Olin kaksi päivää pois koulusta (kirjoitin tuohon ensin vahingossa "kuolemasta", kuinka kuvaavaa), koska nukuin niin huonosti. Tänään pakotin itseni sinne. Koska ensi viikon jälkeen on tentit ja pelottaa, etten pääse mistään läpi. En osaa mitään. Enkä jaksa opiskella.
Kävin katsomassa Nälkäpelin. Tykkäsin siitä. Vaikka oon niin järkyttävän herkkä kaikelle väkivallalle, että ilmeisesti k-12 on mulle jo liikaa. Lol.
Itkin tänään ensimmäistä kertaa keskellä Helsinkiä. Kukaan ei välittänyt.
(Kukaan ei koskaan välitä.)
Itkin eilenkin, kotona. Yritän ajatella, että itkeminen on hyvä asia, koska vois myös vaihtoehtoisesti tuntuu niin pahalta ettei ees pysty itkemään. Mutta ei auta tuon ajatteleminen, kun tuntuu silti siltä kuin kaikki kaatuis päälle.
Hyviä juttuja pitää aina tällaisina päivinä yrittää listata:
Tänään oli erikoisen hyvä hiuspäivä.
Ostin jäätelöä ja spotifyssa on kaikkea sellaista uutta, mitä oon odottanut. Odotan myös sunnuntaina saapuvaa humalatilaa ja sitä, että pääsen tanssimaan.
Ajattelin huomenna mennä kirkkoon (???).
Ensi viikolla Herra Ylppö & Ihmiset ja sitä seuraavana Egotrippi!!!
(osallistuin johonkin kilpailuun josta vois voittaa liput myös egotripin toiselle tavastian keikalle, joka on mun keikkaa edeltävänä päivänä. mua kiehtoo ajatus testata, et löytyykö elämän tarkoitus kahdesta peräkkäisinä päivinä olevista egotripin keikoista.)
Ehkä Egotrippi on elämäni tarkoitus.
Tai sit Scandinavian Music Group.
Tai Samuli Putro.
Tai sit kuolinvuoteellani tajuan et "hemmetti, ei elämäni tarkoitus ollutkaan egotrippi vaan juoda maapallon glögivarastot tyhjiksi! melkein onnistuin! melkein! voin kuolla onnellisena"
joo.
Multa meni kauan ymmärtää, miksi toisinaan (nyt) vihaan tätä kaupunkia niin paljon. Siitäkin huolimatta, että se on myös rakas.
VastaaPoistaSe, että voi itkeä keskellä kaupunkia, eikä kukaan välitä (koska kukaan ei todella koskaan välitä) on ehkä yksi tärkeimmistä syistä.
En tiedä, luin tätä blogiasi liikaa ja nyt kuuntelen Samuli Putroa ja olo on edelleen vaikea.
(Ja edelliseen kirjoitukseesi liittyen: jos olisit omasta mielestäsi siisti, et voisi olla.)
Mä rakastan Helsinkiä, mutta hämmennyn aina välillä siitä, miten kylmiä ihmiset osaa olla.
PoistaApua, älä lue blogiani liikaa jos se tekee olon vaikeaksi!
Nii, emmä tiedä tuosta siisteydestä. Tunnen itseni välillä niin epäsiistiksi, että elämäni olisi varmaan helpompaa, jos ymmärtäisin edes vähän että miksi muut pitävät mua siistinä. Mikä mussa on niiden mielestä siistiä, kun mun mielestä ei mikään.
Mun kuherruskuukausi tän kaupungin kanssa taitaa olla viimein ohi, ja se on aika hämmentävää. Löytää vikoja, joita ei ennen ollut, ja ehkä ne ei oikeasti olekaan siinä kaupungissa, vaan elämässä yleensä. Silti.
VastaaPoistaOlon vaikeus ei (omalta kannaltani valitettavasti) johdu blogistasi, vaan päästä jota harteillani kannan, joten älä pelkää!
Mähän en tietenkään sua oikeasti tunne, olen vain lukenut, mutta olen aika varma, että sussa on paljonkin siistejä juttuja. Ainakin sun blogipostaukset lupailee sellaista.
Mä oon tällä hetkellä vielä sellaisessa vaiheessa, että kestän elämässäkin olevia vikoja paremmin, koska ainakin oon Helsingissä. Enkä siellä missä ennen olin.
PoistaKiitos, jos ajattelet niin. Tai vaikka vain sanoisit niin.
Muistan ton ajan hyvin, se tosiaan taisi tehdä elämästä helpompaa. Nauti.
VastaaPoistaJa ehkä ne elämänkään viat ei lopulta ole niin suuria, vaikka välillä kyllä tuntuu.
En mä sanois, jos en ajattelis.
Nautin! Suurimman osan ajasta. Nyt just on vähän ikävä kotiin mut kahden viikon päästä oon jo siellä.
PoistaSe on hyvä periaate.