1. helmikuuta 2014

jota vaalisin polttavan auringon alla









tykkään näistä kuvista jotenki.

(oli tosi hassuu kun lunta tuiskusi kasvoja päin niin paljon että vesi vuosi silmistä ja samalla kuuntelen smg:n balladi 1:stä. kesä on kaikilla myös kunniastaan luopuneilla)

keitin tänään papuja. se oli yllättävän haastavaa. soitin samalla äitille ja en oo varmaan koskaan puhunut niin pitkään äitin kanssa puhelimessa. mulla on ollut elämässäni paljon vaikeuksia äitini suhteen mutta nyt kun oon Kaukana ja Vanhempi niin oon alkanut ymmärtää äitini puolta. säälittää vähän (tai aika paljonkin) kun se sai ensin veljeni joka on vaikein ikinä ja sitten minut ja olen ollut lähes yhtä vaikea, mutta oon kuitenki yrittänyt olla helpompi. onneksi sille siunautui lopulta siskoni joka on täydellinen.

tekis mieli polttaa tupakka.

9 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Toi vika on mun lemppari, jotenkin Jylhä! Mul on vähän samanlainen kokemus tosta välit vanhempiin -asiasta, oon oppinut ymmärtään iskää, jonka kaa mul oli pitkään aika vaikeeta, huomattavasti paremmin nyt, kun en enää asu sen kanssa. Saa etäisyyttä asioihin, kun ei oo koko ajan siinä samassa roolissa ja asemassa ja toista niitä samoja opittuja kuvioita ja reaktioita. Sun äidin silmissä sä, veljes ja siskos ootte varmasti kaikki ihan yhtä rakkaita ja täydellisiä, vaikka olis välillä vaikeetakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo! just toi, ettei kaikki mee koko ajan sillä samalla kaavalla. ku oon täällä niin ei saada aikaan mitään riitoja, ku yleensä kuitenki soitellaan jotain kerran viikossa ehkä ja kerron vaan nopeesti kuulumiset. ja jätän taktisesti kertomatta semmoset et mun ois pitäny joo imuroida jo kaks viikkoo sitten mutten oo vieläkää...

      Poista
  2. Joskus Helsinkikin on niin ihana että melkein itkettää.

    Musta tuntuu, että olin itse myös hyvin ankara vanhempiani (lähinnä isää) kohtaan kotona asuessani. Ehkä se on se nuoruus. (Nyt olen muka kääkkä. Tai naakka!)
    Välimatka on antanut vähän perspektiiviä, opettanut ymmärtämään myös oman perheensä epätäydellisyyden inhimillisyyden. (Toisaalta en kyllä koskaan soittele isän kanssa. Paitsi jos sillä on jotain tärkeää asiaa. Ne puhelut kestää yleensä noin minuutin ja niitä käydään ehkä kaksi kertaa vuodessa.)

    Kotona käydessä ei myöskään juuri riidellä, mutta jotenkin mulla aina pinna kiristyy, kun isä tulee käymään mun luona. Ehkä se on se, etten pysty täällä piilottamaan omaa epäsiisteyttäni ja jahkailuani yhtä hyvin :D

    Ps. Älä polta tupakkaa, se tappaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä Helsinki on näyttäytynyt ainakin mun silmiin vähän rumempana. Mut ehkä tää tästä. Kohta tulee kevät ja sillee.

      Nuoruutta se varmaan osaksi onkin. Mie oon monissa asioissa tosi samanlainen kuin äitini ja sen takia yhteiselo oli välillä haastavaa. Ja varmaan en vain halunnut myöntää itselleni sitä, että mussa itsessäni oli kaikki ne samat piirteet, joita äidissäni inhosin.

      Onneks mun vanhemmat ei käy täällä kovin usein :D Oon kauhee sottapytty eikä äitini kestä sitä. Yleensä se kyl päätyy sit lopulta siivoamaan sotkuni et sinänsä olis kiva, jos se tulis vierailulle...

      Oon polttanut elämäni aikana ehkä kaksi tupakkaa, en usko että oon vielä ihan kuolemanvaarassa :D

      Poista
  3. Se on kausiluontoista, mulla on ehkä ollut nyt viimeisen kuukauden aikana enemmän niitä valoisia hetkiä, kun kirjasto antaa elämälle tarkoituksen. Jos vain jaksaisi voisi saisi olla siellä aina.

    Tiedän tunteen, pätee myös muhun ja isääni. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ollaan niin samanlaisia että vähän naurattaa. Ja nelisen vuotta sitten vannoin, etten koskaan tule samanlaiseksi.

    Parasta on, kun joku siivoaa! Isä ei siivoa, se vain valittaa. Siksi äiti saisi useammin tulla yksin :))

    Jo ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Että valoa! Hyvä!

      Mua pelottais hankkii lapsia just sen takia, että pelkään olevani samanlainen kuin vanhempani :D

      (muuten, tuntuu tyhmältä mut pakko kysyy: ooksä nauha? :D)

      Poista
  4. Totta, en tahtoisi kasvattaa omia lapsiani kuten mut on kasvatettu. Kai. Vaikka olisi se voinut pahemminkin pieleen mennä kyllä, paljonkin.

    Haa, olen! Joko olet tehnyt tutkimuksia tai sitten olet vain meedio :) mutta eipä se salaisuus ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tykkään ajatuksesta et oisin meedio joten väitän että oon!

      Poista
  5. Niin mieki aina sanon, toimii!

    VastaaPoista