äååle

Lähes neljän viikon loma tuntui yllättävän lyhyeltä.

Olin ensin kotona pohjoisessa. En tehnyt oikeastaan mitään. Jouluaattona poika tuli kylään ja aa, se oli iloista. Käytiin kävelyillä ja pelattiin korttia ja syötiin. Tapaninpäivän iltana ajettiin iskän kanssa kahdestaan juna-asemalta kotiin ja se sanoi että antaa pojalle hyväksyntänsä. Äitikin oli ihastunut. Ihan jees. Tavallaan vähän enemmänki jees.

Tulin takaisin Helsinkiin viettämään uutta vuotta. Olin vähän liian humalassa. Päätin harventaa humalassa olemista jatkossa.

Loppulomasta vietin valtaosan pojan uudessa asunnossa. On tuntunut levolliselta kun ei oo tarvinut kiirehtiä mihinkään eikä oo ollut mitään missä ois pitänyt olla. Yhtenä päivänä paistoi aurinko ja mut vietiin intialaiseen ravintolaan ja sen jälkeen minä vein teelle. Toisena päivänä tarjosin itse tekemiäni kasvispihvejä ja käytiin katsomassa valoja.

Musta tuntuu hyvältä.

Huomenna alkaa luennot. Oon päättänyt oikeasti opiskella tänä keväänä. Mua pelottaa. Mut mulla on vain yksi matikan kurssi. Ehkä selviin.

Ei enää stressaa NIIN paljoa tulevaisuus ku oon tällä hetkellä melko varma siitä mihin haen nyt keväällä opiskelemaan. Mutta aika paljon stressaa kuitenkin. Tosi paljon.

Sain blenderin. Ostin hedelmiä ja oon nautiskellut smoothieista. Pehmeitä asioita.

Ajattelin katsoa vielä lisää Gilmoren tyttöjä tänään koska saan vielä tämän illan olla laiska ja olla ajattelematta mitään vastuita sun muita.

Omenapiltti on hyvää. Ja kaakao.

moi

Haluan alkaa taas valokuvata. Muistan kyllä että päätin näin viime vuonnakin mutta en loppujen lopuksi tehnyt asialle oikein mitään. Mutta: tykkäsin kuvata ennen. Nykyään mulla on ihan ok kamera josta maksoin itse suuria summia mutta en ole käyttänyt sitä paljoakaan. Oon tullut siihen tulokseen että se johtuu todennäköisesti liiallisesta itsekritiikistä. Ei mun kuvien oo pakko olla mitään mestariteoksia, koska sellainen hyvyyden tavoittelu stressaa liikaa. Hyvyyden tavoittelu tarkoittaa tässä kaikenlaista onnistumiseen pyrkimistä. Ei sillä oikeesti oo väliä kuinka onnistuineita mun kuvat on koska en oo aikomassa ammattilaiseksi.

Siis: nyt päätän että haluan valokuvata sen takia et haluan taltioida asioita JA haluan jonkun harrastuksen, jotain sisältöä elämääni.

Harkitsen myös uuden blogin tekemistä. Tää on ollut mulla nyt nelisen(?) vuotta ja en tunnista vuoden takaisistakaan kirjoituksista enää itseäni. En osaa enää kirjoittaa tänne ku tuntuu että odotan itseltäni jotain tietynlaista mut en oo enää sellainen mitä ajattelen. Sitä paitsi piilottelen tätä ihmisiltä. Ennen elin kahdessa maailmassa: netissä (missä tutustuin tosi moniin nykyisiinkin ystäviini) ja oikeassa maailmassa missä peittelin kaikkia tekemisiäni. Nykyään mulla on ystäviä myös "oikeassa maailmassa" ja en haluu varmistaa koko ajan ettei nettiminäni paljastu. Mut tän uuden blogin toteutusta pitää vielä miettiä.

Muun muassa nää asiat liittyy siihen kuinka oon päättänyt yrittää parantaa elämääni. Tuntuu et junnaan koko ajan paikoillani ja en elä sellaista elämää jota haluaisin. Kärsin vieläkin sairaalloisesta itseinhosta ja ehkä vähän masennuksestakin. Mut yritän pyristellä niistä eroon koska ei näin vaan pysty olla. En pysty olemaan onnellinen ennen kuin teen asioille jotain.

Nii. Ajattelin vaan kertoo. Ehkä kerron lopuistakin suunnitelmistani joskus. Myöhemmin.

oon aika älyttömän stressaantunut. koska yhteiskunta. en pysty rauhoittumaan ja elämään ilman stressiä ennen kuin voin olla varma että mulla on rahaa ruokaan ja elämään ja asioihin edes lähitulevaisuudessa, saati sitten silloin kun pitäisi olla valmistunut. tällähän hetkellä oon siis aika varma että oon opiskelen väärää alaa ja niin kauan kun jatkan väärän alan opiskelemista niin mua vain ahdistaa. mutten tiedä mitä sitten oikeasti haluaisin opiskella =( enkä halua käydä sellaisissa töissä joissa käydään vain toimeen tulemisen takia. en halua elää sellaista enkä tällaista elämää.

saan tältä syksyltä eniveis 23 opintopistettä jos hyvin käy. on hyvin mahdollista etten pääse ainoaa matikan kurssiani enkä virkamiesruotsia läpi jolloin saan vain 13.
päätin että keväällä opiskelen paremmin. katsoin jo että vaikka otan kursseja kolmelta eri laitokselta niin saan kaikki sovitettua niin etten tarvitse ajankääntäjää. tulee jännittävää kun pitäisi yhtäkkiä taas oppia käymään koulussa viitenä päivänä viikossa, joka päivä KYMMENEKSI.
hitto että oon lusmu.

olen junassa matkalla kotiin. siskoni viettää joulun toisella puolella maapalloa (lähes kilometrilleen) ja veljestäni en tiedä. mutta ihana kiva söpö poika tulee jouluksi käymään. oon siitä aivan järjettömän onnellinen. (siitäkin olin kun pari viikkoa sitten ohjelmoin matopelin! sairaan cool. mun miälest.)

matka on kestänyt kaksi ja puoli tuntia. ikkunasta alkoi näkyä lunta jo tunteroinen sitten.

ehkä kohta saattaisin nukahtaa.

AAAARGH MIKSI OON TAAS TÄSSÄ ETTÄ VAIKKA YMPÄRILLÄNI KERRANKIN ON PALJON IHMISIÄ NIIN EI OLE YHTÄÄN SELLAISTA JOLLE VOISIN VAIN SANOA KAIKEN.

NYT HUUDAN TÄSSÄ ÄÄNETI JA SAMALLA NÄYTÄN ILMEETTÖMÄLTÄ JA SILTÄ KUIN MIKÄÄN EI OLISI VIALLA.

AAAAAARGH.

blogiin kirjoittaminen ei joo ota onnistuakseen. tunnen itseni jollain tavalla hylätyksi, ja se vaikeuttaa. asioita. se on varmaan oma vikani (hylätyksi joutuminen), joten en voi edes valittaa.

no kerron et menin sittenkin tänään tenttiin johon en ollut aikonut mennä (koska olin aikonut jättää kurssin yksinkertaisesti kesken) ja yritin sit sunnuntaina opiskella tenttialuetta sen verran että pääsisin läpi ja sit ku juttelin kokeesta jälkeenpäin fiksunFiksun kaverini kanssa nii mulla on aika varma olo siitä että meni ihan hyvin! tää juttu helpottaa elämääni kovasti koska a) saan opintopisteitä (jos jaksan viel opiskella loppusyksyn) eli stressi saattaa helpottaa, ja b) en olekaan TYHMÄ.

huomenna lähden hetkeksi helsingistä pois ja oi että.