hyvää ruokaa ja kokkaan ainakin omasta mielestäni kohtuullisen maittavasti.
Mulla on sellaisia kausia, jolloin syön ihan hirveästi jotain tiettyä. Yhteen väliin söin päivässä litran bulgarialaista jogurttia, joskus kohteeni oli avokadot ja nyt viimeksi söin ainakin kerran pari viikossa valkosipuli-chili-pastaa.
(tein eilen makaronilaatikkoa ja siitä tuli ihan sairaan hyvää, vaikka vähän pelottikin vegaanius. silloin kun söin lihaa, makaronilaatikko oli lemppariani.)
Tykkään puista! Oon ihan onnessani, kun asun vihdoinkin eteläisemmässä osassa Suomea ja täällä on vaahteroita. Ne on erityisen kauniita näin syksyisin. Haluaisin vain käpertyä vaahteranlehtikasaan ja jäädä siihen.
Muistan tosi huonosti sellaisia pikkuasioita, jotka tarvis muistaa ihan hetken aikaa eikä niitä sitten enää tarvitse. Saatan avata uuden välilehden ja unohtaa heti, mitä varten sen tein. Saatan lähteä kauppaan ostamaan vessapaperia ja sit kaupasta tultuani muistan et ai nii, hitto, se vessapaperi jäi ostamatta.
Rakastan Egotrippiä. Uudelta levyltä lempikappaleitani tällä hetkellä ovat Näkymätön, Nopeimmat junat, Kun olet minun ja Tunnoton.
Tykkään muutenkin suomenkielisestä musiikista aika paljon, esim. Pariisin Kevät, SMG, Samuli Putro, Samae Koskinen, PMMP, Jippu, Olavi Uusivirta, Maija Vilkkumaa, Chisu ...
Oon ihan järjettömän rakkaudennälkäinen. Tälläkin hetkellä antaisin mitä tahansa, jos olisi joku jonka syliin voisin käpertyä ja joka silittäisi hiuksiani ja kertoisi että oon hyvä näin.
Itken tosi herkästi elokuville ja tv-sarjoille ja kuville ja tarinoille ja kaikelle. Omaa pahaa oloani en itke koskaan, en osaa. X Factor on yksi niistä asioista, jota en pysty katsomaan jaksoakaan pillittämättä.
Asun solussa. Soluasuminen on ihan ok ja sillee, mut toivon silti et löytäisin jonkun kivan yksiön kivalla hinnalla ja kivalta paikalta. Nykyinen asuinalueeni on niin kiva, etten täältä kauheen mielelläni muuttais pois.
Mut on kutsuttu tässä kuussa kaksiin juhliin ja oon niin häkeltynyt siitä, että mut halutaan johonkin.
Olin joskus vähän sellainen, että ajattelin olevani paljon parempi kuin muut teinitytöt. Syvällisempi ja fiksumpi ja sellainen, tiedättehän. Nykyään tajuan, että "teinitytöt" ei oo mitään idiootteja.
Juon mieluiten viinii tai siiderii tai sit baarissa shottei. Ennen halusin jonkinlaisen humalatilan päälle ennen kuin uskaltauduin tanssimaan mutta sitten tajusin, ettei ketään kiinnosta se kuinka huonosti tanssin, kunhan vain tanssin.
Mun on joskus vähän vaikea olla sellaisten ihmisten seurassa, joita pidän tosi fiksuina. Pelkään puhua sellaisille, koska ajattelen niiden pitävän mua tosi tyhmänä.
Koukutun tosi helposti sellaisiin tyhmiin peleihin kuten candy crush tai angry birds. Tai farmville...
Joskus musta tuntuu, että jos joku irl-kaverini lukisi blogiani, se ei tunnistaisi mua näistä teksteistä. Yritän olla mahdollisimman oma itseni, mutta välillä pelkään, että luulette mun esittävän jotain.
Mulla on tumblr. Sen saa tietää, jos pyytää.
