kun haluaa maailman äkkiä syliin

Vaihdoin taas nimeni koska asioita.

Olen kuunnellut tässä noin kuukauden sisään ilmestyneitä albumeita (Maija Vilkkumaan, Chisun, Anna Puun, Robinin, Juha Tapion, Aviciin, SMG:n nyt ainaki) ja pakko sanoo että Maija Vilkkumaan on sellainen joka iskee kaikkein koviten. Tykkään siitä ihan hulluna. Tykkään Maija Vilkkumaasta ihan hulluna. Tykkään siitä kuinka sen vanhempi tuotanto on just sellaista mitä rakastin teiniangsteissani aikoinaan kuunnella ja kuinka sen toisiks uusin levy (Kunnes joet muuttaa suuntaa) oli sit sellainen vanhemman naisen näkökulmaa käsittelevä ja jostain syystä tunnen niitä biisejä kohtaan tosi lempeitä tunteita, vaikken todellakaa vielä näin 22-vuotiaana tiedä miltä tuntuu kun suljetaan rouvakellariin tai kun on lapset ja kauhea työ. Tuntuu vaan et Maija ajattelee asioista jotenki sillee et pystyn samaistuu. Ja oon varma et musta tulee isona samanlainen kuin Maija. Siis ku tuo levy ja nyt tää uus jossa taas on sellainen lapsekas fiilis. Mut sit ei kuitenkaa. En osaa selittää. Mikshän ees puhun tästä. Varmaan siks et arvostan Maijaa niin paljon. Onkse väärin -biisistä tulee niin hyvä fiilis (koska tykkään pussata mielin määrin kaikkialle ja toivon ettei se oo väärin) ja Lissu ja mä koskettaa mua tosi syvältä (minä olin ujoin ja ulkopuolisin, pelkäsin elää ja että kuolisin). Jos ette oo viel kuunnelleet tätä levyy ja jos yhtään kiinnostaa niin kantsii antaa mahdollisuus. En kuitenkaan uskalla väittää et tää olis jotenkin objektiivisesti katsottuna maailman loistavin levy (koska ei oo munkaan mielestä) ku en ajattele sillee, kuuntelen musiikkia niin vahvasti siten et mietin mitä se saa mut tuntemaan ja miltä se musta kuulostaa.

Naurettavan pitkän kappaleen jälkeen voisin vaihtaa aihetta. Tein sellaisen puhelun joka piti tehdä ainakin joskus vuosi sitten jo mut oon pelkuri niin venyi. Sain ajan psykologille neljän viikon päähän (mikä vähän hämmentää koska sanoivat että on kolmen kuukauden jono) ja lääkäriajan jo sitä ennen. Puhelut oli ehkä vaikeimpia mun saada aikaiseksi mutta jatkokin pelottaa hirveesti. On vähän huonoja kokemuksia tällaisesta ammattiavusta ja pelottaa et mitähän nyt tapahtuu. Mutta mun on pakko silti yrittää mahdollisimman ennakkoluulottomasti olla tässä mukana ja olla avoin. Pitää opetella kertomaan asioistani. Pakko koska tähän asti oon kertonut vain poikaystävälle mua vaivaavista asioista ja pelkään että se kuormittuu liikaa (ja pelkään että se jättää mut koska ei enää jaksa).
Tuntuu että teen tästä varmaan liian ison asian. Mut mulle tää on iso asia. Se että teen itselleni jotain. Muuten elämäni vain jatkaa alamäkeään.

Just nyt mulla on ihan hyvä fiilis. Sain itseni käymään ulkona (hain pizzaa). Pizza oli hyvää. Ja kuuntelen Maijaa.

Mitä teille kuuluu?