nimikirjaimesi jäiseen ikkunaan

Huomenna on viimeinen koe, biologia. En osaa biologiaa oikeastaan ollenkaan, mutta päätin, ettei se haittaa. En tee biologialla todennäköisesti mitään ja oon jo saanut ykköskurssista kasin. Ja ei haittaa siksikään, koska fysiikka, matikka ja historiakin meni kai ihan hyvin, vaikka luulin etten osaa mitään.

Ensi jaksossa on kaksi kurssia ruotsia, fysiikkaa, enkkua, matikkaa ja uskonnon neloskurssi. Oon oottanut sitä niin kauan, Uskontojen maailmat on siis kurssin nimi. Jotain maailman uskontoja käsitellään. Toivottavasti se on yhtä mielenkiintoinen kuin toivon.
Muutenkin ihan kiva jakso kai, ruotsia voisi olla vähemmän. Ja varmaan kuolen taas muiden aineiden kanssa.

Koeviikon jälkeen tarvitsisi oikeasti vähintään yhden vapaapäivän. Miten meidän voidaan kuvitelle olevan virkeinä ja jaksavina jakson alussa, jos on mennyt hyvällä tuurilla pari viikkoa kirjojen ääressä jo valmiiksi?

En osaa haukotella. Haukotuttaa kyllä koko ajan ja availen suutani, mutta haukotus ei vain tule. Turhauttavaa.

Tänään tein fysiikan koetta yli kolme tuntia, vaikka se oli oikeastaan aika helppo. Sillee.

Tärisin bussipysäkillä (täällä on kylmä) ja jotkut yläasteelaiset pojat nauro tosi ilkeän kuuloisesti. Ei siis mulle, kai.

Söin makaronia ja soijarouhekastiketta, se on tämänhetkinen lempiruokani. Katsoin kolme jaksoa Greyn anatomiaa. Olen väsynyt. Eipä siinä mitään uutta kyllä ole.

lol

Näin viikonloppuna unta, jossa odotin bussia. Seisoin vain yksin pysäkillä, oli kylmä, ja odotin. Mitään muuta ei tapahtunut. Heräsin joskus yhdeksältä ja olisin voinut nousta, mutta turhautti, kun bussi ei ehtinyt tulla, joten jatkoin unia. Ei se bussi lopulta edes tullut.


Mitä tää kertoo mielikuvituksestani, unenikin ovat jo näin sisällöttömiä.

se ei olekaan niin

koska


painamalla kuvia löytää löytöpaikan.

Muumipappa: "Kummakos on olla rohkea, jollei pelkää?"

Minä pelkään mm. piikkejä, verta, hämähäkkejä, pimeää, yksinäisyyttä, puheluita tuntemattomilta, aikuistumista, menettämistä, tungosta, lääkäreitä, humalaisia ja muuten sekavia ihmisiä, kuolemaa ja tulevaisuutta.

Vaadin ystävääni kertomaan, mikä painaa. Nyt hävettää, sillä en osaa auttaa mitenkään.

Kuljen koulumatkani bussilla. Yleensä jostain syystä kukaan ei istu mun viereen. Täälläpäin ihmiset tuntuu haluavan mieluummin seistä kuin istua jonkun tuntemattoman viereen. Kerran joku poika kuitenkin tuli ja istui viereeni. Okei, ei mitään ihmeellistä. Tänään aamulla se sama poika tuli ja istui mun viereen. Vaikka vapaita paikkoja oli esim: vieressä, edessä ja takana. Hupsuu.

Näytän kuulemma muumilta. Vaikkei se tähän liittynytkään.

elämän epäreiluus

Maailma on niin epäreilu. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni katon pääni päälle ja jääkaapin, jossa on muutakin kuin valo? Miksi minä saan käydä koulua, vaikkei se välillä edes kiinnosta yhtään? En varmasti ole yhtään parempi ihminen kuin ne, joilla ei ole vanhempia tai ruokaa ja jotka joutuvat pelkäämään henkensä puolesta jatkuvasti. Mulla on ollut vain vähän enemmän onnea.

Miten ihmiset voi oikeasti olla sitä mieltä, että Suomeen ei saisi tulla esimerkiksi pakolaisia? Tai yleensäkään, että suomalaiset on parempia ihmisiä kuin muut? Me ollaan vain satuttu syntymään Suomeen, se ei tee meistä yhtään fiksumpia tai arvokkaampia. Suomi tai mikään muukaan maa ei ole niin konkreettisesti olemassa, että rajan toisella puolella asuvat ruotsalaiset olisivat heti paljon tyhmempiä.

En tajua maahanmuuttovastaisuutta. Tiedän, että siihen liittyy paljon ongelmia, mutta ei kai ratkaisuna ole se, että jätetään ihmiset sodan ja nälänhädän ynnä muun sellaisen keskelle?
(sitä paitsi minusta on todella ristiriitaista se, että täällä saa syrjiä ulkomaalaisia, mutta suomalaiset katsoo silti oikeudekseen muuttaa mihin vain haluaa ja pitää kiinni tavoistaan ja olla silti tervetullut.)

Yleistän, tiedän.

ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Tämä blogi lähtee nyt käyntiin ilman mitään kunnollista alkua. En jaksa värkätä mitään esittelytekstiä, sillä vaikka onkin tosi kivaa puhua itsestään, niin semmoisista tulee helposti liian yksipuolinen kuva ihmisestä.

En saanut viime yönä unta. Pyörin pari tuntia sängyssä, ennen kuin sain kerättyä tarpeeksi voimia noustakseni tekemään jotain järkevää. (miksi uni ei tule silloinkaan, kun väsyttää?) Keitin kamomillateetä ja kirjoitin päiväkirjaani. Mietin kauan aikaa, miten saisin asiani ilmaistua, mutten keksinyt mitään. Kirjoitin lauseen englanniksi ja yhtäkkiä mieleeni tuli kauheasti asiaa, englanniksi. En oo koskaan ennen kirjoittanut päiväkirjaani englanniksi, mutta huomasin sen olevan jotenkin kauhean puhdistavaa, kun ajatukset sai ilmaista erilailla kuin yleensä. Ja ei tarvitse virheistäkään välittää, kun olen itse ainoa lukija. Voi vain kirjoittaa.

Kirjoittaminen on kivaa. Harmi, että en ole kovin hyvä siinä.

Täällä on kylmä. Minulla ei ole kunnon talvitakkia eikä -kenkiä. Bussista ulos astuttaessa pitää lapaset vetää heti käteen, ettei sormet jäädy.

Ulkona oli lapsia leikkimässä. Joku söpöin tyttö sanoi mulle "heippa" ja hymyilin takaisin.

en ole syytön

Tuntuu, että olen kaksi henkilöä. Ensimmäinen niistä on se oikea minä ja toinen on joku muu, jonka elämää kuitenkin elän. Ja se toinen jostain syystä haluaa satuttaa sitä ensimmäistä.

Mussa on joku vika. Miksi teen tätä itselleni?