anteeksi

Muhun on sattunut niin monta kertaa niin kovaa, että on oikeastaan pieni ihme, että oon vielä tässä, suhteellisen toimintakykyisenä.

Apua, en tiedä saisinko puhua tästä täällä, mutta

reilu vuosi sitten maailmani heitti ensin kuperkeikan ja päätyi sitten naamalleen johonki hemmetin paskakasaan, ja vaikka mua oli satutettu monta kertaa ennenkin niin mikään ei oo tuntunut yhtä pahalta.

Ja siis. Silti huomaan välillä ajattelevani, että palaisin yhä niin mielelläni siihen lyhyeen hetkeen, kun kaikki oli täydellistä. Koska se oli. Sen hemmetin pienen hetken.
Ja silti en haluais. Vihaan sua ja sitä, että vihaan lähtökohtaisesti kaikkea joka muistuttaa susta.
Vihaan sitä, että mulla on vieläkin näin pökertynyt ja vaikea olo. Haluaisin vain unohtaa.

Miksen unohda miksen unohda miksen unohda miksi.

Välillä on hetkiä, jolloin tuntuu, että menetän kontrollin itsestäni.

Haluaisin tietää mikä mussa on vialla. (onko mua oikeesti mahdotonta rakastaa. pitääks mun vaan hyväksyy tää ja keksii et miten jatkan elämässä.
en keksi.)

voi luoja.