kurkku

Virallinen Mielipiteeni on, että eilinen merkintäni oli tyhmä.

Mutta se oli silti totta.
Tänään en mennyt luennoille koska yhyy. Sen sijaan nukuin pitkään ja sit heräsin ja laskin sängyssäni jotain matikan viime kevään yo-koetta?? Miksi. Välillä kävin keittiössä keittämässä kahvia, kun ensin kuulostelin ettei kämppikseni ja hänen vieraansa varmasti olleet siellä. (Tulivat yöllä kello 1 kotiin eivätkä vaivautuneet edes madaltamaan ääntään ja jos olisin ollut nukkumassa olisin varmaan ärsyyntynyt vielä tuhat kertaa enemmän. Nyt ärsyynnyin vain välinpitämättömyydestään.)

Mitenhän jotkut ihmiset voivatkin olla niin välinpitämättömiä (anteeksi jos toi sana on kirjoitettu väärin, en osaa). Eilen jollain luennolla takanani istui joku porukka, joka koko sen kaksituntisen ajan puhui omia juttujaan. Ääneen. Jossain välissä joku lähelläni istuva käski niitä olemaan hiljaa mut kohta taas jatkoivat. En ymmärrä! Meillä ei oo läsnäolopakkoa luennoilla. Miksi ihmeessä siis jotkut haluaa tulla sinne vain, jotta pääsisivät häiritsemään muita? Mä en kävisi luennoilla jos en haluaisi oikeasti kuunnella niitä.

Jossain välissä tänään kävin kaupassa. Etuovella annoin kolikot kukkarostani nenäpäiväkeräykseen. Mutta sisään päästyäni huomasin, että kerääjiä oli vielä paljon lisää ja mua hävetti kulkea niiden ohi. Mutta ei mulla ollut antaa enempää =(

Ostin tofua. En yleensä syö tofua, koska en osaa tehdä siitä hyvänmakuista. Mut tänään onnistuin! Laitoin sitä salaattiin ja siitä tuli ihan sairaan hyvää. Siitä salaatista siis. Onneksi tajusin tehdä ison satsin kerralla.
Ostin karpalolonkeroakin, koska oon juonut sitä viimeksi ehkä kaksi vuotta sitten ja mulla on jostain syystä huonoja muistoja siitä (oon varmaan päätynyt oksentamaan). Mutta ei tää nyt niin kauheeta oo. Ihme sokerilitkuu, joo, mut kyl tää alas menee.

Oon tässä pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että parhaat tyypit on sellaisia, joiden kanssa voi analysoida krapulatilojaan.

Eikä oo.

Parhaat tyypit on sellaisia, joiden kanssa on helppo olla.

Tuntuu, että ajattelen koko ajan samoja asioita. Oon ajatellut kaikki asiat päässäni läpi jo kauan sitten, mutta silti jatkan samojen asioiden pyörittelemistä. Mut toisaalta se on ihan jännä. Oon nimittäin tajunnut, että vaikka ajattelisin samoja asioita kuin viisi vuotta sitten, voin päätyä ajatuksissani eri lopputuloksiin.

Viisi vuotta. Tosi hassua, että siitä on viisi vuotta kun olin 15-vuotias. Ajattelen elämääni jaksoina: ensimmäinen jakso kesti siihen asti että pääsin yläasteelta. Toinen jakso alkoi kun täytin 16. Mun elämäni muuttui silloin täysin. Koen olevani ihan eri ihminen kuin ennen tuota uuden ajan alkamista. Niin moni asia muuttui.

Ehkä kerron siitä joskus, ehkä en. Nyt pointtini oli se, että on hassua. Oon vasta viisivuotias uudessa elämässäni. En käytännössä osaa tai tiedä vielä mitään.

Huomenna näen Olavi Uusivirran. En saanut seuraa keikalle, mut tällä hetkellä en huolehdi asiasta kovinkaan koska kuvittelen löytäväni sieltä jotain hienoa seuraa ja toivon kohtaavani sielunkumppanini ynnä muuta ynnä muuta.

Mulla on aina liian suuret odotukset. Petyn aina. Mut ihan sama vaikken löytäisikään Sitä Oikeaa, uskon silti että selviän huomisesta.

(välillä oon aika varma, ettei Sitä Oikeaa ole edes olemassa.)

disclaimer: en usko konseptiin "se oikea". käytän tuota nimitystä ihmiselle, jonka toivon joskus löytäväni. sellainen ihminen, joka ei ole välttämättä täydellinen mutta joka haluaisi mut ja tekisi mut niin onnelliseksi että halkeaisin.

Jotain onnellisuuden hetkiä: lippu, joka oikeuttaa näkemään Egotripin, se kun sain palautettua kaikki harjoitustehtävät, Idolsin Alma, popcornit, puhtaat pyykit, ja se äiti poikansa kanssa, jotka olen nähnyt nyt ainakin kaksi kertaa rautatientorilla.

edit: voi hemmetti nyt, ei tänää oo mikään nälkäpäivä vaan nenäpäivä.