hyvää yötä

Olin kuoleman väsynyt (kuolemanväsynyt?) kello viidestä asti. Menin nukkumaan ennen kello yhtätoista. Nyt ollaan jo seuraavan päivän puolella.
Tänään on jotenkin hyvä yö olla valveilla. Toisaalta haluaisin toki nukkua, sillä pitäisi herätä viiden ja puolen tunnin päästä ja huomenna oon varmaan vielä väsyneempi kuin tänään. Mutta toisaalta: viisi ja puoli tuntia on aika ruhtinaallisesti ja välillä on hyvä vain maata sängyssä miettimässä ihmisten hienoutta ja puita ja - en tiedä - sitä miten matikka on vain jotenkin niin turhaa eikä kerro mitään älykkyyteni tasosta.
(ihmiset luulee, että oon älykäs, koska kirjoitin laudaturin pitkästä matikasta. oikeesti mä vain laskin niin paljon että tajusin kaikkien lukiomatikan tehtävien olevan ihan samanlaisia. ja opettelin käyttämään maolia.
pitkää matikkaa arvostetaan liikaa.)

Arvostan ihmisiä, joilla on Ajatuksia. Sellaisia ajatuksia, joilla muutetaan maailmaa. Ihailen ihmisiä, jotka puhuvat ideoistaan. Mä en oikein uskalla. Haluaisin osata sen ajatusketjun, jolla ideoita syntyy. En uskalla puhua ideoistani, koska ne ei oo täysin valmiita, loppuun ajateltuja. Niissä on virheitä ja aukkoja, jotka kumoaa koko ajatuksen. En tykkää useinkaan osallistua väittelyihin sellaisissakaan asioissa, joita olen ajatellut paljon ja joista mulla on mielipide. Pelkään liikaa, että sanon vahingossa jotain väärää tai turhaa tai paljastan sellaisen aukon ajatuksessani, jonka perusteella vastapuoli ottaa oikeudekseen olla kuuntelematta mua.

Kirjoitan asiat tähän merkintään heti, kun ne tulevat päähäni. Joku osa aivoistani taitaa jo nukkua, vaikka käytännössä olenkin vielä hereillä.

En oo osannut nukkua viiteen vuoteen kunnolla (ilman lääkkeitä). En kykene normaaliin unirytmiin. En tiedä, milloin tää "vaihe" menee ohi - eikö jossain vaiheessa pitäis oppia nukkumaan? Niin olen luullut. Mulle on kyllä myös väitetty, että kuukautisista tulee joskus säännölliset. Oon odottanut sitä nyt kahdeksisen vuotta.

Yritän vieroittua unilääkkeistä pois. Ei mulla enää pitäis olla mitään syytä, mikä estäis nukkumisen: en ole Masentunut, en Huolehdi, kotonani ei riehu ketään sellaista joka ois ottanut muutakin kuin särkylääkkeitä. Mutta en silti osaa. En tiedä, pakko opetella. Lääkkeet loppuu kohta enkä halua mennä uudelle lääkärille pyytämään reseptin uusimista.

Haluaisin tiedättekö olla sellainen ihminen, joka puhuu junissa ihmisille. Tutustuu. En tiedä miten muut ihmiset pystyy siihen. On käsittämätöntä, miten jotkut osaa vain puhua. Tuntemattomille. On kuulemma olemassa ihmisiä, jotka oikeasti juttelee kirjastontätien kanssa uutuusromaaneista tai vuodattaa elämäntarinansa baarissa jollekin toiselle yksinäiselle. Mäkin haluaisin, mutten koskaan keksi mitään sanottavaa, saati uskalla tehdä mitään asioiden eteen. Joudun yksinkertaisimmatkin asiat harjoittelemaan pääni sisällä (ja mahdollisesti googlettamaan. oon yksi niistä ihmisistä, joka oikeesti pitää wikihowta hyödyllisenä). Mun pitäis käydä apteekissa etsimässä asioita, mutten oo keksinyt, miten muotoilen asiani apteekkarille. Voi jestas, oon aika säälittävä ihmisenä.

Tuntemattomille puhuminen on mahdotonta, mutta vaikka tuntisin ihmisen nii en silti saata osata. Tuntuu, että vaikka kuukausi sitten eräs juotti mua humalaan ja saattoi kotiin ja halasi(???) niin nyt ollaankin henkisesti taas ikuisuuden päässä toisistamme ja hämmennyn joka kerta, jos tää tyyppi osoittaa huomaavansa, että oon edelleen olemassa.

Mulla on pahoja tapoja. Toivon koko ajan erilaisia huomionosoituksia (kommentteja, kortteja, tumblr-viestejä, sanoja "oot ystäväni"). En sais odottaa ihmisiltä jatkuvia tällaista, jatkuvia vakuutteluja siitä etten oo vihattava. Se on hemmetin väsyttävää eikä elämä toimi niin. Pitäis oppia siitä eroon. Mutta se on niin vaikeaa. Oon oppinut siihen, että ihmiset vain esittää ystäviäni.

Pahoista tavoista puheen ollen: oon kerran elämässäni vetänyt henkoset tupakasta. En muista siitä paljoa (olin aika humalassa), muttei se ollut mikään maailman hienoin kokemus. Silti aina välillä mulla tekee jotenkin älyttömän paljon mieli tupakkaa. Mistäköhän se johtuu. (Onneksi en osaa ostaa tupakkaa.)

Kello on nyt tasan kolme. Olen tässä myöhäisillan/yön aikana harkinnut, etten menisi huomisiin laskareihin. En ole tehnyt laskuharjoituksia eikä sinne oo kovin moni muukaan tulossa (kaikki ovat fuksiristeilyllä. minä en osallistunut sillä ahdisti ajatus kahdesta vuorokaudesta suhteellisen suljetussa tilassa ilman pakomahdollisuutta. (en pysty nauttimaan bileistä jos ei ole olemassa sitä mahdollisuutta, että voin halutessani lähteä)).
Mutta en haluaisi aina vain lintsata. Oon aika lintsariluonne enkä välillä oikeesti tajua, miksi vaivautua luennoille, joissa ei ole läsnäolopakkoa. En tajua, vaikka koen oppivani asiat paljon paremmin, jos käyn luennoilla.

En tiedä onko tässä merkinnässä mitään järkeä. Halusin vain kirjoittaa tämän.

Enää viisi tuntia aikaa nukkua. Sehän on kuin matka Rovaniemeltä Ouluun ja takaisin. Se on suhteellisen pitkä matka se, ainakin helsinkiläisen näkökulmasta. Näin olen ymmärtänyt. Helsinkiläisten mielestä Turku on kaukana. Helsinkiläisten mielestä hesa on stadi.
Kutsuisin silti mielelläni itseäni helsinkiläiseki (sillä ette tiedäkään kuinka hienolta tuntui lauantai-iltana ahtautua matkalaukkuni kanssa junaan bussiinpa hölmö ja katsella märkää maisemaa ja valoja ja ihmisiä jotka eivät näytä kaikki samalta ja jotka eivät tiedä musta mitään).
Ehkä joku päivä.

// olin just saanut kirjoitettua tän merkinnän valmiiksi kun painoin itseni vahingossa edelliselle sivulle ja meinasin jo suuttua itselleni mutta LUOJAN KIITOS EN MENETTÄNYT TÄTÄ. onhan tää nyt sentään joku huipputeokseni tai jotain. tää blogimerkintä.
niin.