Mulla on myös piilotettu blogi, johon kirjoitan aina välillä kaikkee sellaista, mitä en pysty kirjoittamaan tänne. Kutsun sinne saa, kun laittaa sähköpostiosoitteensa mulle joko kommenteissa tai osoitteeseen tarkoitukseton at gmail.com.
(Maailma on hyvin hämmentävä. Joku kertoi tumblrissa olevansa tykästynyt muhun. Ja nyt joku uusi opiskelutoverini alkoi randomisti puhua mulle Samae Koskisesta facebookissa.)
Jos teillä on jotain kysyttävää musta niin kysykää ihmeessä! Oon tunnettu siitä, että vastaan melkein mihin vain.
Miten ihmeessä blogini on jatkunut näin pitkälle? Aloitin tän joskus kolme vuotta sitten. Jotkut teistä on saattaneet lukea sitäkin edeltäviä räpellyksiäni. Mikä teidät on pitäneet mukana tänne asti? :D
Ajattelin merkkipaalun kunniaksi kertoa jotain randomia itsestäni, sellaisiakin asioita mitä en oo saattanut koskaan ennen kertoa.
Oon 20 veeee ja hienosti menee. Tää on ihan hyvä ikä, en oo ihan kakara mut kuitenki aika kakara vielä. En haluais enää vanheta. Valitettavasti se taitaa olla väistämätöntä. Harmillista.
Ajattelen ihan hirveästi ruokaa. Saan jatkuvasti jotain omituisia mielihaluja, kuten että haluan makaronilaatikkoa tai keitettyä parsakaalta tai juustoa tai ihan mitä vaan. Oon oppinut, ettei mun kannata yrittää opiskella nälkäisenä, ku en pysty ajattelemaan muuta kuin kuinka sairaan paljon tekis mieli pizzaa.
Mä myös teen ruokaa ihan mielelläni. Käyn yliopistolla aika harvoin syömässä koska siellä on aina tosi ahdasta ja ruuhkaista ja mua ahdistaa enkä siksi saa syötyä ruokaani, josta kuitenkin maksan. Lisäksi siellä ei tunnuta oikein panostavan kasvisruokaan, ainakaan meidän kampuksella. Keskustan unicaféissa saa paljon parempaa kasvisruokaa, oon kateellinen. Haluun syödä hyvää ruokaa ja kokkaan ainakin omasta mielestäni kohtuullisen maittavasti.
Mulla on sellaisia kausia, jolloin syön ihan hirveästi jotain tiettyä. Yhteen väliin söin päivässä litran bulgarialaista jogurttia, joskus kohteeni oli avokadot ja nyt viimeksi söin ainakin kerran pari viikossa valkosipuli-chili-pastaa.
(tein eilen makaronilaatikkoa ja siitä tuli ihan sairaan hyvää, vaikka vähän pelottikin vegaanius. silloin kun söin lihaa, makaronilaatikko oli lemppariani.)
Tykkään puista! Oon ihan onnessani, kun asun vihdoinkin eteläisemmässä osassa Suomea ja täällä on vaahteroita. Ne on erityisen kauniita näin syksyisin. Haluaisin vain käpertyä vaahteranlehtikasaan ja jäädä siihen.
Muistan tosi huonosti sellaisia pikkuasioita, jotka tarvis muistaa ihan hetken aikaa eikä niitä sitten enää tarvitse. Saatan avata uuden välilehden ja unohtaa heti, mitä varten sen tein. Saatan lähteä kauppaan ostamaan vessapaperia ja sit kaupasta tultuani muistan et ai nii, hitto, se vessapaperi jäi ostamatta.
Rakastan Egotrippiä. Uudelta levyltä lempikappaleitani tällä hetkellä ovat Näkymätön, Nopeimmat junat, Kun olet minun ja Tunnoton.
Tykkään muutenkin suomenkielisestä musiikista aika paljon, esim. Pariisin Kevät, SMG, Samuli Putro, Samae Koskinen, PMMP, Jippu, Olavi Uusivirta, Maija Vilkkumaa, Chisu ...
Oon ihan järjettömän rakkaudennälkäinen. Tälläkin hetkellä antaisin mitä tahansa, jos olisi joku jonka syliin voisin käpertyä ja joka silittäisi hiuksiani ja kertoisi että oon hyvä näin.
Itken tosi herkästi elokuville ja tv-sarjoille ja kuville ja tarinoille ja kaikelle. Omaa pahaa oloani en itke koskaan, en osaa. X Factor on yksi niistä asioista, jota en pysty katsomaan jaksoakaan pillittämättä.
Asun solussa. Soluasuminen on ihan ok ja sillee, mut toivon silti et löytäisin jonkun kivan yksiön kivalla hinnalla ja kivalta paikalta. Nykyinen asuinalueeni on niin kiva, etten täältä kauheen mielelläni muuttais pois.
Mut on kutsuttu tässä kuussa kaksiin juhliin ja oon niin häkeltynyt siitä, että mut halutaan johonkin.
Olin joskus vähän sellainen, että ajattelin olevani paljon parempi kuin muut teinitytöt. Syvällisempi ja fiksumpi ja sellainen, tiedättehän. Nykyään tajuan, että "teinitytöt" ei oo mitään idiootteja.
Juon mieluiten viinii tai siiderii tai sit baarissa shottei. Ennen halusin jonkinlaisen humalatilan päälle ennen kuin uskaltauduin tanssimaan mutta sitten tajusin, ettei ketään kiinnosta se kuinka huonosti tanssin, kunhan vain tanssin.
Mun on joskus vähän vaikea olla sellaisten ihmisten seurassa, joita pidän tosi fiksuina. Pelkään puhua sellaisille, koska ajattelen niiden pitävän mua tosi tyhmänä.
Koukutun tosi helposti sellaisiin tyhmiin peleihin kuten candy crush tai angry birds. Tai farmville...
Joskus musta tuntuu, että jos joku irl-kaverini lukisi blogiani, se ei tunnistaisi mua näistä teksteistä. Yritän olla mahdollisimman oma itseni, mutta välillä pelkään, että luulette mun esittävän jotain.
Mulla on tumblr. Sen saa tietää, jos pyytää.
Mulla on myös piilotettu blogi, johon kirjoitan aina välillä kaikkee sellaista, mitä en pysty kirjoittamaan tänne. Kutsun sinne saa, kun laittaa sähköpostiosoitteensa mulle joko kommenteissa tai osoitteeseen tarkoitukseton at gmail.com.
(Maailma on hyvin hämmentävä. Joku kertoi tumblrissa olevansa tykästynyt muhun. Ja nyt joku uusi opiskelutoverini alkoi randomisti puhua mulle Samae Koskisesta facebookissa.)
Jos teillä on jotain kysyttävää musta niin kysykää ihmeessä! Oon tunnettu siitä, että vastaan melkein mihin vain.
9. lokakuuta 2013
kuluneissa kengissäin
Maanantaina laitoin lakanat pesuun ja hain kahvinkeittimeni, joka oli saapunut siwaan. Oli ihanan syksyistä. Jalkakäytävällä oli paksu kerros keltaisia vaahteranlehtiä. Oli söpöä, kun joku mies kuvasi niitä kännykällään yhtä innoissaan kuin minä.
Eilen peruttiin juttuja, jonka seurauksena mulla oli kaksi tuntia aikaa luentojen välillä. Sellaista aikaa, jonka olisi voinut käyttää opiskeluun, mutta jokin ahdisti, joten lähdin ratikka-ajelulle. Vähän helpotti, mutta silti loppupäivän oli aika heikko olo: väsytti, nälätti, yhyytti ("yhyy"). Kävin ostamassa kahvia ja retkahdin ostamaan myös maitoa. Mutta käytän sitä vain kahvimaitona, näin päätin.
