yks hämmentävä asia on se, miten syytän itseäni siitä, etten ota yhteyttä ihmisiin.
nekään ei ihan hirveästi ota yhteyttä muhun.
2. elokuuta 2018
reissupäiväkirjatms
menin ulkomaille yksin. luulin, että se olisi paljon pelottavampi kokemus. yllättäen selvisin.
oon kyl tosi sellainen hermoilijatyyppinen tyyppi. en pystyis lähtemään mihinkään tekemättä suunnitelmia yöpymispaikoista ja ostamatta kulkuvälinelippuja. kerran koitin mut ahdistuin niin että melkein peruin sen reissun. onneksi en. se oli paras reissu (käytiin ystävän kanssa ruotsissa parissa kaupungissa).
menin ensin laivalla tallinnaan. kävin siellä kaupassa ostamassa aamupalaksi jonkin pasteijatyylisen asian, jonka heikolla vironkielen taidollani tulkitsin ainakin suureksi osaksi kasvisperäiseksi. sitten etsin bussiaseman. bussi oli ihan jees. tuuletus toimi ja selkänojissa oli näytöt, joista sai katsottua elokuvia (en ehtinyt lukea kirjaani niin paljon kuin ajattelin). menomatkalla ei ollut edes paljoa porukkaa. harmikseni eteeni oli etsiytynyt joku tyyppi, joka jo asemalla oli huudellut ihmisille kielellä, jota en tunnistanut. se puhui välillä puhelimeen kovaäänisesti ja vihaisen kuuloisesti. se myös näytti runkkaavan. näin sen ikkunan kautta ja menin ihan lukkoon. en tiennyt mitä tehdä. yritin vain unohtaa näkeväni ja jatkoin elokuvan katsomista. myöhemmin matkan aikana se näytti tekevän saman uudestaan. mulla ei ollut vessahätä mutta nousin silti ja kävin vessassa. takaisin tullessani se istui taas normaalisti.
perille riikaan oli mielestäni siedettävän lyhyt matka. hotellini olin valinnut sen mukaan, että saisin kylpyammeen. jostain syystä halusin sellaisen tosi paljon. riikassakin oli kuitenkin kuuma. ekana iltana kokeilin kuumaa kylpyä ja tajusin että ei. mut seuraavana päivänä testasin kylmää kylpyä ja se olikin näillä keleillä maailman paras juttu.
vietin siellä kolme yötä. kävellen tutkin vanhaa kaupunkia ja jugend-taloja. kävin venekiertoajelulla. söin ihan hyvää ruokaa (kasvisruokaa oli välillä vähän vaikea löytää vaikken edes ole vegaani). maistoin black balzamia ja totesin sen olevan kauheaa ja harmittelin kun olin ehtinyt ostaa sitä poikaystävälleni tuliaiseksi. kävin ostamassa sille sit kans suklaata.
oli tosi siistiä huomata, että mä pystynkin tuohon kaikkeen. osasin varata matkan ja hotellin. osasin hoitaa asiat. osasin ravintoloissa tilata. osasin puhua englantia vaik usein oon tosi ujo puhumisen suhteen ylipäätään. parissa päivässä opin kans suunnistamaan vanhasta kaupungista hotellilleni.
en antanut ahdistuksen estää itseäni tekemästä tuolla mitään, mitä halusin.
vain yhtenä iltana kävin eräässä drinkkibaarissa (radisson blu hotellin 26:nnessä kerroksessa) ja siellä yhden drinkin saaminen kesti niin kauan, että join sen nopeasti ja lähdin reippaasti kävelemään hotellille, koska en halunnut olla liian myöhään liikkeellä. ja silloinkin kello ei ollut edes 23.
riika itsessään oli ihan jees, muttei näkemäni perusteella ehkä lempikaupunkejani. jotkin rakennukset oli tosi hienoja ja joitakin kunnostettiin hienoiksi, mutta paljon oli sellaista ränsistynyttä. suojateitä piti aina etsiä ja se hämmensi mua. iso joki oli kyllä kiva. enkä ehtinyt pyöriä kuin lähinnä vanhan kaupungin lähettyvillä. latvian kansalliskirjastoon (joka näyttää aika siistiltä, kannattaa googlaa kuvii!) olisin halunnut, mutta sitä ennen ahdistuin liikenteestä ja olisi pitänyt vielä kävellä ison sillan yli. ja musta kirjaston tunnelmaan kuuluu sellainen yksinäinen haahuilu. siellä olisi pitänyt jättää reppu lokeroon ja käydä hakemassa lupa vierailuun. sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta sen jälkeen ei enää tehnyt niin mieli mennä.
sain tehtyy reissuni tosi halvalla. kolme yötä hotellissani maksoi reilu 200e, bussiliput meno-paluu 32e. laivalipuissa olisin päässyt ehkä halvemmalla, jos olisin metsästänyt alennuskuponkeja tai lahjakortteja tms. mutta kun halusin sinä yhtenä iltana saada kaiken tehtyä (koska muuten pelkäsin etten sais tehtyä ollenkaan) niin laivalla sopivat matkat edestakaisin maksoi jotain 90e.
matkalla en käyttänyt paljoa rahaa. lähinnä maksoin lounaan (alle 10e) ja illallisella ruuan lisäksi viinin (korkeintaan meni 25e). päivällä kävin istumassa joillain terasseilla lukemassa ja juomassa kaljan. ja jotain viiniä ostin. nii ja ostin kans postikortteja + töihin ja poikaystävälleni tuliaisia + alusvaatteita, koska ne loppui kun alkoi menkat (huvitti miettiessäni, et jos olisin lähtenyt ystävieni kanssa reissuun, niin olisin joutunut niiden kanssa shoppailemaan vaatteita. nyt ainoa vaatekauppa, jossa kävin, oli h&m, koska se oli lounaspaikkani vieressä ja sieltä tiesin saavani pikkuhousuja). olin nostanut etukäteen rahaa ja siitä jäi 150e jäljelle. sanoisin et ihan jees.
mut nii. oli tosi siistiä saada tehtyä tää reissu kokonaan ihan yksin. viihdyin kans ihan hyvin yksin. oon viimeaikoina saanut lukuintoni takaisin ja se helpotti tätä reissua (mulla oli kaks kirjaa mukana ja yks äänikirja audiblessa).
mutta toivoisin tosi paljon, että seuraavan reissuni saisin tehtyy poikaystäväni kanssa. en tiedä onko se parasta matkaseuraa. mutta en haluais olla yksin ja se on mun lempi-ihminen. ja hyvä seura esimerkiksi suurempiin kaupunkeihin kuin riika.
oon kyl tosi sellainen hermoilijatyyppinen tyyppi. en pystyis lähtemään mihinkään tekemättä suunnitelmia yöpymispaikoista ja ostamatta kulkuvälinelippuja. kerran koitin mut ahdistuin niin että melkein peruin sen reissun. onneksi en. se oli paras reissu (käytiin ystävän kanssa ruotsissa parissa kaupungissa).
menin ensin laivalla tallinnaan. kävin siellä kaupassa ostamassa aamupalaksi jonkin pasteijatyylisen asian, jonka heikolla vironkielen taidollani tulkitsin ainakin suureksi osaksi kasvisperäiseksi. sitten etsin bussiaseman. bussi oli ihan jees. tuuletus toimi ja selkänojissa oli näytöt, joista sai katsottua elokuvia (en ehtinyt lukea kirjaani niin paljon kuin ajattelin). menomatkalla ei ollut edes paljoa porukkaa. harmikseni eteeni oli etsiytynyt joku tyyppi, joka jo asemalla oli huudellut ihmisille kielellä, jota en tunnistanut. se puhui välillä puhelimeen kovaäänisesti ja vihaisen kuuloisesti. se myös näytti runkkaavan. näin sen ikkunan kautta ja menin ihan lukkoon. en tiennyt mitä tehdä. yritin vain unohtaa näkeväni ja jatkoin elokuvan katsomista. myöhemmin matkan aikana se näytti tekevän saman uudestaan. mulla ei ollut vessahätä mutta nousin silti ja kävin vessassa. takaisin tullessani se istui taas normaalisti.
perille riikaan oli mielestäni siedettävän lyhyt matka. hotellini olin valinnut sen mukaan, että saisin kylpyammeen. jostain syystä halusin sellaisen tosi paljon. riikassakin oli kuitenkin kuuma. ekana iltana kokeilin kuumaa kylpyä ja tajusin että ei. mut seuraavana päivänä testasin kylmää kylpyä ja se olikin näillä keleillä maailman paras juttu.
vietin siellä kolme yötä. kävellen tutkin vanhaa kaupunkia ja jugend-taloja. kävin venekiertoajelulla. söin ihan hyvää ruokaa (kasvisruokaa oli välillä vähän vaikea löytää vaikken edes ole vegaani). maistoin black balzamia ja totesin sen olevan kauheaa ja harmittelin kun olin ehtinyt ostaa sitä poikaystävälleni tuliaiseksi. kävin ostamassa sille sit kans suklaata.
oli tosi siistiä huomata, että mä pystynkin tuohon kaikkeen. osasin varata matkan ja hotellin. osasin hoitaa asiat. osasin ravintoloissa tilata. osasin puhua englantia vaik usein oon tosi ujo puhumisen suhteen ylipäätään. parissa päivässä opin kans suunnistamaan vanhasta kaupungista hotellilleni.
en antanut ahdistuksen estää itseäni tekemästä tuolla mitään, mitä halusin.
vain yhtenä iltana kävin eräässä drinkkibaarissa (radisson blu hotellin 26:nnessä kerroksessa) ja siellä yhden drinkin saaminen kesti niin kauan, että join sen nopeasti ja lähdin reippaasti kävelemään hotellille, koska en halunnut olla liian myöhään liikkeellä. ja silloinkin kello ei ollut edes 23.
riika itsessään oli ihan jees, muttei näkemäni perusteella ehkä lempikaupunkejani. jotkin rakennukset oli tosi hienoja ja joitakin kunnostettiin hienoiksi, mutta paljon oli sellaista ränsistynyttä. suojateitä piti aina etsiä ja se hämmensi mua. iso joki oli kyllä kiva. enkä ehtinyt pyöriä kuin lähinnä vanhan kaupungin lähettyvillä. latvian kansalliskirjastoon (joka näyttää aika siistiltä, kannattaa googlaa kuvii!) olisin halunnut, mutta sitä ennen ahdistuin liikenteestä ja olisi pitänyt vielä kävellä ison sillan yli. ja musta kirjaston tunnelmaan kuuluu sellainen yksinäinen haahuilu. siellä olisi pitänyt jättää reppu lokeroon ja käydä hakemassa lupa vierailuun. sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta sen jälkeen ei enää tehnyt niin mieli mennä.
sain tehtyy reissuni tosi halvalla. kolme yötä hotellissani maksoi reilu 200e, bussiliput meno-paluu 32e. laivalipuissa olisin päässyt ehkä halvemmalla, jos olisin metsästänyt alennuskuponkeja tai lahjakortteja tms. mutta kun halusin sinä yhtenä iltana saada kaiken tehtyä (koska muuten pelkäsin etten sais tehtyä ollenkaan) niin laivalla sopivat matkat edestakaisin maksoi jotain 90e.
matkalla en käyttänyt paljoa rahaa. lähinnä maksoin lounaan (alle 10e) ja illallisella ruuan lisäksi viinin (korkeintaan meni 25e). päivällä kävin istumassa joillain terasseilla lukemassa ja juomassa kaljan. ja jotain viiniä ostin. nii ja ostin kans postikortteja + töihin ja poikaystävälleni tuliaisia + alusvaatteita, koska ne loppui kun alkoi menkat (huvitti miettiessäni, et jos olisin lähtenyt ystävieni kanssa reissuun, niin olisin joutunut niiden kanssa shoppailemaan vaatteita. nyt ainoa vaatekauppa, jossa kävin, oli h&m, koska se oli lounaspaikkani vieressä ja sieltä tiesin saavani pikkuhousuja). olin nostanut etukäteen rahaa ja siitä jäi 150e jäljelle. sanoisin et ihan jees.
mut nii. oli tosi siistiä saada tehtyä tää reissu kokonaan ihan yksin. viihdyin kans ihan hyvin yksin. oon viimeaikoina saanut lukuintoni takaisin ja se helpotti tätä reissua (mulla oli kaks kirjaa mukana ja yks äänikirja audiblessa).
mutta toivoisin tosi paljon, että seuraavan reissuni saisin tehtyy poikaystäväni kanssa. en tiedä onko se parasta matkaseuraa. mutta en haluais olla yksin ja se on mun lempi-ihminen. ja hyvä seura esimerkiksi suurempiin kaupunkeihin kuin riika.
16. kesäkuuta 2018
muuta
luin äsken vihdoin pienen elämän loppuun. pidin pari kuukautta taukoa kun oli enää 100 sivua jäljellä kun en vain halunnut että se loppuu. ja niin. vielä kun oli 4 sivua jäljellä niin piti keskeyttää ja laittaa kirja sivuun ja nyyhkyttää vähän.
näin eilen kavereitani. en oo ehtinyt oikein nähdä niitä pariin viikkoon. oli yllättävän ahdistavaa. ne puhuu paljon ja niin moni juttu niissä ärsyttää. ja mua hävettää niin paljon ajatella tällaista. mun ystävät on mulle oikeesti niin rakkaita mut samaan aikaan niiden kanssa ajan viettäminen kuluttaa mua niin paljon.
mietin et ne on tullu mun kavereiksi koska aloitettiin yliopisto samaan aikaan ja silloin meinasin jäädä yksin mut ne otti mut mukaan. ja meil oli kivaa, silleen kaveritasolla kivaa. lopulta ne tuli ystäviksi, kun oltiin niin paljon yhdessä. mut vain h oli tavallaan sellainen, joka tykkäs samoista asioista ja jonka kaa pysty puhuu kiinnostuksenkohteistaan. muiden kanssa tuntuu vähän sivulliselta, kun ne tykkää yhdessä asioista, joista mä en välitä. mutta sit toi kakkapää kuoli. sen takii kyl pidän ystäviäni vieläkin tärkeämpinä. rankka kokemus yhdisti.
mut eilen taas tuntui jotenkin, että mä en kuulu tähän. ja vaik oli pari viikkoo taukoo ystävieni näkemisestä niin aloin taas miettiä, että voisin pitää taukoa.
KUINKA HIRVEE OON KU AJATTELEN NOIN
alotan gradun teon. en ollu ajatellu alottaa vielä. mut mulla on esimies joka haluu ohjaa mun gradun ja jonka haluun ohjaajakseni ja se vaan tuli sanomaan, et nähdäänkö torstaina ja puhutaan.
tää pelottaa. gradu pelottaa. pelottaa ajatus valmistumisesta. yliopisto ja ihmiset siellä on tällä hetkellä mun koko elämä. opiskelen siellä, oon töissä siellä, oon ainejärjestöni hallituksessa, ja kaikki mun ystävät ja kaverit on yliopistosta. en osaa ajatella elämää ilman yliopistoa. yliopisto teki mun elämän paljon paremmaksi.
ehkä alan jatko-opiskelijaksi, kuten mua koetetaan yllyttää. en kyl tiedä siitä. saa nähdä.
näin eilen kavereitani. en oo ehtinyt oikein nähdä niitä pariin viikkoon. oli yllättävän ahdistavaa. ne puhuu paljon ja niin moni juttu niissä ärsyttää. ja mua hävettää niin paljon ajatella tällaista. mun ystävät on mulle oikeesti niin rakkaita mut samaan aikaan niiden kanssa ajan viettäminen kuluttaa mua niin paljon.
mietin et ne on tullu mun kavereiksi koska aloitettiin yliopisto samaan aikaan ja silloin meinasin jäädä yksin mut ne otti mut mukaan. ja meil oli kivaa, silleen kaveritasolla kivaa. lopulta ne tuli ystäviksi, kun oltiin niin paljon yhdessä. mut vain h oli tavallaan sellainen, joka tykkäs samoista asioista ja jonka kaa pysty puhuu kiinnostuksenkohteistaan. muiden kanssa tuntuu vähän sivulliselta, kun ne tykkää yhdessä asioista, joista mä en välitä. mutta sit toi kakkapää kuoli. sen takii kyl pidän ystäviäni vieläkin tärkeämpinä. rankka kokemus yhdisti.
mut eilen taas tuntui jotenkin, että mä en kuulu tähän. ja vaik oli pari viikkoo taukoo ystävieni näkemisestä niin aloin taas miettiä, että voisin pitää taukoa.
KUINKA HIRVEE OON KU AJATTELEN NOIN
alotan gradun teon. en ollu ajatellu alottaa vielä. mut mulla on esimies joka haluu ohjaa mun gradun ja jonka haluun ohjaajakseni ja se vaan tuli sanomaan, et nähdäänkö torstaina ja puhutaan.
tää pelottaa. gradu pelottaa. pelottaa ajatus valmistumisesta. yliopisto ja ihmiset siellä on tällä hetkellä mun koko elämä. opiskelen siellä, oon töissä siellä, oon ainejärjestöni hallituksessa, ja kaikki mun ystävät ja kaverit on yliopistosta. en osaa ajatella elämää ilman yliopistoa. yliopisto teki mun elämän paljon paremmaksi.
ehkä alan jatko-opiskelijaksi, kuten mua koetetaan yllyttää. en kyl tiedä siitä. saa nähdä.
sideways
Kävin Sidewaysissa viikko sitten. Tykkäsin tosi paljon. Vähän aluksi pelotti, kun menin yksin enkä minkään porukan kanssa, kuten suurin osa tuntuu tekevän. Mutta lopulta näin kivoja ihmisiä, joiden kanssa hengasin ja katsoin joitain esityksiä.
Näin paljon kaikkea kivaa. Ajattelin kirjoittaa niitä tähän, niin muistan jatkossakin.
Perjantaina näin ensin Joose Keskitalon. Oli ihan kiva. Laitoin isälleni viestiä sieltä, koska kuulemma se oli kateellinen.
Sit näin Elias Gouldin. Se oli yllättävän söpö. Meinasi kaataa mikkiständin ja hymyilin sen kömpelyydelle.
Sen jälkeen menin katsomaan Alex Cameronii, koska olin kuunnellut pari niiden biisiä ja kuulosti ihan kivalta. Mutta se jotenkin ahdisti, kun eka biisi oli joku, missä tää vanhemman puoleinen mies laulaa siitä, kuinka odottaa jonkun tytön täyttävän 18, jotta ne voi olla yhdessä. Ja taustabändissä on yksi nainen, joka tiukoissa vaatteissa soittaa koskettimii pelkästään yhdellä kädellä. Myöhemmin luin, että tää limaisuus oli kuulemma tarkoituksellisesti näytelty. Mutta se ei tullut siinä tilanteessa esiin, joten ahdisti.
Sofa oli ihan huippu. Siis NIIN HUIPPU. Niitä olin odottanut ja ne täytti kaikki odotukseni. Vitun kovia.
Lopuksi näin vielä Pariisin kevään. Fanitin niitä kovasti vielä kahden ensimmäisen levyn aikaan. Keikka oli kyl hyvä ja kun ne veti Pikku Huopalahden niin heiluin kyl huolella.
Ton jälkeen tuli vilu ja yksinäisyys ja päätin lähtee kotiin ennen kuin ahdistun kunnolla. Jäi näkemättä esim. Risto (mikä harmittaa tosi paljon, kuuntelin Ristoa josku lukiossa), MØ ja Silvana Imam, joka oli yksi syy, jonka takia lähdin festareille.
Mut ainakin seuraavana päivänä olin taas pirteä ja iloinen. Silloin näin Yonan, joka oli huippu. Ja Gasellit, joista tykkään kovin. Vesta oli ihan ok. Makthaverskanii en tienny etukäteen mut ne oli tosi hyvii! Meni jatkokuunteluun. Kävin kans katsoon, kun Paperi T veti uuden levynsä ensikertaa. Se oli ihan sympaattista. Oon nyt kans jonkin verran kuunnellut sitä uutta levyy ja oon vähän sitä mieltä, et ensimmäinen iski muhun enemmän. Litku Klemettii seurasin ehkä puolet ja sitten lähdin taas kotiin ennen kuin väsyin liikaa.
Sunnuntai oli ehkä paras päivä. Käytiin katsomassa Karinaa, joka oli ihan huippu. Siellä ei ollut paljon väkee ja tuntui jotenkin intiimiltä ja ne soitti semmosta musaa josta tykkäsin ja ihastuin basistiin ja jne. Sit Ruusut oli ihan vitun kova! Luin vasta jälkikäteen, et se oli niiden eka keikka. Niillä on joku 3 biisii Spotifyssa, jotka on ihan jees, mutta livenä ne oli paljon parempii. Oli hauskaa, ku yleisössä oli joku, joka bailas täysii mukana ja heilutteli ruusuu ja mietin, että tossa on joku tosifani. Sit se kääntyi hetkeks muhun päin ja se oliki Mia Haglund, jota äänestin viime eduskuntavaaleissa. Sit sen ja mun väliin tuli seisomaan Ina Mikkola, jonka ohjelmaa Ina <3 porno oon tässä keväällä seurannut. Oli hyvä ohjelma.
Sit kuunneltiin kans Cigarrettes after sex ennen kuin tuli tärkeimmän vuoro. The National. Niin paras bändi. Niin hyvii. Ah. En osaa sanoo niistä mitään. Olin vähän ehkä nolo, toivottavasti A antaa anteeksi.
Käytiin jälkeenpäin kaljalla muutaman tyypin kanssa, jotka ehkä lukee tätä blogii. Oli tosi kivaa. Oon tosi iloinen tuosta viikonlopusta.
Näin paljon kaikkea kivaa. Ajattelin kirjoittaa niitä tähän, niin muistan jatkossakin.
Perjantaina näin ensin Joose Keskitalon. Oli ihan kiva. Laitoin isälleni viestiä sieltä, koska kuulemma se oli kateellinen.
Sit näin Elias Gouldin. Se oli yllättävän söpö. Meinasi kaataa mikkiständin ja hymyilin sen kömpelyydelle.
Sen jälkeen menin katsomaan Alex Cameronii, koska olin kuunnellut pari niiden biisiä ja kuulosti ihan kivalta. Mutta se jotenkin ahdisti, kun eka biisi oli joku, missä tää vanhemman puoleinen mies laulaa siitä, kuinka odottaa jonkun tytön täyttävän 18, jotta ne voi olla yhdessä. Ja taustabändissä on yksi nainen, joka tiukoissa vaatteissa soittaa koskettimii pelkästään yhdellä kädellä. Myöhemmin luin, että tää limaisuus oli kuulemma tarkoituksellisesti näytelty. Mutta se ei tullut siinä tilanteessa esiin, joten ahdisti.
Sofa oli ihan huippu. Siis NIIN HUIPPU. Niitä olin odottanut ja ne täytti kaikki odotukseni. Vitun kovia.
Lopuksi näin vielä Pariisin kevään. Fanitin niitä kovasti vielä kahden ensimmäisen levyn aikaan. Keikka oli kyl hyvä ja kun ne veti Pikku Huopalahden niin heiluin kyl huolella.
Ton jälkeen tuli vilu ja yksinäisyys ja päätin lähtee kotiin ennen kuin ahdistun kunnolla. Jäi näkemättä esim. Risto (mikä harmittaa tosi paljon, kuuntelin Ristoa josku lukiossa), MØ ja Silvana Imam, joka oli yksi syy, jonka takia lähdin festareille.
Mut ainakin seuraavana päivänä olin taas pirteä ja iloinen. Silloin näin Yonan, joka oli huippu. Ja Gasellit, joista tykkään kovin. Vesta oli ihan ok. Makthaverskanii en tienny etukäteen mut ne oli tosi hyvii! Meni jatkokuunteluun. Kävin kans katsoon, kun Paperi T veti uuden levynsä ensikertaa. Se oli ihan sympaattista. Oon nyt kans jonkin verran kuunnellut sitä uutta levyy ja oon vähän sitä mieltä, et ensimmäinen iski muhun enemmän. Litku Klemettii seurasin ehkä puolet ja sitten lähdin taas kotiin ennen kuin väsyin liikaa.
Sunnuntai oli ehkä paras päivä. Käytiin katsomassa Karinaa, joka oli ihan huippu. Siellä ei ollut paljon väkee ja tuntui jotenkin intiimiltä ja ne soitti semmosta musaa josta tykkäsin ja ihastuin basistiin ja jne. Sit Ruusut oli ihan vitun kova! Luin vasta jälkikäteen, et se oli niiden eka keikka. Niillä on joku 3 biisii Spotifyssa, jotka on ihan jees, mutta livenä ne oli paljon parempii. Oli hauskaa, ku yleisössä oli joku, joka bailas täysii mukana ja heilutteli ruusuu ja mietin, että tossa on joku tosifani. Sit se kääntyi hetkeks muhun päin ja se oliki Mia Haglund, jota äänestin viime eduskuntavaaleissa. Sit sen ja mun väliin tuli seisomaan Ina Mikkola, jonka ohjelmaa Ina <3 porno oon tässä keväällä seurannut. Oli hyvä ohjelma.
Sit kuunneltiin kans Cigarrettes after sex ennen kuin tuli tärkeimmän vuoro. The National. Niin paras bändi. Niin hyvii. Ah. En osaa sanoo niistä mitään. Olin vähän ehkä nolo, toivottavasti A antaa anteeksi.
Käytiin jälkeenpäin kaljalla muutaman tyypin kanssa, jotka ehkä lukee tätä blogii. Oli tosi kivaa. Oon tosi iloinen tuosta viikonlopusta.
5. toukokuuta 2018
fjhsdfkjshdfkjAWÖDASFDD
lopetan lääkitystäni enkä enää käy tapaamassa ketään (paitsi lääkityksen vähentämisen yhteydessä).
mun äiti oli käymässä. olin väsynyt mutta se halus lähtee kävelylle. kahdestaan. sit se yritti saada mut avautumaan siitä et onko veljeni ollut mulle ahdistava. sanoi, että jos ahdistaa, niin pitää mennä ammatti-ihmiselle.
en oo oikein kellekään ammattilaiselle puhunut veljestäni. ja en kyl varmasti puhu siitä koskaan äidilleni. en puhu mistään äidilleni.
tajusin tässä vastikään et. kun mulla ja äidilläni on huono menneisyys. riideltiin tosi paljon. ja nykyään meillä on ihan ok välit, sellaiset "puhutaan muutaman viikon välein puhelimessa ja kerron mitä oon tehny" (tietenkin kertomatta kaikkea). mut tajusin et se juttu mikä mua katkeroiduttaa on se, etten voi koskaan mennä kertomaan äidille, et mikä mua vaivaa, ja luottaa siihen et se lohduttais mua. se ei oo koskaan tehny niin.
haluisin vaan maata jonkun sylissä, joka kertois, että kaikki on fine. sellaisen, joka tekis mulle mun lempiruokii ku kävisin kotona. joka ihailis kaikkee mussa ja olis ylpee.
ton kävelykeskustelun jälkeen aloin miettii taas terapiaa. joskus kaksi vuotta sitten, kun tapasin psykiatrini ekaa kertaa, se ehdotti mulle kelaterapiaa mut sanoin ettei mulla oo varaa. nykyään mulla ois varmaan rahaa mut oon mielestäni aika hyvin parantunut masennuksesta. ainakaan mulla ei oo enää sellaista "en pääse sängystä ylös ja jos pääsen niin makaan sohvalla harkiten itseni tappamista".
mut mulla on edelleen ne perimmäiset ongelmat. mulla on mun veli joka on satuttanut mua. äiti joka on satuttanut mua. mulla on minä joka vihaa mua. vihaan kaikkea itsessäni. en pääse siitä yli. vaik järjellä yritän ajatella, yritän käydä läpi niitä asioita joiden takii vihaan itteeni, ja tiedän et en oo oikeesti niin paska tyyppi, niin silti pidän itseäni paskana tyyppinä.
puhun liian vähän. puhun liikaa. sanon ikäviä asioita. ajattelen ystävistäni ikävästi. teen poikaystävälleni ikävästi. en pelasta maailmaa. olen liian lihava. olen kasvanut vaatteistani ulos. en ole tarpeeksi fiksu. en ole katsonut tarpeeksi elokuvia. en tiedä kaikkea musiikkia. en lue kirjoja. en osaa keskustella asioista.
mietin aika usein, että mun ja poikaystäväni pitäis erota. vaikka rakastan sitä.
olen ihan vitun paska tyyppi.
nää kaikki (plus paljon enemmän, paljon pahempia asioita) on mun mielestä totuuksia. mut tavallaan tiedän et ainakin ois mahdollisuus olla parempi.
mut miten nyt, kun oon pyristellyt tuosta masennusvaiheesta yli ja vakuutellut lääkärilleni et kaikki on ok (en enää edes pääse tapaamaan sitä samaa lääkäriä), voisin kertoa ettei kaikki olekaan ok ja haluaisin ehkä joskus päästä näistä asioista yli ja aloittaa ELÄMÄN ILMAN PAINOLASTIA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)