konteksti: päänsärky

80 lukijaa! VAU. Tiiätteks ku on kaikkia muotiblogeja ja valokuvablogeja ja teemablogeja ja sellaisia ja niillä voi olla tuhansiakin lukijoita, niin siks musta on IHAN SAIRAAN SIISTII että on myös tämmösiä munlaisia ihmisiä jotka lukee mieluummin(/myös) tällaista randomia höskää. Ei mulla mitään teemablogeja vastaan siis ole. Luen aina öisin ruokablogeja ja kuolaan näppäimistölleni pienen lammikon. Enkä totta puhuen oo vieläkään ymmärtänyt oman blogini olemassaolon tarkoitusta.

***

Leikitään nyt että kello ei ole ylittänyt kahtatoista. Toisin sanoen on vielä tiistai.

Heräsin kello kahdeksan keittämään iskälle kahvia. Sit se lähti. Ei ollut kauaa, tuli maanantaina ja korjasi vain romahtaneen kirjahyllyni ja näytti mulle sunnuntaisen jääkiekkopelin voittomaalin.

Sit jäin valveille (ja katsoin Shamelessin uusimman jakson ja tumblasin ja pelasin candy crushii ja ja). Kävin suihkussa ja leikittelin ajatuksella siitä et jättäisin tukkani harjaamatta ja olisin peikko, mutta en uskaltanut.

Ulkona satoi vettä enkä mä osaa käyttää sateenvarjoa talvisin. Menin lounastreffeille ylioppilasaukion unicaféseen. Söin yhtä hitaasti kuin aina.

Soluttauduin hetkeksi teologien hengaustilaan ja sit lähdin Kallion kirjastoon etsimään runoja. Runohyllyn edessä oli ainakin kaksi (2!) sellaista poikaa et jos en ois minä vaan joku toinen nii oisin varmaan menny puhumaan. Oisin voinu puhuu jostain runoilijoista jos oisin perehtynyt asiaan niin et mulla ois ollut jotain sanottavaa. Nyt vaa menin toisen hyllyn taakse piiloon odottamaan et ne menee pois tieltä. Ja sit lainasin ainakin neljä runokirjaa joista kaks on ruotsiksi. Ehkä ens kerralla mulla on sit jotain sanottavaa.

Hassuu et musta on hyvä idea lukea ruotsiksi runoja. Mullahan menee varmaan kaikki sanojen ja ideoiden kauneus ohi. En oo käyttäny ruotsia yli kahteen vuoteen sillee kunnolla? Oon vain lausunut metroasemien/-asemoiden nimiä kuulutuksien perässä.
Erään kerran luin jotain tekstiä ja sit havahduin siihen et onpa vaikea ymmärtää siitä mitään ja sit tajusin että se oli ruotsia.

Ilmottauduin muka johonki protun koulutuksiin. En tiiä onks tää hyvä idea. Haluun tietää et sovinko niihin porukoihin vielä (en tiedä kyl oonko koskaan sopinutkaan).

Palataan tähän hetkeen. Kello on nyt 2:09. Mua alkoi väsyttää yhdeksän aikoihin sillee mukavalla tavalla paljon. Mutta sitten kun olin pyörinyt sängyssä pari tuntia nii alkoi vituttaa, ja vituttaa yhä edelleen.
(olis hyvä nimi jollekin biisille noi kuusi viimeistä sanaa edellisestä virkkeestä, hehh)

En pysty olemaan mitään hirveän pitkiä aikoja hereillä ilman, että mun suorituskyky laskee merkittävästi. Oon niinku joku hemmetin tietokone. Akku loppuu jne. Fyysinen huono olo (ja henkinen).
Koneet ei kai tunne oloja. Onko tää merkki siitä, että en pystykään laskemaan piin neliöjuurta sekunnin murto-osassa?
(Onko pii irrationaaliluku? Onko neliöjuurta olemassa? Jos kiinnostaa, niin käykää Analyysin ensimmäinen kurssi!! tämä ei ole piilomainos vaan näkyvä mainos)

Vä syt tää.



Surettaa, huolettaa, hermostuttaa, ahdistaa. Mulla on suuri tarve puhua tietyistä asioista jollekin mutta ne on asioita, joista ei voi puhua ihan kelle tahansa, enkä oo vielä löytänyt ketään joka ymmärtäis. Tärkeintä ois, joo, että joku haluais ymmärtää, mutta kun. Minä olen minä ja muut on muita. En usko, että voi ymmärtää täysin kuinka iso pelko ja huoli mulla on jos ei itse tunne samoin. Jos ei oo samassa tilanteessa kuin minä.
/epäsekava avautuminen päättyy tähän



oon viime aikoina kokenut itseni tavallista useammin huonoksi ihmisyksilöksi
miksi olen minä