kävin tiistaina vikan kerran tolla psykiatrillani. oon käynyt sen luona kahden vuoden ajan. päätettiin nyt, että lopetetaan mun lääkitys vaiheittain (ensin vähennän vähän ja puolen vuoden päästä ehkä vähennän lisää ja vuoden päästä ehkä lopetan kokonaan. hirveän pitkä aika.)
tää on ihan hirveän jännää.
siinä yths:n kutoskerroksen odotusaulassa istuessani näin kun se psykologi, jonka luona kävin vuoden ajan, käveli ohi. sit yhtäkkiä tuli mieleen se, kuinka joskus menin sen vastaanotolle niin, että musta tuntui ihan hirveältä. en muista miksi, mutta ajattelin sinne mennessäni, että pidätän itkua ja aulassa onnistuin just ja just rauhoittaan itteni. mut huoneeseen sisään päästyäni itkin suunnilleen koko vastaanottoaikani läpi pystymättä sanomaan mitään.
toi mielessäni lähdin (ehkä)vikan kerran yths:n mielenterveysosastolta. seuraava aika mulla on yleislääkärille. herkistytti.
mulla menee tällä hetkellä niin paljon paremmin kuin tuolloin. mulla on edelleen asioita, jotka vaivaa mieltä, mutta ne on sellaisia, jotka vois olla kenellä tahansa. mä en enää jää sänkyyn makaamaan normaaleina arkipäivinä. mulla on hyviä ystäviä. mulla on työ ja opiskelu ja vastuutehtäviä opiskelijajärjestössä.
tää on ihan outoo. en kyl edelleenkään oo tottunut tähän.
plus mua pelottaa lääkkeiden lopetus oikeesti. ne aikoinaan laittoi mut kuntoon (kun en osannut puhua asioistani kellekään). pelkään et ne lopetettuani palaan samaan kuin ennenkin.
mut pitää yrittää jatkaa tätä. yritän parhaani. yritän niin kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti