huolehdin kans mun exän puolesta edelleen tosi paljon mutten koe hyväksi ideaksi olla yhteydessä.

miks kaikki on niin vaikeaa.

ja joo lol. mun surut on niin pieniä. luen tällä hetkellä tositapahtumiin perustuvaa kirjaa, jossa italialainen alle 20-vuotias ihminen kuljettaa juutalaisia turvaan joskus 1941. tää kai menee viel rankemmaksi, oon suht alussa.

mm. mun masennus sai viimeksi testissä vakavan masennuksen pisteet. et hmm. tiedän, et monilla on paljon pahemmin. mut mun pää on sairas.

ja siis. muutamat tahot on sanonu, et ota yhteyttä, jos harkitset itsemurhaa. mut entä jos en harkitse? koska paras ystäväni on tehnyt itsemurhan ja tiedän mitä se tekee ihmisille? ja koska en uskalla kuolla? mut entä jos mun elämä tuntuu kuitenki ihan hirveeltä, eikö sille voi tehdä mitään?

#notesformyfuturepsychiatrist

mun elämä on tällä hetkellä selviämistä.

työni on ihan hirveen paskaa ja se ahdistaa mua joka hetki. illalla se et huomenna pitää mennä, aamulla työmatkalla, töissä ja sit töiden jälkeen ku en jaksa tehdä mitään muuta.

mulla ei oo tällä hetkellä oikein kontaktii keneenkään. oon tosi paljon yksin. paitsi jos lähden juomaan alkoholia. ja sitä kuluukin liikaa.

oon menny työterveyslääkärille ja se antoi lähetteen psykiatrille. psykiatriaika on ens viikolla.

kavereitaki periaatteessa ois ja ne välillä sanoo mulle et laita viestii jos tuntuu siltä. mut en oikein osaa laittaa viestii. tuntuu ikävältä laittaa viestii aina vaan ku tuntuu pahalta. oon menneinä aikoina yrittäny laittaa muulloinki mut nykyään musta tuntuu taas koko ajan pahalta. ja kukaan ei laita mulle viestiä ekana. en mä haluu pyytää ihmisii kuuntelemaan vaan kaikkee mun elämän paskaa. haluisin puhuu muustakin, esim kuuntelemastani musiikista tai lukemistani kirjoista (niitä sentään oon lukenu viime aikoina suht paljon) ja yritän laittaa erinäisiin ryhmächatteihin viestejä mut kaikki ignooraa mut. tiedän kyl ettei kaikkia viestejä voi huomioida. mut tää tuntuu niin järjestelmälliseltä.

ja se järjestelmällisyydenki tuntu voi johtuu kyl vaan mun päästä

voi vittu kyl. mun pitäis tehdä viikossa joku 38 tuntii töitä ja lisäksi tänä keväänä gradu loppuun ja 10 noppaa et valmistuisin. sen lisäksi, että masennus ja ahdistus ja vitun kaikki muu elämä painaa päälle. kerroin viikko sitten esimiehelleni siitä, että opinnot stressaa ja voisinko saada osa-aikaisen sopparin. se sanoi et yrittää mut ei oo ainakaa vielä palannu asiaan. pitäis ehk kertoo et oon tosi vakavissani harkinnu lopareita, mut pelkään, etten selviä tuloitta ja etten saa uutta työpaikkaa.

mut mun työpaikka on aika ahdistava. mut on laitettu juniorina tiimiin ainooksi koodaajaksi. nyt 3 kuukauden jälkeen en oo saanut käytännössä mitään aikaan eikä ne oo löytäny mulle ketään avuksi ja painostaa mua koko ajan vitusti. mun projektin pitäis olla siis muka tän kuun loppuun mennessä valmis.

voi luoja että demi oli upee

mulla on hämmentävä läheinen ystäväporukka. puolet niistä on (neljästä hengestä) on tosi läheisiä ja kestän niiltä paskaakin. toinen puolikas jotenki vaan roikkuu mukana. ne ei oo yrittäny olla vaik tässä mun kriisissä yhtään mukana. toinen ehkä jollain tavalla, mut lähinnä kritisoiden mun toimia. siis ku puhutaan meidän chatissa paljon kaikkea lounasvalinnoista masennukseen. ja tää tyyppi on viimeiset pari kuukautta vain ignoorannu mut, feidannu meidän tapaamiset, ja jos onkin noteerannu mut, niin kritisoinu mua.

