like the ceiling can't hold us

Viikko sitten maanantaina lähdin yöjunalla reissulle, jonka sisältönä piti olla yksi pääsykoehaastattelu, yksi kiva ihminen, shoppailua ja lomailua Helsingissä.

Oikeasti kävi näin:

- Näin monta lempi-ihmistäni.
- Kävin syömässä kahdessa italialaisessa ravintolassa, yhdessä kiinalaisessa, yhdessä yliopistoruokalassa ja yhdessä Maailma kylässä -festareiden kojussa.
- Kävin Suomenlinnassa
- ja Linnanmäellä.
- Matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingin metrolla. (Jos ette tienneet, niin pidän metroista hurjasti. Kun olen tehnyt plusmiinuslistoja kaupungeista, joihin voisin muuttaa, niin Helsingin kohdalla metro on ollut aina ainakin kolmen plussan arvoinen.)
- Näin PMMP:n.
- Osallistuin Tahdon2013:n ja Imagen järjestämään flashmobiin.
- Kävin pääsykoehaastattelujutussa, jonka jälkeen olen kokenut jonkinasteista kriisiä, koska en enää tiedäkään, että haluanko oikeasti opettajaksi. (en edes tiedä, johtuuko kriisini vain siitä, että pelkään olevani soveltumaton opettajaksi.)
- Vierailin Oriveden opistolla.
- Olin humalassa kivojen ihmisten kanssa.
- Ryhdyin Helsinki Mission kuukausilahjoittajaksi, koska feissari oli maailman suloisin. Sen kuva voisi olla sanakirjassa sanan 'hupsu' kohdalla.
- Ostin keltaisen protukassin.
- ja paljon teetä.
- Olin iloinen aikalailla kaikesta.

Tänä aamuna tulin kotiin ja iski tyhjyys.

Perinteinen "mihinkään liittymätön merkinnän lopetus":

Tämä biisi on L-O-I-S-T-A-V-A.

Naistenlehtimäinen merkintä

Moi taas.

Elämäni on vähän ... (kolme pistettä).

Useimpina päivinä olen hyvin väsynyt. Olen kyllästynyt stressiin, jonka sosiaaliset tilanteet mussa aiheuttaa, ja paniikinomaisiin tiloihin ajatellessani asioita. Olen kyllästynyt itseeni ja elämääni. Onnellisuushetket ovat olleet viime aikoina melko harvassa. Koen niitä vain vähän aikaa kerrallaan. Silloin, kun näen kevätauringossa jäätelötötteröä syövän mummon tai kun juon hyvää valkoviiniä.

Tämänhetkisen elämäntilanteeni vuoksi luen suhteellisen paljon naistenlehtiä, seiskaa ja iltalehden nettisivuja. Naistenlehtien jutut ihmisistä on jänniä. Niissä aina yritetään luoda niistä ihmisistä sellainen kuva, että ne on jotenkin erikoisempia ja että niiden ajatukset on tosi ainutlaatuisia. Vaikka oikeasti ne elää yleensä ihan samanlaista elämää kuin kaikki muutkin. Ei kovin monesta ihmisestä voi tehdä esikuvaa joka asiassa, ei kovin moni ihminen ole esimerkillinen kaikissa elämän osa-alueissa.

Mutta niin. Luin jutun, jossa tällainen ei-erityisen-joka-suhteessa-esimerkillinen ihminen kertoi ihmettelevänsä niitä rajoja, jotka rajoittaa minut minuksi ja sinut sinuksi. Että miksei ole mahdollista, että minä olisinkin sinä ja sinä olisit minä.
Minäkin olen miettinyt sitä. Minuus tuntuu jonkinlaiselta taakalta, jota en osaa kantaa. En ole pyytänyt olla tällainen, mutta olen silti. Miksi?

En ole opiskellut psykologiaa kuin yhden kurssin lukiossa (josta sain numeroksi 6). En tiedä, pystyykö psykologia selittämään ihmisen persoonallisuutta (miksi se on esim olemassa, tuleeko se geeneistä vai ympäristöstä ja jos ympäristöstä, niin miksi persoonallisuutta on vaikea muuttaa?) Mutta joskus haluaisin tietää.

Joku toinen naistenlehti-ihminen kertoi, kuinka huonot päivät pitäisi vain oppia hyväksymään: niitä tulee ja menee, niistä pitää vain selvitä. Mutta ainakin mulla huonot päivät on sellaisia, että ne itsessään aiheuttaa sen, että mun on mahdotonta niistä selvitä.

