Protuilin taas Etelässä. On niin jännää olla mukana porukassa, joka on tavannut kaksi kertaa ja pystyy jo heittämään keskenään maailman paskinta läppää. Tykkään.
Eilen olin ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingissä yksin. Neljä tuntia. Kuitenkin.
Kävin isossa elokuvateatterissa, jossa oli niin monta salia, etten meinannut löytää omaani. Ja vessaan pääsi ovikoodilla. Elokuva oli Poikani Kevin. Istuin keskellä salia ja jossain välissä ahdisti niin, että olisin halunnut pois, mutten viittinyt lähteä. Onneksi en lähtenyt. Oli katsomisen arvoinen leffa.
Istuin asematunnelin Hesburgerin nurkassa häiritsevän avonaisessa topissani ja seurasin jääkiekkoa tekstareiden välityksellä. Yritin ymmärtää jotain humalassa heiluvien jääkiekkofanien puheesta, mutta en tajunnut miksi ne kuulosti niin iloisilta, vaikka Suomi hävis. Ehkä humalansa takia.
Ihmettelen aina pääkaupungin suuruutta. Rautatieasemalla oli kauppa, jossa myydään pokkareita. Löysin kolme mielenkiintoista, rahat riittivät vain yhteen. Norwegian Wood, sen ostin.
Matkustin yöjunalla takaisin arkeen.
(ylihuomenna tulee kuulemma yo-tulokset)
puhut aina vaan söötimmällä tavalla. tuitui. herttainenkin olet kovin.
VastaaPoistaaww, kiitän kommentista.
PoistaOi, Helsingin rautatieasema (ja erityisesti Pocket Shop) on ihana ihana ihana ♥ Minä olen käynyt siellä kahdesti ja molemmilla kerroilla löysin minäkin enemmän mielenkiintoisia kirjoja kuin oli varaa ostaa.
VastaaPoistaSe oli ihan hurjan söpö! Ensi kerralla voisin ostaa toisen niistä kahdesta kirjasta, jotka tällä kertaa jäi ostamatta. Ja sitä seuraavalla kerralla viimeisenkin. Ja siihen mennessä oon varmaan löytänyt sieltä uusia kivoja kirjoja, jotka tekee mieli ostaa. Kierre jatkuu ikuisuuksiin.
Poista