On vähän hämmentävää, miten jotkut päivät ovat niin hyviä ja seuraavana päivänä tuntuu, ettei mitään hyvää olisi koskaan tapahtunutkaan. Mulla on jonkinlainen pakkomielle analysoida tuntemuksiani, joten: on vähän sellainen haikea olo. Sellainen, ettei mikään tietty vaivaa, muttei silti tunnu hyvältä. Menneisyyteni takia pelkään aina, että tää on merkki siitä, että oon vajoamassa takaisin, mutta yritän muistuttaa itselleni, että kaikilla on tällaisia päiviä. On ihan ok olla välillä sellainen olo, ettei ole maailman onnellisin just nyt. Kun kumminkin kaiken kaikkiaan mulla menee paljon paremmin kuin esim. vuosi sitten. Siis oikeesti hei, vuosi sitten en edes uskonut, että selviäisin koskaan minnekään yliopistoon asti.
Ehkä tää on vain jotain kaamosmasennustyyppistä. Tajusin tänään, että kohta taas siirretään kelloja. Vihaan talviaikaan siirtymistä. Pimeä tulee niin nopeasti.
Kello on 9:16. Mulla olisi alkanut eka luento minuutti sitten, mutta asjfksej johdatus yliopistomatikkaan on niin tylsäääääää. Joten keitin itselleni toisen kupin kahvia ja kirjoitin blogimerkinnän.
(katsoin maanantaina(? sunnuntaina? joskus kuitenkin) dokumentin, jossa Jane Elliott yrittää saada ihmiset tajuamaan, mitä rasismi oikeasti on. haluaisin joskus tehdä postauksen siitä, kuinka yritän päästä omista ennakkoluuloisista käsityksistäni (ihonväriin, kauneuskäsityksiin, ja muuhunkin liittyen) eroon ja kuinka toivoisin, että muutkin tajuaisivat yrittää.)
Tämä on 199. merkintäni. Seuraava on 200. Pitäisiköhän mun keksiä jotain hienoa sen kunniaksi (en kyllä varmaan keksi).
Eilen peruttiin juttuja, jonka seurauksena mulla oli kaksi tuntia aikaa luentojen välillä. Sellaista aikaa, jonka olisi voinut käyttää opiskeluun, mutta jokin ahdisti, joten lähdin ratikka-ajelulle. Vähän helpotti, mutta silti loppupäivän oli aika heikko olo: väsytti, nälätti, yhyytti ("yhyy"). Kävin ostamassa kahvia ja retkahdin ostamaan myös maitoa. Mutta käytän sitä vain kahvimaitona, näin päätin.
On vähän hämmentävää, miten jotkut päivät ovat niin hyviä ja seuraavana päivänä tuntuu, ettei mitään hyvää olisi koskaan tapahtunutkaan. Mulla on jonkinlainen pakkomielle analysoida tuntemuksiani, joten: on vähän sellainen haikea olo. Sellainen, ettei mikään tietty vaivaa, muttei silti tunnu hyvältä. Menneisyyteni takia pelkään aina, että tää on merkki siitä, että oon vajoamassa takaisin, mutta yritän muistuttaa itselleni, että kaikilla on tällaisia päiviä. On ihan ok olla välillä sellainen olo, ettei ole maailman onnellisin just nyt. Kun kumminkin kaiken kaikkiaan mulla menee paljon paremmin kuin esim. vuosi sitten. Siis oikeesti hei, vuosi sitten en edes uskonut, että selviäisin koskaan minnekään yliopistoon asti.
Ehkä tää on vain jotain kaamosmasennustyyppistä. Tajusin tänään, että kohta taas siirretään kelloja. Vihaan talviaikaan siirtymistä. Pimeä tulee niin nopeasti.
Kello on 9:16. Mulla olisi alkanut eka luento minuutti sitten, mutta asjfksej johdatus yliopistomatikkaan on niin tylsäääääää. Joten keitin itselleni toisen kupin kahvia ja kirjoitin blogimerkinnän.
