sen kuoleman jälkeen kerroin siitä lääkärilleni. mut se ohjas keskustelun heti pois siitä. jäi olo, ettei se ois ollu iso juttu.
mut vielä kolmenkin vuoden jälkeen oon aika varma, että tosi iso osa tästä nykyisestä pahasta olosta ja sekoamisesta johtuu siitä.
terapeutille kerroin siitä viime kerralla ja se sentään tuntui ymmärtävän. eka kertaa kans itkin sen edessä. vihaan itkeä ihmisten edessä. mut nyt se ainaki tietää ton. on vielä aika monta juttuu, joita se ei tiedä.
terapia tuntuu tavallaan hitaalta. on niin paljon asioita, joita haluaisin käsiteltävän. poikaystäväni haluaisi, et puhuisin sekoilustani ja just tän hetkisestä olosta. mut sekoilusta on ahdistavaa ja hävettävää kertoo ja haluaisin et toi tuntis mun taustan ensin. musta tuntuu epäreilulta, että poikaystävä vaatii mua käymään tiettyjä asioita läpi siellä. muistuttaa sitä, kun 15-vuotiaana aloitin mielenterveyspalveluiden käytön ja kerroin vanhemmille ja äiti sanoi etten saa puhua siitä mitään. sen jälkeen en oo koskaan kertonut niille, että voin nykyään, 10 vuotta myöhemmin, vähintään yhtä paskasti.
aloin nyt lukee matt haigin reasons to stay alive ja mm. se puskee näitä ajatuksia ulos just nyt. ja vaik se et elämä on muutenki vaikeaa ja esim. aamulla ku yritin kertoo poikaystävälle et masentaa, voitko halata mua, niin se oli vaan et kyllä se siitä, halas nopeesti ja lähti pois.
terapia tuntuu tavallaan hitaalta. on niin paljon asioita, joita haluaisin käsiteltävän. poikaystäväni haluaisi, et puhuisin sekoilustani ja just tän hetkisestä olosta. mut sekoilusta on ahdistavaa ja hävettävää kertoo ja haluaisin et toi tuntis mun taustan ensin. musta tuntuu epäreilulta, että poikaystävä vaatii mua käymään tiettyjä asioita läpi siellä. muistuttaa sitä, kun 15-vuotiaana aloitin mielenterveyspalveluiden käytön ja kerroin vanhemmille ja äiti sanoi etten saa puhua siitä mitään. sen jälkeen en oo koskaan kertonut niille, että voin nykyään, 10 vuotta myöhemmin, vähintään yhtä paskasti.
aloin nyt lukee matt haigin reasons to stay alive ja mm. se puskee näitä ajatuksia ulos just nyt. ja vaik se et elämä on muutenki vaikeaa ja esim. aamulla ku yritin kertoo poikaystävälle et masentaa, voitko halata mua, niin se oli vaan et kyllä se siitä, halas nopeesti ja lähti pois.
Mäkin sattumoisin luin ton Matt Haigin kirjan jonkin aikaa sitten. Mitä pidät siitä?
VastaaPoistaToivon/lähetän sulle pitkiä ja hyviä halauksia.
en oo vielä lopussa. se tuntuu tosi tutulta, mikä on varmaan syy sille, että pitää pitää taukoja. nytkin voisin periaatteessa lukea, kun en saa unta, mutta pelkään et joku tuntuu taas liian lujaa enkä jaksais tuntea just nyt.
Poistatykkäsitkö sä siitä?
Mun masennus- ja ahdistuskokemukset on olleet jollain tapaa erilaisia kuin Haigilla, mikä ei tosin tarkoita ettenkö pystyisi samastumaan sen kokemuksiin tai etteikö niistä olis ollut mielenkiintoista lukea. Matt vaikuttaa sympaattiselta ihmiseltä ja sen rankat vaiheet on tuoneet sen kirjoittamistapaan miellyttävää suoruutta ja selkeyttä. Lukukokemusta tosin häiritsi vähän se, että luin suomennoksen, joka tuntui jotenkin hutiloidusti tehdyltä.
Poistaootko lukenu mattilta muuta?
Poistaluin tän äsken loppuun. jotenkin ehkä puolessa välissä tykkäsin enemmän koska luulin, että lopussa tulis joku isompi oivallus. tuntui et asetelmaa kasvatetaan sitä kohti. mut sit lopulta mulle jäikin vain tunne et "noh, aika geneeristä, kaikki masennuksesta selvinneet sanoo että it gets better".
ihan ok kirja silti. mut ei ehkä kuitenkaan kertonut mulle syitä elää. tai siis antanut mitään uutta.
tykkäsin paljon enemmän kun kuuntelin jenny lawsonin furiously happy. siinä jennyn mielenterveysongelmat tuntui olevan paljon låhestyttävämpiä. varsinkin just äänikirjamuodossa, sen itse lukemana. voisin varmaan seuraavaksi kuunnella jennyn aiemman kirjan, ihan vaan koska tykästyin siihen ihmiseen niin paljon.
mä tosiaan luin tän englanniksi. nii ei ainakaan itselleni tullut ongelmia kirjoitustyylin takia, vaikutti aika normaalilta.
PoistaJoo, tajuan hyvin mitä tarkoitat. Lopulta kokonaisuus jäi jotenkin kevyeksi, musta tuntuu että siitä hyötyy ehkä eniten joku, jolle oma masennus/ahdistus on tähän mennessä ollut jonkinlainen tabu. Sellaista ihmistä tää kirja voi varmaan auttaa alkuun asioiden käsittelyssä.
PoistaTää on ainut Mattin kirja, jonka oon lukenut. Tärkein syy sille, miksi luin tän kirjan, oli että tulevaisuudessa haluaisin itse kirjoittaa siitä miten elämisen ja maailman sietämättömyys muuttuu haluksi elää. Ja tehdä sen siis tavalla, joka nimenomaan olisi merkityksellistä ja kaunista ja älyllis-emotionaalisesti stimuloivaa lukijallekin. Halusin nähdä millä tavalla Matt on pyrkinyt tähän tavoitteeseen, ja loppujen lopuksi koin, että ainakaan omasta näkökulmastani toi lähestymistapa ei tunnu kovin tehokkaalta. Jos olisin lukenut Mattin kirjan silloin kun voin kaikkein huonoiten, en tiedä olisiko sillä ollut suurtakaan vaikutusta mieleeni. Tuntuu, että teoksen, joka todella herättäisi halun elää, pitäisi olla paljon painavampi ja syvempi ja mahdollisesti oudompi kokemus kuin mitä tää kirja oli.
Toi Furiously Happy kuulostaa kiinnostavalta.
tykkäsin tosta furiosly happysta ite, ku se oikeesti musta seilas jotenki edes takas. välillä kuuntelin sitä bussissa ja nauroin yksinäni ku jenny kirjoittaa musta niin hauskasti, välillä se sai mut itkemään.
Poistatää mattin kirja tuntui tosi päiväkirjamaiselta vaan. ei antanut mitään uutta.
odotan sun kirjaa.
haluuks nähdä joku päivä?
Kiintoisaa. Lisään Furiously Happyn to read -listalleni.
PoistaJoo. Milloin sulle sopis?
(Mulle sopii siis lähes milloin vaan!)
Poistavittu kirjoitin viestin mut tää kadotti sen. en atm jaksa kirjoittaa uutta mut ehkä vaik huomenna.
VastaaPoistatai siis mun viestin pointti oli eniveis, et oon kadottanu sun numeron ja jos sul on viel mun numero niin laita viestii.
t. tiitus
Poista