en jaksa mitään. en saa vieläkään töitä. tänhetkinen esimieheni tarjoaa mulle kesäksi töitä. varmaan koska säälii mua.

itseinhoni on taas nostanut päätään. en haluis suostuu tuohon tarjoukseen, koska en oo viimeaikoina ollut hyvä työntekijä.

kaikki vituttaa niin paljon. sekä mun poikaystävä että mun sisko on pettänyt mun luottamuksen. parin viikon sisään. ja mun ystävät ei vastaa mun viesteihin.

tuntuu, että ainoa syy jaksaa elää tällä hetkellä on, että näen mun chilien kasvavan. seki tuntuu epätoivoiselta ja pelottaa.

(harkitsen kans yksinäistä reissua osloon. laivalla tukholmaan ja junalla ehkä bergenin kautta osloon. eniten pelottaa laivamatka yksin.)

on niin hämmentävää välillä miettii aikaisempaa elämää.

mun lapsuuden toverit menee naimisiin. siitä piiristä, jonka kanssa olin tosi läheinen 15-vuotiaaksi asti, ainakin kolme on mennyt naimisiin. siinä oli minä ja mun sisko (jotka sit jätettiin se uskonnollinen yhteisö) ja x ja y, jotka oli sisaruksii, ja z. ja d, ja å. x ja y ja z on kaikki nyt naimisissa. y:llä on kaksi lasta. ja d on tekemässä lähetystyötä eripuolilla maailmaa.

tuntuu niin hämmentävältä.

haluisin vähän edelleen olla noiden ihmisten kanssa tekemisissä, koska ne on ollu mulle tosi rakkaita. mutta en sinänsä enää halua olla tuossa yhteisössä enää millään tavalla tekemisissä. varsinkin kun tavallaan menetin kaikki ystävyyssuhteet noihin silloin, kun erosin tuosta yhteisöstä. ja nyt yritän jatkaa elämääni ilman uskistraumoja.

mut just tuntuu tosi pahalta nähdä jossain instagramissa et joku vanha ystävä saa jo toisen lapsen. en ees osaa sanoa miltä se tuntuu. mut joltain se tuntuu.

hakuusessa uuseja blogia!

hei!

nykyisessä blogilukemistossani lukeminen ei päivity kauhean usein. ajattelinkin kysyä, että voisitko kertoa minulle blogeja, jotka päivittyvät esim. useammin kuin kerran vuodessa. olisin todella kiitollinen.

terveisin,
kuja

oon nyt käynyt muutaman kerran terapiassa. en oo vielä saanut kelan tukea siihen, joten käyn vain joka toinen viikko.
mut on tuntunu ihan hyvältä käydä siellä.

tänään jäin miettimään vaik sitä, kuinka pönttöö on, että puhun nykyään muka niin arkisesti asiasta, jonka takia oon joutunu pelkäämään omassa kodissani monta vuotta. en oo ees tajunnut kuinka paljon pidätän tunteita sisälläni. pitäis kai opetella näyttää niitä vähän kerrallaan ettei joskus ne vaan purskahtais kaikki kerralla ulos.

tällä hetkellä seison hakaniemen rannassa katsomassa jäistä vettä. olin täällä joskus parhaan ystäväni kanssa ja se oli yks kivoimmista illoista elämässäni. kuuntelin tänään kans veronica maggioo. vieläkään en kuuntele sen uusinta levyä koska aloin kuunnella veronicaa ystäväni takia ja toi uusin ilmestyi sen kuoleman jälkeen. se ei siis päässyt koskaan kuuntelemaan sitä.

oon menossa yhden kaverin valmistujaisiin. mutta päätin opetella antaa tunteille sijaa. joten seison tässä vielä hetken tunteilemassa.

kävin perjantaina työhaastettelussa. olin kyl otettu siitä, että pääsin sinne haastatteluun. mutta en saanut töitä.

se oli sellainen kolmen tunnin juttu, joita pidettiin ilmeisesti useampia eri päivinä, ja kutsuttiin n. 6 per päivä. mun päivänä oli mun lisäksi yksi, joka opiskeli tasan samaa alaa, kuin minä. ollaan tuttuja jonkun kaverin kautta ja sit haastettelujen jälkeen se laittoi mulle telegramissa viestii et sainko paikan. sanoin et en ja se sanoi et sille kans sanottiin ettei oo tarpeeksi kokemusta.

kesätöiden hakeminen mun alalla tuntuu musta oudolta. puhutaan et on pula koodareista. mut sit kesätöiden hakeminen tuntuu ihan mahdottomalta.

musta tuntuu vähän, ettei tällä alalla loppujen lopuksi arvosteta opintoja. oon niitä, jotka vaan tajus, että tykkää koodaamisesta ja haki alalle. en oo sellainen, joka ois aiemminkin ottanut kaiken selvää kaikesta. en osannut mitään ennen ku alotin täällä opiskelut.
mut mun alalla on myös tapana monesti lähtee töihin ennen kuin valmistuu edes kandiksi. itse en halunnut tehdä noin, koska halusin opiskella maisteriksi asti. niin sit oon lähinnä opiskellut enkä esim tehnyt omia projekteja.
mut tuntuu, että jos haluun kesätöitä, niin ne aina estää mut, koska mulla ei oo "kokemusta".

tuntuu, et eiks ne yhtään arvosta sitä, että oon kuitenki tehny alalta kandin. ja et oon 2 vuotta ollut tutkimusassari, mihin on kuulunu koodamista.

saispa kesätöitä. varsinki ku alotin nyt terapian ennen ku sain siihen sitä b-lausuntoo, niin toivoisin lisää rahaa.

emt. elämäni tuntuu sekasorrolta.