toukotunnelmia

Aloin joskus reilu viikko sitten kirjoittaa tätä merkintää. Näin se alkoi:

elämäni on nykyään hyvin erilaista kuin esimerkiksi vuosi sitten ja olen onnellinen (apua! sanoin sen!)
ja on siksi hyvin ristiriitaista pelätä etten ole enää minä. pakkohan minun on olla minä koska tätä mä oon halunnut. haluan elää elämää jota tällä hetkellä elän. kaikki on vaan muuttunut niin nopeasti, en pysy perässä. oon muuttunut liian nopeasti enkä oo ehtinyt sopeutua ja aaaaa. pelkään että olen muuttunut huonompaan suuntaan. vaikka yhtenä päivänä keskustelin kaverini kanssa elämästä ennen yliopistoa ja sanoin ettei kukaan halunnut olla kaverini ja keskustelukumppanini sanoi ettei ymmärrä miksei ja näytti ihan vilpittömästi ihmettelevän.

Tänään jouduin keskustaan matkustaessani vaihtamaan kulkuvälinettä kaksi kertaa koska ihmiset ahdistivat. Eka ruuhkaratikka, vaihdoin metroon jossa edessäni istuva tuntematon tyttö alkoi huutaa ja kirota suuttuneesti jollekin jota en nähnyt ja mua vähän pelotti joten vaihdoin takaisin ratikkaan joka oli taas täynnä joten hyppäsin pois ja kävelin loppumatkan.
Tykkään eniten siitä kun aamun ensimmäisessä bussissa on lisäkseni yksi tai kaksi henkilöä ja kaduillakin pystyy kävelemään suoraan.

Kun olin haastavan etsinnän jälkeen saanut ostettua itselleni hellemekon ja ballerinat, lähdin metrolla pois. Piti mennä vain pikkumatka (en oikeasti asu niin että metroa olisi fiksu käyttää mutta metrolla on kiva kulkea) mutta viereeni istui mies iso koira mukanaan enkä jaksanut pyytää heitä siirtymään joten teinkin mutkan itäkeskuksessa.
Koira oli hirveen kiltin näköinen ja omistaja antoi sille suukon ja tykkäsin siitä hetkestä.

Maanantaina istuin iltaa kaverini kanssa. Sitten olin bussissa menossa kotiin ja laitoin tekstiviestin jonka sisältö oli "hehe olen sattumalta sellaisessa bussissa joka tulee sinne" ja sain vastaukseksi jotain sen suuntaista kuin "tule tänne". Menin sinne.

Tää merkintä on jotenkin sirpaleinen. Laitan sen luonnoksiin niin ehkä keksin lisää sirpaleita tähän lisättäväksi.

Tänään on kesätoukokuun viimeinen päivä ja jatkan.

Viikko sitten perjantaina maailmani oli täydellinen. Oli piknik ja lämmin ja ystäviä ja illalla iltamat matemaatikkoseurassa. Mua pussattiin silleen ei-piilossa ja se ilostutti kovasti. Oon kuullut nyt aika paljon kivoja juttuja siltä tyypiltä jonka suusta niitä haluaisinkin kuulla. Lauantaina käveltiin kyläjuhlilla käsi kädessä ja voi.

Sunnuntaina äänestin ja kävin maailma kylässä -festareilla ja tein tomaattikeittoa.

Maanantaina tuli ystäviä Helsinkiin. Tiistaina kelistä tuli vähän inhottava. Keskiviikkona saatoin ystävät vielä pääsykokeeseensa ja luulin nähneeni yliopistolla pojan, jonka kanssa olin samassa lukiossa ja mietin että hassua. Näin vielä yhtä kaukana asuvaa ystävää ja illalla menin lähempänä asuvan ystävän kanssa juomaan viiniä shotteina. Paikalle tuli lisää kivoja ihmisiä (ja yksi erityisen kiva joka tuli paikalle vain koska halusi nähdä mut) ja oli oikein mukava yö joka vaihtui yllättäen taas aamuun. Seuraavat kolme yötä vietin poissa kotoa, toisen kainalossa, käyden välillä katsomassa Scandinavian Music Groupia Linnanmäellä ja hakemassa lisää ruokaa.

Tänään tulin välillä kotiin nukkumaan yöni yksin.

On hassua kun ei ole MITÄÄN suunnitelmia ties kuinka pitkään aikaan. Tästä tulee tällainen "elän kerrankin oikeasti hetkessä" -kesä. Jos joku pyytää mua johonkin niin ainoa mahdollinen este on raha mut jos sitä (estettä) ei ole niin olen hetivalmis. Se on ihan jännää.

Jännä.