(katsoin maanantaina(? sunnuntaina? joskus kuitenkin) dokumentin, jossa Jane Elliott yrittää saada ihmiset tajuamaan, mitä rasismi oikeasti on. haluaisin joskus tehdä postauksen siitä, kuinka yritän päästä omista ennakkoluuloisista käsityksistäni (ihonväriin, kauneuskäsityksiin, ja muuhunkin liittyen) eroon ja kuinka toivoisin, että muutkin tajuaisivat yrittää.)
Tämä on 199. merkintäni. Seuraava on 200. Pitäisiköhän mun keksiä jotain hienoa sen kunniaksi (en kyllä varmaan keksi).
7. lokakuuta 2013
stadin lokakuu
(Paolo Nutini - Autumn)
(Jaymay - Autumn Fallin')
(Devendra Banhart - Autumn's Child)
(Firekites - Autumn Story)
(Edu Kettunen - Stadin lokakuu)
6. lokakuuta 2013
*täydellinen otsikko*
- tehdä ruokaa josta itse tykkään
- keittää teetä melkein oikeaoppisesti
- tunnistaa, kun joku x factorissa laulaa nuotin vierestä
- tehdä sukkia ja lapasia ilman ohjetta
- kertoa miksi samaa sukupuolta olevien parien tulisi saada mennä naimisiin
- soittaa pianoa silleen yksinkertaisesti
- pukeutua lämpimästi (yleensä)
- tulla jo bussilla keskustasta kotiin ilman, että tarvii huolestuneena miettiä, että osaanhan jäädä pois oikealla pysäkillä
- jotain
Mitä te osaatte?
5. lokakuuta 2013
päivä, se on kaunis
Kello on 2:36 ja olen vähän punaviinipäissäni, mutta haluan kertoa:
ostin tänään Egotripin uuden levyn, jota olen odottanut monta kuukautta. Istuin metrossa ja alkoi itkettää, kun huomasin, että ne oli tehnyt oman versionsa Anna Puun Kaunis päivä -biisistä (joka on yksi lempikappaleitani). Vieressäni istui joku mies, joka alkoi spekuloimaan kanssani, onko Pilvien alla, maan päällä joku kristillinen biisi (oikeastihan se on vain levyn nimi, ei mikään biisin nimi).
Näin kahta ihmistä, joilla on sattumalta sama nimi. Toisen kanssa tein retken Ruohonjuureen ja kaupan kautta piknikille Kansalaistorille. Toisen kanssa vietin monta tuntia kiinalaisen ruuan ja punaviinin äärellä hyvää musiikkia kuunnellen itä-helsingissä. Paluumatka kesti lähes tunnin. Bussista jäätyäni joku heitti perääni unohtamani lapaset ja joku tyttö kysyi multa tietä johonkin. Se johonkin oli sattumalta samaan suuntaan, minne mä olin menossa ja tää tyttö oli sattumalta menossa sellaisen ihmisen luo, joka opiskelee samaa alaa kuin minä. Käskin kertoa terveisiä, vaikken uskokaan, että tää tyyppi jonka luona se yöpyy, tuntee mua.
Tää päivä hymyilyttää. (mulla oli alunperin tarkoitus käydä koulun jälkeen ostamassa tuo levy ja viettää sitten koko päivä kuunnellen sitä yksin.)
ostin tänään Egotripin uuden levyn, jota olen odottanut monta kuukautta. Istuin metrossa ja alkoi itkettää, kun huomasin, että ne oli tehnyt oman versionsa Anna Puun Kaunis päivä -biisistä (joka on yksi lempikappaleitani). Vieressäni istui joku mies, joka alkoi spekuloimaan kanssani, onko Pilvien alla, maan päällä joku kristillinen biisi (oikeastihan se on vain levyn nimi, ei mikään biisin nimi).
