Olavi Uusivirta oli mahtava. Loistava. Upea. Hieno. Ihana. Kuuma.
Mitkään noista sanoista ei oikeasti edes riitä.
Olin koko ajan niin villisti mukana, että olisin ansainnut eturivistä paikan. Mutta omapa oli vikani, kun seurasin Risto Juhanin ja Pimeyden esitykset mieluummin parvelta. Olin kuitenkin siinä mielessä hyvässä kohtaa, että kun Olavi crowd surffasi kaksi kertaa niin se meni molemmilla kerroilla päältäni.
Aaaa. Oon vieläkin ihan hurmoksessa. En ees tajuu. Olavilla on vaan ollut niin suuri vaikutus muhun (bloginikin on täynnä viittauksia sen musiikkiin). Rakastan sitä miestä.
Rakastan käydä keikoilla. Rakastan sitä tunnetta kun millään ei oo mitään väliä, pelkästään sillä hetkellä. Mua ja mun ongelmia ei ole olemassa. Oon varmaan vähän nolo kun heilun ja pompin aina niin paljon ja huutolaulan mukana, mutta ei se mitään, koska sillä hetkellä millään ei oo mitään väliä. En edes jaksa välittää siitä, kuinka paljon rahaa menee keikkalippuihin. Maksaisin mitä vain saadakseni kokea olevani elossa.
Kiitos, uusi Olavi Virta. Kiitos, kun vedit niin paljon lempibiisejäni. Kiitos, kun katsoit mua silmiin (ainakin haluun uskotella itselleni niin). Kiitos, että olet olemassa. Rakastan sua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti