omistan nykyään mutteripannun ja kukkamaljakon

vaihteeksi juttui:

oon hankkinut viimein uudet silmälasit. en ollut nähnyt aikaisemmilla kunnolla pitkään aikaan, mut aina lykkään tällaisia juttuja. varsinkin kun silmälasit on tosi kalliita. kuitenkin viime aikoina oli ollut niin paljon sellaista et jouduin siristelemään katsoessani aika lähellekin ja päätä särki koko ajan nii sit vaan päätin et en edes ajattele enempää sitä varausta vaan meen ekan mieleentulevan optikon sivuille ja varaan vaan ajan. ja niinhän se vaan hoitui. maksukin hoitui kun oon ollut kesän töissä.

sain kahdet lasit yksien hinnalla ni otin kans aurinkolasit. harmitti vähän, ku hankin ne syksyksi ja on ollut niin pilvistä ainakin nyt nää muutama päivä ku oon nää omistanu. mut tänään pääsin ajoissa hommien äärestä kotiin ja aurinko paistoi ja vaik väsytti nii menin testaamaan aurinkolasejani. ne on niin kivat. kaikki näytti kivalta kun ei häikäissyt ja kun aurinko oli kivan matalalla.

(mulla on ollut lasit ykkösluokkalaisesta asti. aurinkolasien käyttö on ollut aina vähän vaikeaa ku pitäis olla vahvuuksilla ja sit pitää kantaa kaksia laseja mukana ja vaihdella jatkuvasti. joskus käytin väliaikaisesti piilareita ku harrastin uintia ja silloin pystyi paljon helpommin käyttää aurinkolaseja. sen jälkeen mulla oli vahvuuksilla olevat mut ne ei istunu mun päähän hyvin ja sattui enkä koskaan jaksanut käydä liikkeessä säätäyttämässä niitä. mut nyt mul on kivat ja istuvat aurinkolasit jotka tekee musta noin 10 kertaa coolimman näköiset.)

olin tosiaan kesän töissä. olin yliopistolla tutkimusavustajana. käytännössä koodasin. oli parasta hommaa ja parhaat työkaverit. mut oisin ehk tarvinu rankan vuoden jälkeen lomaa. pidin sitä viikon, jolloin piti hoitaa esim. pakollinen kotona vierailu, joten ei tuntunu niin erityisen lomalta.

mulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa vielä syksylläkin osa-aikaisena. olin suunnitellut, että vedän syksyn suht rennosti, otan ehk pari kurssii. mut tietenki otin työt vastaan koska tykkään olla tuol ja koska raha. mut sit otin lisäksi jo ekaan periodiin kolme kurssii. ne on kiinnostavia, mutta niissä kaikissa on hirveesti työtä. eka väsyromahdus tapahtui jo maanantaina, ts. kun lukuvuotta oli kulunut viikko. ilmeisesti silti viel yritän jatkaa näil.

on nimittäin kuitenki aika siistii. pääsin kandiksi (!!!) mut se vaati sen et vedin aika nopeaan tahtiin pakollisii kurssei. nyt mulla ei oo niin kiire ja saan enemmän valinnanvaraa. saan ottaa kiinnostavia kursseja. ja. siis. muistan taas kuinka paljon tykkään alastani. opiskelen esim ohjelmistoarkkitehtuureja ja tekoälyn alkeita. ohjelmistot on asia, joita haluisin tulevaisuudessa tehdä, ja tekoäly nyt muuten vaan on älyttömän siistii.

elämästä muuta: rakastan poikaystävääni. rakastan veljenlastani. on syksy, kauppoihin tulee kotimaisia omenoita, jee. olen aika yksinäinen, mut yleensä myös niin väsynyt etten jaksa tehdä asialle mitään. the nationalin uusi levy ilmestyi, jee. sain liput ultra bran keikalle (!!! + kolme ystävää haluaa mennä kanssani sinne!).
parhaan ystäväni kuolemasta tulee pian vuosi.

toivottavasti sulle kuuluu hyvää.

mietin aina, et haluisin kirjoittaa tänne useammin. mutten kuitenkaan osaa.

muistan, kuinka jo joskus vuosi sitten mietin kirjoittavani painosta. siitä, kuinka vaatekokoni kasvaa. ja että vaikka edelleen oon normaalipainoinen, niin en mahdu vanhoihin vaatteisiini. ja erityisesti se saa huonon olon. sopivissa vaatteissa on paljon parempi olla.

ja mietin jo viime vuonna sitä, kuinka "kesäkunnon" saavuttaminen puskee mun mieleen jotenkin tärkeänä tavoitteena. vaik esim. opiskelu on mulle paljon tärkeempää. ja totuus on, et opiskelun lisäksi en jaksa paljon muuta. niin on paskaa ajatella epäonnistuneensa, kun ei laihdu, vaik opiskelut menee hyvin.

siis tiedättekö!!! MUSTA TULEE KANDI! oon lihonu! mut musta tulee kandi!

olin talvella niin maassa ja niin kyllästynyt elämään ja erityisesti opiskeluun. mut sit jotenki päätin, että vaikka ystäväni ei enää elä, niin se kyl selkeesti rakasti mua ja haluis mun elävän. joten päätin, että kesään mennessä oon kandi. (mun ystävä oli ihan hemmetin älykäs. se tyyliin mietti vaihtavansa johonkin helsingin yliopistoakin parempaan paikkaan opiskelemaan matikkaa. se tiesi kaiken myös kaikesta muusta. se varmaan kostautui sille. se otti liikaa paineita siitä, ettei se ollut vielä 22-vuotiaana tekemässä tiukkaa tutkimusta jossain huippuyliopistossa). jouduin opiskelemaan ihan vitusti ja se oli raskasta. varsinkin, kun edelleen suren edesmennyttä ystävääni tosi paljon. MUT MUSTA TULEE KANDI.

tässä kaksi päivää sitten tuli vuosi siitä, kun näin parhaan ystäväni vikan kerran. tänään mietin taas sitä, kuinka usein puhuttiin musiikista yhdessä. vasta vikan tapaamisemme jälkeen löysin the nationalin. se on tän (lähes) vuoden aikana noussut lempibändikseni. oisin niin paljon halunnut puhua siitä ystäväni kanssa.

tän vuoden aikana on kyl tapahtunut ihan vitusti. mut lähinnä mieleen on jäänyt se, kuinka yksinäinen oon.

en varmaan sais olla pahoillani mistään. musta tulee kandi. oon kesätöissä omalla alallani. yliopistolla tutkimusassistenttina! niin siistiä. päiväittäin vertaan itseäni muihin kolmeen kesätyöläiseen ja mietin et miks ne, joiden luona olin haastattelussa, otti mut. mut näin niiden jonkun chat-keskustelun, jossa joku vähän ulkopuolisempi kysyi, et ketkä valitsistte, ja ne kertoi ja sit se tyyppi sanoi et hyvät valinnat,

elämäni ois onnellista jos en ois näin paskana.

tunnen oloni yksinäiseksi.

yhden jäsenen menettäminen on saanut ystäväporukkani sekaisin. kaikki on muuttuneet. enää ei spämmätä whatsapp-chattiin bussissa kirkuvista lapsista. enää ei edes nähdä.

olen väsynyt. pääsiäislomalla ois pitänyt opiskella. ahdistaa, kun en tajua yhdestä kurssista mitään, on pakko päästä läpi. pakko onnistua. pakko valmistua kandiksi, muuten kaikki on turhaa.

hain kesätöitä, koska pakko saada rahaa. ja halusin alan töitä. mut nyt mulla ei ole kesälläkään yhtään lomaa.

ei ole aikaa nähdä ketään. ei ole ketään kelle puhua. stressaa helvetisti. vihaan ystävääni, koska se kuoli ja kaikki tuntuu vaikealta enkä pysty puhumaan siitä sille.

vittu.

yks mun parhaista ystävistä kuoli.

siitä on jo kolme viikkoa kun kuulin ja shokki on vähän lieventynyt mutta jatkuu edelleen. on kuitenkin mennyt jo niin paljon aikaa etten enää viitti vaivata ihmisiä puhumalla tästä koko ajan.

tänään etsin jotain pankin kirjettä ja löysin pari vuotta sitten tältä ystävältä saamani postikortin. osoitekentässä mun nimen eessä luki "rakas ystävä" ja äh.

tää on ehkä hirveintä mitä oon kokenu. oon niin vihainen maailmalle. mun ystävä oli niin älykäs ja hauska ja innostunut tyyliin kaikesta. se piti kaikista ja kaikki piti siitä. täällä ois tarvittu sitä vielä.

useimpina päivinä en edes tajua mitä on tapahtunut. sit taas tajuan ja toivon etten tajuais. on vaikee yrittää muistaa elää omaa elämää kun keskittyminen karkaa siihen etten voi enää koskaan halata tai silittää hiuksia tai nauraa yhdessä niin kovaa et sattuu. meillä oli niin onnellisia hetkiä. ja meillä jäi niin monta juttua kesken.

voi rakas. annan anteeksi mutten tällä hetkellä tiedä miten voin koskaan selvitä tästä.

miks edes yritän käydä jollain psykologilla ku en kuitenkaan osaa olla rehellinen nii onko millään mitään väliä. tuntuu et vaikka se on eka kertaa sellainen joka oikeesti tuntuu välittävän nii mun pitäis saada käydä siellä 5 vuotta ennen ku pystyisin puhumaan kaikesta.

on liikaa asioita joista en pysty puhumaan kellekään. siksi juon liikaa ja siksi en voi alkaa vaan nukkumaan vaan mun on pakko kattoo youtubee puhelimestani siihen asti et nukahdan. ja siksi lähinmä vietän päiväni pelaten hearthstonee. en kestä ajatuksiani YHTÄÄN! äh. voisinpa loppua/lopettaa.

anteeks.

haluaisin olla hieno ihminen.