kävin perjantaina työhaastettelussa. olin kyl otettu siitä, että pääsin sinne haastatteluun. mutta en saanut töitä.
se oli sellainen kolmen tunnin juttu, joita pidettiin ilmeisesti useampia eri päivinä, ja kutsuttiin n. 6 per päivä. mun päivänä oli mun lisäksi yksi, joka opiskeli tasan samaa alaa, kuin minä. ollaan tuttuja jonkun kaverin kautta ja sit haastettelujen jälkeen se laittoi mulle telegramissa viestii et sainko paikan. sanoin et en ja se sanoi et sille kans sanottiin ettei oo tarpeeksi kokemusta.
kesätöiden hakeminen mun alalla tuntuu musta oudolta. puhutaan et on pula koodareista. mut sit kesätöiden hakeminen tuntuu ihan mahdottomalta.
musta tuntuu vähän, ettei tällä alalla loppujen lopuksi arvosteta opintoja. oon niitä, jotka vaan tajus, että tykkää koodaamisesta ja haki alalle. en oo sellainen, joka ois aiemminkin ottanut kaiken selvää kaikesta. en osannut mitään ennen ku alotin täällä opiskelut.
mut mun alalla on myös tapana monesti lähtee töihin ennen kuin valmistuu edes kandiksi. itse en halunnut tehdä noin, koska halusin opiskella maisteriksi asti. niin sit oon lähinnä opiskellut enkä esim tehnyt omia projekteja.
mut tuntuu, että jos haluun kesätöitä, niin ne aina estää mut, koska mulla ei oo "kokemusta".
tuntuu, et eiks ne yhtään arvosta sitä, että oon kuitenki tehny alalta kandin. ja et oon 2 vuotta ollut tutkimusassari, mihin on kuulunu koodamista.
saispa kesätöitä. varsinki ku alotin nyt terapian ennen ku sain siihen sitä b-lausuntoo, niin toivoisin lisää rahaa.
emt. elämäni tuntuu sekasorrolta.
25. helmikuuta 2019
29. tammikuuta 2019
don't wait oh, go tell her now
sain vihdoin yhden terapeutin luokse tutustumiskäynnin. se jostain syystä vähän epäilytti mua. koska se oli mies. en oikein osaa sanoa miksi, mutta jostain syystä olin etsinyt mieluummin naisterapeuttii, mutta kun en pariin kuukauteen ollut löytänyt ketään, joka tuntuis ookoolta, ja kun toi tuntui yllättävän ookoolta, niin laitoin sille viestiä. ja kävin sen luona ja se tuntui kyl tosi kivalta. meillä on samankaltaisia harrastuksia. kerroin et yritän kasvattaa chilejä. seki harrastaa jotain kasveja ja jotain musiikkia (en tiedä, kuinka tarkasti viittin kertoa siitä täällä).
päädyin siis häneen (ton tutustumiskäynnin jälkeen laitoin viel parille tyypille viestii, mut niillä ei ollut aikoja). mut siis oon ihan tyytyväinen, koska oon tavannut jonkin verran psykologeja ja vastaavia, jotka ei oo ollut kivoja. toi tuntui kivalta ja sellaiselta, että pystyin puhumaan.
mut terapian aloittaminen pelottaa. haluaisin käydä läpi kaiken, nyt kun tän kerran aloitan. mut on niin monta asiaa, jotka oon vaan sullonut sisälleni. pitäis yhtäkkiä yrittää puhua niistä. jostain perheestä, yläasteesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta, kiusaamisesta, pelosta, hylkäämisestä, ystävistä, menetyksestä, kaikesta. uskon, että noista mun kannattais puhua, jos haluun joskus tästä olosta eroon. mut tuntuu niin pelottavalta.
pitää kans saada psykiatrin lausunto, jotta saan kelan tukea. uskon, että saan sen. vaikka psykiatrille aika onkin vasta kuukauden päästä. tuntuu vaan jotenkin väärältä. oon pitänyt tässä kuussa kalenterissani jotain "mood-diaryy". oon huomannut, ettei ainakaan tässä kuussa oo ollut oikein yhtään erityisen huonoja päiviä. mut toisaalta. vuosi sittenkään ei ollut. silloin lääkärin kanssa aloitin lääkitysannokseni laskemisen. sit tyyliin heti kun se oli laskenut puoleen, niin alkoi taas tuntua tosi pahalta. marraskuussa sitä taas nostettiin.
en tiedä onks mun lääke ainoa asia, joka saa mun olon tuntumaan hyvältä. ainakaan en halua koko elämääni olla jonkin lääkkeen varassa. varsinkaan sellaisen, et kun sunnuntaina vasta tajuan sen loppuneen ja ajattelen et noh, kyl nyt varmaan päivän kestän ilman, ku oon liian laiska lähtemään kauemmas apteekkiin, niin sit seuraavana päivänä jo pyörryttää ja oksettaa ja äh. onneksi maanantain annos tuntui auttavan.
mut jos mieliala tuntuu muuten hyvältä nii en haluis kokea riippuvuutta mielialalääkkeistä.
mut. ylihuomenna meen kattoo tom odellii ystävän kanssa. sitä odotan tosi paljon.
päädyin siis häneen (ton tutustumiskäynnin jälkeen laitoin viel parille tyypille viestii, mut niillä ei ollut aikoja). mut siis oon ihan tyytyväinen, koska oon tavannut jonkin verran psykologeja ja vastaavia, jotka ei oo ollut kivoja. toi tuntui kivalta ja sellaiselta, että pystyin puhumaan.
mut terapian aloittaminen pelottaa. haluaisin käydä läpi kaiken, nyt kun tän kerran aloitan. mut on niin monta asiaa, jotka oon vaan sullonut sisälleni. pitäis yhtäkkiä yrittää puhua niistä. jostain perheestä, yläasteesta, uskonnosta, seksuaalisuudesta, kiusaamisesta, pelosta, hylkäämisestä, ystävistä, menetyksestä, kaikesta. uskon, että noista mun kannattais puhua, jos haluun joskus tästä olosta eroon. mut tuntuu niin pelottavalta.
pitää kans saada psykiatrin lausunto, jotta saan kelan tukea. uskon, että saan sen. vaikka psykiatrille aika onkin vasta kuukauden päästä. tuntuu vaan jotenkin väärältä. oon pitänyt tässä kuussa kalenterissani jotain "mood-diaryy". oon huomannut, ettei ainakaan tässä kuussa oo ollut oikein yhtään erityisen huonoja päiviä. mut toisaalta. vuosi sittenkään ei ollut. silloin lääkärin kanssa aloitin lääkitysannokseni laskemisen. sit tyyliin heti kun se oli laskenut puoleen, niin alkoi taas tuntua tosi pahalta. marraskuussa sitä taas nostettiin.
en tiedä onks mun lääke ainoa asia, joka saa mun olon tuntumaan hyvältä. ainakaan en halua koko elämääni olla jonkin lääkkeen varassa. varsinkaan sellaisen, et kun sunnuntaina vasta tajuan sen loppuneen ja ajattelen et noh, kyl nyt varmaan päivän kestän ilman, ku oon liian laiska lähtemään kauemmas apteekkiin, niin sit seuraavana päivänä jo pyörryttää ja oksettaa ja äh. onneksi maanantain annos tuntui auttavan.
mut jos mieliala tuntuu muuten hyvältä nii en haluis kokea riippuvuutta mielialalääkkeistä.
mut. ylihuomenna meen kattoo tom odellii ystävän kanssa. sitä odotan tosi paljon.
8. tammikuuta 2019
kirjat 2018
oon lukenut tänä vuonna enemmän kuin pitkään aikaan. siltikään en ihan kovin paljon. mut tyyliin useamman kuin 2. se on enemmän kuin vaikkapa yksi kirja, mikä on ollut mun viime vuosien keskiarvo.
oon todennu, et tähän on ollut selkeä syy: hankin jäsenyyden audibleen, jossa siis maksan kuukaudessa tietyn verran rahaa (joku 13 euroa) ja saan sitä vastaan aina yhden krediitin. yhdellä krediitillä saan suunnilleen minkä vaan äänikirjan niiden valikoimasta. niillä on lähinnä englanninkielisiä kirjoja, mutta hämmästykseni oon pystynyt kuuntelemaan niitä ihan hyvin.
tähän on kans liittyny se, et hankin synttärilahjaksi hyvät kuulokkeet. nää: https://www.nuraphone.com/. se oli jännää, koska aiemmin oon käyttänyt vain jotain parin kympin nappikuulokkeita, joista ei välillä toisesta kuulu mitään. ja vähän jotenki pelkäsin vastamelukuulokkeita ku ajattelin et on tärkeetä olla tietoinen kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.
mut nää on auttanu mua tänä syksynä tosi paljon. ei nää peitä kaikkea, kyl edelleen kuulen vaikkapa ohi menevät autot enkä vahingossa kävele niiden alle. mut. yks päivä lähdin kotoa pelkkä pieni laukku mukana ja otin nappikuulokkeeni mukaan (näissä nuraphoneissa huono puoli on se et nää ei mee kasaan ja tarvii hirveesti tilaa). istuin ratikassa ja äänenvoimakkuuden piti olla täysillä, jotta erotin musiikin ihmisten puheen läpi.
oon nyt syksyn aikana muutaman kerran kiittänyt luojaani kuulokkeistani esim kun oon istunut jossain äänekkäässä yöbussissa ahdistuneena. oon voinu laittaa musiikkia ja unohtaa kaiken ulkopuolisen.
ja siis. pystyn nyt kaikki yksinäiset matkani kuuntelee äänikirjoja. en oo viime vuosina hirveesti jaksanut keskittyy lukee fyysisiä kirjoja, mutta nyt niitä tulee helposti kuunneltuu matkalla kauppaan tai kampukselle ja vähän oon kans tykänny välillä harvoista salilla käymisistäni sen takia, että saan kuunneltuu kirjoja.
tulipas pitkä alustus. halusin tehdä postauksen tänä vuonna lukemistani/kuuntelemistani kirjoista. ehk vaan aloitan sen nyt.
TÄNÄ VUONNA LUKEMANI/KUUNTELEMANI KIRJAT:
- Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Tän luin ekana tänä vuonna. Tää kirja jollain tavalla kosketti mua, ainakin tätä lukiessa muistan pitäneeni välillä taukoja, kun tunsin liian voimakkaasti hahmojen tunteet. Tää oli kuitenki musta jotenki helppo lukea ja antoi semmoisen tunteen, että uskallan lukea jotain muutakin.
- Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Kun aloitin tän postauksen kirjoittamista, istuin junassa. Lähelläni istui tyyppi, joka luki tätä kirjaa. Iteki luin varmaan suurimman osan tästä kirjasta junassa istuessani. Ja se oli mulla nytkin mukana, koska tulin perheeni luota ja se oli ollut äitilläni lainassa ja otin sen kotiin.
Oon puhunu tästä aiemminki. Tää oli musta tosi hyvä. Tästä tuli heittämällä mun lempikirjoja. Tää oli tosi pitkä ja pelotti aloittaa lukeminen mut ei tää tuntunu musta oikeesti erityisen pitkältä. Olin niin uppoutunu. Lukemisessa kesti useampi kuukausi lähinnä siksi, että 1. olin ostanut tän omakseni, ei tarvinnut palauttaa kirjastoon, ja 2. loppua kohden viivyttelin lukemista, koska en halunnut tän loppuvan.
Oon kuitenkin kuullut joidenkin sanovan, etteivät tykänneet tästä. Jos siis mun hehkutuksen perusteella päätätte Pienen elämän, niin älkää kuitenkaan syyttäkö mua liikaa.
- Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Tää oli ensimmäinen äänikirjana kuuntelemani kirja. Mulla oli kokeilujakso bookbeatista. Tän kuuntelun aikana menin porukoilleni ja niillä oli tää fyysisesti, niin osaksi myös luin tätä. Totesin tän aikana, et äänikirjat on kivoja, mut bookbeat ei musta oo niin kiva. Se on suht kallis ja siellä on huonohko valikoima. Ja ainakaan tästä kirjasta ei voinut selata kirjaa esim. kappaleittain, mikä teki vaikeaksi sen, että välillä luin fyysistä kirjaa. Hankin sit audiblen. Audiblessa ainoa huono puoli on se, ettei siellä oikein ole suomenkielisiä äänikirjoja (ja ehkä se, ettei saa kuunnella rajattomasti, mut mua se ei erityisesti haittaa, koska ehdin kuitenkin kuunnella vain n. yhden kirjan kuukaudessa). Mutta kuten totesin, oon hämmästykseni pystynyt kuuntelemaan englanniksi äänikirjoja ihan hyvin. Audiblessa on paljon enemmän kirjoja, krediiteillä ostetut kirjat saa omaksi ja kuukausihintakin on halvempi kuin bookbeatillä tai storytelillä. Suosittelen sitä. Mulla on vaikeuksii päättää minkä ottaisin seuraavaksi kirjakseni.
- John Green: Kilpikonnan kuorella
Olin lähikirjastossa etsimässä luettavaa ja näin tän. Oon lukenut kaikki muut John Greenin kirjat, mutta en ollut varma, onko niillä enää mulle annettavaa. Ajattelin kuitenkin jatkaa putkeani.
Tää oli musta yllättävän hyvä. John Green kirjoitti taas vaihteeksi hyvän naishahmon, joka oli jopa päähenkilö. Ei ollut mitään inhottavaa "oon nörttipoika, etsin nättiä tyttöystävää" -asetelmaa. Tässä häiritsi eniten suomennos. Se oli suht huono. Oisin varmaan mieluummin lukenut alkuperäiskielellä englanniksi, mut tän löydettyäni tarkistin kirjaston tietokannan ja alkuperäisteokseen oli varausjono. Joten otin tän. Mut nii. Oli ihan kiva nuortenkirja.
