kato, hirvi!

Yhy yhy näin täydellisyydestä unta jälleen kerran. Tuntui niin todelliselta, että inhotti herätä. Jälleen kerran.

Ajattelen hirveesti unia, varsinkin omiani. Musta unet on tosi taianomaisii. Kehittelen itsekseni kaikenlaisii teorioita ja haluun esim uskoo, että se täydellisyysihminen, josta viime yönä uneksin, näki ehkä samaan aikaan unta musta? Ja sit jos joskus tapaamme niin tajutaan silleen yhtaikaisesti, että meidät on luotu toisillemme? Voi luoja, kuulostan prinsessasadulta.
(tunnen sun, sut unessa kerran kohtasin)

Voisin vaan puhuu unista ja unistani hulluna. Se on sellainen aihe, että jos joskus ootte seurassani noin neljältä aamuyöllä niin en ehkä pysty estämään itseäni. (oon muutenki vähän semmonen että mulla riittää öisin aina juttuu, vaikka toverit yleensä haluaisivat nukkua. olen pahoillani.)

Mut.

Muistin tänään, että oon 20. Kappas! Mut siis oli tällä tajuamisellani joku pointtikin: tein 15-vuotiaana itselleni paketin, jonka päälle kirjoitin nimeni ja että saan avata sen vasta sitten, kun täytän 20. Ja nyt vasta muistin sen.

Oli hyvin hämmentävä kokemus käydä läpi kaikki se, mitä olin sinne laittanut. Siellä oli ysiluokan matikan vihkoni, kirjeitä itseltäni ja muilta, listoja lempiasioistani, koulukuvia, junalippuja, runoja, tarina muurahaiskarhusta, ja kaikenlaista sellaista hämmentävää mistä mulla ei oo mitään hajuu et miks oon päättänyt laittaa ne mukaan.

15-vuotiaasta minusta ei ole kovin kauan aikaa oikeasti, mutta silti tuntuu, että oon ihan eri ihminen. En tiedä, miksi 15-vuotias minä ajatteli, että mua kiinnostaisi muistella ysiluokan aikaista lukujärjestystäni, tai miksi nimesin Fools Gardenin lempibändikseni (en nykyään muista niiltä kuin yhden biisin). Mun käsialanikin on muuttunut ihan hirveästi. (se oli ihan järjettömän ruma joskus. en kyl tiedä onko vieläkään paljon parempi.)

+ ajattelin nuorempana hyvin tyhmästi asioista, ja olin hyvin stereotyyppinen angstiteini, jonka maailma pyöri oman navan ympärillä jne jne...

en varmaan ajattele kovin paljon paremmin vieläkään, mut haluan ajatella et oisin vähän kehittynyt.

Olin listannut ystäviäni. Jouduin toteamaan itsekseni, että hyvin harva niistä ihmisistä on enää elämässäni.

Hassua miten sitä kertyykin ihmisiä, jotka ovat jossain vaiheessa olleet hullun tärkeitä. Tuntuu niin oudolta. Asiat.

En. Tajuu.

Ihmiset taitaa oikeesti muuttuu. Mutta emmä huomaa sitä, koska tää on mun elämä ja mä elän tätä päivittäin, oon koko ajan mukana, ja en huomaa meneväni eteenpäin, koska kaikki päivät tuntuu samanlaisilta. Vain sitten, jos katsoo taaksepäin, voi tajuta ettei tunnista sitä ihmistä joka joskus oli.

Ehkä kirjoitan joku päivä kirjeen 30-vuotiaalle itselleni ja sit 30-vuotiaana luen sen ja päivittelen itsekseni sitä, kuinka typerä ja nolo olin silloin ku olin kakskyt vee.