erosta on jo kuukausi, mutta viime viikon aikana se on tuntunut erityisen paskalta. sain sen kämpän, josta puhuin edellisessä merkinnässäni, ja se on helpottanut mun mieltä tosi paljon. kotona olo on ahdistanut tosi paljon ja kämpän etsiminen on stressannut tosi paljon. pääsen muuttamaan ensi viikolla. mutta ton toisen se on tuntunut saavan enemmän sekaisin.

eroaminen on vaikeaa enkä suosittele kenellekään. itse ainakin suunnittelen, etten seuraavaan ikuisuuteen hanki vakavaa parisuhdetta. suhde itsessään on toisaalta ihan jees, tai siis, tykkäsin meidän suhteesta koko ajan. lähinnä en haluu hetkeen uutta tällaista, koska en oo käytännössä koskaan elänyt yksin. haluan kokea sen, kun on täysin riippumaton. mun menot ei kuulu kellekään. saan olla siivoamatta koskaan, jos siltä tuntuu. saan maata sängyssä koko päivän ilman että kukaan tietää.

saan suunnitella elämääni ja tulevaisuuttani ajatellen vain itseäni.

erosta on kuukausi ja tää tuntuu musta jatkuvasti oikeammalta. mut toi on edelleen mulle tärkeä. tuntuu ihan kauhealta, kun en voi auttaa mitenkään, ku mitä muka voisin tehdä? se tarvis ystävää ja haluun olla sen ystävä mut en oo se ystävä, jota se tarvii nyt. (oon laittanu parille sen ystävälle viestiä, että voisko ne yrittää huomioida tuota enemmän ja vaikka kutsuu sen kaljalle ja avautumaan.) ja siis, mustaki tuntuu kaikesta tästä selittämästäni huolimatta edelleen tosi pahalta ja en pysty oman tuskani lisäksi kantamaan toisen tuskaa. varsinki ku enää mun ei täydy. tein tuota liikaa meidän suhteen aikana. mut voi luoja että mua pelottaa.

mut nii. ainaki mun kämppä on ihan tosi kiva! naurettavan liian iso mulle, tosin. mulla ei oo oikein mitään huonekaluja vielä, edes sänkyä. haluaisin pitää vähän taukoa työnhausta mutta on pakko yrittää saada töitä, jotta saisin sohvan ja ruokapöydän ja sen sängyn ainakin. ja no, mun vuokra kolminkertaistuu ja tässä kuussa mulle maksettiin vika opintotuki, et tässä on tääki. tänään kävin yhdessä haastattelussa taas ja se on periaatteessa homma, joka mua ei yhtään kiinnostais, mut ainaki kuulosti aika siltä, että saattaisin saada sen paikan. ois se kuitenki koodaamista.

muita asioita: oon viime aikoina taas ihaillut nuorten naisten lahjakkuutta (oon tykännyt ainakin sannin uusimmasta levystä ja ellinooraki on kiva, vaikken sen levystä kokonaisuuten tykänny yhtä paljon). näin paula vesalan esiintymässä. näin ringa mannerin ratikassa. jätin ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan kesken, koska se lähinnä ärsytti. oon kyllästynyt tinderiin (latasin sen aika nopeesti eron jälkeen kiinnostuksen takia, mut en enää jaksa selata jotain vatsalihaksia ja profiileja, joissa on vain pituus. ja no, muutaman kerran oon käyny kaljalla/teelläkin, viimeksi tänään, mutta en oikein jaksa enää. nekin vie kuitenkin voimia, joita mulla ei ole.) lopetin tosiaan edellisessä työpaikassani. en oo kirjoittanut gradua moneen viikkoon, viimeksi vain laitoin sinne et \todo{vittu mitä paskaa tääki taas oli, tee jotain vitun ääliö}. juon liikaa alkoholia. lähinnä, koska se on ollut ainoa keino hallita halua tappaa itseni.

toivottavasti teille kuuluu hyvää. laittakaa viestii, jos haluutte puhua jostain.

hyvää syntymäpäivää minä.

lauantaina pidin synttäripiknikin ja läksiäiset kaupunginosalleni, vaikken olekaan vielä löytänyt uutta kämppää. sinne tuli lyhyestä varoitusajasta huolimatta aika paljon porukkaa. hämmentää et kukaan tykkää musta.

elämä on edelleen kriisi. mut tiistaina mut kutsuttiin kattoo jotain hyvältä kuulostavaa kämppää ja keskiviikkona on taas työhaastattelu. 

olin taas viime yönä saman miehen luona. neljättä viikonloppua putkeen. hämmentää. mut tykkään kosketuksesta ja siitä että oon muualla kuin kotona. toivon vaan, ettei meidän väleistä tuu kauheen mutkikkaat ku pidän sitä lähinnä ystävänä (ja oon käsittäny et seki mua mut mul ei oo kokemusta tämmösistä).

kävin oslossa muutaman päivän. se oli tosi hyvä idea. tuntui niin hyvältä, kun oli paljon uutta nähtävää ja kukaan ei tuntenu mua. kävin kaljallaki jonkun tindertuttavuuden kanssa ja se oli kivaa. ja norja vaan jatkaa olemista mun lempimaana vaik en oo ulkoilmaihminen (oli siis hassuu selata siellä tinderiä, kun kaikki oli laittanut kuvia jostain vuorista ja siellä kiipeämisestä. ja mä menin osloon kävelee lähinnä kaduilla ja käymään munch-museossa).

vaik on kavereita, niin on usein tosi yksinäinen olo. toisaalta menetin lähimmän ihmiseni. nii ehkä yksinäisen olon ymmärtää, tää on vähän kuitenki edelleen shokki. 

mua lohduttaa että loiri on nähnyt hohtavan ufon

mun on aina ollut vaikea tehdä päätöksiä. vaikka edes, että minkä leffan menisin katsomaan. joskus maaliskuussa oli useampi, jonka oisin halunnut nähdä, ja mulla oli sarjalippuja käyttämättä, mutta en osannut päättää ja lopulta niistä mistään ei enää ollut näytöksiä. jos multa kysytään, haluunko vaik kahvia, niin oon silleen "ihan sama" ja sit ne kysyy uudestaan ja sanon et "vaikka".

nykyään ainakin tuossa jälkimmäisessä oon yrittänyt petrata, sanoa suoraan joo, jos tekee mieli kahvia. mut sit nolottaa, jos vastaan suoraan joo, ja sit tarjoaja ei juo edes itse. ei nyt mua varten ois tarvinu keittää.

tästä on tulossa tietynlainen pakollisten päätöksien kuukausi. muidenkin kuin valitsemisien.

mun piti päättää taas jaksaa aktiivisesti etsiä uutta työpaikkaa. mun nykyinen työsopimus tässä paikassa päättyy tässä kuussa. mun pitää päättää, mun pitää päättää haluunko mennä reissuun (haluun, osloon), vaikkei mulla oo aikaa tai varoja mennä maateitse. mun pitää päättää uudesta kodista. mun pitää päättää, haluunko oikeesti muuttaa pois. yksin.

ja pitää ainaki tehdä tälle työpaikalle päätös. pitäis päättää, et miten sen teen. leivonko jotain töihin? ehkä teen niin. ja yritän kiittää tästä paikasta. tää oli ihan paras työpaikka, vaikken haluakaan jatkaa kauempaa.

en haluis tehdä mitään noista päätöksistä. haluaisin vaan jatkaa, kuten aikaisemmin. muttei taida onnistua. ja tän takia saatan ehkä hemmotella itseäni parin päivän reissulla osloon lentoteitse, koska haluaisin käydä oslossa, haluaisin olla hetken vieraassa paikassa yksin, ja lentäen koska se on nopeinta ja halvinta. vaikka tuleeki huono omatunto.

mun terapeutti meni kesälomalle. mä en tiedä onko mulla lomaa.
hain taas yhtä työpaikkaa. sitä halusin erityisen paljon. tein uuden cv:n ja luetutin sen ja hakemukseni muilla. pääsin haastatteluun. jännitti tosi paljon, mutta koin et se meni aika hyvin ja osasin olla aika rennosti. ja mielestäni toin osaamiseni ja sopivuuteni tosi hyvin esille. mut en silti saanut sitä paikkaa.

en ehkä kestä enää pitkään. tai no, en tiiä oonko kestäny tähänkään asti.
on koko ajan niin paha olla. vaik esitän muuta. ehk pitäis näyttää se koko ajan, niin ehkä sitten läheiset uskois sen ku sanon sen. nyt ne on vaan et "kyl jaksat nousta! kyl jaksat tehdä asioita!" ja näyttää tosi pettyneiltä jos en jaksa.

terapeuttini meni kesälomalle. tajusin etten jotenki oo ottanu yhtä juttua esille, ku ajattelin, että siihen menee monta kertaa, enkä halunnu, et se menee välillä pitää taukoo. mut se on iso asia ja nyt mua jotenki pelottaa, et ehitäänkö käydä sitä kunnolla ennen kuin mun eka vuosi menee täyteen. ja noh. haluisin olla ensi vuonna niin terve ettei tarvis käydä enää terapiassa. mut toisaalta. en oo ollu terve johonki 10 vuoteen.

mulla on ollu haipakkaa, mulla on vaikeeta, mulla on aftoja

oon käymässä synnyinkaupungissani.
tänne tulo oli pelottavaa. pelkäsin, että joudun kokemaan perheen kesken inhottavia asioita. ja no, jossain vaiheessa veljeni ja äitini riiteli keittiössä ja veljenlapseni oli siellä ja yritin mennä hakemaan sen pois ku en halunnu et se joutuu kuuntelemaan sitä. mut se on jo niin iso, ettei sitä saa mukaan jos se on keskittyny johoni muuhun.

täällä on ollu huono keli. sataa paljon. en oo kuitenkaan kestänyt näiden seinien sisällä olemista ja on pitäny joka ilta lähteä ulos. oon istunut yksin metsässä. ja sekään ei oo kivaa, koska kaikkialla on muistoja. muistan ku olin jonku kaverin kanssa, joka ei enää puhu mulle. muistan, et tuolla mun kiusaajat asu. muistan, et tässä kävelin ku halusin kuolla.

tulin tänne mun siskon valmistujaisiin, jotka oli mun porukoilla. siellä oli sukulaisia, jotka kyseli et "milloin sie valmistut??". sit mun sisko pyysi mut illalla sen kämpille sen kavereiden kanssa. musta meillä oli tosi kivaa ja yritin jutella kaikkien sen kavereiden kanssa mahdollisimman kivasti. sit kun ne tilas taksin baariin ja olin muka mukana niin mun sisko pyysi mut sivuun ja pyysi etten tuu mukaan.

ja se sattui tosi paljon. tää on kaupunki, jossa oon asunu 20 vuotta, mutta mulla ei oo täällä ystäviä. mulla on täältä suunnilleen pelkästään vain huonoja muistoja.

tää on niin paska paikka. okei, täällä on metsää ja jokia. ne on kivoja. mut muuten. oon aina ihmetelly niitä, jotka jäi tänne.

onneks oon helsingissä. nykyään. siellä on kaikki mun tärkeet asiat. ihmiset ja koti.

olavi uusivirran uusi levy on hyvä. haluisin taas nähdä olavin mutten enää uskalla sen keikalle yksin. myös chisun uusi levy on hyvä. ja the nationalin.