Näin kahta ihmistä, joilla on sattumalta sama nimi. Toisen kanssa tein retken Ruohonjuureen ja kaupan kautta piknikille Kansalaistorille. Toisen kanssa vietin monta tuntia kiinalaisen ruuan ja punaviinin äärellä hyvää musiikkia kuunnellen itä-helsingissä. Paluumatka kesti lähes tunnin. Bussista jäätyäni joku heitti perääni unohtamani lapaset ja joku tyttö kysyi multa tietä johonkin. Se johonkin oli sattumalta samaan suuntaan, minne mä olin menossa ja tää tyttö oli sattumalta menossa sellaisen ihmisen luo, joka opiskelee samaa alaa kuin minä. Käskin kertoa terveisiä, vaikken uskokaan, että tää tyyppi jonka luona se yöpyy, tuntee mua.
Tää päivä hymyilyttää. (mulla oli alunperin tarkoitus käydä koulun jälkeen ostamassa tuo levy ja viettää sitten koko päivä kuunnellen sitä yksin.)
1. lokakuuta 2013
ännäs juuri
Haha ois pitäny arvata etten mä mitään kysymyksiä saa.
Hassua, että kun viikon ajan kirjoitin tänne joka päivä niin nyt se tuntuu taas paljon helpommalta kuin ennen tuota kokeiluani. Kynnys on madaltunut, tai jotain.
Flunssani on vihdoinkin ohi! Hurraa. Meinasin käydä tänään sen kunniaksi lenkillä, mutta nukuinkin aika pitkät päiväunet enkä halunnut enää mennä kun oli jo pimeää.
Nukuin myös pyykkivuoroni ohi. Vahingossa.
Tänään oli hassua: ihmiset. En edes osaa selittää, mitä tapahtui, ei mitään ihmeellistä oikeasti. Oon vaan joka kerta niin häkeltynyt siitä, jos joku a) muistaa nimeni, b) puhuu mulle vapaaehtoisesti ja c) haluaa hengata kanssani vapaaehtoisesti. Eräs ihminen sanoi, että aikoo kiertää huomenna baareja sellaisessa seurassa, jossa olen ainakin minä. Ainakin minä. Aivan kuin se olisi itsestäänselvyys. Eräs toinen ihminen sanoi, että voisi liittyä seuraamme.
Huomenna on varmaan kiva päivä. Pääsen tanssimaan huonosti. Lempipuuhaani.
(en edes vitsaile)
ps. kuuntelin tänään vähän musiikkia ja suretti asiat. en oikein tiedä oonko ollut viime päivinä/viikkoina/kuukausina enemmän onnellinen vai surullinen. oon vähän kumpaakin.
Hassua, että kun viikon ajan kirjoitin tänne joka päivä niin nyt se tuntuu taas paljon helpommalta kuin ennen tuota kokeiluani. Kynnys on madaltunut, tai jotain.
Flunssani on vihdoinkin ohi! Hurraa. Meinasin käydä tänään sen kunniaksi lenkillä, mutta nukuinkin aika pitkät päiväunet enkä halunnut enää mennä kun oli jo pimeää.
Nukuin myös pyykkivuoroni ohi. Vahingossa.
Tänään oli hassua: ihmiset. En edes osaa selittää, mitä tapahtui, ei mitään ihmeellistä oikeasti. Oon vaan joka kerta niin häkeltynyt siitä, jos joku a) muistaa nimeni, b) puhuu mulle vapaaehtoisesti ja c) haluaa hengata kanssani vapaaehtoisesti. Eräs ihminen sanoi, että aikoo kiertää huomenna baareja sellaisessa seurassa, jossa olen ainakin minä. Ainakin minä. Aivan kuin se olisi itsestäänselvyys. Eräs toinen ihminen sanoi, että voisi liittyä seuraamme.
Huomenna on varmaan kiva päivä. Pääsen tanssimaan huonosti. Lempipuuhaani.
(en edes vitsaile)
ps. kuuntelin tänään vähän musiikkia ja suretti asiat. en oikein tiedä oonko ollut viime päivinä/viikkoina/kuukausina enemmän onnellinen vai surullinen. oon vähän kumpaakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)