.

Edellisestä merkinnästäni ("mä en haluu kuolla"): en oo kuolemassa. Kävin vain läpi jotain ajatusleikkiä siitä, että olisin sairas ja kuolemassa, ja sit hätäännyin ku tajusin etten halua kuolla. Musta on ihan iloista se etten halua. Vaikkakin kuolemanpelkoni menee joskus vähän yli.

En enää osaa olla nettimaailmassa niin kuin ennen. En osaa pitää yhteyttä facebook-chatin kautta enkä roiku päivittäin tumblrissa. Eniten harmittaa se, etten osaa enää purkaa ajatuksiani esim tänne. Haluaisin avautua ja saada neuvoja mutta en edelleenkään osaa sanoa ääneen mitä ajattelen ja tänne tiettyjen asioiden kertominen tuntuu väärältä.

Haluaisin pystyä sulkemaan pääni ja keskittyä olemaan iloinen.

En tiedä pitäiskö mun kertoa jollekin siitä kuinka onneton joskus olin koska sitten joku tietäis. Jos kertoisin, niin nyt kun olen tilanteessa, jossa tuntuu että en osaa enkä pysty ja että samat vanhat tunteet käy päälle, niin olisi joku joka ymmärtäisi enkä tuntis olevani niin yksin.
(mietin, että haluaisin osallistua tähän mutta on edelleen vaikeaa myöntää noinkin julkisesti sitä kuinka paljon muhun on sattunut)

Syksy on kiva mutta viime talvenakin kaikki oli päälle päin hyvin mutta silti olin melko syvän epätoivon ja masennuksen vallassa. Pelkään jo valmiiksi, että se toistuu taas.

Hmm. Kesäkurssini on loppuvaiheessa. Ko. kurssia on väitetty tosi helpoksi mutta mulle se on ollut vaikea ja tunnen siksi itseni tällä hetkellä hirveän tyhmäksi. Aidosti pelkään tulevan vuoden kursseja kun en ole osannut tätä "helppoakaan". Yhyy.

Kaiken lisäksi olen ollut nyt viikon kipeä. Äh.

No jotain positiivista tähän merkintään:
- uudet fuksit ovat saapuneet ja se on jännittävää
- pojalla on kissa hoidossa. olin siellä eilen opiskelemassa ja katsomassa kissaa. kissat on parhaita.
- ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä.
- ensi viikolla täytän vuosia ja järjestän jopa oikeasti jotain sen kunniaksi. koska ympärilläni on ihmisiä jotka pitävät minua hyvänä tyyppinä. kivaa kun ei tarvitse olla yksin.
- minulla on syksyllä matikan lisäksi muun muassa ruotsia ja ohjelmointia ja se on jännittävää. keväälle ajattelin ottaa ainakin fysiikkaa ja ehkä ranskaa. viime vuonna oli pelkkiä matikan kursseja ja se kävi pitemmän päälle vähän tylsäksi ja tökkiväksi.
- yöllä voi käyttää peittoa <3 ei ole enää niin, että pelkkä lakanakin päällä olisi liian kuuma nukkua.
- jeejee

mä en haluu kuolla

koko kuva

Koulu alkoi. Koulu alkoi. koulu alkoi koulu alkoi koulu alkoi. Vaikee kurssi ja suht paljon tehtävää ja aivot viel lomailee. Perusintegrointikin voi tuntua yllättävän vaikealta.

Viime perjantaina menin laulamaan singstaria ja näin taas tässä merkinnässä mainitsemani pojan. Se ei muistanut ensin nimeäni mutta muisti mut muuten. Puhuttiin mukavia ja naurettiin ja jee jee. Myöhemmin näin sen istuvan yksin ja menin seuraksi. Se kysyi hämmästyneenä et miksi tulin. "Miksi en?" "Ei kukaan halua puhua mulle." Tunsin jotain ikävää sisälläni koska ei se saa ajatella noin? Voi pientä. Sanoin et "mun mielestä oot kiehtova." Sit jutskailtiin hetki ja sit se sanoi että oon tosi suloinen ja halasi mua.

Viime yönä majoitin pikkuruisessa soluhuoneessani siskoni ja hänen kaverinsa. Nukahdin joskus kahdentoista jälkeen ja heräsin 3:40 kun nekin heräsivät. Keitin kahvit ja katsoin että pääsivät lentokentälle vievään taksiin. Sit yritin vielä nukkua mutten enää osannut. Oon ollut siitä asti hereillä. Siivosin ja tiskasin ja opiskelin ja kaikkee, oon ollut kaksi päivää tosi ahkera. Pesin pyykkiäkin ja kävin kaupassa.

Tänään äitini ja mummini tulivat Helsinkiin mutta onneksi yöpyvät muualla eivätkä pikkuruisessa soluhuoneessani. Toivat mulle persikoita ja avokadoja. Huomenna he tapaavat poikaystäväni.

Jänskättää. Aika. Paljon.

Mulle väitettiin että oon ainoa joka sanoo et laittaa nukkumaan merkityksessä alkaa nukkua. Mut, noh, laitan kohta nukkumaan

.

Huoneeni on kuuma.

Minulla on ollut mielessä asioita, joita olisin voinut tänne kirjoittaa. En muista niistä yhtäkään.

Viikko sitten vietin erään yön velloen ahdistuksessa. Samana yönä poika oli juomassa alkoholia. En jaksa kertoa kaikkia tapahtumia mutta kävi niin, että viimeinen bussi meni ja poika päätti kävellä luokseni yöksi ja koska matka ei oo mikään hirveän lyhyt ihmisille, joka aikoo taittaa sen viikonloppuyönä yksin kovassa humalatilassa, lähdin pyörällä vastaan. Pyörästäni tyhjeni kumit, tuntemattomat miehet huusivat ällöttäviä asioita, minua väsytti ja ahdisti, poika sanoi vääriä asioita, itketti. Mietin miksi olen näin kiva kun en saa koskaan keltään mitään takaisin. Oon yrittänyt lopettaa olemasta liian kiva mutta jos en ole niin tulee huono omatunto.
Seuraavana päivänä asiat tuntuivat vähän paremmilta.

Eräänä päivänä kävin ilta-auringon aikana meressä uimassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja pariin vuoteen.

Perjantaina join vahingossa liikaa kaljaa. Lauantaina lähdin kauhealla kiireellä ehtiäkseni viimeiseen bussiin jonnekin itään päin. Oli huono olo, en ehtinyt syödä, puhelimessa akkua vain vähän. Matkan aikana krapula helpotti hieman, mutta eteen tuli uusia vaikeuksia, olinhan menossa paikkaan jossa en ollut käynyt ennen ja oikeasta pysäkistä tiesin hyvin vähän tuntomerkkejä. Kävi niin, että päädyin väärälle pysäkille valtatien varteen ja bussista noustuani puhelimesta loppui akku. Lähdin sit kävelemään tien viertä toivoen, että löydän toverini. Löysin.

Vietin viikonloppua paikassa, jossa oli lauma pieniä suloisia ihania kissanpentuja. Ilahdutti kun kaksi sellaista nukahti syliini. Illalla grillattiin ja olen nyt täynnä sääsken pistoi.

Olisipa kissa.

Minulla on uusi kämppis. En tiedä milloin hän muutti. En tiedä hänen nimeään. En ole nähnyt häntä kertaakaan, kuullut vain välillä ääniä vessassa ja harvoin keittiössä. Oon yrittänyt hengailla välillä keittiössä ja toivonut että tyyppi tulisi esittäytymään. En uskalla mennä koputtelemaan ovelle.

Huomenna alkaa koulu. Tänään olisi ilmeisesti jotain mahdollisia suunnitelmajuttuja (noin kolmessa eri seurassa) enkä ole vieläkään valinnut niiden väliltä tai et valitsenko mitään. Ehkä vain menen syömään pakastepizzaa pojan luokse ja katsomaan jotain hömppäleffaa.

(Huoneessani on edelleen kuuma.)

kirsikanmakuinen, vahvistava rauta-vitamiinivalmiste

Viime yönä keskustelin uuden tuttavuuden kanssa haaveistamme. Kerroin (hämmentävän avoimesti) siitä kuinka haluaisin tehdä erinäisiä asioita esim ammattinani koska ne on siistejä mutta mulla ei ole oikeasti sellaista paloa joka saisi mut saamaan asioita aikaan. Mulla ei oo mitään taitoja eikä loppujenlopuksi tarpeeksi motivaatiotakaan. Mutta uusi tuttavuuteni piti mua vain liian itsekriittisenä. Se vaikutti siltä että uskoi oikeasti että musta ois asioihin joita tavallaan voisin haluta. Vaikkei se tienny musta mitään. Musta tuntui aika kivalta kun se oikeasti käytti vaivaa rohkaistaakseen tällaista tyyppiä jonka vasta tapasi.

En tiedä onko musta mihinkään. Mut arvostin/arvostan.

Aamuyöllä/aamulla olin avoin ja mulle oltiin avoimii ja se tuntui hyvältä. Välillä tuntuu että vähäinen avoimuus on aika ongelmallista.

Enää ensi viikko on lomaa. Toisaalta oon aika iloinen siitä että saan päiviini jotain fiksumpaa tekemistä kuin tämänhetkinen eimikään. Toisaalta vihaan sitä että kurssini kaikki opetus sijoittuu aamulle. Vaikka TOISAALTA sekin voi olla ihan hyvä juttu. Tällainen rytmittömyys ja sisällöttömyys ei ole hyväksi terveydelle/-ni.

Toissapäivänä(?) tein hampurilaisia quorn-pihvillä ja lidlin jalkapallosämpylöillä.

Tänään söin kesän ensimmäisen/viimeisen jäätelökioskijäätelön ja katselin samalla merta.

Haluaisin termospullon teetä/satunnaista kaakaota varten.

En tiedä mitä teen huomenna(/elämälläni). Ehkä pakoilen äärilämpötiloja.

Toivottavasti voitte hyvin.