En tiedä. Mistään mitään. Koskaan.

Loppu-uutisiin:
Töitä on enää kolmisen päivää, sitten on muutaman viikon loma, johon sisältyy ainakin parit pääsykokeet. Jännittää vähän.
En päässyt tänä kesänä vetämään protua. Uutisesta on jo jonkin aikaa ja olen päässyt asiasta yli (ainakin melkein), kiitos kysymästä.
En tiedä, onko muita uutisia. Ei kai. Jääkiekko on kivaa.

Voikaa hyvin.

Vihaan edelleen sateessa pyöräilemistä.

Mutta tykkään muumikorteista,
avokadoista,
asfaltista,
L-koodista
ja uusista bambusukkapuikoistani.

Kun lätäköissä hyppiminen ei enää auta

En ymmärrä, miten kukaan jaksaa tehdä joka päivä kahdeksan tuntia töitä ja sen lisäksi vielä muutakin: tehdä ruokaa, harrastaa liikuntaa, nähdä ystäviä, elää.

Minä makaan töiden jälkeen sohvalla iltaan asti, yritän muka nukkua päiväunet mutten oo koskaan osannut nukahtaa silloin kun haluan.

Oikeasti joskus tuntuu turhalta elää, jos koko loppuelämä on tällaista. Kertokaa, ettei se ole tällaista.

(oon varmaan tulossa kipeäksikin. tylsää. haluaisin juoksemaan.
haluan kevään.)

Putin elää

En ole kirjautunut bloggeriin ainakaan kahteen viikkoon.

Merkittävin asia, jonka tänä aikana olen tehnyt, oli varmaan yliopistohaku. Lykkäsin sitä lähes viimeisille hakupäiville asti. Jostain syystä se tuntui tosi pelottavalta ja jotenkin lopulliselta? Enhän mä vieläkään ole edes varma, mitä haluan elämälläni tehdä!

Hain kuitenkin. Matematiikkaa ainakin viiteen eri kaupunkiin. Lisäksi englantia ja uskontotiedettä Helsinkiin sekä kotimaisten kielten kandidaattiohjelmaan Vaasaan. En ollut viimeisintä harkinnut etukäteen lainkaan mutta hakukohteita valitessani huomasin sen listassa ja yhtäkkiä alkoi kuulostaa tosi jännittävältä ajatukselta opiskella ruotsia Vaasan suomenruotsalaisessa ympäristössä. Ajattelin ainakin pääsykokeessa käydä, vaikka todennäköisesti kuitenkin menen lukemaan matematiikan aineenopettajaksi. Jos siis pääsen sisään. Pelkkää matikkaa pääsen lukemaan suoravalinnalla, mutta aineenopettajakoulutukseen vaaditaan soveltuvuuskokeen läpäisy. Jos en sitä läpäise, niin ehkä voisinkin viettää vuoden Vaasassa ja kokeilla sitten uudestaan?

Jännittävää.

Eräänä päivänä kirjoitin runon:

Miika Nousiainen - hyvä uutinen

Oi, Miika

harmaiden hiustesi vuoksi

jouduin tänäänkin vaihtamaan pöksyni

kolmesti.

Juttujesi taso yksin

saa minut uskomaan

ettei ihmiskunta ole vielä tuhoon tuomittu.

Toivottavasti olet taustatyöskentelynä

harjoitellut kestävyysjuoksua.

Helsingistä Rovaniemelle on nimittäin

815 kilometriä.

Saatte tänään merkintäni päätteeksi kuulla kolme asiaa, jotka eivät kiinnosta ketään, mutta jotka haluan silti kertoa:

1. Olen vihdoinkin saanut lopetettua kahvin juonnin. Olen kahden kuukauden aikana juonut ehkä kaksi kupillista kahvia. Olen niin ylpeä itsestäni. Jos minä pystyin tähän, niin kaikki on mahdollista, ystäväiseni!

2. Ostin kunnolliset juoksukengät ja ensimmäistä kertaa koskaan mun ei tarvi pakottaa itseäni lenkille. Se ei enää satu väärällä tavalla.

3. Työkaverillani on kauneimmat kädet jotka olen koskaan nähnyt. Hävettää aina, kun saan itseni kiinni tuijottamasta niitä.

Voikaa hyvin.