- Gail Honeyman: Eleanor Oliphant Is Completely Fine
Tää oli aluksi jotenkin hassu enkä oikein tiennyt yhtään, mitä odottaa. Mut se oli varmaan ihan hyvä. Pääsin elämään Eleanorin mukana ja yllätyin lopussa. Suosittelen kyllä.
- Angie Thomas: The Hate U Give
Tää vähän sattui sydämeen. Kuitenkin tykkäsin tosi paljon. Tätäkin suosittelen.
- Kate Quinn: Alice Network
Tää oli ihan jännä. Jaksoin mielenkiinnolla kuunnella loppuun, muttei jäänyt ehkä mitään erityistä tunnetta siitä, että oisin esimerkiksi tykännyt tosi paljon.
- Jenny Lawson: Furiously Happy
Voi luoja. Joulun alla etsin kirjoja, jotka kertois masennuksesta, ja osuin tähän. Olen iloinen, että osuin.
Jenny kertoo omasta kokemuksestaan mielenterveyden häiriöiden parissa. Ne on tosi samastuttavaa muille, jotka kärsii samasta asiasta, ja informatiivisii muille. Ja siis. Nauroin niin paljon tän kirjan parissa. Välillä piti vältellä julkisilla paikoilla kulkemista.
Tykkäsin tosi paljon Jennyn tavasta kuvata asioita. Ja Jennyn huumorista. Tää kirja antoi mulle voimaa muistaa, että vaikka tuntuu pahalta, niin voin silti olla mielenkiintoinen ja hauska ihminen.
----
Mulla on vielä kesken:
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella - Luen tätä fyysisenä kirjana ja just tämmöseen syventyminen on tuntunut vähän vaikealta.
Jodi Picoult: A Spark of Light - Aloitin tän muistaakseni lokakuussa ja oon aika lopussa, mutta jostain syystä en ole vielä saanut loppuun, vaan aloin kuunnella seuraavaa kirjaa.
Yritän saada ensi vuoden aikana luettua/kuunneltua vielä lisää. Aloitin just Napoli-sarjan ekan osan, kun hankin sen Audiblen joulualesta. Mulle saa ehdottaa hyvää, kiinnostavaa ja helpohkoa (tai siis, en ehkä nyt lukukaamoksestani päästyäni ala lukea mitään Odysseusta) luettavaa!
oon todennu, et tähän on ollut selkeä syy: hankin jäsenyyden audibleen, jossa siis maksan kuukaudessa tietyn verran rahaa (joku 13 euroa) ja saan sitä vastaan aina yhden krediitin. yhdellä krediitillä saan suunnilleen minkä vaan äänikirjan niiden valikoimasta. niillä on lähinnä englanninkielisiä kirjoja, mutta hämmästykseni oon pystynyt kuuntelemaan niitä ihan hyvin.
tähän on kans liittyny se, et hankin synttärilahjaksi hyvät kuulokkeet. nää: https://www.nuraphone.com/. se oli jännää, koska aiemmin oon käyttänyt vain jotain parin kympin nappikuulokkeita, joista ei välillä toisesta kuulu mitään. ja vähän jotenki pelkäsin vastamelukuulokkeita ku ajattelin et on tärkeetä olla tietoinen kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.
mut nää on auttanu mua tänä syksynä tosi paljon. ei nää peitä kaikkea, kyl edelleen kuulen vaikkapa ohi menevät autot enkä vahingossa kävele niiden alle. mut. yks päivä lähdin kotoa pelkkä pieni laukku mukana ja otin nappikuulokkeeni mukaan (näissä nuraphoneissa huono puoli on se et nää ei mee kasaan ja tarvii hirveesti tilaa). istuin ratikassa ja äänenvoimakkuuden piti olla täysillä, jotta erotin musiikin ihmisten puheen läpi.
oon nyt syksyn aikana muutaman kerran kiittänyt luojaani kuulokkeistani esim kun oon istunut jossain äänekkäässä yöbussissa ahdistuneena. oon voinu laittaa musiikkia ja unohtaa kaiken ulkopuolisen.
ja siis. pystyn nyt kaikki yksinäiset matkani kuuntelee äänikirjoja. en oo viime vuosina hirveesti jaksanut keskittyy lukee fyysisiä kirjoja, mutta nyt niitä tulee helposti kuunneltuu matkalla kauppaan tai kampukselle ja vähän oon kans tykänny välillä harvoista salilla käymisistäni sen takia, että saan kuunneltuu kirjoja.
tulipas pitkä alustus. halusin tehdä postauksen tänä vuonna lukemistani/kuuntelemistani kirjoista. ehk vaan aloitan sen nyt.
TÄNÄ VUONNA LUKEMANI/KUUNTELEMANI KIRJAT:
- Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
Tän luin ekana tänä vuonna. Tää kirja jollain tavalla kosketti mua, ainakin tätä lukiessa muistan pitäneeni välillä taukoja, kun tunsin liian voimakkaasti hahmojen tunteet. Tää oli kuitenki musta jotenki helppo lukea ja antoi semmoisen tunteen, että uskallan lukea jotain muutakin.
- Hanya Yanagihara: Pieni elämä
Kun aloitin tän postauksen kirjoittamista, istuin junassa. Lähelläni istui tyyppi, joka luki tätä kirjaa. Iteki luin varmaan suurimman osan tästä kirjasta junassa istuessani. Ja se oli mulla nytkin mukana, koska tulin perheeni luota ja se oli ollut äitilläni lainassa ja otin sen kotiin.
Oon puhunu tästä aiemminki. Tää oli musta tosi hyvä. Tästä tuli heittämällä mun lempikirjoja. Tää oli tosi pitkä ja pelotti aloittaa lukeminen mut ei tää tuntunu musta oikeesti erityisen pitkältä. Olin niin uppoutunu. Lukemisessa kesti useampi kuukausi lähinnä siksi, että 1. olin ostanut tän omakseni, ei tarvinnut palauttaa kirjastoon, ja 2. loppua kohden viivyttelin lukemista, koska en halunnut tän loppuvan.
Oon kuitenkin kuullut joidenkin sanovan, etteivät tykänneet tästä. Jos siis mun hehkutuksen perusteella päätätte Pienen elämän, niin älkää kuitenkaan syyttäkö mua liikaa.
- Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Tää oli ensimmäinen äänikirjana kuuntelemani kirja. Mulla oli kokeilujakso bookbeatista. Tän kuuntelun aikana menin porukoilleni ja niillä oli tää fyysisesti, niin osaksi myös luin tätä. Totesin tän aikana, et äänikirjat on kivoja, mut bookbeat ei musta oo niin kiva. Se on suht kallis ja siellä on huonohko valikoima. Ja ainakaan tästä kirjasta ei voinut selata kirjaa esim. kappaleittain, mikä teki vaikeaksi sen, että välillä luin fyysistä kirjaa. Hankin sit audiblen. Audiblessa ainoa huono puoli on se, ettei siellä oikein ole suomenkielisiä äänikirjoja (ja ehkä se, ettei saa kuunnella rajattomasti, mut mua se ei erityisesti haittaa, koska ehdin kuitenkin kuunnella vain n. yhden kirjan kuukaudessa). Mutta kuten totesin, oon hämmästykseni pystynyt kuuntelemaan englanniksi äänikirjoja ihan hyvin. Audiblessa on paljon enemmän kirjoja, krediiteillä ostetut kirjat saa omaksi ja kuukausihintakin on halvempi kuin bookbeatillä tai storytelillä. Suosittelen sitä. Mulla on vaikeuksii päättää minkä ottaisin seuraavaksi kirjakseni.
- John Green: Kilpikonnan kuorella
Olin lähikirjastossa etsimässä luettavaa ja näin tän. Oon lukenut kaikki muut John Greenin kirjat, mutta en ollut varma, onko niillä enää mulle annettavaa. Ajattelin kuitenkin jatkaa putkeani.
Tää oli musta yllättävän hyvä. John Green kirjoitti taas vaihteeksi hyvän naishahmon, joka oli jopa päähenkilö. Ei ollut mitään inhottavaa "oon nörttipoika, etsin nättiä tyttöystävää" -asetelmaa. Tässä häiritsi eniten suomennos. Se oli suht huono. Oisin varmaan mieluummin lukenut alkuperäiskielellä englanniksi, mut tän löydettyäni tarkistin kirjaston tietokannan ja alkuperäisteokseen oli varausjono. Joten otin tän. Mut nii. Oli ihan kiva nuortenkirja.
- Gail Honeyman: Eleanor Oliphant Is Completely Fine
Tää oli aluksi jotenkin hassu enkä oikein tiennyt yhtään, mitä odottaa. Mut se oli varmaan ihan hyvä. Pääsin elämään Eleanorin mukana ja yllätyin lopussa. Suosittelen kyllä.
- Angie Thomas: The Hate U Give
Tää vähän sattui sydämeen. Kuitenkin tykkäsin tosi paljon. Tätäkin suosittelen.
- Kate Quinn: Alice Network
Tää oli ihan jännä. Jaksoin mielenkiinnolla kuunnella loppuun, muttei jäänyt ehkä mitään erityistä tunnetta siitä, että oisin esimerkiksi tykännyt tosi paljon.
- Jenny Lawson: Furiously Happy
Voi luoja. Joulun alla etsin kirjoja, jotka kertois masennuksesta, ja osuin tähän. Olen iloinen, että osuin.
Jenny kertoo omasta kokemuksestaan mielenterveyden häiriöiden parissa. Ne on tosi samastuttavaa muille, jotka kärsii samasta asiasta, ja informatiivisii muille. Ja siis. Nauroin niin paljon tän kirjan parissa. Välillä piti vältellä julkisilla paikoilla kulkemista.
Tykkäsin tosi paljon Jennyn tavasta kuvata asioita. Ja Jennyn huumorista. Tää kirja antoi mulle voimaa muistaa, että vaikka tuntuu pahalta, niin voin silti olla mielenkiintoinen ja hauska ihminen.
----
Mulla on vielä kesken:
Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella - Luen tätä fyysisenä kirjana ja just tämmöseen syventyminen on tuntunut vähän vaikealta.
Jodi Picoult: A Spark of Light - Aloitin tän muistaakseni lokakuussa ja oon aika lopussa, mutta jostain syystä en ole vielä saanut loppuun, vaan aloin kuunnella seuraavaa kirjaa.
Yritän saada ensi vuoden aikana luettua/kuunneltua vielä lisää. Aloitin just Napoli-sarjan ekan osan, kun hankin sen Audiblen joulualesta. Mulle saa ehdottaa hyvää, kiinnostavaa ja helpohkoa (tai siis, en ehkä nyt lukukaamoksestani päästyäni ala lukea mitään Odysseusta) luettavaa!
en pysty olemaan yksin omien ajatuksieni kanssa. aina pakko täyttää jollain muulla.
tän takia mun on pakko katsoa puhelinta, jos makaan sängyssä unettomana. vaikka tiedän, ettei se auta. mut en pysty vaan makaamaan silmät kiinni.
en oo vieläkään löytänyt terapeuttia. tuntuu vähän epätoivoiselta yritykseltä.
tän takia mun on pakko katsoa puhelinta, jos makaan sängyssä unettomana. vaikka tiedän, ettei se auta. mut en pysty vaan makaamaan silmät kiinni.
en oo vieläkään löytänyt terapeuttia. tuntuu vähän epätoivoiselta yritykseltä.
8. joulukuuta 2018
trew
oon ottanut yhteyttä nyt viiteen terapeuttiin. en oo saanut vastausta vielä keltään.
mun elämä ja sen hallinta on laskusuunnassa. en enää jaksa siivota kotona. en oo varmaan pariin kuukauteen tehny töitä niin paljon kuin mun työsopimus velvottais. en koe tehneeni oikeesti niitä opiskelujakaan, joiden muka ajattelen vievän aikaani.
sain tehtyy gradun aihemäärittelyn. se oli sivun pituinen teksti, jonka laitoin linjan vastuuhenkilölle, jotta se vois hyväksyä mun gradun aloittamisen. sitä tekstiä en voi ottaa graduuni. itse gradua en ole kirjoittanut yhtään. vaikka aloitin sen kesällä. olen koonnut nyt viikon aikana yhdeksi taulukoksi kaikki lähteet, joita aion lukea backgroundii varten. niitä on n. 30. olen lukenut niistä 4 enkä niitäkään tarpeeksi tarkasti. tiistaina mulla on seuraava gradumiitti. ajattelin et oisin lukenu sitä ennen useamman. en oo tehnyt vielä mitään.
mun graduohjaaja on hyvä tyyppi ja nään vaan kuinka se pettyy muhun.
(oon tän periodin aikana käyttänyt kuitenkin paljon aikaa sen työkalun koodaamiseen josta teen graduni)
joskus nään jodelissa juttuja joissa sanotaan et "hehe tyttöjen yksinäisyys on sitä et on poikaystävä ja perhe ja kavereita mut tunne. poikien yksinäisyys on sitä et ei oo ketään." sit mietin et joo, miesten syrjäyttäminen on tosi inhottavaa ja sille pitäis tehdä jotain (itse asiassa myös on paljon naisia jotka syrjäytetään mut niistä ei puhuta). mut tommosesta tulee olo et en sais valittaa.
