Uimahallin kellarikerroksessa istun penkillä ja suunnittelin, että menisin vessaan työntämään sormet kurkkuun, että saisin pahan olon pois.
En mennyt.
Kaikki on ihan afhskfjsiefj enkä jaksa. Ruotsin kuuntelu meni hyvin, mutta kukaan ei sanonut että "hyvä! sä ansaitsit sen." Käskevät olla hiljaa, koska en saa olla ylpeä siitä, että onnistuin. Tunnen olevani niin yksin ja vihattu, vaikka tiedän ettei se ole totta. Se vain tuntuu siltä. Olen vainoharhainen.
Mua hävettää, että blogistani on tullut näin vitun säälittävä. Anteeksi. Mun on vain pakko välillä saada sanottua asiat niin kuin ne on.
Mä haluan saada kosketuksen tähän maailmaan ja elämään. Mun täytyy saada tuntea olevani merkityksellinen.
Hyvä, sä ansaitsit sen.
VastaaPoistaIhan oikeasti. Oot harjoitellut sitä niin paljon, että oon tosi iloinen sun puolesta.
Harmittaa vähän, kun oon itse tehnyt kaikista itseilmaisupaikoistani sellasia, etten uskalla missään sanoa ihan kaikkia asioita. Aika paljonkin. Hyvä vain jos sä saat sanottua.
Oot tärkee.
Oot tärkeempi.
VastaaPoista