on vaikeeta, kun on muka tämmönen suht pieni kaveriporukka. en enää jaksais jakaa asioitani samalla tavalla tolle toiselle puolikkaalle, mut miten silleen ei-ikävästi jakaisin juttuja vain tolle kivemmalle puolikkaalle? tuntuis ikävältä tehdä uusi chatti, johon lisään vain ne.

ja vaik mun elämä tuntuuki nyt vähän paremmalta, ku sain kämpän ja työtarjouksenki, niin koen olevani vieläki jonkinlaisessa tunteellisessa kriisissä. todennäköisesti edelleen suht isossa. kämppä ja työ vaan vähän helpottaa. mut ei ne korjaa kaikkee.

erosta on jo kuukausi, mutta viime viikon aikana se on tuntunut erityisen paskalta. sain sen kämpän, josta puhuin edellisessä merkinnässäni, ja se on helpottanut mun mieltä tosi paljon. kotona olo on ahdistanut tosi paljon ja kämpän etsiminen on stressannut tosi paljon. pääsen muuttamaan ensi viikolla. mutta ton toisen se on tuntunut saavan enemmän sekaisin.

eroaminen on vaikeaa enkä suosittele kenellekään. itse ainakin suunnittelen, etten seuraavaan ikuisuuteen hanki vakavaa parisuhdetta. suhde itsessään on toisaalta ihan jees, tai siis, tykkäsin meidän suhteesta koko ajan. lähinnä en haluu hetkeen uutta tällaista, koska en oo käytännössä koskaan elänyt yksin. haluan kokea sen, kun on täysin riippumaton. mun menot ei kuulu kellekään. saan olla siivoamatta koskaan, jos siltä tuntuu. saan maata sängyssä koko päivän ilman että kukaan tietää.

saan suunnitella elämääni ja tulevaisuuttani ajatellen vain itseäni.

erosta on kuukausi ja tää tuntuu musta jatkuvasti oikeammalta. mut toi on edelleen mulle tärkeä. tuntuu ihan kauhealta, kun en voi auttaa mitenkään, ku mitä muka voisin tehdä? se tarvis ystävää ja haluun olla sen ystävä mut en oo se ystävä, jota se tarvii nyt. (oon laittanu parille sen ystävälle viestiä, että voisko ne yrittää huomioida tuota enemmän ja vaikka kutsuu sen kaljalle ja avautumaan.) ja siis, mustaki tuntuu kaikesta tästä selittämästäni huolimatta edelleen tosi pahalta ja en pysty oman tuskani lisäksi kantamaan toisen tuskaa. varsinki ku enää mun ei täydy. tein tuota liikaa meidän suhteen aikana. mut voi luoja että mua pelottaa.

mut nii. ainaki mun kämppä on ihan tosi kiva! naurettavan liian iso mulle, tosin. mulla ei oo oikein mitään huonekaluja vielä, edes sänkyä. haluaisin pitää vähän taukoa työnhausta mutta on pakko yrittää saada töitä, jotta saisin sohvan ja ruokapöydän ja sen sängyn ainakin. ja no, mun vuokra kolminkertaistuu ja tässä kuussa mulle maksettiin vika opintotuki, et tässä on tääki. tänään kävin yhdessä haastattelussa taas ja se on periaatteessa homma, joka mua ei yhtään kiinnostais, mut ainaki kuulosti aika siltä, että saattaisin saada sen paikan. ois se kuitenki koodaamista.

muita asioita: oon viime aikoina taas ihaillut nuorten naisten lahjakkuutta (oon tykännyt ainakin sannin uusimmasta levystä ja ellinooraki on kiva, vaikken sen levystä kokonaisuuten tykänny yhtä paljon). näin paula vesalan esiintymässä. näin ringa mannerin ratikassa. jätin ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan kesken, koska se lähinnä ärsytti. oon kyllästynyt tinderiin (latasin sen aika nopeesti eron jälkeen kiinnostuksen takia, mut en enää jaksa selata jotain vatsalihaksia ja profiileja, joissa on vain pituus. ja no, muutaman kerran oon käyny kaljalla/teelläkin, viimeksi tänään, mutta en oikein jaksa enää. nekin vie kuitenkin voimia, joita mulla ei ole.) lopetin tosiaan edellisessä työpaikassani. en oo kirjoittanut gradua moneen viikkoon, viimeksi vain laitoin sinne et \todo{vittu mitä paskaa tääki taas oli, tee jotain vitun ääliö}. juon liikaa alkoholia. lähinnä, koska se on ollut ainoa keino hallita halua tappaa itseni.

toivottavasti teille kuuluu hyvää. laittakaa viestii, jos haluutte puhua jostain.