mul on poikaystävä. jonka kanssa on tällä hetkellä ongelmia. mulla on ystäviä, jotka riitelee toistensa kanssa ja miettii lähinnä vaan omia asioitaan. sit ku tavataan niin saan kuulla jotain tyyliin "olipa kivaa eilen toisten kavereideni kanssa! niillä ei ollut samanlaista tylsää mökötysfiilistä mikä teillä on" tai et "nukuin viime yönä vain 6 tuntia, en jaksa tulla sun miittiin, josta olit ilmoittanut pari viikkoa sitten". rakastan kyl mun ystävii mut äh.
oon nyt syksyllä kirjoittanut seminaarii varten paperin inklusiivisesta softan suunnittelusta. nää paperit vertaisarvioitiin samalla asteikolla samassa järjestelmässä kuin mitä monet meidän alan konferenssit käyttää. se oli musta hämmentävää. sen järjestelmän asteikko on -3 - 3, missä jo -1 tarkoittaa rejectii eli et ei pitäis hyväksyä siihen konferenssiin. sain mun paperiin yhden -1. luin kans ton arvioijan oman paperin + pari aika huonoo paperii muilta, joille kuitenki itse annoin ykkösen. arviointiperusteet lähetettiin meille vasta pari päivää sen jälkeen kun _kurssin pitäjä oli heijastanut valkokankaalle kaikki kaikkien saamat arvosanat_. en oo samaa mieltä kaikesta kritiikistä mitä toi tyyppi antoi mut tuntuu silti jotenki tosi pahalta.
oon ollu mukana kirjoittamassa kolmee paperii jotka on hyväksytty johonki konferenssiin. tän syksyn aikana ollaan kans kirjoitettu mun gradun aiheeseen perustuva paperi, jota ei hyväksytty ensimmäiseen konferenssiin, johon se lähetettiin. sit paranneltiin sitä (tää oli taas niin stressaavaa hommaa) ja odoteltiin pari kuukautta ja sit pari päivää sitten tuli tieto et nyt se meni läpi. siinä oon first author.
en oikein tiedä mitä sen suhteen tehdään ku jonkun pitää lähtee sinne esittää se mut se on kiinassa. ja kun meidän tiimissä on yks/kaks jatko-opiskelijaa jotka saa matkarahan yliopistolta. ja haluisin toki kans tosi paljon sinne mut kans pelottaa et jos ne päättäis lähettää mut yksin. en haluu lähtee yksin johonkin kiinaan johonkin konferenssiin.
teen kans yhtä kurssia beta-testaajan roolissa. se kurssi on siis vasta kehitysvaiheessa. ilmeisesti suunnilleen kaikki muut testaajat on lopettanu ja nyt mulla on kauheet paineet vetää se kurssi loppuun ennen joulua ja antaa siitä palautetta jotta se kurssin pitäjä osaa tehdä sen hyvin.
nii. mun parisuhde voi huonosti. mun niska voi huonosti. en jaksa harrastaa liikuntaa vaikka pitäis just tällaisten niskajumien ehkäisemiseksi ja yleisen hyvinvoinnin kannalta.
tulee aina tosi paska fiilis kun mietin et "pitäis jaksaa mennä salille mutten yhtään yhtään yhtään jaksa. joten nyt kärsin siitä kaikilla mahdollisilla tavoilla."
en oo viime aikoina puhunu mun vanhempien kaa hirveesti. jossain vaiheessa äiti soitti mulle mutta olin nukkumassa (päivällä). sit myöhemmin isä soitti mulle ja kysyi et kuinka masentunut oon. hämmennyin (en puhu niille tämmösistä asioista). hetken ajattelin et sitä ehk jopa kiinnostais. mut sit ennen ku ehin sanoo mitään nii se vaan käski tsemppaamaan ja sanoi et äitin puheluihin pitää vastata koska sillä on muutenki liian vaikeaa.
kiitti.
mun elämä ja sen hallinta on laskusuunnassa. en enää jaksa siivota kotona. en oo varmaan pariin kuukauteen tehny töitä niin paljon kuin mun työsopimus velvottais. en koe tehneeni oikeesti niitä opiskelujakaan, joiden muka ajattelen vievän aikaani.
sain tehtyy gradun aihemäärittelyn. se oli sivun pituinen teksti, jonka laitoin linjan vastuuhenkilölle, jotta se vois hyväksyä mun gradun aloittamisen. sitä tekstiä en voi ottaa graduuni. itse gradua en ole kirjoittanut yhtään. vaikka aloitin sen kesällä. olen koonnut nyt viikon aikana yhdeksi taulukoksi kaikki lähteet, joita aion lukea backgroundii varten. niitä on n. 30. olen lukenut niistä 4 enkä niitäkään tarpeeksi tarkasti. tiistaina mulla on seuraava gradumiitti. ajattelin et oisin lukenu sitä ennen useamman. en oo tehnyt vielä mitään.
mun graduohjaaja on hyvä tyyppi ja nään vaan kuinka se pettyy muhun.
(oon tän periodin aikana käyttänyt kuitenkin paljon aikaa sen työkalun koodaamiseen josta teen graduni)
joskus nään jodelissa juttuja joissa sanotaan et "hehe tyttöjen yksinäisyys on sitä et on poikaystävä ja perhe ja kavereita mut tunne. poikien yksinäisyys on sitä et ei oo ketään." sit mietin et joo, miesten syrjäyttäminen on tosi inhottavaa ja sille pitäis tehdä jotain (itse asiassa myös on paljon naisia jotka syrjäytetään mut niistä ei puhuta). mut tommosesta tulee olo et en sais valittaa.
mul on poikaystävä. jonka kanssa on tällä hetkellä ongelmia. mulla on ystäviä, jotka riitelee toistensa kanssa ja miettii lähinnä vaan omia asioitaan. sit ku tavataan niin saan kuulla jotain tyyliin "olipa kivaa eilen toisten kavereideni kanssa! niillä ei ollut samanlaista tylsää mökötysfiilistä mikä teillä on" tai et "nukuin viime yönä vain 6 tuntia, en jaksa tulla sun miittiin, josta olit ilmoittanut pari viikkoa sitten". rakastan kyl mun ystävii mut äh.
oon nyt syksyllä kirjoittanut seminaarii varten paperin inklusiivisesta softan suunnittelusta. nää paperit vertaisarvioitiin samalla asteikolla samassa järjestelmässä kuin mitä monet meidän alan konferenssit käyttää. se oli musta hämmentävää. sen järjestelmän asteikko on -3 - 3, missä jo -1 tarkoittaa rejectii eli et ei pitäis hyväksyä siihen konferenssiin. sain mun paperiin yhden -1. luin kans ton arvioijan oman paperin + pari aika huonoo paperii muilta, joille kuitenki itse annoin ykkösen. arviointiperusteet lähetettiin meille vasta pari päivää sen jälkeen kun _kurssin pitäjä oli heijastanut valkokankaalle kaikki kaikkien saamat arvosanat_. en oo samaa mieltä kaikesta kritiikistä mitä toi tyyppi antoi mut tuntuu silti jotenki tosi pahalta.
oon ollu mukana kirjoittamassa kolmee paperii jotka on hyväksytty johonki konferenssiin. tän syksyn aikana ollaan kans kirjoitettu mun gradun aiheeseen perustuva paperi, jota ei hyväksytty ensimmäiseen konferenssiin, johon se lähetettiin. sit paranneltiin sitä (tää oli taas niin stressaavaa hommaa) ja odoteltiin pari kuukautta ja sit pari päivää sitten tuli tieto et nyt se meni läpi. siinä oon first author.
en oikein tiedä mitä sen suhteen tehdään ku jonkun pitää lähtee sinne esittää se mut se on kiinassa. ja kun meidän tiimissä on yks/kaks jatko-opiskelijaa jotka saa matkarahan yliopistolta. ja haluisin toki kans tosi paljon sinne mut kans pelottaa et jos ne päättäis lähettää mut yksin. en haluu lähtee yksin johonkin kiinaan johonkin konferenssiin.
teen kans yhtä kurssia beta-testaajan roolissa. se kurssi on siis vasta kehitysvaiheessa. ilmeisesti suunnilleen kaikki muut testaajat on lopettanu ja nyt mulla on kauheet paineet vetää se kurssi loppuun ennen joulua ja antaa siitä palautetta jotta se kurssin pitäjä osaa tehdä sen hyvin.
nii. mun parisuhde voi huonosti. mun niska voi huonosti. en jaksa harrastaa liikuntaa vaikka pitäis just tällaisten niskajumien ehkäisemiseksi ja yleisen hyvinvoinnin kannalta.
tulee aina tosi paska fiilis kun mietin et "pitäis jaksaa mennä salille mutten yhtään yhtään yhtään jaksa. joten nyt kärsin siitä kaikilla mahdollisilla tavoilla."
en oo viime aikoina puhunu mun vanhempien kaa hirveesti. jossain vaiheessa äiti soitti mulle mutta olin nukkumassa (päivällä). sit myöhemmin isä soitti mulle ja kysyi et kuinka masentunut oon. hämmennyin (en puhu niille tämmösistä asioista). hetken ajattelin et sitä ehk jopa kiinnostais. mut sit ennen ku ehin sanoo mitään nii se vaan käski tsemppaamaan ja sanoi et äitin puheluihin pitää vastata koska sillä on muutenki liian vaikeaa.
kiitti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)