musta tuntuu, et oon masentunut. tai siis oon ollu jo 15 vuotta on-off, mutta nyt oon oikeesti sekaisin tunteistani. koronan alussa mietin, et tää kotona oleminen ja yksinäisyys tuntuu hyvin tutulta, masennukselta, ja se ahdisti. nyt korona on vaan jatkunu enkä enää osaa sanoa et miten paljon eristäytymiseni on koronan pelkoa ja mikä taas perusmasennuseristäytymistä.
en oikein osaa selittää tätä tunnettani. se ei oo sillee koko ajan läsnä. ja usein mulla on hyvä mieli ku nään kumppanii pari kertaa viikossa ja juttelen sille päivittäin.
mut sit huomaan, etten oo tiskannu pariin viikkoon, vaik mulla on tiskikone. ja oven vieressä on paperiroskapino, joka on kohta mua korkeampi. enkä enää selaa reseptejä huvikseen ku jos saan tehtyy ruokaa, niin se on jotain tofua ja pakastevihanneksia (ei niissä mitään pahaa, mut ku ennen tykkäsin kokeilla kaikkee uutta).
työt ahdistaaaaa. ja mulla on ikävä ihmisten näkemistä.
kaiken lisäks oon jonku kuukauden sisään kärsinyt kahdesta kivuliaasta vaivasta, joiden takia on pitäny ravata lääkärissä ja jotka on vieny yöunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti