Minua vähän inhottaa se, miten paljon korostetaan sitä, että pitäisi nähdä, kokea, tuntea ja tehdä asioita. Joka päivä pitäisi tehdä jotain uutta ja jännittävää. Sanotaan, että elämän tarkoitus on nähdä mahdollisimman paljon paikkoja ja tutustua mahdollisimman moneen ihmiseen ja ja juhlia ja olla koko ajan menossa. Että aikaa on vähän ja jokainen päivä pitäisi elää niin kuin se olisi viimeinen.
Mä koen, että ainakin omalla kohdallani tää on yksi suuri syy ahdistukseeni. Se siis, että joudun kokemaan huonoa omatuntoa niistä päivistä, jolloin vain katson Gilmoren tyttöjä ja neulon. Mutta ei sellainen ole reilua! Jos jonain aamuna tuntuu siltä, ettei halua tehdä koko päivänä mitään, niin miksi sellainen päivä olisi huonompi kuin sellainen, jolloin päättää spontaanisti lähteä telttaretkelle Norjaan?
Miksi ajatellaan, että elämä on ollut hyvä sitten, kun on kokenut mahdollisimman paljon? Entä jos joku löytää mielenrauhan siitä, että jokainen päivä on ihan samanlainen?
Emmä tiedä. Oon vain kuullut niin monesti sellaista "oon joka perjantai kotona, nuoruuteni menee hukkaan." Tuntuu, että ihmisillä on liikaa paineita tehdä koko ajan jotain epätavallista ja elämää suurempaa. Ei pitäisi olla. Jos tuntee olonsa hyväksi kotona, niin ok. Jos taas tuntee, ettei elämä ole elämisen arvoista ilman seikkailuja, niin ok. Ei pitäisi joututa tuntemaan syyllisyyttä siitä, miten haluaa elämänsä elää. Eikä varsinkaan siitä, jos yksittäisi satunnaisia päiviä viettää nousematta sängystä ollenkaan.
Peace out jou.
Kirjoittaja on tyttö, joka on innoissaan siitä, että pääsee ensi viikonloppuna kahdeksan tunnin junamatkalle, koska junassa istuessa ei voi vaikuttaa mihinkään ja saa vain rauhassa istua ja neuloa.
(otsikko on Clipper-teepaketista)
Olen taas niin samaa mieltä. Eilen katsoin seitsemän jaksoa Lostia ja kolme Rillit huurussa ja sitten nukuin vielä puolentoista tunnin päikkärit ja kamalan syyllinen olo. Tiedän, että sen pitäisi olla okei jos se musta on okei (ja musta se on, varsinkin kun oli niin kamalan "rankka" toi tekstitaito, et tarvitsee toipua...), mutta silti se joku pieni syyllistävä ääni päässä valittaa kun en taaskaan tehnyt mitään elämisen arvoista. Spontaani telttaretki Norjaan kyllä kuulostaa houkuttelevalta. Ehkä joskus, sitten kun kyllästyn sängynpohjaan.
VastaaPoista(Voi voi minua, kun vastaan niin myöhään kommentteihin. Anteeksi.)
PoistaNiinpä. Kyllä kaikki jännät jutut on varmasti kivoja ja jänniä, mutta ei pitäis olla niin syyllinen olo, jos niitä ei tee koko ajan.
Ja miksi tv-sarjojen ja leffojen katsomisen ja lukemisen pitäisi edes olla mitään säälittävää? :D Mä ainakin yhdenkin kevään aikana katsoin n. 10 elokuvaa per viikko ja se oli mielestäni aika hienoa aikaa, koska tykkään elokuvista ja musta yks parhaista tekemisistä on katsoa hyvä elokuva.